taas olla ihastunut tyyppiin, jota en voi koskaan saada.
taidan..
ihmettelijä.
31047
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
ollut ihastunut saavuttamattomiin henkilöihin, julkkiksiin. Lapsena ja teininä ihastuminen oli ihan asiaan kuuluvaa, mutta viimeisin ihastus on tosiaan tapahtunut aiukuisiällä. Toisaalta en ole pitänyt häntä ihan mahdottomana tapauksena, sillä olen tavannut hänet monta kertaa ja puhunutkin hänen kanssaan. Ujous kuitenkin on estänyt lähemmän tutustumisen... On meillä ikäeroakin 14v...
Aika mahdottomalta tämä minunkin kohdalla näyttää, mutta on pienen pieni mahdollisuus että voisi ehkä kosketuksen henkilöön saada. Aika näyttää, asun eri paikkakunnalla kuin tämä mies johon olen hurahtanut joten kohtaamisemme ovat hyvin satunnaisia - käyn hänen kotikaupungissaan kerran pari kuukaudessa enkä häntä välttämättä silloin näe...
Meitä on monta siihen samaan junaan. :)