moe. oon 15 vuotias tyhmä vitun urpo poika. Mua on masentanu ny aika pitkään(yli 2vuot),silloin sain tietää mikä masennnus on. Masennun pienistäkin asioista esim. rupesin itkee sitä et en löytäny kännykkää tai sitä etten osaa soittaa jotain vitun pianoo enkä oo muutenkaa musikaalinen ja itkeskelen joskus muuten vaan. Mutsi voi olla välil niin vitun ärsyttävä ett voiha vittu. En jaksa opiskella,olla ulkon kavereiden kaa enkä nukkuu.. kävin terkal ja se sano ett voisin käydä jossain nuorten terapias tai jotain, mut emmä minnekkää terapiaan haluu lähtee, koska mutsi, faija ja lopult koko perhe saa tietää ja rupee vittuilee mulle siit aina ku näkee mut.
Mä en oo kovinkaan sosiaalinen, mut jostain syyst kavereit riittää. Ongelmana on ett mä en pidä kauheesti ihmisist, enkä pidä omien ongelmien mainostamisesta, koska se leimataan vaikean murrosiän ja huomionhalun piikkiin(ja se on saatanan ärsyttävää). Nii eli voisko joku ystävällinen herra tai neiti kertoa mikä minua vaivaa ja miten pääsisin tästä eroon?;D
Mä en oo kovinkaan sosiaalinen, mut jostain syyst kavereit riittää. Ongelmana on ett mä en pidä kauheesti ihmisist, enkä pidä omien ongelmien mainostamisesta, koska se leimataan vaikean murrosiän ja huomionhalun piikkiin(ja se on saatanan ärsyttävää). Nii eli voisko joku ystävällinen herra tai neiti kertoa mikä minua vaivaa ja miten pääsisin tästä eroon?;D
Vastaukset 2
Vanhimmat
pahoittelen kirjoitusvirheitä;D
Moi!
Jos olisin sinä, menisin terkan ehdottamaan terapiaan tai ainakin katsomaan, millaista se on. Olen itse ollut masentunut noin kolme vuotta, koska minulla on niin rankka tilanne kotona. Ennen kuin sain mielialalääkkeitä (Zoloftia) ja kävin psykiatrilla, itkin tosi usein. Elämä tuntui siltä, ettei sitä kannata elää. Kun lääkkeet alkoivat purra, tuli oloni suht normaaliksi. Apua sain myös siitä, että sain purettua ahdistustani juttelemalla. Monesti käynnit psykiatrisella sairaanhoitajalla ovat yhtä valitusta, mutta kyllä se vähän helpottaa.
Käyn vieläkin keskustelemassa asioistani noin kerran kuussa psykiatrisella hoitajalla. Aion myös jatkaa sitä mielialalääkitystä, jonka sain, koska se auttaa minua pysymään normaalissa mielentilassa ja elämään elämääni normaalisti. Suosittelen kovasti, että itsekin menet sinne terapeutille ja teet niin kuin neuvotaan! Siinä se aurinko alkaa vähitellen paistaa.
Siinä ei ole pätkääkään häpeämistä, jos menee psykologille tai terapeutille. Itse pidän tyhminä niitä, jotka eivät mene, vaikka tarvitsisi mennä. Mieluummin kärsivät, vaikkei tarvitsisi! Olen kyllä kertonut perheelleni ja kavereilleni, että käyn ammattiauttajalla. Muutenkin olen puhunut heille, että minua masentaa ja olen huomannut, että avoimuus ja puhuminen helpottaa itseä. Muilta saa tukea, eikä kukaan ole siitä ivaillut.
Muuten, terkalla ja terapeuteilla ja muilla on vielä salassapitovelvollisuus. Eivät he saa kertoa sinun käynneistäsi perheelle, eivätkä kenellekään. Kerrot sitten itse niille, joiden haluat tietävän.
Ei kai sinulle tarvitse enää diagnoosia tehdä. Ilmeisesti tiedät itse, että masennus vaivaa... Avuksi olisi juuri tuo, mitä terkka sanoi. Mene terapiaan, jos sitä kerran tarjotaan (ilmaiseksi!) ja ala käyttämään mielialalääkkeitä, jos ne katsotaan tarpeelliseksi ja niihin kirjoitetaan resepti.