mitä tehdä

OLen 4 kuukAUTISEN POIKAVAUVAN ÄITI. sAIN juuri tietää että odotan toista. Mitä minun pitäisi tehdä kun mies on viinaanmenevä ja tykkää matkustella kavereitten kanssa. Miten pärjään kahden pienen lapsen kanssa? Miten te muut olettte pärjänneet? en oikeastikaan tiedä mitä tehdä
3644
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

neuvolaan. Puhu siellä asiat niin kuin ne ovat. Kerro vanhemmillesi tai muille omille ihmisille. Tietysti on syytä puhua vakavasti myös lapsen isän kanssa. Hänenkin olisi aika kasvaa aikuisemmaksi ja vastuullisemmaksi. Älä jää yksin. Tilanteesi on rankka, mutta selvät siitä, kun haet apua ja tukea muilta. Yksin ei tarvitse jaksaa.

Voimia ja jaksamista

toivottaa ikäisesi tyttären äiti

Äänestä

lasta, joiden ikäero on 11 kk. Pärjäsin, vaikka rankkaa oli, ja mies auttoi kotona paljon. Jo ihan pieninä lapset olivat toistensa parhaat kaverit (tyttö ja poika), eli sillä tavoin oli helpompaa, kun kotona oli aina kaveri, eikä äidin tarvinnut olla koko ajan seuraa pitämässä.

Ota yhteyttä neuvolaan, ja keskustele terveydenhoitajan kanssa. On niin paljon helpompaa kasvattaa lapsia, kun mies on kaikessa mukana, eikä juo. Eli minäkään en osaa sanoa, mitä juuri sun pitäisi tehdä.
Älä vaivu epätoivoon, kyllä asiat selkiintyvät, kun keskustelet jonkun kanssa!
Tsemppiä.

Äänestä

Mielestäni asioissa on aina hyvä puolensa ja asioilla on yleensä tapana kääntyä parhain päin.
Iselläni on kolme poikaa kaksi ensimmäistä on syntyneet lähekkäin 1½ vuotta ikäeroo ja ovat nyt 7 ja kohta 9 vuotta ja toistensa parhaat kaverit.
Mun mies oli aikanaan viinaan päin menevä ja joi usein jaksoin sitä jonkin aikaa kunnes kyllästyin siihen. Siihen meni kolme vuotta kun kutsuin äitini tänne meille ja lähdin pois vähäksi aikaa.
Ja me erottiin mieheni kanssa.
Oltiin erossa noin 6kk kunnes rakastuttiin uudelleen.Ja siitä seurasi vielä kolmas lapsi joka on nyt jo 2 vuotta.
Mies ei enää lähde kavereiden kanssa koska on nähnyt sen mitä voi menettää.
Perhe-elämää ei mikään voita se on niin arvokasta.
Koita jutella miehesi kanssa laita itseäsi jotenkin niin eittei mihesi pysty vastustaan sinua.
Laihdutin itseni raskauden jälkeen noin 10 kg ja sillä on merkitystä sille suhteelle kun nainen on haluttavan näköinen.
Huomasin sen kannattaa yrittää kaikkea jotta saat miehesi haluamaan sinua.
Itselläni se asia toimi. Ostin kaikkia seksikkäitä alusvaatteita joilla sain miehen kiinnostumaan itsestäni. Kuljin pitkin kämppää stringit ja ritsikat päällä. Ja olin niin kuin sitä miestä ei olis ollutkaan hoidin lapsia.
Toivon mukaan sulla on esim vanhemmat jotka vois tukea sua tässä sun asiassa. Hei tsemppiä sulle kyllä kaikki järjestyy!! Kun vaan haluat

Äänestä

Kommentoi aloitusta


epätoivoinen85 kirjoitti:

OLen 4 kuukAUTISEN POIKAVAUVAN ÄITI. sAIN juuri tietää että odotan toista. Mitä minun pitäisi tehdä kun mies on viinaanmenevä ja tykkää matkustella kavereitten kanssa. Miten pärjään kahden pienen lapsen kanssa? Miten te muut olettte pärjänneet? en oikeastikaan tiedä mitä tehdä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu