Miten selvitä?????

Moi!
Olen 23-vuotias nainen ja olen kärsinyt paniikkikohtauksista muutaman vuoden, nyt sitten sain otettua itseäni niskasta kiinni ja menin psykologin juttusille, jonka luona käyn viikottain, mutta pelkkä käynti ei kyllä oloani ole auttanut yhtään, kärsin mielestäni todella pahasti sos.tilanteiden pelosta, nyt tuntuu, että oireeni ovat vain pahentuneet päivä päivältä enemmän. Samassa pöydässä syöminenkin tuottaa tuskaa ja jo ennen pöytään menoa olen saanut itseni niin paniikkiin, että lopulta en voi mennä ollenkaan. Tämä on aivan kamalaa. Mikä lääkitys tällaiseen vaivaan olisi paras? Eli oireena on tärinä, epätodellinen olo, huimaus ja tuntuu ettei saa sanaa suusta kun pitäisi samalla jutella, onko muilla samanlaisia kokemuksia. Vaivani rajoittaa elämääni aivan suunnattomasti, en voi mennä kauppaan jos näen, että pihassa on paljon autoja, eli kauppa on täynnä, en voi puolituttujen kanssa jutella kun sydän alkaa hakkaamaan ja tuntuu, että ääni värisee ja kukaan ei saa puheistani selvää, samassa ruokapöydässä syöminen ei onnistu tuttujen kanssa..listaa voi jatkaa loputtomiin... Auttakaa! :(
61484
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kyllähän tuo on hyvin paniikkioireelta tuntuvaa,mitä enemmän pelkää kohtauksen esiintymistä sen helpommin se tuntuu tulevan.

Ei niistä aina ilman lääkitystä selviä,ne on kauheita ne tärinäkohtaukset,huimaus ym.,mulla on samoja oireita.

En tiedä onko muilla mutta minulla on em. lisäksi yksi selvä oire mistä voi myös aavistaa että kohtaus on tulossa,sen huomaa yhtäkkiä alkavasta jalkojen omituiseksi menosta eli ne menee tavallaan kuin osittain toimimattomiksi.

Lääkkeenä on mulla tällä hetkellä Citalopram joka alkaa olla ilmeisesti siinä vaiheessa että se alkaa puremaan.

Oletko käynyt lukemassa asiasta infoa,esim. täältä:

http://www.yliopistonapteekki.fi/displayArticle.do?articleId=2703
Yliopiston Apteekki

Hyviä vointeja sulle.

Äänestä
  • Kiitokset makelle,oli tosi hyvä linkki:)

    Äänestä

  • täälläkin kirjoitti:

    Kiitokset makelle,oli tosi hyvä linkki:)

    Tuntuu ihan mukavalta kun joskus pystyy antamaan linkin josta on jotain iloa.

    Kysy ihmeessä lisää jos jokin painaa,en ole mikään asiantuntija mutta luulen että voimme keskustella asioista,osaat varmasti itsekin hakea neuvoja mutta joskus tuntuu siltä että tuntematon ystävä voi rohkaista ja antaa turvallisuuden tunnetta.

    Toivon sulle hyvää vointia!

    Äänestä

.... kirjoitetaan paljon, siis SSRI-lääkkeitä ja vielä uudempia, mutta varsinkin Cipramilia ja Cipralexiä, koska paniikkisi on paha tarvitset myös rauhoittavia, ainakin antidepressiivien alkuhoidon tukena, esim Oxepamia, Diapamia tai Xanoria, niitä ei tarvi pelätä jos vaan tarkkaan seuraat lääkärin ohjeita. Kuitenkim esim minun psykiatrini sanoo että sosiaaliseen fobiaan on vielä edelleen Aurorix paras!
Lääkitys on yksilöllinen, yksi sopii jollekulle, toinen lääke toiselle.

Ilman muuta tarvitset lääkitystä ja nopsasti, psykologin luona käyminen on kuitenkin ratkaisevan tärkeätä, ja jos juttu ei luista, pyydä toinen psykologi tai hoitaja! Paniikin syyt on syytä selvittää niin nopeasti kuin suinkin pystyy. Niitä voi olla hyvin erilaisia.

Äänestä

Itse tulin juuri lääkäristä saman vaivan vuoksi. Paniikit olivat poissa useamman vuoden, mutta taas keväästä lähtien alkoivat uudelleen ja kesä meni ihan p.....lleen ja edelleen tuntemukset vain pahenevat. Sain lääkkeeksi cipralexia, mutta en taida aloittaa sillä kävin lukemassa ihmisten kokemuksia niistä ja en halua enää lisää huimauksia ja huonoja oloja. Viimeksi pääsin paniikeista kun vain menin kauppaan (joskus kylläkin vähän ennen klo 21.00), mutta menin kuitenkin ja muuallekin missä on ihmisiä. Älä missään nimessä jää yksin kotiin vaan lähde ihmisten ilmoille et sinä sinne kuukahda vaikka tuntuukin siltä, sanoo nimimerkki kokemusta on. Lenkkeilyllä on myös piristävä vaikutus, uskon että ainakin itselläni se lähtee tästä taas paranemaan. Kävin jonkun kerran terapiassa ja siellä vaivani vain paheni. Kaikkea hyvää sinulle!

Äänestä

Lääkityksestä kannattaa jutella lääkärin kanssa. Itse söin fluoksetiinia monta vuotta. Nykyinen lääkärini sanoi, ettei sitä nykyään enää määrätä kun on niin vaikea aine aloittaa (oireet pahenee aluksi), mutta koska se minulla tepsi jatkoin syömistä. Aloitin ryhmäterapian n. vuosi sitten ja se on avannut umpisolmuja mielessäni. Tämän vuoden alusta aloin vähentää lääkitystä ja kesän lopussa lopetin. Läheiseni kuoli ja pam. paniiki tuli takaisin. Pahoihin tilanteisiin minulla on varalla Xanoria -äonneksi. Nyt yritän keskittyä päivän kerrallaan, en halua aloittaa pysyvää lääkitystä uudestaan. Mutta pidän sitäkin mahdollisena jos muu ei auta. Suosittelen sinulle kirjaa: Vapaaksi ahdistuksesta/Edmund J Bourne. Siinä on tietoa ja rentoutus- ja mielikuvaharjoituksia.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Hukassa... kirjoitti:

Moi!
Olen 23-vuotias nainen ja olen kärsinyt paniikkikohtauksista muutaman vuoden, nyt sitten sain otettua itseäni niskasta kiinni ja menin psykologin juttusille, jonka luona käyn viikottain, mutta pelkkä käynti ei kyllä oloani ole auttanut yhtään, kärsin mielestäni todella pahasti sos.tilanteiden pelosta, nyt tuntuu, että oireeni ovat vain pahentuneet päivä päivältä enemmän. Samassa pöydässä syöminenkin tuottaa tuskaa ja jo ennen pöytään menoa olen saanut itseni niin paniikkiin, että lopulta en voi mennä ollenkaan. Tämä on aivan kamalaa. Mikä lääkitys tällaiseen vaivaan olisi paras? Eli oireena on tärinä, epätodellinen olo, huimaus ja tuntuu ettei saa sanaa suusta kun pitäisi samalla jutella, onko muilla samanlaisia kokemuksia. Vaivani rajoittaa elämääni aivan suunnattomasti, en voi mennä kauppaan jos näen, että pihassa on paljon autoja, eli kauppa on täynnä, en voi puolituttujen kanssa jutella kun sydän alkaa hakkaamaan ja tuntuu, että ääni värisee ja kukaan ei saa puheistani selvää, samassa ruokapöydässä syöminen ei onnistu tuttujen kanssa..listaa voi jatkaa loputtomiin... Auttakaa! :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu