Pitäs tietää mahtuuko sänky primeraan, jos penkit taittaa. Olisiko jollain linkki sivulle, jossa farkkuprimun mitat näkyvät? Kiitos!
Farkku p12:n mitat
6
2161
Vastaukset
- ses1
Ei mihinkään autoon mahdu sänky.
Ei messään ole niin tarkkoja mittoja, joista voisi vertailla.
Tuulilasi.fi on suuntaa-antavia.
Primera on tietysti luokkansa ahtaanpia.
olen sen kokenut kun on sovittanut matkalaukkuja
uuteen Primeraan ja Corollaan.
Nelihenkisen perheen lähtiessä lentomatkalle. - Tepa
Tänä vuonna (olikohan keväällä?) jossain Autobild Suomen numerossa oli "trendifarkku"-vertailu, jossa oli Primerakin mukana. Autobildin vertailuissa mainitaan yleensä tavaratilojen leveydet sekä pienimmät ja suurimmat (istuimet taitettuna) pituudet. Eli löytyisikö esim. kirjastosta ko. lehti?
- Sami_
2,4m listat menee autoon sisälle, mutta ne on silloin ihan edessä koelaudan päällä. Eli sänky ei mahdu lähellekkään, ellei sitten revi etupenkkejäkin irti. Eikä mahdu kyllä mihinkään perheautoon.
- nassin
Teeämmän primera ja laguna parivertailun mukaan primeran tavaratilan pituus penkit kaadettuna on 180cm.
Itse olen kuskannut parimetrisiä patjoja ja kyllä niitä piti survoa, että mahtuivat matkaan mukaan.
Tiedä sitten paljonko vaikuttaa, jos kuskiksi palkkaa jonkun pygmin, että etupenkin voi vetää ihan eteen?- ahtaaja
180cm pöytä (1m leveys) meni spordecissä. Penkkiä piti ottaa hieman eteenpäin, mutta ei aivan edessä. Paketin korkeus n.25cm. Joku voisi suorittaa experimentaalisen kokeen..
- P12
Kuljetin just parisängyn rungon sekä sälepohjan ja kaksi patjaa tosi isoja ja painoi n19kg/kpl ja meni kerralla eli tilava on..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,632458Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1032125Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e972087Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu242037MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,141855Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.5631773Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S161638Mikä ihme teitä lieksalaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa?551448Kemet lomautukset
Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas411403Mistä juttelit viimeisen kerran
Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.771370