Näin toissayönä unta, että olimme mökillämme. Mökkimme pihalla oli pieniä huoneen kokoisia tupia, joissa kävinkin muutamissa. Oli yö ja ulkona oli pakkasta. Unessani oli kaksi poikaystäväni kissaa. ne olivat ulkona kylmässä ja tulivat ikkunan kautta takas sisälle. Ne olivat ihan jääkalikoita ja pyrkivät syliini. Minä siinä niitä sitten lämmittelin ja puhaltelin niitä kohti lämmintä henkeä. Kisut tahtoivat pian uudestaan ulos, kunnes tulin ajatelleeksi ettei se olisikaan kovin hyvä idea. Olimme kuitenkin landella, kissat olivat tottuneet kerrostaloasumiseen eivätkä selviytyisi metsissä vaaroilta (pedoilta) jos ne ulos päästäisin. Siispä aloin pitää hirveetä haloota asiasta. muuta unestani en muista.
viimeyönä taas näinkin semmosta unta, että muutimme helsinkiin. Olin iloinen, koska olen jo kauan miettinyt sinne muuttamista. Outoa oli, että miehenikin kämppä oli siirtynyt automaattisesti helsinkiin, aivan pihaltamme lähti puiset portaat lahon näköiseen puukerrostaloon jossa poikakaverini asui. Muistan kävelleeni portaita. jokainen rappu oli erikokoinen ja eri korkuudella joten käveleminen oli työlästä. Menin ovelle ovikelloa soittamaan. Sisällä mieheni kämpillä oli hänen ystäviään iloisina. Mulla oli jotkut karmeat vaatteet päällä ja mua hävetti vähäsen. istuin kuitenkin sohvalle jonkun toisen miehen viereen jonka kanssa aloimme sitten muistella että olemme jossakin tavanneet. Muistimme että olimme aivan vähänaikaa sitten olleet samalla kaverillamme samaan aikaan. Taisin unessa hieman ihastua tuohon toiseen mieheen. Oma ukkoni istui jossain metrin päässä.
Samassa unessa meillä oli muutaman tytön kanssa joku outo klubi, missä kokoonnuimme jossain pihalla (?) =D
Saimme tehtäväksi siivota pihan ympäristö. Olin vähän ärsyyntynyt koska en itse ollut pihalainen ja silti siivosin sitä. Tässä operaatiossa kävi sitten niin, että joku lihava nainen naureskeli ja varasti naapuruston pikkulasten leluja. Olin tyrmistynyt, yritin neuvotella ihmisiä jättämään lasten lelut rauhaan, kukaan ei kuitenkaan kuunnellut. Muistaakseni myös mieheni oli täysillä messissä noiden lelujen varastamisessa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.