Queen

Minulle queen oli aikoinaan se yksi ja ainoa bändi. Biisit mihin ensimmäisenä ihastuin oli bohemian rhapsody ja we are the champions. Mercuryn ääni kehittyi huimasti ensimmäisestä levystä made in heaveniin. Kertaakaan en ole bändiä livenä nähnyt mutta videoiden perusteella jo huomaa yhtyeen taian. It's a kind of magig. Harvinainen bändi siinä mielessä että kaikilla jäsenillä nro 1 hitti. Myöskin hienot lauluharmoniat ja brian mayn kitarointi on ainutllatuista. Queenin levyistä parhaita on queen II, opera, day at the races, magig,innuendo ja made in heaven. Hyviä biisejä on niin paljon ettei viitsi alkaa luettelemaan. Suosittelen kaikille tutustumista queenin maailmaan. -John (not deacon)
101398
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

taika on hyvä sana kuvaamaan yhtyeen yhteishenkeä, saumatonta, luontevaa yhteistyötä, ja erityisesti Freddien täydellinen eläytyminen nautittavaa kuultavaa ja katsottavaa harvoilta nauhoilta tai dvd kun näkee.

Äänestä
  • Totta.

    Mutta miksi ihmeessä porukalla piti vielä kasautua, ja oottaa se Rogers siihen Freddien tilalle ?
    Money talks ?

    Äänestä

  • pena kirjoitti:

    Totta.

    Mutta miksi ihmeessä porukalla piti vielä kasautua, ja oottaa se Rogers siihen Freddien tilalle ?
    Money talks ?

    tarkoitinkin taikaa alkuperäisessä kokoonpanossa, en uudessa, Vain Freddie itse se ainoa oikea, money talks syynä mainitsemaasi, ei varmaan muu, nautitaan tai mä nautin vanhan kokoonpanon tuotannosta

    Äänestä

  • tintti kirjoitti:

    En usko rahan olevan syynä, aikoinaan tienasivat jo sen verran että silä vieläkin pärjäävät. Brian ja roger ovat säveltäneet osan queenin biiseistä ja heillä oikeus esittää biisejä. Vanhat miehet haluavat vaan elää nuoruutensa elämää ja soittaa musiikkia jolle ovat elämänsä omistaneet. Hehän esiintyvät kuitenkin nimellä queen paul rogers. Tosin minulle queen on mercury, may, deacon ja taylor.

    Äänestä

  • john kirjoitti:

    " Tosin minulle queen on mercury, may, deacon ja taylor." Samaamieltä olen, alkuperäinen aito, ja tosiaan tuo esittämäsi syy varmaan oikea, siksi varmaan monet muutkin jatkaa ja herättää vanhan yhtyeensä vanhoina herroina uudestan henkiin

    Siis aivan! Ja ehkäpähe haluavat pitää "yllä" Freddien muistoa soittamalla vanhoja biisejä. Täytyy sanoa että Queen on semmonen bändi mikä ei koskaan lakkaa vaikuttamasta minun elämässä. Vaikka olen vielä nuori (-82) olen Queenia kuunnellut vauvasta lähtien, koska isäni sitä kuunteli. Queen Rocks! Now and Forever.

    Äänestä

  • Minnuli kirjoitti:

    Onpa ihanaa löytyy muitakin Queen faneja, minulla vain pieni ystäväpiiri joka kuuntelee ja pitää upeena, suurin osa pitää musiikkimakuani kummana!!

    Äänestä

  • tintti kirjoitti:

    Onpa ihanaa löytyy muitakin Queen faneja, minulla vain pieni ystäväpiiri joka kuuntelee ja pitää upeena, suurin osa pitää musiikkimakuani kummana!!

    Tuttu juttu. Esim. Avopuolisoni ei voi kuunnella Queenia koska Freddie oli homo. Puolustelen aina että eihän se soundiin ja ääneen vaikuta vaikka olis riikinkukko! Nyt sit kelpaa vaan yks Queenin biisi, se ride the wild wind. Mut minä en luovu Queenin kuuntelemisesta ikinä!

    Kyllä mullekin on Queen ollut ykkönen jo 70-luvun lopulta lähtien. Erityisesti olen tykännyt siitä, että siinä bändissä oli neljä aika lailla erilaista tyyppiä ja silti kaikki toimi hienosti yhdessä ja kaikki teki yhtyeelle myös hittejä. Kuinkahan moni näki Queenin ainoan Suomen keikan kulttuuritalolla vuonna -74?

    Äänestä

  • tintti kirjoitti:

    " Tosin minulle queen on mercury, may, deacon ja taylor." Samaamieltä olen, alkuperäinen aito, ja tosiaan tuo esittämäsi syy varmaan oikea, siksi varmaan monet muutkin jatkaa ja herättää vanhan yhtyeensä vanhoina herroina uudestan henkiin

    Näin on näreet!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

John kirjoitti:

Minulle queen oli aikoinaan se yksi ja ainoa bändi. Biisit mihin ensimmäisenä ihastuin oli bohemian rhapsody ja we are the champions. Mercuryn ääni kehittyi huimasti ensimmäisestä levystä made in heaveniin. Kertaakaan en ole bändiä livenä nähnyt mutta videoiden perusteella jo huomaa yhtyeen taian. It's a kind of magig. Harvinainen bändi siinä mielessä että kaikilla jäsenillä nro 1 hitti. Myöskin hienot lauluharmoniat ja brian mayn kitarointi on ainutllatuista. Queenin levyistä parhaita on queen II, opera, day at the races, magig,innuendo ja made in heaven. Hyviä biisejä on niin paljon ettei viitsi alkaa luettelemaan. Suosittelen kaikille tutustumista queenin maailmaan. -John (not deacon)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu