Kertokaapa mistä tunnistaa että mies ei pidä vain ystävänä jonka kanssa on kiva puuhata kaikenlaista. Väittää ettei ole rakastunut mutta kuitenkin kertoo tykkäävänsä minusta, monestakin eri syystä. Sitähän kylläkin sanotaan että ystävyys on paras pohja. Olen ymmärtänyt kylläkin että hän on saanut kokea ikäviä asioita naisten puolelta ja voin kuvitella että sellainen saa varovaiseksi.
Yksi asia mikä minua ihmetyttää oli kysymys Joulun vietosta jo joskus elokuussa. Hän kertoi että menisimme yhdessä hänen veljensä luo Joulun viettoon. Ihmettelen vain että miksi suunnitella Joulua niinkin aikaisin jos ei ole rakastunut. Hän on kyllä tietoinen tunteistani.
Meillä menee ihan kivasti, tykkäämme olla toistemme seurassa ja olemme avoimia.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei viela vastauksia.