Olen hieman yli parikymppinen nainen.Olen halunnut lasta jo ainakin kolme vuotta.Kyynelet silmissä katselen äitejä ja isiä lastenvaunujen kanssa..Nykyään vältän busseja/tavarataloja koska häpeän itkeä niissä kaiken kansan nähden..Yritän ajatella ,että kyllä minäkin sitten raskaaksi tulen kun on sen aika ja niin on tarkoitus.Sitten näen jonkun ikäiseni äidin kaupungilla ja taas itku kurkussa ajattelen että mikä minussa mättää kun en jumalan mielestä lasta ole ansainnut..Yritetty ollaan jo monta vuotta,lääkäriin en ole uskaltanut mennä kun en kestä sitä jos saan tieodn että en voi saada lapsia..Onko kenelläkään kokemuksia tällaisestä?miten selvisitte?Onko "kikkoja" joista voisi olla apua raskaaksi tulemisessa?Vaikka kaikkea mahdollista onkin tullut kokeiltua...
äidiksi..
sad
3306
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Lääkäri voi kyllä löytää syyn lapsettomuuteen ja vielä sen lisäksi lääkkeen siihen vikaan, mikä lapsettomuuden aiheuttaa.
Ja ei se vika välttämättä ole sinussa. Muutama päivä sitten uutisoitiin tutkimuksesta, jonka mukaan jopa 30%:lla nuorista suomalaismiehistä on niin vähän siittiöitä spermassaan, että se heikentää hedelmällisyyttä. Jos kyse on tuollaisesta viasta, voi apu löytyä keinohedelmöityksestä.
kannattaa mennä lekuriin ja mies yös. meillä yritettiin lasta reilu 3 vuotta..kahen vuoden pöästämenin lekuriin-->kaikki ok. ei osannut kertoa miksi ei lasta..siitä vuosi eteenpäin olin raskaana...vaikeaa se on. varsinkinkun miehen kaverit kysyivät että missä jalkikasvu yms...eipä mikään muu lohduta ku että voimia. Itse kyllä miehen kanssa pätettiin, että jos ei vauvaa tuu ni sitten alamme elämään toisenlailla. Siis suora vaihtoehto lapselliseen elämään. Helpotti kovasti, kun mietti että kyllä elämästä osaa nauttia muutenkin kun vain lapsen kanssa.
Olet nuori, joten paniikkiin ei siitä syystä ainakaan ole syytä. Olette 3 vuotta lasta yrittäneet, joten on faktaa että noiden vuosien aikana ette lasta ole saaneet. Sano se ääneen vaikka sattuu, siitä voit kuitenkin jatkaa järkevästi eteenpäin. Harvoin raskaaksi tullaan paineiden ja surun alla. Nyt pohdit ahdistuneena mielessäsi vaihtoehtoa, että et koskaan saisi lapsia. Eikö se ole pahempaa kuin mennä lääkäriin ja ottaa asiasta selvää ihan oikeasti? Lukemani mukaan mahdollisuus tulla raskaaksi hedelmällisyyshoitojen avulla on suuri. Ei helppoa ehkä, mutta hyvinkin mahdollista!
Yritä kaikkesi unohtaa koko lasten teko hetkeksi. Nauttikaa elämästä täysillä ja harrastakaa seksiä ihan muussa kuin lapsen teko -mielessä. Päivän selvää on, että kovan paineen alla ei nämäkään hommat hoidu..
Tsemppiä! Muista, että elämää voi elää onnellisena monella tapaa.