vaaleanharmaa karkea tai järeähkö levä (muistuttaa ulkonäoltään hyvällä mielikuvituksella jäkälää), kasvaa pensasmaisesti ja jonka varret (n. 2-3cm pitkiä) haarautuvat. Levä ilmestyi viikossa juurakon kylkeen, kun investoin kasviravinteeseen. Minkä niminen levä mahtaa olla ja mitä se kertoo altaan vesioloista?
mikä tämä harmaa levä?
abramis
3731
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Se on punalevää (ar´cio fotolaadio).Mun 20 litran akvaariossa sitä on aika usein, mutta kun huomaan että levää on sinne ilmestynyt poistan sen heti!:)
En tiedä, millä kielellä punalevä on ar´cio fotolaadio, mutta kehotan kuitenkin punalevän kysymyksessä etsimään "rhodophyta" nimellä lisätietoa.
Kysymyksessä tuskin on punalevä (jos olisi, niin selviäisi siten, että kastaa levän alkoholiin, pitäisi tulla punainen väri esille).
Punalevää akvaariossani en ole havainnut, sen sijaan piilevää (bacillariophycae) on tullut kasvien lehdille, mutta leväbarbit hoitavat hommansa kyllä - itse ei niitä tarvitsee poistaa.
Partalevistä taas kertoo vain pisteet kasvien lehdille :)
Yllättävän tehokkaita nuo leväbarbit!
--------
En valitettavasti tunnista kuvauksesta levää.
Kasvaako levä _samasta pisteestä_ pensasmaisesti? -> mahdollisesti pensasleviä...
Vai kasvaako pensasmaisesti, haaroituu vain vähän ja ovat paksuhkoja? -> partaleviä... Ovat vihreitä/harmaita. Leväbarbin pitäisi pistellä poskeensa kyllä.
Levien ilmaantuminen kertoo monesti huonoista vesioloista. Liiallisesta ravinnemäärästä, vähäisestä vedenvaihdosta ja siitä, että kasvit eivät kasva kunnolla. Akvaariossa ei ole tasapainoa. Vedenvaihdolla saat ravinnekuorimituksen alas - tarkasta, paljonko nitraatteja on vedessä (pitäisi olla alle 12mg/l) ja älä turhaan lannoita. En tiedä, mistä valmistajat ovat repineet ne ohjeelliset lannoituksensa, mutta kasvillisuus määrää suurelta osin lannoitustarpeen. Pieni kasvillisuus -> vähän lannoitetta, suuri kasvillisuus -> mahdollisesti enemmän kuin ohjeessa. Lähde pienellä annostuksella liikkeelle.
Putsaa levät pois pinnoilta hyvin ja vaihtele vettä muutamana päivänä. Muista myös putsata pohjakin. Ruoki kaloja vähän vähemmän.
Hyvä olisi tarkastaa myös nitriitit (NO2- < 0mg/l) siltä varalta, että onko bakteeritoiminnassa jotain vikaa.
Huomasinpa, että jäänyt jonkun verran kirjoittamatta levistä...
Eli toimivassa akvaariossa piilevän ilmaantuminen on merkki vähäisestä valosta, valon lisääminen yleensä poistaa ongelman.
Lisäksi leviä edes auttaa vääräntyyppinen valaistus. Esimerkiksi valaistus, joka on pääasiassa kellertää, aiheuttaa etenkin uudessa akvaariossa leväkukinnan. Hyviä levänkasvattajalamppuja on esimerkiksi kasvienkasvatukseen käytetty gro-lux, jota uudessa akvaariossa ei pidä käyttää. Jo toimivassa, voi kokeilla.