Tämä tapahtui vuoden 2005 alussa.
Kello oli noin kolme aamuyöllä, olin vaihtanut keskimmäiselle lapsellemme, 3-vuotiaalle pojalle, kuivan yöpuvun ja lakanat. Olin vienyt märät pyykit kylpyhuoneeseen ja olin juuri astunut pihavalon valaisemasta keittiöstä pimeämpään eteiseen, kun kuulin lastenhuoneesta tepsuttavia juoksuaskelia.
Askeleet olivat raskaammat kuin keskimmäisen poikamme, joten ajattelin 5-vuotiaan esikoisen heränneen hääräykseen ja tulevan nyt vauhdilla vessaan tai vanhempien sänkyyn.
Juuri sillä hetkellä lastenhuoneesta astui eteiseen minulle täysin tuntematon lapsi. Pihavalo valaisi eteisen toista päätä ja näin lapsen terävästi ja selvästi. Lapsi oli poika, ja hän näytti noin 8-vuotiaalta. Poika oli pukeutunut vaaleanruskeisiin kuviollisiin alushousuihin ja harmaaseen t-paitaan. Hiukset olivat lyhyet ja auringon vaalentamat, iho oli kauniisti ruskettunut. Pojalla oli aavistuksen tuima ilme, kuin vastentahtoisesti herätetyllä, kun hän katsoi minua suoraan silmiin ja jatkoi matkaansa viereiseen huoneeseen.
Seisoin säikähdyksestä pysähtyneenä ja hengitys salpautuneena eteiskäytävän päässä, iho hurjasti kihelmöivällä kananlihalla. Yritin ymmärtää tapahtunutta, kun kuulin jälleen askelia lastenhuoneesta. Olin tilanteen pauloissa ja seisoin vain ja odotin kuka lastenhuoneesta nyt tulisi. Tällä kertaa poika oli esikoinen, joka kulki katsettaan lattiasta nostamatta ja minua huomaamatta suoraan lastenhuoneesta vanhempien makuuhuoneeseen, samaan paikkaan kuin näkemäni ensimmäinenkin "lapsi".
Iho kananlihalla hiivin makuuhuoneeseen ja tarkistin keitä sängyssä nukkui. Paikallani makasi todellakin vain 5-vuotias esikoinen. Ylimääräisiä hahmoja huoneesta ei löytynyt.
Tarkistin jännittyneenä myös lastenhuoneen, keittiön ja olohuoneen, näissäkään huoneissa ei ollut ulkopuolisia. Menin pitkäkseni lastenhuoneen vapaaseen sänkyyn ja mietin tapahtunutta iho kananlihalla puolitoista tuntia ennen nukahtamistani uudelleen.
Näkemäni lapsi muistutti erittäin paljon esikoistamme ja jotenkin aistin jo yöllä lapsen "omakseni". Ehkäpä siksi en varsinaisesti pelännyt näkyä. Saan kuitenkin vieläkin ihoni kananlihalle kun ajattelen tapausta, kuten nyt tätä viestiä kirjoittaessanikin.
Kello oli noin kolme aamuyöllä, olin vaihtanut keskimmäiselle lapsellemme, 3-vuotiaalle pojalle, kuivan yöpuvun ja lakanat. Olin vienyt märät pyykit kylpyhuoneeseen ja olin juuri astunut pihavalon valaisemasta keittiöstä pimeämpään eteiseen, kun kuulin lastenhuoneesta tepsuttavia juoksuaskelia.
Askeleet olivat raskaammat kuin keskimmäisen poikamme, joten ajattelin 5-vuotiaan esikoisen heränneen hääräykseen ja tulevan nyt vauhdilla vessaan tai vanhempien sänkyyn.
Juuri sillä hetkellä lastenhuoneesta astui eteiseen minulle täysin tuntematon lapsi. Pihavalo valaisi eteisen toista päätä ja näin lapsen terävästi ja selvästi. Lapsi oli poika, ja hän näytti noin 8-vuotiaalta. Poika oli pukeutunut vaaleanruskeisiin kuviollisiin alushousuihin ja harmaaseen t-paitaan. Hiukset olivat lyhyet ja auringon vaalentamat, iho oli kauniisti ruskettunut. Pojalla oli aavistuksen tuima ilme, kuin vastentahtoisesti herätetyllä, kun hän katsoi minua suoraan silmiin ja jatkoi matkaansa viereiseen huoneeseen.
Seisoin säikähdyksestä pysähtyneenä ja hengitys salpautuneena eteiskäytävän päässä, iho hurjasti kihelmöivällä kananlihalla. Yritin ymmärtää tapahtunutta, kun kuulin jälleen askelia lastenhuoneesta. Olin tilanteen pauloissa ja seisoin vain ja odotin kuka lastenhuoneesta nyt tulisi. Tällä kertaa poika oli esikoinen, joka kulki katsettaan lattiasta nostamatta ja minua huomaamatta suoraan lastenhuoneesta vanhempien makuuhuoneeseen, samaan paikkaan kuin näkemäni ensimmäinenkin "lapsi".
Iho kananlihalla hiivin makuuhuoneeseen ja tarkistin keitä sängyssä nukkui. Paikallani makasi todellakin vain 5-vuotias esikoinen. Ylimääräisiä hahmoja huoneesta ei löytynyt.
Tarkistin jännittyneenä myös lastenhuoneen, keittiön ja olohuoneen, näissäkään huoneissa ei ollut ulkopuolisia. Menin pitkäkseni lastenhuoneen vapaaseen sänkyyn ja mietin tapahtunutta iho kananlihalla puolitoista tuntia ennen nukahtamistani uudelleen.
Näkemäni lapsi muistutti erittäin paljon esikoistamme ja jotenkin aistin jo yöllä lapsen "omakseni". Ehkäpä siksi en varsinaisesti pelännyt näkyä. Saan kuitenkin vieläkin ihoni kananlihalle kun ajattelen tapausta, kuten nyt tätä viestiä kirjoittaessanikin.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Huh Olipa pelottava juttu..
Eikö tämän jälkeen ole tapahtunut tai näkynyt mitään?
Itsekin kokenut vähän samantapaista mikä tapahtui vain kerran vuosia sitten.
Todellisuus ja rinnakkaistodellisuus ristesivät, näit lapsesi sieltä, spooky
Esimerkiksi, kerran kun olin nukkumassa. Kaverini käveli siihen viereeni ja katsoi minua, olin näyttänyt nuorelta pojalta. Ja kaverini kuvaili tuota näkyä ja totesin, että poika oli edellisen inkarnaationi näköinen.
Minusta, meissä ihmisissä on monta "sielua" ja unessa nämä sielut saattavat lähteä vaeltamaan, kait? Eli näit jonkin perheenjäsenesi edellisen elämän sielun tai edustuksen, mitä nämä sitten ikinä ovatkaan?
Ehkäpä se oli lapsesi vahva Etiäinen, meillä kaikilla sanotaan olevan sellainen, ei edes välttämättä mitään henkimaailmaa vaan ihan ihmisen oma tuotos...