Olen lähellä 30 oleva nainen ja hävettää myöntää..
Olen korviani myöten ihastunut ellen jopa rakastunut erääseen mieheen.. Hulluinta tässä on että hän ei ole yhtään tyyliseni. Minun typerien kriteerieni mukaan liian lyhytkin, eikä hällä ole kirveellä veistettyjä kasvojakaan tai mitään ulkoisista "vaatimuksistani". Miten joku voikin olla silti niin lumoava.. Luonne on aivan kuin jollain lapsuuden urhoollisella prinssillä, elämän arvot kunnossa ja kaiken lisäksi mies kaipaa minua päivittäin erilaisilla ihanilla asioilla.. Ja tuntuu että olen vain hänen seurassaan oikeasti onnellinen. En osaa ajatella muuta tai muita. Osaako joku sanoa miten käy kun ulkoinen olemus ei vastaa mielikuvaasi noin niinkuin pitkällä tähtäimellä.. Mies haaveilee asuvansa kanssani eräänä päivänä.. Mies ymmärtää minua hyvin.. Hän haluaa että mulla on hyvä olla.. Hän huolehtii kaikesta mitä ikinä voinkaan toivoa ihan aamupalasta seksiin.. Melkein liian hyvää ollakseen totta.. Mies on haaveillut minusta jo pitkään ja sitten eräs kerta hän vain uskalsi lähettää sen tekstarin vaikkei hällä ollut edes mun numeroa.. Oli vaan etsinyt sen.. Tiedän että tämä ulkonäköasia on pinnallista soopaa, enkä ole edes NIIN pinnallinen.. Ja sanonkin hermostuneille, että en itsekään ole täydellinen mutta kun ihannemieheni vaan on aina ollut mielikuvissa tietynlainen.. Nyt se näyttäisi olevan jotain ihan muuta. Avuton olo. Miten mä oikein hyväksyn kaiken sen mikä on mieleeni juurtunut eikä toteudu nyt? Mua surettaa olla pois hänen sylistään.. Mä oikeasti haluaisin hyväksyä hänet kaikkinensa.. Ja sanonpa vaan että rakastelu on taivaallista, OIH..
Olen korviani myöten ihastunut ellen jopa rakastunut erääseen mieheen.. Hulluinta tässä on että hän ei ole yhtään tyyliseni. Minun typerien kriteerieni mukaan liian lyhytkin, eikä hällä ole kirveellä veistettyjä kasvojakaan tai mitään ulkoisista "vaatimuksistani". Miten joku voikin olla silti niin lumoava.. Luonne on aivan kuin jollain lapsuuden urhoollisella prinssillä, elämän arvot kunnossa ja kaiken lisäksi mies kaipaa minua päivittäin erilaisilla ihanilla asioilla.. Ja tuntuu että olen vain hänen seurassaan oikeasti onnellinen. En osaa ajatella muuta tai muita. Osaako joku sanoa miten käy kun ulkoinen olemus ei vastaa mielikuvaasi noin niinkuin pitkällä tähtäimellä.. Mies haaveilee asuvansa kanssani eräänä päivänä.. Mies ymmärtää minua hyvin.. Hän haluaa että mulla on hyvä olla.. Hän huolehtii kaikesta mitä ikinä voinkaan toivoa ihan aamupalasta seksiin.. Melkein liian hyvää ollakseen totta.. Mies on haaveillut minusta jo pitkään ja sitten eräs kerta hän vain uskalsi lähettää sen tekstarin vaikkei hällä ollut edes mun numeroa.. Oli vaan etsinyt sen.. Tiedän että tämä ulkonäköasia on pinnallista soopaa, enkä ole edes NIIN pinnallinen.. Ja sanonkin hermostuneille, että en itsekään ole täydellinen mutta kun ihannemieheni vaan on aina ollut mielikuvissa tietynlainen.. Nyt se näyttäisi olevan jotain ihan muuta. Avuton olo. Miten mä oikein hyväksyn kaiken sen mikä on mieleeni juurtunut eikä toteudu nyt? Mua surettaa olla pois hänen sylistään.. Mä oikeasti haluaisin hyväksyä hänet kaikkinensa.. Ja sanonpa vaan että rakastelu on taivaallista, OIH..
Vastaukset 10
Vanhimmat
enää ihmettelet???
Niinpä juuri, me kun opitaan itsestämme koko ajan jotain ja sä olet nyt oppinut sen minkä minä aikaisemmin. Oma ukkoni ei todellakaan ollut se, johon olisin kiinnittänyt huomiota vaikka olisi syliin hypännyt. Kuinkas siinä sitten kävikään... Tutustuttiin yhteisten tuttavien kautta ja hän teki minuun NIIN suuren vaikutuksen persoonallaan. Hän on se, jota ilman en enää ikinä halua olla. Anna mennä vaan. Aika näyttää.
ei ole kysymys mistään pinnallisista ulkonäköseikoista. Aina on joku osa-alue ulkönäössä tai muussa, mikä ei täysin natsaa.
en ole koskaan edes luonut itselleni kuvaa ihannemiehestä, koska mielestäni niin ei voi edes tehdä. se vain on se jokin ihmisessä, mikä kolahtaa. ei sitä voi etukäteen päättää että aion rakastua sen ja sen näköiseen.. jospa olet sinäkin sen ymmärtänyt :)
Niin, kaikki mitä olette edellä sanoneet on täyttä totta.. Mutta siltikään en kykene antautumaan tunteelle täysin. Ja mua hävettää tämmöinen teini ajatusmaailma. Miksi mun pitää ajatella näin vaikeasti.. Mitä kuvittelen oikein saavuttavani sillä. Niitä prinssejä ei edelleenkään ole olemassa.. Voih, kun hän olisi tässä nyt..
"Mutta siltikään en kykene antautumaan tunteelle täysin."
Miksi? Mieti sitä. Siitä sä löydät vastauksen. Pelkäätkö kenties sitä mitä kaveris sanoo? Jos pelkäät, niin lopeta se. Kaverit hyväksyy kyllä, jos ovat oikeita kavereita. Jos eivät, vaihda ne.
on varhaisteinistä asti ollut tietynlainen mielikuva aviomiehestäni, miltä hän suunnilleen näyttäisi. Viimeksi baarissa käydessäni näin tämän kaltaisen miehen ja pyysin häntä tanssimaan. Tutustuttiin ja noin, mutta ei hän kuitenkaan tuntunut ihan oikealta, siitä puuttui jotain olennaista ulkokuoresta huolimatta. Itse asiassa tiedän yhden pojan, jolla on tämä ominaisuus, joka häneltä puuttuu ja olen hänestä tällä hetkellä kiinnostuneempi. Olen siis vihdoin ja viimein tämän episodin kautta pystynyt luopumaan ulkonäkövaatimuksestani/mielikuvasta ja pystyn keskittymään olennaisempiin asioihin kuten luonteeseen. Ovet ovat avautuneet eri näköisille miehille ja tällekin pojalle, josta olen kiinnostunut. Joka on muuten tosi söpö (!) mutta ei ihan vanhan haaveni mukainen. Mutta ei se mitään! :)
Vaikuttaa siltä, että toi mies on puhunut sut ihan pussiin sanoilla! kai oot alkanut ihastua kun se alko viestittää sulle kauniita juttuja lässyn lässyn juttuja sellaisia,naiset ovat niin herkkiä heikkoja ihastumaan heti jos mies sanoo jotakin kaunista tai kehuu naista oikein kunnolla! niin nainen voi ihastua vaikkapa Espanjan kirkon kellon soittajaan se kyttyrä selkä Notra Damme! :D
ja tuo mies ei ole edes sun makua ;D
se vasta mies olet.
Oikein kunnon pikku kärpäskakka.
Et raukka taida edes tietää missä Notre Damme on..taidat olla joku pikku natiainen joka on juuri mennyt yläasteelle. Hus siitä opiskelemaan maantietoa ja historiaa.