Ostin reilu kuukausi sitten jaavansaniaisen jonka aivan muina miehinä istutin pohjasoraan kuten tavallisen kasvin. Nyt kuitenkin M.Varjon kasvikirjasta luin että se olisikin istutettava esim. kivien tai juurakoiden pinnalle, johon se sitten pikkuhiljaa juurtuu? Apua, täytyykö se tempaista nyt pois sorasta ja istutettava uudelleen? Miten kiven päällä mikään voi kasvaa??? On kuitenkin ihan elinvoimaisen oloinen ja on jo kasvanutkin, itse asiassa parahaiten kasvava yrtti koko lootassa :)
Jaavansaniainen
Fisk
3692
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Moi!
Jaavansaniaista ei tarvitse sen kummemmin istuttaa, se juurtuu kyllä itsestään esim. juurakon pintaan.
Juurtumista voi auttaa sitomalla kasvin esim. kumilenkillä juurakkoon kiinni, ja kun kasvi on juurtunut, kumilenkki täytyy poistaa.
Jaavansaniasen voi toki juurruttaa kantoon, mutta minulla on aina ollut jaavansaniaista ihan tavallisesti pohjasorassa. Eli ei hätää, kyllä se sielläkin viihtyy. Juju on varmaan se, että harva kasvi juurtuu kovalle pinnalle, joten se vain näyttää komealta ja erilaiselta. Mutta mikään pakko se ei ole! Muuten, minunkin maassa kasvavat saniaiset voivat paremmin kuin rungossa kasvavat!
Kuten selväksi tuli, niin kyllä se voi pohjan päällekin laittaa - jos vain pysyy siellä, eikä lähde ajelehtimaan..
Jaavansaniaiselle ei kasva samanlaista juurestoa kuin muille kasveille. Jaavansaniainen tartuu kivien, juurikakoiden ja muiden pintojen päälle ajan kanssa juurtumahapsilla ja siten pysyy tukeavasti paikoillaan. Jaavansaniainen ottaa vedestä ravinteet, joten siksi menestyy myös kivienkin päällä.
Muistathan muuten antaa muuten ravinteita sekä kasvien juurille että veteen? Muutoin vain juurillaan ravinteita ottavat kasvit ovat kitukasvuisia, haaleita ja eivät menesty.