töllöstä ohjelman missä kerrottiin chilistä.
Ihmiset laittoivat jauhetta jopa jätskinkin päälle.
Lajeja oli monia.
Siinä kylässä ei ollut yhtäkään kaljuuntunutta ihmistä.
Niillä oli joku chilijuhlakin.
Ihmiset laittoivat jauhetta jopa jätskinkin päälle.
Lajeja oli monia.
Siinä kylässä ei ollut yhtäkään kaljuuntunutta ihmistä.
Niillä oli joku chilijuhlakin.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Olivat arvatenkin kuolleet vatsahaavaan jo hyvin nuorella iällä. Voi kaljuuntumisen näinkin välttää.
Ainakin chili kuuluu niihin, joiden sanotaan vilkastuttavan verenkiertoa. Silti, kohtuus tietysti kaikessa. Jos nyt joku kovastikin innostuu tästä, niin muistakoon että liika voi olla pahaksikin.
Se voisi siis periaatteessa ehkä ollakin hyvä miestyyppiseen hiustenlähtöön, niinkuin kaikki verekiertoa parantava, mutta esim. pälvikaljuuteen se voi olla vaikka pahaksikin, koska siinä oma vastustuskyky on omien solujen kimpussa, eikä sitä vastustuskykyä silloin paljon kannata rohkaista??