Mahtavaa, että itselleen voi saada tällaisen tunteen. Mielikuvitus laukkaa ja järki on jättänyt jo ajat sitten... Aina olen kuvitellut olevani järki-ihminen, mutta kun ääneen höpisen ajatuksiani sinusta, niin johan totuus valkenee. Hulluksihan sitä ihminen on viimeistään nyt tullut.
Eilen olisin voinut vannoa, että istuit siihen tarkoituksella. Että ne puolivahingot katseet olivat tarkoituksellisia. Tänään kuvittelin sinun vilkuilleen minua jatkuvasti. Menin aivan solmuun... Sitä yrittää sellaisessa tilanteessa olla kuin ei huomaisikaan, kuin ei olisikaan. Silti mahassa pörrää ja tekisi mieli kääntyä katsomaan takaisin. Jos sen olisin tehnyt, olisin luultavasti huomannut sinun katsovan jotain aivan muuta. :)
Huh, kylläpäs sinä vedät minua puoleesi. Et vain tarpeeksi voimakkaasti kun en saa suutani auki. Katson vain hölmönä... Anteeksi kun en sanonut kiitos. Oli tarkoitus, mutta hämmennyin. Onneksi voin purkaa tuntojani täällä.
Elämän iloa kanssaihastuneet!

Vastaukset 5
Vanhimmat
Hei, miehet/pojat on tyhmiä! Ne ei ymmärrä mistään mitään! Niihin ei kannata ihastua, koska vastakaikua ei saa. Olen ihastunut koulussa yhteen jätkään ja menin jopa niin pitkälle että kalastelin hänen numeronsa ja tekstasin. Ja sieltä ei tullut mitään takaisin! Mitä se semmoinen on! Argh.. olen vihainen!
Joten järki käteen kaikki ihastuneet! Itse kuvittelee kaiken, tosiasiassa siellä ei tapahdu muuta kuin omassa mielikuvituksessa!!
Tekstisi oli kuin minun kirjoittamaani. Ihan samat asiat pyörii päässä. Kamala mutta niin ihana tunne :)
Oikein herkistyin palaamaan ajassa menneeseen, jolloin tunsin minäkin salattua ujoa ihastusta poikaa kohtaan.Oli ne aikoja kun oltiin 2B-luokalla.
Sitä kihertelyä tyttöjen kanssa ja punastelua poikien ohittaessa.
Nyt on ikä poistanut tuon epävarmuuden,ja kaikki on simppeliä,punastumiset on taakse jäänyttä aikaa,eikä tytötkään ole enää tyttöjä.
Kun se ikä korjaisikin, mutta ei... Tuntuu että pahemmaksi vain menee. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä epävarmempi olen. Mistään teini-ikäisen kirjoituksesta kun ei ollut kyse, vaikka sen tasoista se olikin. :) Ehkä minäkin vielä joskus kasvan "aikuiseksi"...
Siis ei se ikä mitään auta näissä asioissa. Pojat on silti tyhmiä! Jossain vaiheessa luulee että sitä jo ymmärtää, mutta ei! Ja miksi tuntuu että jotkut naiset on selvillä miesten tunteista? Ja sitten kun on ihastunut johonkuhun niin kappas hänen kaverinsa on ihastunut sinuun ja tekee aloitteen. Siinä on hyvä mennä vonkaamaan hänen kamuaan!