Tämä ei varmaan kuulu tänne, mutta:
Tunnen erään narsistin, jonka kaikki ystävyyssuhteet perustuvat siihen, että hän on tavallaan se vahvempi osapuoli siinä. Jos näin ei ole, niin hän pistää välit poikki ihan periaatteesta.
Sitten hän ei missään tapauksessa voi kertoa, miksi hän on suuttunut, vaan hän esittää katkeraa marttyyria. En ole tästä käyttäytymisestä yllättänyt, koska hän on pistänyt välit poikki myös monen muun tuntemani ihmisen kanssa. Se ei minua haittaa, että hän pisti välit poikki, vaan se, että hän käyttäytyy niin lapsellisesti, eikä edes yritä käyttäytyä asiallisesti, vaikka minä yrittäisin.
Että on todella mukava katsella tällaista käytöstä. En yhtään ihmettele, miksi monet ovat hänestä vieraantuneet. Hän on joko hirvittävän hyvä ystävä, muttei koskaan mitään muuta. Hänen on oltava ystävyyssuhteessa se, jolla on oikeus nälviä muita ja korostaa omaa muka-paremmuuttaan. Lisäksi hänellä on ollut kuulemma jotain psyykkisiä ongelmia.
Nyt kysyisin siis: Pitäisikö minun tässä jaksaa hymyillä ja käyttäytyä normaalisti, jos hän ei edes yritä samaa? Ongelma on se, että näen hänet pakostakin koulussa joka päivä, enkä jaksa katsella hänen k*rpänaamaansa, kun hän ei voi käyttäytyä normaalisti minun ollessa läsnä. Minua ei haittaa yhtään, vaikka välejä ei ole, mutta kyllä hän voisi edes yrittää käyttäytyä normaalisti. Sitten tämä tyttönen on vielä niin itseään täynnä ja kuvittelee olevansa niin hyvännäköinen, että oikein ärsyttää. Todellakaan en ole sitten kateellinen tälle henkilölle, jos joku haluaa vetää tästä sellaiset johtopäätökset, koska hän on todella ailahtelevanen ja tasapainoton.
Varmaan kaikki sanovat, että anna tuollaisen ihmisen olla, mutta kun tätä menoa on kauan katsellut, niin ei jaksa olla sanomatta mitään. Hän on kieltänyt erään minun entisen ystäväni pitämästä yhteyttä minuun, hän puhuu kaikkea paskaa selän takana, eikä hän voi sietää sitä, jos jollakin hänen läheisellä ystävällään on vaikka uusi seurustelusuhde, vaan hän pistää välit poikki, vedoten siihen, että hän on huolissaan tämän ystävän puolesta, että hän etenee liian nopeasti, vaikka pohjalta paistaa kuitenkin oma kateus ja katkeruus.
Tunnen erään narsistin, jonka kaikki ystävyyssuhteet perustuvat siihen, että hän on tavallaan se vahvempi osapuoli siinä. Jos näin ei ole, niin hän pistää välit poikki ihan periaatteesta.
Sitten hän ei missään tapauksessa voi kertoa, miksi hän on suuttunut, vaan hän esittää katkeraa marttyyria. En ole tästä käyttäytymisestä yllättänyt, koska hän on pistänyt välit poikki myös monen muun tuntemani ihmisen kanssa. Se ei minua haittaa, että hän pisti välit poikki, vaan se, että hän käyttäytyy niin lapsellisesti, eikä edes yritä käyttäytyä asiallisesti, vaikka minä yrittäisin.
Että on todella mukava katsella tällaista käytöstä. En yhtään ihmettele, miksi monet ovat hänestä vieraantuneet. Hän on joko hirvittävän hyvä ystävä, muttei koskaan mitään muuta. Hänen on oltava ystävyyssuhteessa se, jolla on oikeus nälviä muita ja korostaa omaa muka-paremmuuttaan. Lisäksi hänellä on ollut kuulemma jotain psyykkisiä ongelmia.
Nyt kysyisin siis: Pitäisikö minun tässä jaksaa hymyillä ja käyttäytyä normaalisti, jos hän ei edes yritä samaa? Ongelma on se, että näen hänet pakostakin koulussa joka päivä, enkä jaksa katsella hänen k*rpänaamaansa, kun hän ei voi käyttäytyä normaalisti minun ollessa läsnä. Minua ei haittaa yhtään, vaikka välejä ei ole, mutta kyllä hän voisi edes yrittää käyttäytyä normaalisti. Sitten tämä tyttönen on vielä niin itseään täynnä ja kuvittelee olevansa niin hyvännäköinen, että oikein ärsyttää. Todellakaan en ole sitten kateellinen tälle henkilölle, jos joku haluaa vetää tästä sellaiset johtopäätökset, koska hän on todella ailahtelevanen ja tasapainoton.
Varmaan kaikki sanovat, että anna tuollaisen ihmisen olla, mutta kun tätä menoa on kauan katsellut, niin ei jaksa olla sanomatta mitään. Hän on kieltänyt erään minun entisen ystäväni pitämästä yhteyttä minuun, hän puhuu kaikkea paskaa selän takana, eikä hän voi sietää sitä, jos jollakin hänen läheisellä ystävällään on vaikka uusi seurustelusuhde, vaan hän pistää välit poikki, vedoten siihen, että hän on huolissaan tämän ystävän puolesta, että hän etenee liian nopeasti, vaikka pohjalta paistaa kuitenkin oma kateus ja katkeruus.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ei kyllä pidä menettää hermojaan noiden ihmisten takia. Miks vaivaisit ittees niillä kun niille ei mitään voi?
Kosta elämällä itse täyttä elämää. Se vaan innostuu kun se huomaa et siitä puhutaan/ollaan kiinnostuneita.
Tunnen peräti kaksi mainitsemasi kaltaista ihmistä, kummatkin tyttöjä, toinen entinen luokkakaveri, toinen, valitettavasti, serkku.
Luokkakaveri, K, oli juuri tällainen paremmuuden tavoittelija, kaikkien yläpuolella, koulun suosituin tyttö, tunsi kaikki, hyvännäköinen, mukava, kiinnostava ja erityisen luotettava. Siis omasta mielestään. Todellisuudessa kaikki inhosivat, elleivät suorastaan vihanneet, ko. ihmistä. Tietysti kukaan ei koskaan sanonut päin naamaa vaan oltiin jäykän ystävällisiä ja selän takana haukuttiin. K ei itse ollut "kavereitaan" parempi. Hän myös haukkui, juorusi, petti, yhtenä päivänä saattoi olla paras kaveri, toisena oli jo unohtanut. Keskinkertaisen näköinen tyttö varustettuna hyvällä itsetunnolla ja harvinaisen kovalla äänellä. Valmistui peruskoulusta keskiverto arvosanalla ja on nykyään töissä baarissa karaokejuontajana, kaikesta päätellen kaipaamassaan seurassa :P Ketä kiinnostaa? Oikeasti?
Serkku, S, taas on vähän hankalampi tapaus, kun on sukua. Samanlainen narsistinen "vapaan kasvatuksen" hedelmä, joka päiväunissaan oli maailman kaunein, viisain, lahjakkain yms. Ärsyttävintä oli, että minä olin jostain syystä aina se matkimisen kohde. Jos mä ostin jotain, piti heti ostaa perässä ja väittää, että minä matkin? Jos minä harrastin piirtämistä, niin hän tietysti piirsi paremmin, mutta noita piirroksia ei voinut koskaan näyttää, koska hän aina poltti ne "koska olivat niin huonoja". Jos minä kirjoittelin tarinoita, hän oli myös kirjoitellut jo pitkään mm. yli 500 sivuisen kirjan, jonka hän (yllätys) poltti, "koska se oli niin huono", mutta kuitenkin parempi kuin mun tarinani, joita hän ei koskaan lukenut. Överit meni siinä, kun hän esitteli mun tekemää piirrosta luokkakavereilleen omanaan. Vedinkö herneet nenään? En. Nauroin räkäsesti päälle ja sanoin, että siinähän väittää, mua ei kiinnosta. Vuosiin en ole sanaakaan S:n kanssa vaihtanut, edes sukujuhlissa, ei vain kiinnosta, ei ihan oikeasti. Hän on jostain mulle vihanen (varmaan jostain, minkä on tehnyt mua paremmin), mutta siinähän on. Ei kiinnosta.
Neuvoksi sanoisin, että priorisoi. Anna retostelijoiden olla omassa arvossaan, näytä se niille, äläkä välitä. Ei ne voi pakottaa sua olemaan kiinnostunut. Varsinkin rehellisyys on jotakin kuolemaakin kamalampaa ;) siksi sitä kannattaa viljellä usein. Onko sillä väliä, jos joku narsisti suuttuu sulle? Siinähän on sitten vihainen. Se on piikki sen persuuksissa, ei sun.