Raskaanako?

Hei,

Sähläsin pillereitten kanssa reilu kuukausi sitten.Otin yhtenä päivänä vahingossa kaksi pilleriä, joten yhdeltä päivältä jäi pilleri uupumaan. Lisäksi olin vahvalla antibioottikuurilla.
Miehen kanssa tietenkin "harrasteltu" normaalisti.

Kuukautiset alkoivat päivää liian aikaisin ja kestivät vain pari päivää ja silloinkin vuoto oli erittäin niukkaa. Yleensä se on viisi päivää ja runsaahkoa.

Olen myös jonkin verran kärsinyt huimauksesta, väsymyksestä ja ruokahalu on ollut aika heittelevää.
Välillä vatsaa ikäänkuin nipistelee.

Maha tuntuu turvonneelta ja vatsaan on ilmestynyt muutama "raskausarpi". paino ei ole noussut.

Pitääkö odottaa vielä seuraavia kuukautisia ennen testiä ? Uskaltaako e.pillereitä enää syödä ??

En ole edes ajatellut vielä lasten hankintaa..
Siksi kyselen teiltä kokeneemmilta..
3724
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mielestäni sinun kannattaisi lopettaa pillereiden syönti varmuuden vuoksi. Mikäeli oletkin raskaana niin pillerit voivat vaan tehdä tuhoja sikiölle.

Osta apteekista testi tai Mene terveyskeskuksessa käymään jos haluat varmaksi tietää, he tekevät raskaustestin niin pääset siitäkin tietämättömyydestä.

Äänestä
  • vaikka söiskin odotus aikana. Tee testi ni ainakin tiedät. Jos et halua käydä ostamassa, tilaa netistä. Esim. mammaksi.fi toimittaa hyvinkin nopeesti

    Äänestä

tiesitkö että antibiootit heikentävät pillereiden vaikutusta ,suositellaan myös muuta ehkäisyä esim kondomi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Apua kirjoitti:

Hei,

Sähläsin pillereitten kanssa reilu kuukausi sitten.Otin yhtenä päivänä vahingossa kaksi pilleriä, joten yhdeltä päivältä jäi pilleri uupumaan. Lisäksi olin vahvalla antibioottikuurilla.
Miehen kanssa tietenkin "harrasteltu" normaalisti.

Kuukautiset alkoivat päivää liian aikaisin ja kestivät vain pari päivää ja silloinkin vuoto oli erittäin niukkaa. Yleensä se on viisi päivää ja runsaahkoa.

Olen myös jonkin verran kärsinyt huimauksesta, väsymyksestä ja ruokahalu on ollut aika heittelevää.
Välillä vatsaa ikäänkuin nipistelee.

Maha tuntuu turvonneelta ja vatsaan on ilmestynyt muutama "raskausarpi". paino ei ole noussut.

Pitääkö odottaa vielä seuraavia kuukautisia ennen testiä ? Uskaltaako e.pillereitä enää syödä ??

En ole edes ajatellut vielä lasten hankintaa..
Siksi kyselen teiltä kokeneemmilta..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu