ADHD ei ole mielenterveysongelma vaan neurologinen "vika".
0Äänestä
Jusuf Bambumaja
Ei ole neurologinen vika, vaan lääketeollisuuden psykiatrien kautta luoma huijaus. Miljoonia lapsia on lääkitty vahvoilla mieltä muuttavilla lääkkeillä sillä perusteella, että aivoissa on jokin kemillinen epätasapaino. Viime aikoina APA:n (American Psychiatrist Association) presidentti myönsi että ei ole olemassa mitään testiä aivojen kemialliselle epätasapainolle. Siis koko asia oli täyttä huijausta.
Ei ole neurologinen vika, vaan lääketeollisuuden psykiatrien kautta luoma huijaus. Miljoonia lapsia on lääkitty vahvoilla mieltä muuttavilla lääkkeillä sillä perusteella, että aivoissa on jokin kemillinen epätasapaino. Viime aikoina APA:n (American Psychiatrist Association) presidentti myönsi että ei ole olemassa mitään testiä aivojen kemialliselle epätasapainolle. Siis koko asia oli täyttä huijausta.
ADHD on neuropsykiatrinen häiriö. ADHD:ssa sekä neurologinen että psykiatrinen oirekuva. Ja kyllä kuule aivojen "epänormaalit" muutokset nähdään muutenkin kuin kemiallisen tasapainon tutkimuksilla, vaikkakin ADHD:ssa juuri melatoniinin tuotannon on havaittu olevan yhteydessä käytösoireisiin. Ja lääkkeet eivät muuten muuta mieltä millään lailla. ADHD:ssa käytetyt lääkkeet blokkaavat reseptoreita, jolloin melatoniinin vaikutus heikenee. Huijausta on se, kun sinunlaisesti ihmiset niputtavat aivot eri pakettiin kuin käyttäytymisen.
0Äänestä
Ronja
Jusuf Bambumaja kirjoitti:
Ei ole neurologinen vika, vaan lääketeollisuuden psykiatrien kautta luoma huijaus. Miljoonia lapsia on lääkitty vahvoilla mieltä muuttavilla lääkkeillä sillä perusteella, että aivoissa on jokin kemillinen epätasapaino. Viime aikoina APA:n (American Psychiatrist Association) presidentti myönsi että ei ole olemassa mitään testiä aivojen kemialliselle epätasapainolle. Siis koko asia oli täyttä huijausta.
ADHD on vielä hyvin pinnallisesti tutkittu aivojen häiriötila. Sitä on myös diagnosoitu väärin lapsilla, joita ei ole jaksettu kasvattaa kunnolla. Nämä asiat eivät kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö ADHD:ta olisi olemassa.
Itse olen varma ADHD:n olemassaolosta, koskapa itselläni on ADHD:n oireita - ehkäpä siis olen jäävi sanomaan tähän yhtään mitään. Tai ehkäpä minulla onkin juuri se kokemus, jolla voi sanoa yhtään mitään asiasta. Oikeammin oireeni ovat ADD:n oireita, en ole kovinkaan vilkas, enkä taatusti ylivilkas - ainakaan useimmiten =) - mutta keskittymiskyvyssäni olisi huomattavasti parannettavaa.
Olen muksusta saakka ollut se omituinen, omiin oloihnsa ja ajatuksiinsa uppoutuva, hiljainen ja kiltti tyttö. Oppimiskyvyssäni ei ole mitään vikaa, kunhan minut vain saa kiinnostuneeksi asiasta.
Kiinnostuksen ja keskittymisen ylläpitäminen on osoittautunut aivan mahdottomaksi tehtäväksi, jos asia ei minua kiinnosta. Luulisi, että aikuinen ihminen pystyy kontrolloimaan itseään niin, että saa asiat ja tehtävät tehtyä loppuun, jos ei muuten, niin vaikka hammastapurren.
Mutta kun ei niin ei. Kerta toisensa jälkeen löydän itseni lukemasta lehteä, kun pitäisi siivota. Tekemästä palapeliä, kun pitäisi tiskata tai katsomasta televisiota, kun pitäisi pestä pyykkiä. Ja kun käytin sanaa 'löydän', niin tarkoitan nimenomaan 'löydän'. En itsekään tajua kuinka olen siihen päätynyt, yhtäkkiä vain huomaan, että istun lattialla ja luen lehteä, kun minun piti siivota. Aloitan siivoamisen uudelleen ja kappas vaan! Hetken kuluttua luen jälleen lehteä! Tai katson televisiota.
Arvaa montako kertaa olen mennyt bussilla tai junalla ohi pysäkkini, kun olen ollut niin ajatuksissani, etten ole huomannut missä mennään? Tai montako kertaa olen jäänyt pois liian aikaisin, kun olen ajatuksissani jostain syystä kuvitellut, että olen jo perillä?
Arvaa montako kertaa olen mennyt kauppaan ja kävellyt sieltä ulos ostamatta yhtään mitään, kun muista miksi tulin kauppaan? Kaupan ulkopuolella tajuan, että taskussani on ostoslista tavaroista, joita menin kauppaan ostamaan. Eikun takaisin sisään.
Olen 30 vuoden aikana oppinut tulemaan tämän kanssa toimeen, mutta helppoa ei ole ollut. Olen ollut elämäni aikana niin häpeissäni tästä asiasta, että olen ollut lähellä tappaa itseni. Nykyään en enää jaksa edes nolostua kommelluksistani, totean vain itselleni 'oho' ja jatkan matkaa. Ja niitä kommelluksia ja sattumuksia tapahtuu päivittäin, isompia ja pienempiä.
Tiedän itse, että minulla on ADD. Kävin siitä psykiatrinkin kanssa juttelemassa ja hän oli samaa mieltä, mutta varsinaista diagnoosia varten olisi pitänyt syödä lääkkeitä ja täyttää sitä-tätä-ja-tuota lomaketta ja käydä lääkärillä useita kertoja. Ei kiitos. Ei diagnoosia, ei lääkkeitä, tieto riittää.
Tieto tästä asiasta on helpottanut omaa oloani. Tieto siitä, että minä en ole tyhmä tai typerä, kun en millään pysty kaikkiin sellaisiin asioihin joita pidetään itsestään selvyyksinä, vaan kyse on aivojeni kemiallisesta epätasapainosta, joka aiheuttaa minulle ongelmia.
En ole antanut ADD:tä selitykseksi käytökselleni yhdellekään ihmiselle, sillä minulla ei ole ADD:tä vaan minä olen ADD. En itseasiassa ole edes kertonut tästä kenellekään muulle kuin miehelleni. Minä itsehän kuitenkin teen tai jätän tekemättä nämä kaikki asiat, mutta en vain aina voi niille mitään. Tieto on auttanut minua olemaan armollisempi itselleni, ottamaan asioita rennommin, laittamaan asioita tärkeysjärjestykseen: mitä merkitystä sillä on maailmankaikkeuden tai minun koko elämäni kannalta, jos minulla onkin eripari kengät jalassa sillon tällöin tai jos tulen töihin roskapussin kanssa jo kolmantena aamuna peräjälkeen? Noloa, mutta ei se tapa, elämä jatkuu.
Minulle tämä kuitenkin on täysin todellista, ei mitään huijausta.
Vastaukset 4
Vanhimmat
ADHD ei ole mielenterveysongelma vaan neurologinen "vika".
Ei ole neurologinen vika, vaan lääketeollisuuden psykiatrien kautta luoma huijaus. Miljoonia lapsia on lääkitty vahvoilla mieltä muuttavilla lääkkeillä sillä perusteella, että aivoissa on jokin kemillinen epätasapaino. Viime aikoina APA:n (American Psychiatrist Association) presidentti myönsi että ei ole olemassa mitään testiä aivojen kemialliselle epätasapainolle. Siis koko asia oli täyttä huijausta.
http://www.usanews.net/_archive2006a/00000075.htm
ADHD on neuropsykiatrinen häiriö. ADHD:ssa sekä neurologinen että psykiatrinen oirekuva. Ja kyllä kuule aivojen "epänormaalit" muutokset nähdään muutenkin kuin kemiallisen tasapainon tutkimuksilla, vaikkakin ADHD:ssa juuri melatoniinin tuotannon on havaittu olevan yhteydessä käytösoireisiin. Ja lääkkeet eivät muuten muuta mieltä millään lailla. ADHD:ssa käytetyt lääkkeet blokkaavat reseptoreita, jolloin melatoniinin vaikutus heikenee. Huijausta on se, kun sinunlaisesti ihmiset niputtavat aivot eri pakettiin kuin käyttäytymisen.
ADHD on vielä hyvin pinnallisesti tutkittu aivojen häiriötila. Sitä on myös diagnosoitu väärin lapsilla, joita ei ole jaksettu kasvattaa kunnolla. Nämä asiat eivät kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö ADHD:ta olisi olemassa.
Itse olen varma ADHD:n olemassaolosta, koskapa itselläni on ADHD:n oireita - ehkäpä siis olen jäävi sanomaan tähän yhtään mitään. Tai ehkäpä minulla onkin juuri se kokemus, jolla voi sanoa yhtään mitään asiasta. Oikeammin oireeni ovat ADD:n oireita, en ole kovinkaan vilkas, enkä taatusti ylivilkas - ainakaan useimmiten =) - mutta keskittymiskyvyssäni olisi huomattavasti parannettavaa.
Olen muksusta saakka ollut se omituinen, omiin oloihnsa ja ajatuksiinsa uppoutuva, hiljainen ja kiltti tyttö. Oppimiskyvyssäni ei ole mitään vikaa, kunhan minut vain saa kiinnostuneeksi asiasta.
Kiinnostuksen ja keskittymisen ylläpitäminen on osoittautunut aivan mahdottomaksi tehtäväksi, jos asia ei minua kiinnosta. Luulisi, että aikuinen ihminen pystyy kontrolloimaan itseään niin, että saa asiat ja tehtävät tehtyä loppuun, jos ei muuten, niin vaikka hammastapurren.
Mutta kun ei niin ei. Kerta toisensa jälkeen löydän itseni lukemasta lehteä, kun pitäisi siivota. Tekemästä palapeliä, kun pitäisi tiskata tai katsomasta televisiota, kun pitäisi pestä pyykkiä. Ja kun käytin sanaa 'löydän', niin tarkoitan nimenomaan 'löydän'. En itsekään tajua kuinka olen siihen päätynyt, yhtäkkiä vain huomaan, että istun lattialla ja luen lehteä, kun minun piti siivota. Aloitan siivoamisen uudelleen ja kappas vaan! Hetken kuluttua luen jälleen lehteä! Tai katson televisiota.
Arvaa montako kertaa olen mennyt bussilla tai junalla ohi pysäkkini, kun olen ollut niin ajatuksissani, etten ole huomannut missä mennään? Tai montako kertaa olen jäänyt pois liian aikaisin, kun olen ajatuksissani jostain syystä kuvitellut, että olen jo perillä?
Arvaa montako kertaa olen mennyt kauppaan ja kävellyt sieltä ulos ostamatta yhtään mitään, kun muista miksi tulin kauppaan? Kaupan ulkopuolella tajuan, että taskussani on ostoslista tavaroista, joita menin kauppaan ostamaan. Eikun takaisin sisään.
Olen 30 vuoden aikana oppinut tulemaan tämän kanssa toimeen, mutta helppoa ei ole ollut. Olen ollut elämäni aikana niin häpeissäni tästä asiasta, että olen ollut lähellä tappaa itseni. Nykyään en enää jaksa edes nolostua kommelluksistani, totean vain itselleni 'oho' ja jatkan matkaa. Ja niitä kommelluksia ja sattumuksia tapahtuu päivittäin, isompia ja pienempiä.
Tiedän itse, että minulla on ADD. Kävin siitä psykiatrinkin kanssa juttelemassa ja hän oli samaa mieltä, mutta varsinaista diagnoosia varten olisi pitänyt syödä lääkkeitä ja täyttää sitä-tätä-ja-tuota lomaketta ja käydä lääkärillä useita kertoja. Ei kiitos. Ei diagnoosia, ei lääkkeitä, tieto riittää.
Tieto tästä asiasta on helpottanut omaa oloani. Tieto siitä, että minä en ole tyhmä tai typerä, kun en millään pysty kaikkiin sellaisiin asioihin joita pidetään itsestään selvyyksinä, vaan kyse on aivojeni kemiallisesta epätasapainosta, joka aiheuttaa minulle ongelmia.
En ole antanut ADD:tä selitykseksi käytökselleni yhdellekään ihmiselle, sillä minulla ei ole ADD:tä vaan minä olen ADD. En itseasiassa ole edes kertonut tästä kenellekään muulle kuin miehelleni. Minä itsehän kuitenkin teen tai jätän tekemättä nämä kaikki asiat, mutta en vain aina voi niille mitään. Tieto on auttanut minua olemaan armollisempi itselleni, ottamaan asioita rennommin, laittamaan asioita tärkeysjärjestykseen: mitä merkitystä sillä on maailmankaikkeuden tai minun koko elämäni kannalta, jos minulla onkin eripari kengät jalassa sillon tällöin tai jos tulen töihin roskapussin kanssa jo kolmantena aamuna peräjälkeen? Noloa, mutta ei se tapa, elämä jatkuu.
Minulle tämä kuitenkin on täysin todellista, ei mitään huijausta.