Mieletön katkeruussoppa täällä hautumassa! Ihan minua naurattaa nämä revittelyt vaikka muuten on oma hymy hyytynyt varmaankin lopullisesti! Elämää on nähty joo, katsotaanpas mitä minun elämänkerrasta sanotaan. Naimisissa vuodesta -89. Vapaa suhde=minä menin, mies kotona. Minä en ollut onnellinen. Ajauduin salarakas-suhteeseen -97, jätin tämän "toisen naisen miehen" 2000 ja löysin heti uuden, eronneen "sinkun". Lapsemme syntyi 2001, jolloin asuin vielä exäni kanssa. Sinkkumies asui omillaan ja tapailimme aina kun voimme. 8kk:den kuluttua muutin exän luota pois lapsen kanssa. Asuin 9kk pienen kanssa ja sinkku kävi kun kerkes. Hän sai minut puhuttua muuttamaan samalle paikkakunnalle. Exäni muutti minut ja lapsen vuokra-asuntoon, vieraalle paikkakunnalle. Sinkkumies kävi kun kerkes, vietin myös aikaa exäni ja vanhemman lapseni kanssa. 7kk:den kuluttua hirveän riidan päätteeksi muutin takaisin aviomieheni luo, mutta me ei enää onnistuttu aloittamaan alusta. Muutin sinkkumiehen luo hänen äitinsä kotiin kahdeksi kuukaudeksi. Ostimme yhteisen kodin 2003 ja tästä pitäisi jatkaa. Elämä on täyttä arkea, emme ole enää onnellisia. En ole vieläkään eronnut exästäni. Hän onneksi löysi uuden alkuvuodesta ja on nyt onnellinen. Olemme hyviä ystäviä.
Tästähän tuli ihan hyvälle tuulelle!
Mitäs tästä sanotte?
6703
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Älä viitti. ;D
Mun sappi kiehuu monista asioista, mutta omasta nykytilanteesta vastataan ihan itselle. Ei siinä muita passaa kadehtia tai haukkua! Katkeruus on katala mato joka vie mennessään...Mieskin totesi viime sunnuntaina että mä olen ihan hullu - latvalaho - täysin tööt! Sitä se elämä sen kanssa teettää ;O))
parisuhdeneuvojaa? Perhetukikesku´sten tms. kautta voisitte saada täysin uutta puhtia elämäänne. Nyt kun teillä kerran on siinä se pieni lapsi, se on vähintä mitä voitte tehdä. Eipä kait siitä mitään haittaa olisi, jos elämänlaatu paranisi? Jos on jotain sellaista puhuttavaa, mitä ei halua sanoa toisen kuullen, saa niitten parikäyntien joukkoon yksilöaikojakin. Sulla on sen verran paljon ehtinyt tapahtua pienen ajan sisällä, ettei ihme jos tunteet myllertää. Rakastatko yhä exääsi?
Ai hänelle on ehtinyt kaikkea "tapahtua"...ehkä hiukan väärä sanamuoto. Eiköhän tuo akan retale ole ihan itse soppansa keittänyt ja kehtaa vielä siitä täällä kertoa!
En viitsi edes ehdottaa tyhmälle lääkettä hänen ongelmiinsa, ajan hukkaa!Tyhmä, joka ei tajua olevansa tyhmä, tuskin muuttuu miksikään!
mahtaako se moralisointi auttaa ainakaan sitä lasta, joka on täysin syytön kaikkeen tohon ympärillään olevaan juttuun.
Exääni tulen rakastamaan aina, nykyään ystävänä, sillä intohimoa ei enää ole. Olemme kokeneet yhdessä niin paljon, että olisi hölmöä heittää niin vahva ystävyyssuhde romukoppaan. Ja onhan hän toisen lapseni isä! Yhteispelillä vastaamme pojan hyvästä ja turvallisesta tulevaisuudesta.
Parisuhdeterapeuttia olen väläytellyt muutaman kerran, kun asiat ovat oikein solmussa. Mies ei ole noteerannut eikä minulla ole ollut puhtia toteuttaa tapaamista. Yhteinen ystävättäremme joutui alkuhässäkässä kuuntelemaan parisuhdemurheitamme, mutta ei-ammattilaisen verenpaineet nousi ja otti asiat liian raskaasti, joten hän levätköön rauhassa - ystävyys onneksi säilyi.;o)