Meillä on kolme kissaa, joista vanhin( 5-v.) joutuu toistuvasti pari vuotta nuorempien kiusaamisen kohteeksi. Tilanne ei ole siinä mielessä paha, että ne on vaan pikku hetkiä, ei mitään alituista jahtaamista. Mutta mistä se voi johtua ja miten siihen pitäisi puuttua. Tuntuu, kuin tämä isoin ja vanhin katti ei osaa pitää puoliaan...
kolme kissaa- yksi altavastaajana
kattie
1197
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Feliway-haihdutin apteekista tai eläinlääkäriltä, aloituspakkaus maksaa n.30-40e. http://www.vetcare.fi/index.php?id=86
Meillä on myös välillä tuollaista, tosin alakynnessä on useimmiten koko joukon pienin ja "yksinkertaisin" (ei tosin nuorin) kissa. Eipä siihen oikein taida auttaa muu kuin tarpeen tullen erottaa nahistelijat. Useimmiten syy kyllä näyttäisi olevan myös "kiusatussa", koska se käy tahallaan ärsyttämässä muita. Eli leikkiä paremminkin. Varmista kuitenkin, että pystyt eristämään kissat toisistaan hetkeksi tarpeen tullen.
Joissakin tapauksissa syy löytyy liian aikaisesta emosta erottamisesta (alle 12 vikkoa). Silloin kissa ei ole ehtinyt oppia kissojen kieltä eikä siten osaa oikein kommunikoida toisten kanssa, jolloin kahnauksia syntyy herkemmin.