Uusi novellinpätkä jatkettavaksi!

Ellen

Jatkakaa tätä kirjoittamaani novellin pätkää. Mä kokoon parhaimmista kirjoituksisita tämän novellin. Laitan otsikon viimeisenä. Kirjoitan koko novellin puhtaaksi tänne, kunhan parhaat kirjoitukset on saatu jatkoksi. Toivottavasti saadaan koottua hyvä novelli! ^_^



Nousin kiljuen ylös sängystäni ja juoksin pimeässä ulos huoneestani törmäillen huonekaluihin ja lattialla oleviin tavaroihin. Paiskasin oven kiinni ja painauduin sitä vasten, aivan kuin yrittäisin estää jonkun tulemasta ulos huoneesta. Itkin. Pääni oli osunut johonkin kovaan ja terävään, ehkäpä kaapin kulmaan, ja sitä jomotti kovasti. Jalkani tärisivät, niinkuin kaikki muukin minussa, ja minun oli pakko istua lattialle. Siinä minä sitten pimeässä istuin ainakin vartin, pidellen päätäni ja itkien. Pelko, Painajainen ja Tuska valtasivat minut aina öisin, kun kukaan ei ollut kotona auttamassa ja puolustamassa minua. Sisaruksia minulla ei ollut, isäni oli kuollut kaksi vuotta sitten autokolarissa ja siitä lähtien olen asunut juoppolalli-äitini kanssa kahden. Hän on myyjä kioskilla ja iltaisin menee yöksi baareihin bilettämään.Olen hänelle pelkkää ilmaa vain.
Nousin ylös ja laitoin valot päälle. En enää itkenyt. Päätäni ei myöskään jomottanut enää. Kävelin keittiöön ja valmistin itselleni kuuman kaakaon. Istuin pöydän ääreen juomaan. Kello näytti 03.27. Minun oli kylmä pelkässä yöpaidassani, mutta en jaksanut hakea huooneestani lämpöisiä vaatteita. Oikeastaan en uskaltanut. Huoneeni oli kuin painajaishuone, siellä näin aina pelottavia näkyjä ja painajaisia, kuulin kamalia nimeltäni kutsuvia ääniä ja tunsin aina olevani kylmissäni siellä...

***************************************************************************************

Kiitos niille jotka jatkavat tätä parhaansa mukaan! :)

4

615

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Yavanna

      ... Kerrottko vähän enemmän tuosta pää henkilöstä. Kertoisit onko hän nainen vai mies? Minkä ikäinen hän? Mikä on hänen nimensä.
      Muuta tietoa hänestä tuossa jo tulikin esille aika hienosti.

      • Ellen

        juu..tuota ajattelin, että hän olisi joku nuori tyttö. Ikä ois joku 13-16... Nimi voi olla mikä vaan, kun en sitä tuohon laittanut.

        ^_^


    • yhtä hyvin kuin sä

      mutta yritetääs silti.


      Keittiössä oli hämärä valaistus ja katselin siinä pöydän ääressä unisena kämmeniäni. Niissä oli syvät puremajäljet, jotka olin saanut eilen. Silmäni sumenivat kyynelistä, kun muistin tilanteen. Jos vielä joku päivä minulle käy näin, tapan itseni. Tämä oli viimeinen kerta, kun näin sai käydä. Huomenna olisin paljon varovaisempi, aivan varmasti! En enää avaisi sitä porttia, vaan kiertäisin sen koko talon kaukaa. Ja voihan olla, että vaikka kuinka paljon pysyttelisin loitolla siitä rakennuksesta, hän seuraisi minua silti. Olen siitä lähtien nähnyt painajaisia ja näkyjä, kun hän muutti asumaan tänne.

      • nimord

        Muistan sen kuin eilisen päivän...
        Katselin keittiön ikkunasta, kun vastapäisen talon pihalle ajoi iso paku. Viisissäkymmenissä oleva nainen raahasi sieltä yksin ulos pari huonekalua ja yhden pahvilaatikon. "Miten outoa", muistan ajatelleeni. "Tuollainen vanha akka... muuttaa vanhaan ja ränsistyneeseen taloon...kattokin varmaan vuotaa."


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      189
      5109
    2. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      18
      1812
    3. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      63
      1636
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      127
      1527
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      10
      1507
    6. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      51
      1185
    7. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      96
      1084
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      307
      980
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      196
      945
    10. Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!

      Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö
      Suomalaiset julkkikset
      7
      840
    Aihe