kun mies ei anna. Ollaan oltu reilu vuosi yhdessä ja alkuun seksi oli aikas tahmeaa johtuen molempien ns. suorituspaineista.No ongelmasta selvittiin ja homma rupes toimimaan, mutta nyt jostain kumman syystä tulen päivä toisensa jälkeen torjutuksi. Sen kerran kun sitä sattuu saamaan seksi on ihanaa, monipuolista ja nautinnollista. Esileikit on suht pitkiä ja molemmat nauttii erityisesti suuseksistä mitä ihmeellisimmissä asennoissa. Ei itse yhdynnässäkään mitään vikaa ole, asentoja on koitettu jos jonkinlaisia ja kumpikin saa aina orgasmin ja mieheni tuntuu todellakin nauttivan.Erityisesti hän pitää kun olen päällä.Kiihottaa suunnattomasti kuiskia hänelle tuhmia rakastelun aikana joskin hän pitää minua pervona?, mutta huomaan kuitenkin että hän pitää siitä. Tyytyväiseltä hän ainakin vaikuttaa, viimeksi rakastellessa hän nai peppuun ja samalla tyydytin itseäni dildolla hieroen klitorista ja saatiin molemmat mahti orkut.Hän vetoaa työstressiin kun kysyn missä vika vai onko minussa se vika?, koska väkisinkin se tulee mieleen.
Missä vika?
Susa
5949
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Oiskos äijäs käyny vieraissa??
Enpä oikein usko et vierais olis käyny. Luultavasti se hänestä päällepäin näkyis ja muitakin merkkejä ois ilmassa. Muuten suhteessa ei mitään vikaa päin vastoin...Ihmetyttää tosissaan.Hellyttä ja lämpöäkin on niin mikä helvetti mättää. Asiasta keskustelukaan ei oikein tuota tulosta.
Meillä sama homma ollaan oltu reilu 2 vuotta yhes, eikä mies enää anna niin usein.
Huomasin tuossa kuukaus sitten että marisen seksiä koko ajan ja huomauttelin siitä miehelle ettei hän anna. lopetin sen ja kaiken muun seksiin liittyvän, en keimaillut enää yhtään. Ja sen kyllä mies huomas. Nyt ollaan rakasteltu huomattavasti useammin ja toivottavasti se vielä lisääntyy. Kun silloin tällöin vähän heiluttelen peppua tms. johan alkaa miestä haluttaa! Tsemppiä teille!
kans et marisen samasta asiasta koko ajan, mutta minkäs sille haluilleen voi. Täytyy yrittää pitää suu kiinni eikä enään ehdotella seksiä niin jospa se mieskin siitä sais sitten uutta pontta.
Me ollaan oltu yhdessä 8kk:tta ja alussa seksiä oli usein ja se oli aivan mahtavaa, nautittiin siitä molemmat ja kokeiltiin eri asentoja sun muuta. Nykyään seksiä hyvällä tuurilla kerran kuussa, ei enää ihan niinkään usein ja minua ketuttaa ihan kunnolla. Sama meillä, että vieraissa en usko mieheni käyvän sillä se lähes mahdotonta ja olisi se muulla tavoin ilmi tullut. Hellyyttä ja kaikkea on, kommunikaatio pelaa, jne. En ole ulkonäöltäni vastenmielinen tai tavoiltanikaan ja en ole pirttihirmu, riidanhaluinen, naputtaja, menojen tm rajoittaja joten ne seikat eivät pitäisi olla syynä. Nyt on kyllä tullut minullakin valitettua tuosta seksin vähyydestä ja tullut muutamia kertoja ehdotettua suoraan seksiä tai sitten olen alkanut hiplata miestäni sieltä mutta eipä mitään...Valittaa samaa minullekin että työkiireet ja -väsymys painaa päälle ja miettii työasioita paljon ja halut siksi "kuolleet." Kyllä mie vähän tuota syiden selitystä epäilen mutta...
Ei tätä panemattomuutta oikein jaksa...Mutta vieraisiinkaan en lähde.
Täytynee miunkin kokeilla tuota vähemmän vonkausta, sillon tällöin pepun keikutusta- menetelmää, jos se poikisi jotain...;)