Vihastuminen ja vihaaminen ovat kaksi erillistä asiaa, vaikkakin näitä negatiivisia tunteita molemmat.
Sanotaan, että sitä saa, mitä tilaa.
Jos avoimesti osoittaa vihaavansa, tai vain hyvin heikosti tahallaankin sitä verhoaa, on turha odottaa muilta muuta.
Valitettavasti lapsuuden traumat vaikuttavat tapaan, millä reagoi, kyllä se niin selvästi käytännön hoitotyössä tulee esiin.
Yksi tavallisimmista on oman vihansa heijastaminen toiseen. Kun vihaa, alkaa tuntea tuon vihan kohteen vihaavan itseään. Se ei kuitenkaan välttämättä ole totta. Mutta voi muuttua todeksi vähitellen, sillä sitä saa, mitä tilaa.
Lapsuuden traumoista vaikein on hyljätyksi itsensä tunteminen. Äiti voi olla aivan välinpitämätön tai vaatia huomiota vain itselleen. Hän voi myös kohdistaa rakkautensa toiseen sisarukseen. Ja tämä trauma sitten mustentaa elämää edelleen oman ajattelun kautta, omien reagointitapojen takia. Vihan ja aggression ongelma on suuri. Se pitäisi käsitellä ammatillisesti, ettei uhrata sille alttarille yhä uusia uhreja.
Esim. mehensä syyttely, se voi aiheuttaa hänen työpaikkansa menetyksen ja sitten seuraa juopottelukierre ja masennus. Sinä kenties koet vain itsesi syyttömäksi, mutta syyt ovat syvällä lapsuudessasi ja murrosiässäsi.
Kaikkein pahin on vaikutus lapsiin. Ehkäpä äitisikin on kokenut lapsena yksinjäämistä, hyljättynä oloa, ja se on siirtynyt sitten sinuun. - Hae apua, ei ole häpeä etsiä apua mielenterveyden ongelmiinsa.
Sanotaan, että sitä saa, mitä tilaa.
Jos avoimesti osoittaa vihaavansa, tai vain hyvin heikosti tahallaankin sitä verhoaa, on turha odottaa muilta muuta.
Valitettavasti lapsuuden traumat vaikuttavat tapaan, millä reagoi, kyllä se niin selvästi käytännön hoitotyössä tulee esiin.
Yksi tavallisimmista on oman vihansa heijastaminen toiseen. Kun vihaa, alkaa tuntea tuon vihan kohteen vihaavan itseään. Se ei kuitenkaan välttämättä ole totta. Mutta voi muuttua todeksi vähitellen, sillä sitä saa, mitä tilaa.
Lapsuuden traumoista vaikein on hyljätyksi itsensä tunteminen. Äiti voi olla aivan välinpitämätön tai vaatia huomiota vain itselleen. Hän voi myös kohdistaa rakkautensa toiseen sisarukseen. Ja tämä trauma sitten mustentaa elämää edelleen oman ajattelun kautta, omien reagointitapojen takia. Vihan ja aggression ongelma on suuri. Se pitäisi käsitellä ammatillisesti, ettei uhrata sille alttarille yhä uusia uhreja.
Esim. mehensä syyttely, se voi aiheuttaa hänen työpaikkansa menetyksen ja sitten seuraa juopottelukierre ja masennus. Sinä kenties koet vain itsesi syyttömäksi, mutta syyt ovat syvällä lapsuudessasi ja murrosiässäsi.
Kaikkein pahin on vaikutus lapsiin. Ehkäpä äitisikin on kokenut lapsena yksinjäämistä, hyljättynä oloa, ja se on siirtynyt sitten sinuun. - Hae apua, ei ole häpeä etsiä apua mielenterveyden ongelmiinsa.
Vastaukset 34
Vanhimmat
että vihastua tai suuttua saa, sen voi tunnistaa ja tunnustaa,
mutta vihaaminen on mielenterveyden puutetta.
Silloin ei osaa elää, ei ole saanut kotonaan oppia siitä, miten ymmärretään ja tullaan ymmärretyksi, miten sovitaan, puhutaan asiat puhki, halataan, annetaan anteeksi, saadaan anteeksi.
Lapsille tulisi opettaa kotona tätä tarpeellista elämäntaitoa. Sille on tarvetta ja käyttöä enemmän kuin joillekin hyödyttömille kapineille tai esineille, joita vanhemmat lapsilleen lastaavat. Ne ovat tyhjää täynnä.
Koulukiusaamisongelmat liittyvät tähän, samoin onnettomat ihmissuhteet, avioerot, lasten pahoinvointi.
Kysymys on terveydenhoidon alan jättiongelmasta.
tunne siinä missä joku rakkaus tai mikä tahansa.
Aika huolestuttavaa jos negattiviset tunteet kielletään ja leimataan mielenterveysongelmiksi ja positiiviset tunteet on ainoita oikeita.
Lapsuuden traumat... joopajoo.
=DW=
Omituisia asenteita, niitä ikivanhoja ja rutikuivia ovat nuo mielenterveyden ongelmien häpeilyt.
Niistä tulisi vähitellen tulla valoon.
Paljon helpompi olisi auttaa, jos apua haettaisiin ajoissa, ennenkuin koko perhe on suossa.
Jos vihaat, jos vihaat pitkään, tarvitset mielenterveystoimistoa.
Olisi korkea aika valistua edes hiukan.
....vihaa ja masennusta.
Kyllä on ihan tervettä vihata ihmistä joka on tehnyt sulle jotain todella pahaa - ei se ole mikään mielenterveysongelma. Vasta tukahdutettuna vihasta voi tulla ongelma.
kumpuaa yleensä lapsuudesta. Sama ihminen vihaa aina, hänellä on monia puolisoita, joita jokaista hän vähän saman kaavan mukaan vihaa. Tuo viha tulee niistä lapsuuden hoitamattomista tilanteista.
Kaikille lapsille sattuu kolhuja, mutta jos hän saa syliä ja "suomennosta" siitä, mitä tapahtui ja miksi, jos hän saa tunteen, että vanhemmat välittävät hänestä, hän ei saa traumaa siitä.
Tästä on kysymys.
Älä syytä miestäsi siitä, mitä koit murrosiässä, älä myöskään anoppiasi tai muita uusia sukulaisiasi.
Teet karhunpalveluksen itsellesi, ellet ymmärrä itseäsi.
Mitä ihmettä miehelläni on tässä asiassa tekemistä?!?!?!?
Onko sinulla tapana syyttää vaimoasi omista vaikeuksistasi? Älä yleistä, eivät kaikki suinkaan toimi tavallasi.
siltä pohjalta, että keskustelimme erään työtoverini kanssa tuosta ketjusta "Hermot menee", jossa nikki "rosa" tilitti vihaansa. Viha perheen sisällä on todella paha asia, ja lapset siitä maksavat eniten. Suku on tärkeä. Jos mies, jolle äiti on antanut elämänsä parhaat vuodet ja hoitanut, kouluttanut, sekä ennen kaikkea rakastanut, joutuu sellaiseen ristivetoon, että heti jos hän käväisee äitinsä luona, miniä vetää johtopäätöksen, että hänestä puhutaan pahaa. Minusta se on sairas asenne, ja hyväolisi, jos hän pääsisi tuosta täydellisen omistamisen ajatuksesta, varsinkin, kun itse anopin kuullen sanoo pahasti miehelleen:"Sinusta ei ole mihinkään!", joka jo aika paljon viittaa sairaalloiseen mustasukkaisuuteen. Jos taustalla on omien vanhempien ero, niin kyllä sellainen todennäköisesti vaikuttaa. Mies joutuisi leikkaamaan pois koko lapsuutensa ja nuoruutensa, säilyttääkseen sovun vaimonsa kanssa. Parempi olisi, jos vaimolla jokin asia korjaantuisi. ----Muuten voi koko perhe joutua hoitoon. (----- Ja tämä ei sitten tarkoita, etteikö miehissä olisi vikaa useassa tapauksessa. Tässä nyt vain ei ollut sellainen tilanne. Kyllä ihmisellä on oikeutensa, vaikka avioliittoon meneekin.)
en ymmärrä mitä selität..rosaako tässä yrität noin kovasti syyllistää. Vaiko naisia yleensä.
Eikö anopeissa ole koskaan mitään vikaa, sitä et ainakaan tuonut esille...
Ihmiset käsittävät sanan vihaaminen eritavalla ja sitä käytetään myös ihan tuosta vaan..
lyöt mahdollisen syyn ÄIDIN niskoille??Hänkö on se pääsyyllinen,jos joku asia menee vikaan...
Eikö äiti ole yleensä se joka jää pitämään lapsille kotia pystyssä viimeiseen asti?
"Eikö äiti ole yleensä se joka jää pitämään lapsille kotia pystyssä viimeiseen asti?"
Miksi tekee niin, jos avioliitto on aivan peellään?
Irvihampain kynnet veressä pitää kiinni jostain kuvitellusta, jota ei enää olekaan.
Siinä vaiheessa olisi parempi erota.
Moni nainen juuri ei tajua, tai ei halua tajuta, kun se pystyssäpitäminen muuttuu toivottomaksi.
Siinähän roikkuu katkeavassa oksassa ja lapset tipahtaa helmoista joka tapauksessa.
Mutta vanhemmat ovat tietenkin yhdessä vastuussa, jos lapsi saa traumoja eikä tunne oloaan kotona hyväksi.
Siis kun mies häippäsee, äiti jää pitämään kotia pystyssä LAPSILLE. Turvallista pesää, jossa on rakkautta jaettavaksi asti. Mitä ihmeen toivotonta siinä muka on????
En puhunut AVIOLIITOSTA vaan kodista.
Näin niitä väärinkäsityksiä syntyy.
Näyttäkää Minulle Wihaawa ihminen,
joka nauttii elämästään.
Niin minä Teen
Teille
Joulun JokaPäivä.
Tämä oli esimerkkikertomus. Voihan olla isä yhtähyvin se, joka hylkää. Ja usein onkin.
Hylkääminen aiheuttaa raivoreaktion useimmissa ihmisissä. Etkö ole koskaan nähnyt lasta, jota ei oteta leikkiin mukaan? Aikuinen vain ei jää siihen tunteeseen kiinni, koska se vahingoittaa häntä itseään eniten ja hänen läheisiään, katkeroittamalla.
Siitä seuraa yhtä ja toista, esim. sairaalloinen mustasukkaisuus. Vanha kiinalainen sananlasku: "Epäluuloisen puolisolla on 40 rakastajaa" sanoo yhden totuuden.
Ja usein ihmisessä säilyy tietynlainen suhtautuminen muihin ihmisiin lapsuuden hylkäämiskokemusten seurauksena. Olen edelleen sitä mieltä, että vihaaminen aiheuttaa katkeruutta, joka syö elämänilon ja energian asianomaiselta itseltään ja läheisiltään. Se pitäisi pilkkoa puhumalla, sopia ja antaa anteeksi. Antaa anteeksi myös itselleen, siis saada anteeksi. Elämä on lyhyt.
En halua syyllistää, sitä viimeksi. Yritän ymmärtää ja saada ymmärtämään, koska se avaa solmuja. Silloin saa paremman huomisen. Itse ja perheen pienet.
Mielenkiintoinen aihe enempäänkin, mutta täytyy mennä, sorry.
mikä tappava yhdistelmä.
Lapsuuden traumoista jotka sitten myöhemmällä iällä johtaa vihaamiseen.Kaivele asiaa vähän selvemmin mitkä olisivat sitten syitä lapsuuden traumoihin.Rakkauden puute lapsuudenkodista on helppo selitys kaikkeen mielenterveys ongelmiin jollei ole fyysistä vammaa.
Kyllä, myönnän. Vihaan ja olen katkera. Olen tullut jätetyksi jo muutama vuosi sitten ja jäin pitämään kotia lapsille mieheni lähtiessä toisen hameenhelman perään. Alkujärkytyksestä ja surusta toipuessani päätin, että en katkeroidu. Tuota päätöstä en vain ole pystynyt toteuttamaan, vaikka tiedän ettei katkeruuden aiheuttamasta pahasta olosta kärsi kukaan muu kuin minä itse. Valitettavasti myös lapset joutuvat silloin tällöin osallisiksi pahaan olooni. Vihaan ex-miestäni niin paljon, etten voi toivoa hänelle muuta kuin pelkkää pahaa. Olen katkeroitunut, en saa elämääni mitenkään järjestymään. En elä sellaista elämää kuin haluaisin, tämä nykyinen on pelkkää helvettiä! Jatkuvaa kamppailua taloudellisia ongelmia vastaan, yksinäisyyttä ja muuta murhetta. Aurinko ei elämääni juuri pilkahtele, ei ole paistanut moneen vuoteen.
Mistään lapsuuden traumoista tämä ei johdu. En ole kokenut lapsuudessa hylkäämistä, olen ehjästä perheestä. En myöskään ole joutunut taistelemaan huomiosta lapsuuden perheessäni.
tartuttamasta lapsiasi sillä katkeruudella. On henk. koht. kokemuksia äidin katkeruuden aiheuttamista lieveilmiöistä. Kivaa ei ollut silloin kellään...
ja vihastun helposti, mutta siihen se jää.
että hyvä niin..:))
silloin ihmisellä on kyky käsitellä suuttumuksensa , pilkkoa se puhumalla ja ymmärtämällä, hänellä on kyky hallita ja hoitaa omat tunteensa, hän pystyy ikäänkuin sulattamaan suuttumuksensa, ja - ennen kaikkea omaksi hyödykseen! - sekä myös lastensa ja puolisonsa hyväksi!
Vihaava (pitkään) ei pysty tähän, hän kärsii ja katkeroituu.
Perheen elämä menee pilalle.
erästä ihmistä. Viha johtuu tämän henkilön käytöksestä ja toimista minua ja läheisiäni kohtaan. Olen vihannut tätä henkilöä yli 20 vuotta eikä ole pienintä aikomustakaan lakata vihaamasta. Onneksi en ole tarvinnut olla hänen kanssaan missään tekemissä.
Vihastunut olen toki muillekin, mutta se on eri asia eikä johda vihaamiseen.
Ei vihaamisessa mitään vikaa ole - ei se ole mikään mielenterveysongelma. Ennemminkin ongelma on se, että antaa anteeksi ihan mitä tahansa.
-AV-
ketjussa tuo nimimerkki "rosa".
Otan osaa. Sillä luonteella on vaikea elää.
Olet ikäänkuin suuttumus-intolerantti, eli et pysty pilkkomaan sitä tunnetta, vaan se jää kiertämään sisääsi häiriten eniten itseäsi, mutta kyllä perhettäsikin. Eli vihaaaaaat! - En halua syyllistää, koska lapsuudessasi ja murkkuiässäsi varmaankin ovat tulleet pohjakokemukset, jotka sitten aiheuttavat tämän asenteen. - Mutta suosittelen vakavasti mielenterveystoimistoon menoa. Elämäsi laatu paranisi huomattavasti!
Elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi väärään tapaan elää.
Et voi tietää mitä tämä henkilö teki aikanaan enkä halua sitä tässä repostellakaan. Kirjoitin, että hän aiheutti pahaa läheisilleni - siis ei perheelleni (lue mies lapset). Nämä eivät edes tunne kyseistä henkilöä.
Tämä vihan tunne ei vaikuta millään tavalla päivittäiseen elämääni. En siis ajattele koko asiaa. Henkilö on ikään kuin yhdentekevä. Mutta jos joku ottaa henkilön/tapahtumat puheeksi, mitä tapahtuu todella harvoin, vihan tunne palaa.
En halua tälle tyypille mitään pahaa, mutta en hyvääkään. Aivan sama mitähän tekee elämällään (mikäli ei ole taas linnassa).
Tarkoitukseni oli vaan sanoa, että mielestäni vihan tunne on aivan oikeutettu ja että mielenterveystoimistoa kaipaa se joka antaa mitä vaan anteeksi ja koettaa sitten elää painajaisiensa kanssa.
Nykyisin mielenterveyden hoitoa on vaikea saada vaikka olisi täydessä psykoosissa. Meinaatko että mielenterveystoimistoon voi noin vaan kävellä ja saada apua sillä perusteella että on "vihainen"?
tuohon voin samaistua. On asioita joita ei vaan voi antaa anteeksi, ja minusta ihan pötyä se, ettei muka voi jatkaa elämää ellei sitä anna.
niin mielenterveys kärsii, myös perheen.
Apua pyritään antamaan, ryhmät ovat ainakin mahdollisia. Ne ovat sitäpaitsi osoittautuneet tepsiviksi. Joku miniä, joka panee kaikki anopin syyksi , ei tajua omaa mustasukkaisuuttaan. Ryhmässä hän voi tajuta sen toisessa haukkujassa, ja sitä kautta saa etäisyttä ongelmaan, jolloin turha tuska vähenee. Useimmat anopit haluavat ehdottomasti hyvää poikansa perheelle. Monta suu-auki-hämmästystä saa mini anoppi kokea miniän uskomattoman mustuuden tajutessaan. Ja tuo toisen ihmisen omistaminen ja määräileminen, eihän se onnistu. Kun toinen on kunnollinen ja hoitanut hyvin asiansa ennen miniää, niin hän tulee yrittämään lannistaa kokonaan. Se on outoa, kauniisti sanottuna.
Jos joku hakkaa sun vanhempas, raiskaa sun muijas, ampuu sun koiras, polttaa sun talos ja lopuksi panee sua sinne mihin ei aurinko paista niin vaikka kuinka voisi käsitellä asiat ja lakata hautomasta niitä niin väitän että viha jää.
Ja huom! kaikille lukihäiriöisille TÄMÄ oli siis karkea esimerkki - ei tarkalleen sitä mitä tää tyyppi aikanaan teki.
jo edellisestä viestistä ettei kyse ollut mistään tavallisesta sanaharkasta tai väärinymmärryksestä kyse.
Olen samaa mieltä, on olemassa asioita mitä ei vaan voi antaa anteeksi. Niistä voi päästä yli, mutta se viha jää. Jos sanoo antaneensa anteeksi, tukahduttaa itseään. Eikä se silti tarkoita (kuten joku kirjoitti) että elää kuin pommi, valmiina räjähtämään koska tahansa. Se viha on vaan häntä tai hänenlaisia kohtaan. Ainoa tapa kasvaa siinä vihassa on, että ymmärtää ettei kaikki ihmiset ole samanlaisia, ja ettei kohdista sitä vihaansa väärin.
tahallaan lasta, vaikkapa vain saadakseen vanhemmille kuuluvaa rahaa, tai ilkeyttään,
silloin ymmärrän.
Viha voi olla liian suuri nieltäväksi kokonaisena.
Minulla oli käly, joka oli näitä karjalaisia. Hän kadehti miestäni, miehensä veljeä, ja vahingoitti pysyvästi lastani.
Se viha oli liian suurta nieltäväksi kokonaisena.
Hän osasi juoruamisellaan provosoida koulukiusaamista.
häpeä etsiä apua mielenterveysongelmiinsa.
PÄInvastoin.
Olen anoppi, jonka sohvalle tulee aika ajoin miniä istumaan.
Hän on kuin naispuolinen jukkakajava, arvioiva ilme, arvostelun tulos tyhjä, huono.
Jos minulla olisi vihamies tai -nainen, se olisi miniän ylin ystävä.
Olen hämmästynyt aivan sanattomaksi monia kertoja hänen ilkeydestään.
Hän on avioeroperheestä, murrosikäisenä joutunut isälleen.
Säälin todella poikaani, jolle hän antoi ennen avioliittoa itsestään aivan eri kuvan kuin mikä todellisuus on.
En haluaisi enää yrittää. Mutta sitten pojan mieli pahoittuisi. Poika kärsii tuon tyypin määräävästä ilkeydestä, hän on aika kovasuinenkin. Ei mikään diplomaatti todellakaan.
Että piti käydä näin.
Miniä ei todellakaan tule hakemaan apua mielenterveysongelmiinsa, vaikka kaikki muut vierovat häntä. Jos hän jotain itsestään sanoo, hän kehuu itseään. Tavaraa hän rakastaa.
Viha synnyttää vihaa,
myöhemmin saat takaisin sitä samaa,
lapsesi ovat vailla sukulaisia ja tukea elämässä,
itse olet lopulta todella yksin.
Selvittele siis asiasi, nöyrry, ota kauniiseen käteen elämä.
voi sulkea pois elämästään.
Jos hän on lähisukulainen ja häntä on pakko tavata perhejuhlien tms. yhteydesä, niin kohtelias käytös ei maksa mitään.
Kohteliaisuus, ei enempää, jos ei ole valmis vielä antamaan anteeksi. Suoranaisen vihan osoittaminen on väärin kaikkia osapuolia kohtaan.
Välimpitämättömyyden olotilaan on mahdollista päästä ja siitä jatkuu tie senkaltaiseen anteeksiantamukseen, että vihan kohde ei enää jonkakin päivänä aiheuta tunnereaktioita.
Jonkinlainen lievä säälinsekainen halveksunta on ainoa tunne ja sitäkään ei koe kuin aniharvoin, eli siloin kun joutuu pakosta tapamaan pahaa aiheuttaneen ihmisen.
Vaikka kuinka tahtoisi, niin kostonhalulle ei saisi antaa tilaa, sillä mikään ei kuluta ihmistä enemmän kuin kielteisyys.
Jospa vielä pystyisimme sellaiseen jalouteen, että ajattelisimme myötätuntoisin ajatuksin "ilkeää" ihmistä!
Nimittäin, ilkeä ja paha on paljon onnettomampi kuin se jolle on aiheuttanut pahaa.
kälyni suhteen, josta aiemmin puhuin. Aivan samoin kuin sanoit, Eeva-Sisko, olen yrittänyt järjestää niin, ettei tarvi enää ikinä tavata.
Koska minulla on suuri suku, ei sukulaisista ole puutetta.