Ei innosta

Raskaus alussa, rv 9 6. Ollut pahoinvointia, ei kuitenkaan paljoa, eikä muutenkaan mitään ylitsepääsemättömiä ongelmia tai vaikeuksia. Ei vaan innosta. Raskaus oli toivottu ja olin siitä innoissani aluksi mutta nyt tuntuu vaan että väsyttää. Sanoin kaverillekin että ei oikeastaan huvittaisi olla raskaana. Asiaan voi vaikuttaa sekin että poikaystäväni on tällä hetkellä toisella puolella maailmaa. Onko muilla ollut vastaavaa? Meneekö jossain vaiheessa ohi? Missä vaiheessa kannattaisi mennä juttelemaan johonkin? Haluaisin olla innoissani, mutta en vaan ole. Ja tulee älyttömän tyhmä olo kun kertoo ihmisille ja ne onnittelee ja halailee ja käyttää kaikkia superlatiivi-ilmauksia ja ite vaan istuu että niin, onhan tää ihan jees..
7947
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ja alkuraskaus kun on kuitenkin sellaista aikaa, että sitä on aika vaikeaa ymmärtääkään olevansa raskaanan oireista huolimatta. Toisaalat sitten voi alitajuntakin varoitella liiasta innosta. Niin haluttu kuin tämä raskauteni onkin, niin ei tässä missään pilvissä leijuta. Ja vaikka pahin väsymys hellittikin n. vikkolla 12, niin kyllä esim. duunin jälkeen on aika poikki. Kaikenlaiset tunteet on sallittuja, mutta jos ihan oikeasti alkaa masentamaan, niin sitten kannattaa puhua jonkun kanssa.
Katsopa kohtalotovereita
http://keskustelu.soneraplaza.fi/thread.jsp?forum=140&thread=1412188
Joskus osoiteriville voi tulla ylimääräine , sen kun poistaa niin takkuileva linkki toimii.

Äänestä

Minulla on nyt rv 14 6, eikä aivot ole vieläkään lähteneet kunnolla mukaan tähän touhuun. En ole osannut edes lapsilleni vielä kertoa asiasta. Mieheni tietää kyllä, samaten isäni ja kummitätini. Luulisi, että siinä vaiheessa kun liikkeet alkavat tuntumaan, minäkin "herään" tähän raskauteen.

Ja neuvolassa jä lääkäreissä olen kyllä hypännyt niin paljon, että ei ainakaan siitä ole kiinni. Vauvan olen nähnyt ultrassa jo ainakin 4 kertaa (laskut ovat jo menneet sekaisin).

Äänestä
  • Itse olen käynyt vasta kerran neuvolan tätillä rv 11. Ultrasta nyt ei ole vielä tietoakaan. Harmittaa, kun olisi kiva ollut edes kaksi kertaa käydä katsomassa ultrassa, kun koko ajan epävarma olo. Nyt rv 14 2. Toista odotellaan.

    Äänestä

  • ultrassa? kirjoitti:

    Itse olen käynyt vasta kerran neuvolan tätillä rv 11. Ultrasta nyt ei ole vielä tietoakaan. Harmittaa, kun olisi kiva ollut edes kaksi kertaa käydä katsomassa ultrassa, kun koko ajan epävarma olo. Nyt rv 14 2. Toista odotellaan.

    No ihan vaan huvikseni kävin alkuvaiheessa joka viikko lääkärissä naistentautien poliklinikalla.

    Ei vaan, kivut olivat pahimmillaan niin kovat, että hyvä kun seinästä kiinni pitäen pääsin kävelemään. Yritettiin selvittää kivun syytä, mutta ei löydetty. Nyt on jo vähän helpompaa. Pärjään sentään ilman kipulääkettä.

    Äänestä

just samanlainen olo kun sain tietää olevani raskaana. muut onnitteli ja olin silti aika alamaissa. sain sitten keskenmenon myöhemmin. ja jälkeenpäin kun mietin asiaa niin oli varmaan "äidin vaistoja" et kaikki ei oo kohallaan. tuntui vaan siltä että kaikki ei tuu menemään hyvin. sulla kuitenkin varmaan menee kaikki hyvin. mulla vaan oli tämmöinen kokemus. onnea =)

Äänestä

tossa yks ilta itkin sitä että mitä oon menny tekemään ja miten me selvitään tästä..neuvolassa sanottiin ainaki mulle et tollaset tuntemukset ihan normaaleja ja menee ohi..johtuu kuulemma hormooneista..mä rv.10 1

Äänestä
  • Mulla kanssa oli alkuun just sellaset tunnelmat, että eihän tästä voi tulla mitään, me ei osata, ei selvitä jne jne. Vaikka oli suunniteltu raskaus ja piti olla tosi iloinen asia. Tässä pikkuhiljaa on kypsytty ajatukseen, kun tavaroita on laiteltu valmiiksi ja asia on tullut konkreettisemmaksi, kun vauva alkoi potkia jne. Ja neuvolan valmennukset on olleet hyvä juttu, kun on nähnyt, että samassa tilanteessa on muitakin ja muillakin on samanalaisia pelkoja.

    Ja mun mielestä kannattaa ajatella, että mikä on just ittellä hyvin, eikä aina miettiä vaan niitä negatiivisiä juttuja. Mä olen esimerkiksi ajatellut, että mulla on asiat siinä mielessä hyvin, että molemmat isovanhemmat elää ja asuu lähellä, että jos jossain vaiheessa alkaa voimat tai usko loppua, niin ne varmasti auttaa. Tollaset ajatukset antaa voimaa ja uskoa siihen, että kaikki varmasti menee ihan hyvin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ailain kirjoitti:

Raskaus alussa, rv 9 6. Ollut pahoinvointia, ei kuitenkaan paljoa, eikä muutenkaan mitään ylitsepääsemättömiä ongelmia tai vaikeuksia. Ei vaan innosta. Raskaus oli toivottu ja olin siitä innoissani aluksi mutta nyt tuntuu vaan että väsyttää. Sanoin kaverillekin että ei oikeastaan huvittaisi olla raskaana. Asiaan voi vaikuttaa sekin että poikaystäväni on tällä hetkellä toisella puolella maailmaa. Onko muilla ollut vastaavaa? Meneekö jossain vaiheessa ohi? Missä vaiheessa kannattaisi mennä juttelemaan johonkin? Haluaisin olla innoissani, mutta en vaan ole. Ja tulee älyttömän tyhmä olo kun kertoo ihmisille ja ne onnittelee ja halailee ja käyttää kaikkia superlatiivi-ilmauksia ja ite vaan istuu että niin, onhan tää ihan jees..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu