Onko kenelläkään kokemusta psykoterapiasta? Ongelmana läheisyysriippuvuus/riippuvainen persoonallisuushäiriö/muut persoonallisuushäiriöt? Siis suositelkaa hyviä ja kertokaa kommentteja (jotka eivät siis ylitä tämän palstan kommentointirajaa)... Miten auttaa, kuinka kaun olet käynyt ja onko elämäsi selvästi muuttunut? Apua ja neuvoja kaipaisin kipeästi.
kiitos.
titta
kiitos.
titta
Vastaukset 7
Vanhimmat
Minulla on psykoterapiasta positiivisia kokemuksia. Kärsin myös persoonallisuushäiriöstä, olen myös pakko-oireinen. Olen käynyt terapiassa vasta puoli vuotta, mutta olen jo "koukussa" siihen. Joten kyllä se auttaa. Tosin muutokset tapahtuu hyvin pienin askelin, ja ainakin omalla kohdallani terapiaa saattaa olla edessä vielä useammankin vuoden. Tosin varoitan sellaisesta että kun menee terapiaan niin ei kannata luulla liikoja, siis odottaa mitään ihme paranemista. Itse nimittäin tein niin ja kuvittelin että yks kaks vain paranisin, joten sain aika pahasti siitä nenilleni ja masennuin koko terapia ajatuksesta. Kuitenkin nyt kun olen jo tottunu siihen ajatukseen että paraneminen vie ehkä vuosiakin, eikä hätäily yhtään auta. Niin terapiastakin saa enemmän irti. Suosittelen.
Minulla on ollut useita terapiasuhteita, joista on ollut minulle enemmän haittaa kuin hyötyä. Ne kestivät yhteensä pari kolme vuotta. Vaikka ne olivat suureksi osaksi haitallisia, ne olivat minulle välttämättömiä.
Suosittelen lämpimästi, että näet vaivaa ja etsit lukemista aiheesta. Tieto merkitsee turvallisuutta. Joitakin kirjaehdotuksia:
- Tommy Hellsten: Ihminen tavattavissa
- Psykoterapiaopas (kirjoittajan etunimi on Tiina, sukunimeä en muista)
- Marie Cardinal: Parantavat sanat
Kokemuksistani johtuen sanoisin sydämeni pohjasta jokaiselle terapiaan menijälle: pidä vastuu itsestäsi omissa käsissäsi, älä luovuta sitä terapeutille. Muista kaikissa tilanteissa, että sinulla on oikeus kunnioittavaan kohteluun terapeutin taholta.
Jokaisessa terapiasuhteessa on olemassa riski, että terapeutti vahingoittaa vallankäytöllään asiakasta. En usko, että kukaan meistä on pyhimys, oli hän terapeutti tai ei. Jokaisessa ihmisessä on vallanhalua ja omahyväisyyttä, emmekä aina hallitse näitä ominaisuuksia.
Jos joutuisin menemään uudestaan terapiaan ja terapeuteissa olisi valinnanvaraa, menisin kognitiiviseen terapiaan mieluummin kuin psykoanalyyttiseen. Tärkein kriteeri olisi kuitenkin se, että terapeutin kanssa on hyvä olla, oli hän minkä suuntauksen edustaja tahansa.
Elämäni on radikaalisti muuttunut, ja voi sanoa, että muutos tuli käänteisesti terapioiden ansiosta. Kun uskalsin hylätä viimeisenkin minua alistavan terapeutin ja ottaa vastuun itsestäni, aloin aikuistua. Psyykkiset oireet hävisivät ehkä vuodessa parissa. Aikuistumisprosessini ja sen myötä hyvinvointini lisääntyminen jatkuvat edelleen.
En tiedä, soveltuuko tämä ohje jokaiselle, mutta minusta omaa paranemistaan ei pidä jättää pelkästään terapian varaan. Kannattaa hankkia laaja-alaisesti tietoa mielenterveydestä ja persoonallisesta kasvusta sekä kasvattaa itseään myös terapiasta riippumatta. Terapiassa ei välttämättä löydetä juuri niitä keinoja, jotka auttavat parhaiten jotain tiettyä asiakasta. Oma apu paras apu!
Juu, kuulostaa lohdulliselta.. ja pelottavalta.
Tiedän, että on pakko ymmärtää että se olen minä, joka itseni lopulta parantaa... Olen lukenut kirjallisuutta ja tajunnut ongelmani vakavuuden itseni kannalta juuri sen avulla. Onneksi hyvää kirjallisuutta on paljon aiheesta, ja varsinkin opittavaa on ollut se, ettei ratkaisu tule lukemalla vaan elämällä...ja kohtaamalla ne asiat vihdoinkin. Kiitos kirjavinkeistä! Katsastanpa nekin!
Se romahdus, mikä on tapahtunut käsittäessäni tilanteen, on hetkellisesti vienyt jalat alta, mutta jostakin löytynyt myös se usko, että suunta olisi vain ylöspäin. onko näin... niin kauan on elämää kuin on toivoa, niinhän ne sanovat?
Vaihtoehtoja tuntuu olevan niin valtavasti terapeuttien suhteen. Miten tuolta löytää omansa? hakuammuntaa...Ja hinnatkin varmasti vaihtelevat.
titta
Kiitos vastauksesta, se huojensi. Viestin kirjoitettuani minua jäi pelottamaan, että olet ehkä niin huonossa kunnossa, että tuollainen viesti vain vahingoittaisi sinua. Tuntuu kuitenkin, että olet suhteellisen terve!
Minulla herää kysymys, onko kirjallisuuden lukeminen se seikka, joka on saanut sinut harkitsemaan terapiaa. Etkö ole sitä ennen varsinaisesti kärsinyt? Jos arvaan oikein, oletkohan edes oikeasti terapian tarpeessa? Oletko keskustellut siitä kenenkään psykiatrin tai psykologin kanssa?
Ainakaan täällä meillä päin terapeuttia ei käytännössä pääse valitsemaan kovin monesta vaihtoehdosta. Heille on jonot. Hyvä jos löytyy jokukaan, jolla on asiakaspaikka vapaana. Ja jos siis pystyy kustantamaan terapian tai saa siihen Kelan tukea. Viimeksi mainittua saa vain osa tarvitsijoista.
Mutta jos kaipaat keskustelua ja omien asioidesi purkamista terapeutin kanssa, ilman muuta näitä palveluita kannattaa käyttää. Ei terapian ole pakko kestää vuosikausia.
Kiitos jälleen viestistäsi.. juuri tuollaista realismia minä tarvitsinkin.
Arkeni ja toimiminen on taistelua masennusta vastaan, jota on jatkunut nyt muutama kuukausi. Ensin yritin pyyhkiä kaiken pois ajatuksista (kun aloin ymmärtämään että mikään ei olekaan niinkuin minä sen luulin näkeväni), mutta pakoon en itseäni päässytkään. Heräämiseni tähän tilanteeseen tuli eräässä ihmissuhteessa, joka selittää itselleni nyt menneisyyden taphtumia paljonkin. Kyse ei ole siis luulosairaudesta, mitä monet lääkärikirjoja lukevat potevat. tiedän.
ja jotenkin nyt minulla on sellainen olo, että olisin jopa valmis ottamaan lainaa, jotta joku terapeutti kertoisi minulle kaikki vastaukset. näinhän ei ole, ei. Olen keskustellut psykologin kanssa, mutta hänelle puhuessani en kokenut kuin häpäiseväni itseni. Ehkä tässä juuri ongelma onkin terapian aloittamisen suhteen. Kuinka puhua asioista, kun ei tiedä miten ne kertoa, ja kuka ne ymmärtää? ..kun en itsekään ymmärrä...
"Heräämiseni tähän tilanteeseen tuli eräässä ihmissuhteessa, joka selittää itselleni nyt menneisyyden taphtumia paljonkin".
Nuorempana menin samanlaisen ongelman kanssa Väestöliiton psykiatrin pakeille. Hänen arvomaailmansa oli vanhanaikaisempi, kuin minulla - mutta hän pystyi sanomaan sen mitä tarvitsin tietää: "Antaminen ihmissuhteessa on tärkeämpää kuin ottaminen - sillä jos antaa myös saa. Ongelmia tulee jos ihhmissuhteen perusmotiivi on ottaminen". Ymmärsin tämän ihmissuhteiden perusasian - ja olen pärjännyt sillä hyvin elämässäni. Muuta terapiaa en ole tarvinnut.
Olet ollut väärän psykologin juttusilla, jos kokemuksesi on ollut itsesi häpäiseminen. Jos sinulla on rahaa, kokeile muutamaa muutakin. Terapiakäynnillä pitää tuntua siltä, että terapeutti kuuntelee, kunnioittaa, pyrkii ymmärtämään ja riittävässä määrin myös todella ymmärtää.
Entä tiedätkö julkisista mielenterveyspalveluista eli mielenterveystoimistosta? En tiedä, ovatko ne joka paikkakunnalla tällä nimellä, mutta puhelinluettelosta varmasti löydät. Jos olet voinut huonosti jo kuukausia, luulisi, että pääset mielenterveystoimistoon. Se on joko ilmaista tai lähes ilmaista.
Tai jos olet opiskelija, kysele oppilaitoksesi terveyspalveluista. Jos käyt työssä, työterveyshuollossa voi olla psykologin palveluja.