Olen kahden tytön(4 ja 8v.) etäisä. Tytöt asuvat uusioperheessä n. tunnin ajomatkan päässä. Ja ovat minulla joka toinen viikonloppu, tai kuinka harrastukset antaa myöden, ja tietty sitten lomilla. Noh, viime viikonloppu oli mun "vapaa viikonloppu". Päätin kuitenkin lauantaina lähtee katsomaan tyttöjen ratsastustuntia,uuteen kotipaikkaan. Vanhempi oli kipeenä, ettei päässy, mutta olin sit nuoremman kanssa siel. Noh, tuli sitten kotiinlähdön aika..Ni, nelivuotias "emmä haluu mennä, ku mulle tulee sit sua ikävä", "haluun tulla sun mukaan". Ja hyppäs syliin, ja oikein takertui kiinni. No en sitten viel vieny, vaan mentiin paikalliselle grillille syömään ranskalaiset, ja jätskit. Oltiin siin puol tuntia. Sit tuli lähdön aika. Sama toistui. Lisäyksenä, tyttäreni lisäsi et, isäpuoli kiusaa(tiedän että, niin ei ole, vaan on ihan kiltti mies) keksi tämän omasta päästään tehostaakseen ikäväänsä. Noh, vein kuitenkin siit kotiin, ja siel kateltiin huoneet, ja askartelut, ja vanhemman koulukäynti käytiin läpi, mitä yleensä kun "vieraita tulee kylään". Sitten pusittiin, halisteltiin, ja paipatettiin.:)
Ja nyt tulee jutun pointti. Vaikka tuli paha olo siit et, tytöillä on ikävä, niinku tietty mullakin on. Niin se, mahtava tunne siitä et, on kaivattu, korvas kyllä kaiken. Ristiriitaista, eikö totta. Ja siitä tuli hyvä mieli että, päätin "uhrata lauantaivapaani" lapsen tarpeille, ja se palkittiin, silminnähden iloisilla tyttärilläni. No, koska tiedän
ystäväpiirissäni paljon nk. "vähemmän osallistuvia vanhempia". Eli se toinen vanhempi on olemassa, mutta ei muuta. Jos teitä on täällä, ni alkakaahan hyvät ihmiset osallistua, se kyllä palkitaan. Eine lapsetkaan aikuisina laita niit teidän tarpeitaan omiensa edelle, jos ne ei ole saaneet kokea sitä nuorempana, teidän puoleltanne. Ja se on oikeesti hienoo.
Ja nyt tulee jutun pointti. Vaikka tuli paha olo siit et, tytöillä on ikävä, niinku tietty mullakin on. Niin se, mahtava tunne siitä et, on kaivattu, korvas kyllä kaiken. Ristiriitaista, eikö totta. Ja siitä tuli hyvä mieli että, päätin "uhrata lauantaivapaani" lapsen tarpeille, ja se palkittiin, silminnähden iloisilla tyttärilläni. No, koska tiedän
ystäväpiirissäni paljon nk. "vähemmän osallistuvia vanhempia". Eli se toinen vanhempi on olemassa, mutta ei muuta. Jos teitä on täällä, ni alkakaahan hyvät ihmiset osallistua, se kyllä palkitaan. Eine lapsetkaan aikuisina laita niit teidän tarpeitaan omiensa edelle, jos ne ei ole saaneet kokea sitä nuorempana, teidän puoleltanne. Ja se on oikeesti hienoo.
Vastaukset 7
Vanhimmat
tuli oikein hyvä mieli luettuani tekstisi. Hyvä, että olet oivaltanut asian jo nyt. Se, että lapsillasi on myös isäpuoli, ei ole sinulta pois eikä tee sinua vähemmän tärkeäksi lapsillesi. Sinulla on aivan oma merkityksesi lapsille. Ja lapsethan eivät koskaan voi saada liian paljon rakkautta ja huolenpitoa. Nauti isyydestäsi ja tee kaikkesi, että välit lapsiisi pysyvät läheisinä!
Mä oon mailman paras isä OMILLE lapsille:) Oikeesti, olen sen tiennyt jo vuosia, ja erostakin on jo aikaa. Ainut uusi tilanne on se et, kesäkuussa muuttivat pois. Ennen asuivat 2 minuutin matkan päässä, ni ei ollu sitä ikävää, ku pääsi katsomaan, tai tytöt pääsi koskavain mun luo. Se miks kirjotin sen tänne o se, ku siinä kaikkien "eroriitojen" keskellä, yleensä toinen vanhempi unohtaa lapsensakin, jos ei sitte molemmat. Ja kaks asiaa pitää pystyä erottelemaan. Mitä täälä nyt olen näit juttui lukenut, ni ei sitä oikein osata erottaa.
sinun asennetta ja omistautumista lapsillesi! Tuollaisia kun löytyisi enemmän eronneiden vanhenpien keskuudesta!
Itse eronnut. Exä ei pidä lapseen yhteyttä. Tai no, niinno, soittelee minulle kännissä ja käskee halimaan lasta puolestaan. Siinäpä se. Kauheaa käytöstä, ei muuta.
Hattua nostaen! Olet oivaltanut vanhemmuuden syvimmän olemuksen!
...tuntuu et, sen sun exän ois pitäny lukee toi mun juttu, enemmän ku sun;) Kiitän, ja kumarran:) Parempaa jatkoa toivotellen:)
tuollaista positiivista palautetta etäisältä. Olen jo pitkään halunnut erota vaimostani (9 vuotta yhdessä, 7 vuotta naimisissa ja 3 vuotias lapsi). On se vanha tarina; ollaan kasvettu erilleen, mutta kammoksuttaa ajatus uudesta "isästä" lapselleni, jota rakastan yli kaiken. Kiva nähdä että homma voi tosiaan toimia "aikuistenoikeesti".
Mutta oli sullakin varmasti vaikeaa aluksi?
..ehkä vaikeinta koko eroprosessissa oli se et, puolin ja toisin ei "ymmärretty" sitä et, ne toisen asiat ei enää kuulu itelle. Ja puolin ja toisin sorruttiin lapsellisuuksiin, ja ylilyönteihin. Enkä mä tietty kannusta ketään eroamaan. Luulisin ettei se kenellekkään kovin helppoa ole, ja joka ero on aina oma tarinansa. Mulle ja exälle se oli oikee ratkasu.
meillä on ainakin perhe jossa on sun, mun, ja meiän lapset, ja kahdella vanhimmalla on näin ollen toisetkin perheet ja kodit, mutta kyllä se homma nyt alkukankeuden jälkeen toimii hyvin ja tullaan ex-ien ja ex-ien uusien kanssa juttuun ja saadaan lasten asiat sovittua ja muutenkin juteltua, että kyllä se tarpeen tullen onnistuu ja lapsetkin kyllä tietää ketkä heidän oikeita vanhempiaan ovat