Olen 15 vuotias yhdeksäs luokkalainen tyttö. Veljeni kuoli juuri ennen kuin aloitin yläasteen, ja siitä asti olen kamppaillut kovasti itseäni vastaan. Seitsemännen luokan ajan olin todella masentunut ja kahdeksannella luokalla minulla alkoi jonkinlainen syömishäiriö.. olin niin masentunut etten muistanut saatika pystynyt syömään paljoa mitään. Tuota on jatkunut tähän päivään saakka. Kaikki pienet vastoinkäymiset saivat minut aina silloin tällöin itkemään. joskus on viikko, jolloin itkin koko ajan, joskus on kaksi kuukautta jolloin olen onneni kukkuloilla, joskus niitä on jopa viisi. Kukaan ei tiedä näistä ongelmistani. ei kukaan. Tänään menin liian pitkälle. Saatuani tietää, että kaverini luulevat minun vokottelevan erään kaverini poikaystävää, minulle tuli todella paha mieli, sillä en ikinä voisi tehdä niin! Itkin taas kunnolla pitkästä aikaa. Menin kotiin ja aloin viiltelemään itseäni. Kielsin itseäni tekemästä sitä sillä en tahdo kenenkään huomaavan että kärsin, sillä silloin he luulevat minun kerjäävän sääliä! nyt minua pelottaa oikeasti... tuntuu kuin jokin ohjaisi minua tekemään asioita joita en oikeasti haluaisi tehdä. Viillellessäni olo tuntui ihanalta, mutta nyt jälkeenpäin kaduttaa. mitä jos joku huomaa? En anna kenenkään huomata... minua pelottaa, että kohta tapan itseni tai jotain. Tämä pahenee koko ajan!!
Tilanne pahenee...
slurps
3360
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
jossain määrin. Tämän 2 vuoden sairastelurymban aikan olen joutunut olemaan lukuisisa kokeissa ja niihin on kuulunut paljon pistelyä ja juuri nyt on menossa akupunktiohoito. Pelkäänkamalasti sitä, että minua pistetään, mutta saan taas onnistumisen tunteen siitä, että jälleen kestin tuon tilanteen. Yhteenaikaan nautin enemmän tuosta tunteiden vaihtelusta ennenkuin hiffasin, että mitä minä sillä yritän viestiä itselleni. Ymmärrettyäni tuon olen muuttanut käyttäytymistäni, mutta hoidosta ja tutkimuksita en pääse mihinkään.
En voi muuta sanoa sinulle, että asioita en helpompi käsitellä tunteella kuin järjellä. Ymmärrän että sinun iässäsi on vaikea hyväksyä aiheettomia syytöksiä etenkäänn kavereilta, vanhemmilta niitä saa kuulla aina. Se on kvereidesi hölmöyttä kun ne niin luulee, mitähän heillä mahtaa olla vialla asian kanssa.
Noh, olimme kaveriporukan kanssa illlalla ulkona, kun kaverini jätkäkamu keksi etten ole juonut koskaan itseäni känniin. Siinä se sitten ryhtyi juottamaan minua. Kaikki muut olivat aivan selvinpäin ja minä ainoana ihan sekaisin. Pari päivää tapahtuman jälkeen kaverini väittivät minun olleen liian paljon kaverini poikaystävän kimpussa, joten he eivät tahtoneet minua enää mukaan illan viettoon. He luulevat että olen ihan kusessa tuohon kyseiseen jätkään ja vaikka kunka inttäisin vastaan, he eivät usko minua. Olen ollut jo kauan ihastunut erääseen toiseen jätkään, jota kamuni eivät tunne. Tuskin he ovat nähneetkään häntä. Tilanne ei näytä näin ruudulta luettuna niin pahalta mitä se oikeasti on. Tykkään kamuistani aivan älyttömästi, enkä tahtoisi menettää heitä...
Tiedän miten 'verisiä' taisteluita voi tulla jonkun kundin vuoksi, Jos jokuu on ihastunut johonkin kundiin, niin sitten sitä kuvitellaa se niin erinomaiseksi, että kaikki ovat siihen ihastuneita. Kännissähän sitä voi käyttäytyä tavallista tutavallisemmin, niinhän meistä tekee jokainen, ikävää että se nyt hannaa. Anna ajan kulua ja varo 'jouttajia' kun olet seuraavan kerran heidän kanssa illanvietossa. Sinisilmäisyys kostautuu aina ikävästi ystäväpiirissä.