Nainen istuu kivellä.
Huuru nousee kiivaan hengityksen tahdissa.
Metsässä on pimeää.
Paljaat jalat ovat märät ja tunnottomat.
Kyynel vierähtää poskelle.
Suola kirvelee valuessaan nenänvartta alas.
Pää on väsynyt.
Mieli on turtunut ja surullinen.
Taas kerran mies joi.
Joi pullon liikaa, jos toisenkin.
Nainen oli huora ja diktaattori.
Vaikka oli hakenut miehelleen lisää viinaa.
Mies käskytti naista.
Soitteli vanhalle vaimolleen ja sanoi rakas
ota minut takaisin.
Mutta kuka haluaisi takaisin helvetin luokseen.
Nainen tärisee kivellä.
Tämä ei ole ensimmäinen pakomatka.
Eikä viimeinen.
Nainen kerää maahan tippuneet tavaransa.
Olko-oven lasi on rikki.
Nainen kuuntelee tovin ovelta miehen kuorsausta.
Hiipii varoen sisään.
Jäätyneisiin jalkoihin sattuu kun ne sulavat.
Mies makaa sohvalla.
Lattialla savuaa tupakki ja nainen korjaa sen pois.
Kun siivoukset on tehty
nainen peittelee miehen suruissaan.
Niin onneton.
Niin reppana. Ei osaa lähteä pois.
Ei usko tulevaisuuden tuovatn mitään uutta.
Mutta halu uskoa, pitää hänet paikoillaan.
Ja niin menee taas muutama päivä.
Kummatkin kovin vaitonaisina liikkuvat talossa.
Hetken rauha.
Huomenna kaikki voi olla taaws kuten ennen.
Alkoholisti ei voi parantua
ellei itse tajua olevansa sairas
mutta miten voi parantaa ihmisen
joka aina vain jaksaa uskoa miehensä lupauksiin
vaikka tämä juuri haukkui huoraksi
ja solvasi ja uhkasi tappaa
ja soittaa valkotakkiset vaimoaan hakemaan.
Miten voi selittää vaimolle,
että elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi.
Huominen voisi olla loppuelämän ensimmäinen päivä.
Ensimmäinen onnellinen päivä.
Jos pystyisi lähtemään.
Huuru nousee kiivaan hengityksen tahdissa.
Metsässä on pimeää.
Paljaat jalat ovat märät ja tunnottomat.
Kyynel vierähtää poskelle.
Suola kirvelee valuessaan nenänvartta alas.
Pää on väsynyt.
Mieli on turtunut ja surullinen.
Taas kerran mies joi.
Joi pullon liikaa, jos toisenkin.
Nainen oli huora ja diktaattori.
Vaikka oli hakenut miehelleen lisää viinaa.
Mies käskytti naista.
Soitteli vanhalle vaimolleen ja sanoi rakas
ota minut takaisin.
Mutta kuka haluaisi takaisin helvetin luokseen.
Nainen tärisee kivellä.
Tämä ei ole ensimmäinen pakomatka.
Eikä viimeinen.
Nainen kerää maahan tippuneet tavaransa.
Olko-oven lasi on rikki.
Nainen kuuntelee tovin ovelta miehen kuorsausta.
Hiipii varoen sisään.
Jäätyneisiin jalkoihin sattuu kun ne sulavat.
Mies makaa sohvalla.
Lattialla savuaa tupakki ja nainen korjaa sen pois.
Kun siivoukset on tehty
nainen peittelee miehen suruissaan.
Niin onneton.
Niin reppana. Ei osaa lähteä pois.
Ei usko tulevaisuuden tuovatn mitään uutta.
Mutta halu uskoa, pitää hänet paikoillaan.
Ja niin menee taas muutama päivä.
Kummatkin kovin vaitonaisina liikkuvat talossa.
Hetken rauha.
Huomenna kaikki voi olla taaws kuten ennen.
Alkoholisti ei voi parantua
ellei itse tajua olevansa sairas
mutta miten voi parantaa ihmisen
joka aina vain jaksaa uskoa miehensä lupauksiin
vaikka tämä juuri haukkui huoraksi
ja solvasi ja uhkasi tappaa
ja soittaa valkotakkiset vaimoaan hakemaan.
Miten voi selittää vaimolle,
että elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi.
Huominen voisi olla loppuelämän ensimmäinen päivä.
Ensimmäinen onnellinen päivä.
Jos pystyisi lähtemään.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Pitkästä aikaa tänne eksyin, ja hyvä että eksyin kun näin hyvää runoa näkee ensimmäisenä. Ensimmäistä kahvikupillista juodessa, juuri ja juuri heränneenä tämä kyllä tempaisi mukaan tunnelmaan niin että hirvitti. Kiitos
Kiitos. ;)
Tämä tarina on äärettömän todellinen.
Ei onneksi tapahtunut minulle,
mutta läheiselle ystävälle.
Maailma on julma niille, jotka
eivät osaa pitää puoliaan.
-jenni-
Minä astuin sen askeleen,
niitä näkymättömiä portaita mitä minun ei määrätty nähdä.
Minä olin ensimmäinen elävä.
Yksi askel, ei seitsemää.
Yksi askel, toisella olisin jo kadonnut.
Ovea en edes nähnyt.
Yksi askel, ja vielä ilma täytti keuhkoni.
veri sydämeni.
Koukkunenäinen selvännäkijä itki nähdessään.
Linnut kaikkosivat, eläimet vaikenivat.
Minun katse mursi katutaiteilijan.
Ja minä kiipesin sen patsaan päälle, siinä puistossa
ja minä lauloin, mutta harmaat eivät välittäneet.
Harmaat olivat liian paatuneita. Jatkoivat
loskassa taapertamistaan kuin ei mitään.
[Pelotti koska olin hiukan ylpeä siitä]
Tyhjässä Ristirakennuksessa sain ymmärrystä Itseltäni.
Sormet sormien lomitse. Ei vielä ollut minun aikani.
Otan tukea siitä mikä ei ennen minun alla kestänyt.
Minun taakkani väheni tai se kasvoi. Se kasvoi luulen.
Elämä on liian lyhyt tähän. Jatkoin matkaani, tietäen
enemmän kuin harmaat. Välillä näin kaltaisiani harmaiden
joukossa, heidän katseilta sain sympatiaa he kuiskailivat
hiljaa elämä on liian lyhyt tähän ja jatkoivat matkaansa