Masennusta vai mitä?

Hänen kannaitaisi hakea ammattiapua, kuulostaa siltä kuin hänellä olisi raskaudenjälkeinen masennus....ja se kannattaa hoitaa ajoissa.

Vaikea tulkita tilannetta ihan ulkopuolisena ja asiaa ja ihmisiä sen paremmin tuntematta. Eiköhän terve maalaisjärki ole tässä tapauksessa erityisesti tarpeen harkitessa tuoreelle äidille ammatiavun tarvetta henkisellä puolella..Toisille äideille tilanne on niin uusi, että lähinnä tarvitsevat ymmärtäväistä ennakoluulotonta vertaistukea rinnalleen. En väheksy ammattiapua, mutta haluaisin muistuttaa jokaisen ihmisen omasta panoksesta, resursseista riippuen, lähimmäistensä hyväksi. Mikäli se on ammattiapuun ohjaaminen, hyvä niin.

Haluaisin myös muistuttaa, että ensisijaisen tärkeää on pitää luonnollisena äidin rakkautta lastaan kohtaan. Tuore äiti on kokenut synnytyksen jokainen tavallaan. Hormonimyllerrys vaikuttaa itsekuhunkin hieman eri tavoin. On äitejä jotka tuntuvat selviävän ikäänkuin vähemmällä ja äitejä, joita hormonien uudelleen myllytys horjutta myös henkisellä puolella luonnollisesti. En ole alan asiantuntija, niin en kommentoi siitä enempää muutoin kuin omasta tuoreesta kokemuksesta.

Toisille ihmisille on myös luonteenomaisempaa näyttää tunteitaan vain todella läheistensä lähettyvillä, jolloin ulkopuolisen on paha lähteä arvioimaan rakkauden määrää jne. Myös toisilla äideillä rakkaus lapseen kasvaa hiljalleen voimakkaammaksi. Toisilla rakkaus syttyy heti, kun lapsi on rinnalla.

Oli tilanne mikä hyvänsä on hieno homma, että äiti saa vauvalleen hoitoapua isovanhemmoilta. Ehkäpä äiti kokee tarvitsevansa aikaa itselleen oman hyvinvointinsa ja jaksamisensa kannalta ja on onnellisessa asemassa saadessaan perheeltään apua. Niinhän se kuuluukin mennä. Sellaista ei kenenkään kannata kadehtia vaan muistaa, että kun äiti voi hyvin, lapsikin voi hyvin. Ja lapsen hyvinvointihan tässä on ensisijainen asia.

Vauvan valvotus on alkuun ja pidempään jatkuessa rankkaa puuhaa. Siinä tarvitsee itsekin latautumis aikaa pätkissä nukuttujen öiden välillä. Neuvottomuus kuuluu kokeneemmallekin lapsen hoitajalle, kun on kyseessä oma esikoinen. Kyllä niitä hyviä neuvoja tarvitsee, muttei sentään tuutin täydeltä. Monen tuoreen äidin pään saa pyörälle miljoonilla eri neuvoilla samasta asiasta. Siinä helposti voi tulla luovutus olo omien äiti-taitojen ja vaistojen suhteen, jos vieressä on kokoajan joku, joka kertoo miten vauvaa kuuluu hoitaa (ja siitäkin on näkemyksiä koulukunnasta toiseen).

Mielipiteeni auttamishaluusi on yksinkertaisesti se, että kun vilpittömästi haluaisit auttaa (en tiedä suhteenne laadusta tuoreen äidin kanssa, esim oletteko ystäviä ja teillä on henkinen yhteys, vai oletteko kaukaisia "sukulaissuhdelaisia", joilla ei ole muuta yhteistä kuin sukujuuret näin karrikoiden sanoen..), niin tarkkaile mainitsemiani juttuja tuoreesta äidistä. Eli mikä on hänelle luonteenomaista, miten uusi tilanne tuntuu vaikuttavan jne. Johtuuko ympäristön, sukulaisten paineesta, ettei ole helppoa hakea omaa uutta identiteettiä äitinä suht nuoresta iästä johtuen..

Voin vaan kuvitella miten haastavaa voi olla, kun esikoinen on "vaativa" vauva. Vauvoillakin on omat luonteeomaiset piirteensä ja niistä riippuu ja tuoreiden vanhempien luonteista miten kaikki lähtee sujumaan. Mutta antakaamme tilaa ja tukemme kaikille kukille kukkia! Omien voimavarojemme rajoissa.

En kuitenkaan osaa arvioida kyseistä tilannetta kovinkaan hyvin, koska kuvaus on kovin suppea ja oleellisia asioita ei ole tuotu sen enempää esille. Miettiä voisi kuitenkin sitä ,miten jatkuva valvominen voisi omaan oloon vaikuttaa jo ihan näin fyysisestikin. Tätä kautta voisi esimerkiksi tarjoutua yö valvojaksi vauvan kanssa. Siinä itse näkisi ja kokisi. Löytäisi varmaan myös hyvän tavan olla todella avuksi.

Ammattiavun tarvetta raskauden jälkeiseen masennukseen käsittääkseni kartoitetaan myös neuvoloissa tuoreilta äideiltä. Tosin voihan ammattilaisiltakin mennä jotain sivu suun. Onnea jaloon auttamishaluusi!