Olen nähnyt useita eri unia taloista. Ne ovat aina erilaisia, mutta niissä on yhteisiä piirteitä. Tässä niistä muutamia.
Talot ovat todella suuria, ainakin kaksikerroksisia. Niissä on paljon käyttämättömiä huoneita, kummallisia käytäviä, jotka vievät ylös ja alas. Osa ovista on lukittu, joihinkin en edes halua mennä. Yhdessä unessa en löytänyt ulos, yhdessä unessa minulta oli kiellettyä kiivetä kakkoskerrokseen, yhdessä unessa talo jaettiin kolmeksi asunnoksi.
Taloissa on iso keittiötila, mutta tiskiallas, uuni ja muut keittiökalusteet vievät siitä vain pienen osan, muu osa keittiöstä on tyhjää. Vessoissa ei ole ovia tai WC-istuimet on sijoitettu täysin näkyvästi huoneeseen kuin mikä tahansa huonekalu. Unessa tarvitsisi tietysti usein päästä istumaan rauhassa, joka ei koskaan onnistu.
Jos talounissa esiintyy henkilöitä, he yleensä "sorsivat" minua, eli olen ala-arvoinen mitättömyys, jonka kustannuksella on kiva tehdä pilkkaa. En koskaan saa oikeutta ja jään kaikessa aina viimeiseksi.
Nämä unet ovat usein inhottavia ja nään niitä usein. Mitähän minun pitäisi elämässäni selvittää, että ne loppuisivat?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Talounet kertovat omasta itsestä. Et ehkä tunne oikein itseäsi, kun talossa on käyttämättömiä huoneita, et ole ottanut kaikkia puoliasi käyttöösi ja et edes halua oppia tuntemaan itsesi kaikkia puolia. Se ettei löydä ylös, voisi kuvata sitä, että ajatus ei oikein pelaa, ajatus on hukassa. Tietämättömyyttä jostain asiasta itsessä.Talon jakamainen kolmeksi, voisi olla asioiden ja ihmisten erittelemistä, toisten jakamista oman elämän ulkopuolelle. Et käytä itseäsi tasapuolisesti, kun kaikki kalustet on ahdettu yhteen paikkaan ja vapaata tilaa on muualla. Avonaiset vessat kuvaavat paljastumisen pelkoa. Sorsiminen ja viimeiseksi jääminen kuvaavat heikkoa itsetuntoa haasteissa elää toisten kanssa. Uni voisi loppua tai muuttua, jos arvostaisit enemmän itseäsi, kehittäisit itseluottamustasi ja tutustuisit itseesi rohkeammin, etkä pakenisi itseäsi ja tunteitasi ja ottaisit rohkeasti selvää mitä todella haluat itseltäsi ja elämältäsi.
Olen vasta saanut alustavan masennus-diagnoosin ja sopivaa lääkitystä etsitään. Tämä tulkinta tukee epäilystäni, että sairastumiseni ei tapahtunut ihan hiljattain, vaan ongelmia on ollut pidemmän aikaa, olen vain yrittänyt kieltää niitä ymmärtämättä mistä on kysymys.
Ja totta, erilaisten pelkojen ja jännittämisen vuoksi olen luopunut monista asioista, jolloin erilaiset taitoni ja luonteenpiirteeni on jääneet käyttämättä tai tulleet torjutuiksi. Itsetuntoni on pohjalukemissa ja depression syiden kaivelu pelottaa.
Tiedän, että olen jonkinlaisessa tienhaarassa elämässäni, mutta tällä hetkellä on vaikea nähdä edes niitä olemassa olevia teitä, saatikka valita niistä joku.
Kiitos kovasti tästä selvityksestä! Unien viesti on ilmeinen - yritän tutustua itseeni uudelleen ja käydä joskus ne tyhjät ja lukitutkin huoneet läpi, kun rohkeus ja voimat riittävät.