mul on varmaa kaikki ihan hyvin, mut ku välil tuntuu niin vaikeelta.. oon koko aika niin ärtyny ja riitelen vanhempien kaa. enkä jaksa olla kaverien kaa koskaa, oon vaa kotona eikä oo mitää tekemistä. ja oon alkanu lintsaa koulusta ihan liikaa. enkä iltasin saa unta koskaa. ja ajattelen vaa ruokaa koko aika. ja mul on tosi huono itseluottamus, enkä hyväksy itteeni.. ja nyt oon alkanu lihoo ja sit mul on alkanu tulee kauheesti finnejä naamaa. ku luulin just että pääsin niistä eroo. ja mun menkkkoja ei oo tullu monee kuukautee. ku oon huolissani ittestäni. (en oo raskaana). mikäköhän tää on??? vai onko tää vaa ihan normaalii?
vaikeeta..
tyttö87
3308
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Alotin tässä syksyllä lukion ja heti alussa aloin tuntea kuulumattomuutta tohon paikkaan. Kun mainitsin asiasta jollekkin niin vastaus oli aina, et:"se on vaan sitä alkujännitystä, kyllä se siitä." No eipä ole muuttunut ja tuskin muuttuu. En ole kovin ahkera tutustumaan uusiin ihmisiin kuin vain ihan pinnallisesti. Vanhat kaverit on ympäri Suomea ja juttuseuraa ei siis ole kovin paljon lähelläni. Olen alkanut sairastella useasti, johtuen negatiivisesta asenteestani ja liikunnanpuuttesta, mut kun ei vaan huvita lähtee lenkille YKSIN. Kyllä niitä kavereita sais, jos vaan viittis yrittää. mut tuntuu jotenki tyhmältä...
Olen montamonituista kertaa miettiny, et jos menisin vaikka ammattilaiselle juttelee, niin ehkä se helpottas.. En tiiä... Itken joka ilta itteni uneen, kun en jaksa enää tota lukioa, siellä on vaan liikaa asioita jotka panee asiat vaikeiks. Missäköhän elämänvaiheessa mie olen muuttunu näin?.
ole pakko olla, oman elämäntiensä voi löytää muutenkin. Mene koulukuraattorin/-ohjaajan luo keskustelemaan asioistasi, ehkä hän löytää sinullekin auttajan
Hakekaa apua lääkäristä ym. onko elinmistössä kaikki ok? itsekin muutuin aivan eri ihmiseksi kun sairastuin kilpparin liika toimintaan, se oli rankkaa aikaa monet ihmis suhteet kärsi. tosi paljon, olisin vain voinut istua metsässä yksin tuskin jaksoin vastata kellekkään mitään, koko ajan oli vain niin paha olla kauhea ahdistus ja levoton olo, toisaalta väsynyt. öisin en unta saanut, onneksi oli lääkäri joka passitti labraan, nyt elämä tuntuu jo elämän arvoselta. Tsemppiä ei ole heikkous hakea apua oli se mitä tahansa, omasta hyvin voinnista on kysymys=)