hei!
Aion hankkia itselleni, luultavasti heinäkuun aikana, kilpikonnan, ja tahtoisin saada vähän pohjatietoa näistä elukoista. Joskus n.6v. sitten isoveljelläni oli kaksi kilpikonnaa, mutta ne annettiin sukulaisille ja itse en hirveästi niitä hoitanut. Mitä kaikkea tarvitsee ostaa ja kuinka paljon maksaa? Kaikki, jotka tietävät vähänkin asiasta, kirjoitelkaa!
Aion hankkia itselleni, luultavasti heinäkuun aikana, kilpikonnan, ja tahtoisin saada vähän pohjatietoa näistä elukoista. Joskus n.6v. sitten isoveljelläni oli kaksi kilpikonnaa, mutta ne annettiin sukulaisille ja itse en hirveästi niitä hoitanut. Mitä kaikkea tarvitsee ostaa ja kuinka paljon maksaa? Kaikki, jotka tietävät vähänkin asiasta, kirjoitelkaa!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Moi.
Riippuu paljon siitä, minkä kilpikonnan aiot ostaa..? Maa- vai vesi? Itselläni oli punakorvakilpikonna muutaman vuoden enkä aio toista ottaa. Kilpikonnan luonnollinen tehtävä on myllätä rämeessä vedenpohjaa, kotiakvaariossa sitä ei voi tehdä.
Vesikilpikonnat syövät ja suttaavat.
Pienenä ne ovat tietysti suloisen pieniä, mutta kasvettuaan lautasen kokoisiksi ne tarvitsevat n. 300 litraisen akvaarion jossa on suuri suodatin. Akvaariossa on lisäksi oltava "pääsy maalle", vesikilpikonnat tarvitsevat lämpölampun "maan" päälle, jotta ne voivat lämmitellä auringossa. Akvaariot ovat kalliita, samoin suodattimet. Valaisimet ovat nekin hintavia. Käy lähimmässä akvaarioliikkeessä kyselemässä enemmän!!!
Kasveja veteen ei kannata laittaa, konna vain tuhoaa ne ja kaivaa ylös. Pelkkää hiekkaa ja ehkä kiviä.
Punakorvakilpikonna kannattaa syöttää esim. pesuvadissa, ettei vesi suttaannu liikaa ennen aikojaan.
Kilpikonnat myös munivat, ne tarvitsevat hiekkaa tähän tarkoitukseen.
Kilpikonnilla voi lisäksi olla erilaisia tauteja, esim. salmonellaa joka saattaa olla ihmiselle vaarallinen. Hygienia on konnien kanssa ERITTÄIN tärkeää!!! Oman konnani jouduin antamaan pois osaksi tästä syystä.
Jos tahdot "silmänilon" huoneeseesi, hanki enemmin kaloja akvaarioon. Hoito on PALJON helpompaa, tauteja ei tarvitse pelätä ja niitä on mukava katsella.
Nämä ohjeet pätevät siis vain vesikilpikonnille, maakilpikonnat tarvitsevat erilaista hoitoa ja ovat huomattavasti kalliimpia.
Usein konnat valitettavasti menevät "kiertoon" kun kukaan ei jaksa niitä kauaa hoitaa. Harkitse HYVIN tarkkaan minkä lemmikin otat, kilpikonnat elävät monta kymmentä vuotta ja hoito on vaativaa.
kaverini osti kreikankilpikonnan. makso 1500 mk ja tervikkeet mukana yli tonnin. niillä itsellään oli terraario valmiina. Nitten isä rakensi sille paremman aitauksen. Nyt se aikoo rakentaa ttas uuden koska konna ei näe ulos. ei siitä konnasta ole mitään iloa. syö,nukkuu ja kakkaa. suosittelen ennemmin akvaariota.
Kannattaisi ehkä kysellä kilpikonnista tuolla terraarioeläimet -osastolla. Sieltä saattaisit saada hiukan positiivisempaakin palautetta. Kyllä sekä suo- että maakilpikonnista on iloa ja paljon, jos vaan on niistä tosissaan kiinnostunut. Työtä, rahaa ja paljon tietoa niiden hoitaminen kyllä vaatii. Maakilpikonnista voit lukea meidän kotisivuilta:
http://www.tuug.fi/~herpit/maakilpikonnat/
Ja punakorvakilpikonnista esim. Virpin sivuilta:
http://www.herpetomania.fi/turtlepond/
Tietysti kaikista eläimistä on iloa, mutta kun itse otin nuorempana kilpikonnan minulla ei ollut hajuakaan sen hoidon hankaluudesta tai taudeista mitä se saattaa kantaa.
Yritin kertoa myös sitä toista puolta asiasta, monet kuvittelevat kilpikonnan olevan HELPPO lemmikki mitä se ei missään nimessä ole.
Mielestäni kilpikonnan voi ottaa vain jos on varaa ja todellista halukkuutta hoitaa sitä.
Todellakin kannattaa ensin ottaa selvää asioista mm. netistä (paljon hyviä sivuja), mutta täytyy myös pitää terve järki mukana ja miettiä, onko valmis kaikkeen mitä kilpikonna tuo mukanaan.
Kaikissa eläimissä on tietysti sekä hyvät että huonot puolensa, niin myös kilpikonnissa.
kiitos tiedosta ja sivun osoitteesta, siitä oli (on) paljon apua! :)