Tästä Toijalan tapauksesta tuli mieleen kysymys, kuinka paljon opettajat välittävät oppilaistaan? Siis jos jollain oppilaalla on selvästi paha olla, niin yritetäänkö hänen kanssaan puhua tai selvittää asioita? Varmasti yläasteella enemmän, kun on nuoret on alaikäisiä ja voisi kuvitella että oppilaan kotiin on helpompi ottaa yhteyttä. Mutta entäs esimerkiksi lukiossa? Eihän kaikissa kouluissa ole vakituisia terkkarin ja koulupsykologin palveluita. Keneen oppilas voi turvautua? Pitääkö oppilaan tehdä aina aloite vai onko enää opettajia jotka aidosti välittävät ja kysyvät? Onko niin että opettajien suosikkimuksut, jotka yleensä tulevat ehjistä ja välittävistä perheistä, saavat kaiken huomion? Entäs se hiljainen tyttö/poika takarivissä, jonka perhetaustasta ja elämästä kukaan ei tarkemmin tiedä, jolla ei selvästi kaikki ole hyvin?
Välittävätkö opettajat?
...
81052
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Väittäisin, että opettajat kyllä välittävät oppilaistaan, mutta aikapula on ihan todellinen ogelma kouluissa. Oletetaan, että luokanopettajalla on opetettavanaan luokka, jossa on esim. 25 oppilasta. Tällöin opettajalle jää oppituntia kohti alle 2 minuuttia oppilasta kohti. Jos päivät ovat 5 tuntisia tuota aikaa jää noin 8 -9 minuuttia/päivä. Ja koska nuo ajat koskevat oppitunteja, niin tuo aika on kulutettava opetussuunnitelman mukaiseen opettamiseen, ei kahdenkeskiseen jutteluun oppilaiden kanssa. Näin ollen todelliseksi jutteluajaksi oppilaiden kanssa jäävät vain välitunnit, joita on päivän aikana 4-5. Koska välitunti kestää keskimäärin 15 min, niistä kertyvä aika/oppilas päivässä on n. 2-3 minuuttia. Aineenopettaja tapaa oppilaitaan usein vain pari kertaa viikossa, joten aikaa/oppilas on vielä paljon pienempi.
Kun nämä realismit otetaan huomioon, on mielestäni kummallista, että on kaadettu opettajien niskaan se, että he eivät ole huomanneet mitään. Eikö kuitenkin oppilaiden vanhempien pitäisi viettää hieman enemmän aikaa lastensa kanssa kuin mihin opettajat pystyvät?
Lisäksi opettajien toimivalta etenkin nuorempien oppilaiden eteenpäin ohjaamisessa on hyvin rajallinen. Oppilasta ei voi ohjata esim. psykologille tai kuraattorille ilman, että vanhemmilta kysytään lupa. Ja usko tai älä, erittäin monet vanhemmat eivät suhtaudu lainkaan myönteisesti näihin palveluihin.
Uskon, että ainakin suurin osa opettajista kyllä välittää edelleen, mutta välittävätkö vanhemmat? Heidänhän se suurin vastuu kuitenkin lapsistaan on.
Tottahan toki vanhemmilla on ensisijainen vastuu lapsistaan, mutta entä jos näitä välittäviä vanhempia ei löydy? Minusta aikaa ei tarvitse antaa niille, jotka sitä eivät tarvitse, siis esimerkiksi hyvinvoiville lapsille. Uskon, että nykymaailmassa ei puututa lapsen ja nuoren muuttuvaan käyttäytymiseen koska kaikki luulevat vastuun olevan jollakin toisella tai vastuuta ei haluta ottaa. Opekin voi olla liian heikko kohtaamaan esimerkiksi seksuaalisesti hyväksikäytetyn lapsen oireilua.
Toisaalta, voisihan sitä ottaa asian niinkin, että välituntien aikana, koulun jälkeen tms. yrittäisi tavata oppilaita, eikä olisi niin kauhea kiire kahvia ryystämään ja autolle kiireesti heti juosta tunnin päätyttyä. Kyllä niitä mahdollisuuksia on, jos haluaa. Omaakin aikaa voisi hieman uhrata oppilaille, koska päivät kerran ovat lyhyet ja taukoja on paljon. Tai vaikka perustaa jonkun harrastusryhmän. Tällaista se oli vielä silloin, kun kävin koulua, open kanssa oltiin välitunnitkin ja usein koulun jälkeenkin hänellä oli aikaa . Ei laskettu sekuntikellolla, onko ylitetty aika.
Tekstistäsi olen lukevinani, ettet ole oikein tyytyväinen siihen, miten opettajat työtään tekevät. Sinulla ei ilmeisesti ole kovin paljoa kokemusta opettajan työstä, joten oikaisenpa muutaman väärinkäsityksen kirjoituksessasi, joka lienee aikalailla provoksi tarkoitettukin.
Kahvin ryystäminen: Yleinen harhakuva on, että opettajat vain ryystävät kahvia kaiket välitunnit. (Useimmiten tähän vielä liitetään "varma tieto", että kunta maksaa opettajien kahveet ja kaakut.) Mielikuva lienee pitkälle syntynyt siitä, että yleensä opettajainhuoneeseen kurkistaessaan oppilaat näkevät siellä kulloinkin tauolla olevat henkilöt, jotka saattavat juoda kahvia. Oppilaat myös asioivat opettajainhuoneessa juuri taukojen aikana.
Yleensä nämä välitunnit käytetään oppimateriaalin valmisteluun, yhteydenottoihin ulkopuolisiin tahoihin, välituntivalvontaan tms. Kahvia tosin saa käsittääkseni juoda tauoillaan muillakin työpaikoilla? Tämä kuva "jatkuvasti kahvia ryystävistä opettajista" leimaa sitten kuvaa opettajista vielä aikuisiälläkin. Oma annokseni on max. 2 kkp/pvä. Voin vakuuttaa, että myös opettaja tarvitsee taukonsa. Vai missä muussa ammatissa olet aina 45 minuuttia kerrallaan parinkymmenen henkilön jakamattoman huomion kohteena vaikkapa 5 oppitunnin verran päivässä, asemassa, jossa sinun on koko ajan oltava myös henkisesti läsnä?
Mihin perustuu käsityksesi lyhyistä työpäivistä?
Minun työpäiväni koululla alkavat joka päivä kahdeksalta ja päättyvät yleensä klo 16, joskus myöhemmin. (Tämä hetki on poikkeus, olen juuri lähdössä mielestäni täysin ansaitsemalleni syyslomalle.) Opetusvelvollisuuteeni kuuluu 23 opetustuntia viikossa, mutta kyllä minulla tekemistä riittää koko päiväksi. Tämän lisäksi esim. kokeiden korjaaminen täytyy tehdä iltaisin kotona. Vanhempainillat, koulun iltatoiminta y.m. vievät myös aikansa. Jos 23 opetustuntia tarkoittaa opettajalle normaalia 37,5 tunnin työaikaa, niin voin vakuuttaa, että tunnit tulevat viikon aikana täyteen ja ylikin. Sekkaria en todellakaan käytä tai suuri osa töistä jäisi tekemättä.
en oikein ymmärrä mitä kirjoituksellasi haet? suurimmalla osalla herätti ihmetystä, etteivät vanhemmat huomanneet /tehneet mitään, eikä se ettei koulu huomannut mitään.
kyllähän se ensisijainen vastuu lapsien hyvinvoinnista on vanhemmilla, ei yhteiskunnalla ja se ettei näin enää käytännössä tunnu olevan johtaakin siihen, että kyseisten pedofiilien on niin helppo iskeä. lapset ovat turvattomia ilman välittäviä vanhempia.
keskittykäämme siis jatkossa hieman enemmän omaan toimintaamme vanhempina kuin siihen jatkuvaan koulujen syyllistämiseen
Siis amiksessa... en välitä pätkääkään. Näitä henkisesti ongelmaisia on noin joka kolmas, rauhoittavia syö 10% ja puolella no alkoholi/narkkisongelma. Opetustunteja on enää 26 opintoviikolle ja valmistelupalkasta leikattiin 20% pois.
En ala omalla ajallani tekemään toista 20 tuntia ilman palkkaa, vaikka itsarin tekisivät.
Miten ihmeessä opettajat voisivat edes tietää, että lapsilla on jokin ongelma? Oppilaan ongelmat eivät läheskään aina tule esille käytöksessä, eikä oppilas, jolla on ongelmia todellakaan aina ole se "hiljainen tyttö/poika takarivissä" vaan se he voivat ihan hyvin olla esim. tunnilla usein äänessä oleva oppilas...opettajathan ovat oikeastaan eniten kontaktissa oppilaisiin oppituntien aikana ja oppilaiden tunnilla käyttäytyminen voi erota paljonkin vapaa-ajan käytökseen, joten opettajat eivät tunneillakaan voi saada oikeata kuvaa oppilaista...
Opettajan itsensä suojelemisen kannalta voi olla hieman riskialtista liian suorasukaisesti puuttua perheen asioihin varsinkaan, ellei ole todellakin pitemmän aikaa seurannut tilannetta, johon ei enää katso voivansa olla puuttumatta.
Tulin uutena opettajana kouluun, ja yksi oppilaista oli todellakin niin hankala ja vaikeasti lähestyttävä, ettei hänen tilanteestaan tai oppimiskyvystään saanut oikein mitään selvää eikä hän kelvannut edes erityisopettajalle. Luokanvalvoja näytti häntä istuttavan jälki-istunnossa lähes päivittäin, ja tähän oli kuulemma myös yksinhuoltajaäidin siunaus.
En halunnut erityisesti lähteä ajamaan tämän pojan siirtämistä pois, koska koko ryhmä oli niin hankala, että yhden leimaaminen olisi kenties palvellut vain monien muiden omia tarkoitusperiä. Kerran tämä poika sanoi minulle olevansa tulevalta tunniltani pois, koska menee psykiatrin vastaanotolle. Minä olin todella huojentunut ja iloinen hänen puolestaan.
Osoittautui, että hän olikin lintsannut tunniltani, ja minä sain kokea usean henkilön taholta häpeän opettajainhuoneessa siitä, kuinka helppo minua on jymäyttää. Taas oli seurauksena pojalle jälki-istuntoa. Yritin sanoa, että eikö tärkeintä olisi poika saada asiantuntijan apua samaan. Meidät molemmat ilmeisesti vaiettiin toivottomiksi tapauksiksi.
En aivan menettänyt työkykyäni, mutta ahdistuin kuitenkin itsekin. Rehtorin neuvosta juttelin terveydenhoitajan kanssa pojan tilanteesta. Terveydenhoitaja oli ainoa, joka sanoi suoraan minun olevan oikeilla jäljillä. Nykyisin poika on terapiassa, mutta aloite on tullut sosiaalipuolelta - ja jo aikoja sitten. Siitä poika oli ilmeisesti keksinytkin koko lintsauksen aiheen.
Jos koulussa pyritään varhaiseen puuttumiseen, niin eikö se silloin tarkoita muutakin kuin jälki-istunnossa pitämistä? Kyllähän ammattilaiset saavat keskenään puhua oppilaan asioista. Ei sitä tarvitse yhden opettajan kunniaksi (äidin mielipiteen mukaan istuttava luokanvalvoja) tai toisen syyksi vierittää.