Käärme oli kavalin kaikista paratiisin eläimistä, mutta kuitenkin vain eläin.
Jos ajatellaan syntiinlankeemusta kaikkinensa siitä eteenpäin kun Jumala tuli kuulustelemaan Aatamia, että mikäs nyt on pielessä, niin Aatamihan ei myöntänyt omaa syyllisyyttään, vaan osoitti Eevaa. Mutta Eevakaan ei myöntänyt omaa syyllisyyttään, vaan osoitti käärmettä.
Menee nyt spekuloinniksi, mutta minusta se on hauskaa :)
Voitaisiinko ajatella niin, että käärme, ollen pelkkä eläin, ei voinut myöntää omaa syyllisyyttään, mutta Jumala sen sijaan uskoi Eevaa, vaikka tiesikin tämän valehtelevan, koska Jumala on totuus. Ja tämän ihmisen valheen vuoksi kirous tuli koko luomakunnan osaksi.
Tällöin käärme olisi ainoastaan Eevan hätävalhe, että syy saataisiin pois itsestä. Tähänhän käänteisesti perustuu parannus: tunnustetaan oma syyllisyys Jeesuksen ristiinnaulitsemiseen ja syntiinlankeemukseen, ymmärretään mitä tarkoittaa totuus ja rakkaus sekä halutaan pysyä niissä.
Tämä näkökulma ainakin näyttäisi uudessa valossa tämän raamatun kertomuksen
4. Moos. 21:8 Niin sanoi Herra Mosekselle: tee sinulles tulinen kärme, ja nosta se merkiksi ylös: ja tapahtuu, että se joka purtu on, kuin hän katsoo sen päälle, niin hän elää.
9 Ja Moses teki vaskikärmeen, ja nosti sen merkiksi ylös: ja tapahtui, että jos joku kärmeeltä purtiin, ja katsahti vaskikärmeen päälle, niin hän jäi elämään.
Tämä käärme on ymmärretty Kristuksen vertauskuvaksi, mutta miksi juuri käärme, joka on toisaalta viisauden symboli, mutta myöskin paratiisin petturi?
Kuten aiempana todettiin, eikö Kristukseen katsominen ole juurikin sitä, että ei siirretä omaa syyllisyyttä mihinkään luontokappaleeseen tai muuallekaan, vaan tunnustetaan oma syyllisyys? Samalla tavallahan isrealilaiset saivat korpivaelluksella ainoastaan omien tekojensa mukaan, eivät syyttä tai Jumalan mielivallan takia. Jumalahan juuri Kristuksessa todisti oman syyttömyytensä kaikkeen kärsimykseen, koska hänen työnsä olivat rakkauden töitä kärsimyksen poistamiseksi.
Sanotaanhan, että meillä on sota kolmiliittoista vihollista vastaan, joka käsittää sielunvihollisen, tämän maailman ja oman lihan.
Eikö kuitenkin ole asioiden kaunistelua sanoa joutuneensa vihollisen tai maailman pettämäksi? Eikö maailma ole Jumalan luoma, jonka hän on todennut luomisen jälkeen hyväksi? Se paha mikä täällä on, on ihmisten (ts. itse kunkin oman lihan) aiheuttamaa.
Sielunvihollinen on valheen isä, mutta syntiinlankemuskertomushan osoittaa sen, että ei Jumala pitänyt syyllisenä yksinomaan petturia, vaan kaikkia, jotka siihen petokseen uskoivat.
Ja lisäpointtina siis myös tämä, että noiden lisäksi kirouksen alaiseksi joutuivat kaikki ne, joita syylliseksi valheellisesti osoiteltiin, olivat nämä syyllisiä tai eivät eli koko maailma ja tämä kirous on yksin ihmisen omalla valheellaan aiheuttama.
Tällöin ollaan myöskin siinä tilanteessa, että asioita voidaan korjata ainoastaan omalle kohdalle, eikä muiden. Tätä tarkoittaa Jeesus sanoessaan
Luuk. 6:32 Ja jos te rakastatte niitä, jotka teitä rakastavat, mikä kiitos teille siitä on? sillä syntisetkin rakastavat niitä, joilta he rakastetaan.
Tuon kirouksen aiheuttaman tuhon korjaaminen voi lähteä vain syyllisestä itsestään eli jokaisesta ihmisestä eikä kenestäkään muusta, tekivät muut mitä tahansa.
Sana on vapaa :)
Jos ajatellaan syntiinlankeemusta kaikkinensa siitä eteenpäin kun Jumala tuli kuulustelemaan Aatamia, että mikäs nyt on pielessä, niin Aatamihan ei myöntänyt omaa syyllisyyttään, vaan osoitti Eevaa. Mutta Eevakaan ei myöntänyt omaa syyllisyyttään, vaan osoitti käärmettä.
Menee nyt spekuloinniksi, mutta minusta se on hauskaa :)
Voitaisiinko ajatella niin, että käärme, ollen pelkkä eläin, ei voinut myöntää omaa syyllisyyttään, mutta Jumala sen sijaan uskoi Eevaa, vaikka tiesikin tämän valehtelevan, koska Jumala on totuus. Ja tämän ihmisen valheen vuoksi kirous tuli koko luomakunnan osaksi.
Tällöin käärme olisi ainoastaan Eevan hätävalhe, että syy saataisiin pois itsestä. Tähänhän käänteisesti perustuu parannus: tunnustetaan oma syyllisyys Jeesuksen ristiinnaulitsemiseen ja syntiinlankeemukseen, ymmärretään mitä tarkoittaa totuus ja rakkaus sekä halutaan pysyä niissä.
Tämä näkökulma ainakin näyttäisi uudessa valossa tämän raamatun kertomuksen
4. Moos. 21:8 Niin sanoi Herra Mosekselle: tee sinulles tulinen kärme, ja nosta se merkiksi ylös: ja tapahtuu, että se joka purtu on, kuin hän katsoo sen päälle, niin hän elää.
9 Ja Moses teki vaskikärmeen, ja nosti sen merkiksi ylös: ja tapahtui, että jos joku kärmeeltä purtiin, ja katsahti vaskikärmeen päälle, niin hän jäi elämään.
Tämä käärme on ymmärretty Kristuksen vertauskuvaksi, mutta miksi juuri käärme, joka on toisaalta viisauden symboli, mutta myöskin paratiisin petturi?
Kuten aiempana todettiin, eikö Kristukseen katsominen ole juurikin sitä, että ei siirretä omaa syyllisyyttä mihinkään luontokappaleeseen tai muuallekaan, vaan tunnustetaan oma syyllisyys? Samalla tavallahan isrealilaiset saivat korpivaelluksella ainoastaan omien tekojensa mukaan, eivät syyttä tai Jumalan mielivallan takia. Jumalahan juuri Kristuksessa todisti oman syyttömyytensä kaikkeen kärsimykseen, koska hänen työnsä olivat rakkauden töitä kärsimyksen poistamiseksi.
Sanotaanhan, että meillä on sota kolmiliittoista vihollista vastaan, joka käsittää sielunvihollisen, tämän maailman ja oman lihan.
Eikö kuitenkin ole asioiden kaunistelua sanoa joutuneensa vihollisen tai maailman pettämäksi? Eikö maailma ole Jumalan luoma, jonka hän on todennut luomisen jälkeen hyväksi? Se paha mikä täällä on, on ihmisten (ts. itse kunkin oman lihan) aiheuttamaa.
Sielunvihollinen on valheen isä, mutta syntiinlankemuskertomushan osoittaa sen, että ei Jumala pitänyt syyllisenä yksinomaan petturia, vaan kaikkia, jotka siihen petokseen uskoivat.
Ja lisäpointtina siis myös tämä, että noiden lisäksi kirouksen alaiseksi joutuivat kaikki ne, joita syylliseksi valheellisesti osoiteltiin, olivat nämä syyllisiä tai eivät eli koko maailma ja tämä kirous on yksin ihmisen omalla valheellaan aiheuttama.
Tällöin ollaan myöskin siinä tilanteessa, että asioita voidaan korjata ainoastaan omalle kohdalle, eikä muiden. Tätä tarkoittaa Jeesus sanoessaan
Luuk. 6:32 Ja jos te rakastatte niitä, jotka teitä rakastavat, mikä kiitos teille siitä on? sillä syntisetkin rakastavat niitä, joilta he rakastetaan.
Tuon kirouksen aiheuttaman tuhon korjaaminen voi lähteä vain syyllisestä itsestään eli jokaisesta ihmisestä eikä kenestäkään muusta, tekivät muut mitä tahansa.
Sana on vapaa :)
Vastaukset 8
Vanhimmat
Olen tainnut tällä palstallakin havaita kuinka toinen ihminen on sanonut toisesta ihmisestä käärmeen nimellä.
Onko tämä oikein vai väärin?
Blastus kirjoitti:
"Voitaisiinko ajatella niin, että käärme, ollen pelkkä eläin, ei voinut myöntää omaa syyllisyyttään, mutta Jumala sen sijaan uskoi Eevaa, vaikka tiesikin tämän valehtelevan, koska Jumala on totuus. Ja tämän ihmisen valheen vuoksi kirous tuli koko luomakunnan osaksi."
Tiinaliina:
En nyt osaa tuosta olla samaa mieltä tuosta, että Jumala olisi uskonut Evaa. Tai ehkä ymmärrän sinun tekstisi jotenkin väärin, etkä sellaista tarkoitakaan?
Mutta muuten olen aika lailla sitä mieltä, että juuri se on paha, ettei myönnetä omaa syntiä ja syyllisyyttä, vaan yritetään saada asiat näyttämään siltä, että "eihän MINUSSA mitään vikaa, vaan tuossa TOISESSA". Näin ihan arkielämässäkin usein menee. Halutaan antaa itsestä parempi kuva, kuin mitä oikeasti ollaan, ja välttää väärien tekojen mahdolliset seuraukset. Juuri se saa meidät ihmiset paatumaan, niin että lopulta ei enää omatunto edes varoita mistään, ja samalla joudumme hitaasti mutta varmasti kauemmaksi Jumalasta. Hän odottaisi meiltä vilpittömyyttä ja omien virheidensä myöntämistä. "Totuutta Sinä tahdot salatuimpaan asti", sanotaan Raamatussa ja saanotaan myös, että "joka syntinsä tunnustaa ja hylkää, se saa armon". Siinä on meillä itsekullakin opettelemista, siinä oman syyllisyyden tunnustamisessa. Usein sitä ei edes itselle myönnetä. Jumala antakoon meille niitä kanssakulkijoita, jotka auttavat meitä näkemään omatkin erheemme, eikä ainoastaan muiden.
T: Tiinaliina
Aivan aluksihan tähän on todettava, että aloitushan ei tälle palstalle sinänsä aiheensa puolesta kuuluisi.
Mutta kun keskustelu vanhoillislestadiolaisuudesta tuntuu välillä olevan sitä yhtä ja samaa, niin tulee sitten välillä mieleen työntää tänne jotain muutakin, josta sitten voi vaikkapa vanhoillislestadiolaisuuden valossa keskustella ;)
>> En nyt osaa tuosta olla samaa mieltä tuosta, että Jumala olisi uskonut Evaa. Tai ehkä ymmärrän sinun tekstisi jotenkin väärin, etkä sellaista tarkoitakaan? > "eihän MINUSSA mitään vikaa, vaan tuossa TOISESSA". Näin ihan arkielämässäkin usein menee. Halutaan antaa itsestä parempi kuva
parempia aiheita tuskin täällä onkaan esitetty?
Minusta täällä pitäisi olla enemmän tällaisia ihan "tavallisia" aiheita. Ei kai ole tarkoitus, että uskovat ihmiset keskustelisivat ainoastaan niistä asioista, jotka selvästi erottavat yhden porukan toisesta porukasta, niinkuin vl:ien erikoisopit tai vastaavat. Niiden jatkuva jauhaminen ei rakenna ketään, vaikka niilläkin tietysti on oma paikkansa. Eivät saisi silti olla ainoa ja Se Suurin ja Tärkein asia.
Aika mielenkiintoista ajatella, että miten olisi käynyt, jos Adam ja Eva olisivat heti tunnustaneet syntinsä. Melkeinpä arvelisin, että olisivat saaneet anteeksi ja saaneet jäädä paratiisiin, mutta en kyllä tiedä millä raamatunkohdilla sitä todistelisin edes itselleni.
Blastus kirjoitti:
"Ts. oliko puolet syntiinlankeemuksesta siinä, että ihminen pukkasi syyllisyyttään muille sen sijaan, että olisi tunnustanut rikkomuksensa?"
Tiinaliina:
Minä taas luulisin, että syyllisyyden muille pukkaaminen oli sen syntiinlankeemuksen seurausta. "Koska söit siitä puusta ...", niinhän Jumala sanoi, eikä puhunut mitään siitä synnin tunnustamisesta tai salailusta. Eli se "pääsynti" oli JO tapahtunut (eli pääsynti olisi se hedelmänsyönti). Ja niinkin siellä lukee, että Evan silmät aukenivat ja hän huomasi, että siitä puusta oli hyvä syödä, eli tykästyi siihen mikä oli kiellettyä ja syntiä. Siis jo siinä vaiheessa oli synti saanut hänestä otteen, jo ENNEN kuin Jumala heidän peräänsä huuteli. Mutta se syyllisyytensä salaaminen tavallaan "sinetöi" synnin heidän sydämiinsä.
Tämän tapaisia ajatuksia/arveluja minulle tässä äkkiseltään tuli. En sitten tiedä kuinka lähellä/kaukana totuudesta nämä ajatukset ovat.
T: Tiinaliina
Mielenkiintoista tulkintaa..
Minä olen puolestani tulkinnut käärmeen ihmisen omaksi ajatuksesksi. Aatami ja Eeva elelivät onnellisen viattomina (=tietämättöminä) paratiisissa: söivä mitä saivat, joivat ja naivat.
Ihmisen ajatus haluaa tallettaa kaikki hyvät kokemukset muistoiksi, jotka haluaa kokea yhä uudestaan. Tästä mielihyvän tavoittelusta vain seuraa sitten väistämättä tyhjyyttä, pelkoa ja surua.
Miten ihminen voi elää samassa huoneessa käärmeensä kanssa? Jos yrität paeta ajatuksiasi, pako vain lisää pelkoa. Jos yrität tarttua käärmeeseen, se puree. Ainoaksi vaihtoehdoksi jää elää jatkuvasti valppaana ajatustensa kanssa. Jos näet käärmeen polulla, väistät. Samoin jos näet selvästi ajatustesi asettaman loukun, osaat välttää sen. "Valvokaa", sanoi Jeesuskin.
Tällaisia ajatuksia minulla on herännyt viime aikoina. Mielenkiintoista miten eri tavoilla Raamattu aukenee eri elämän vaiheissa.
Piti vielä lisäämäni, että taidamme olla hyvinkin samoilla jäljillä vaikka sanallistamme eri tavoin. Vai mitä luulet?
Hyvä kommentti tuo omien ajatusten loukku :) Olemmeko samoilla jäljillä, sitä on vaikeaa sanoa, mutta monilta osin tutulta kuulostaa.
Itse uskon myös ihmisen ulkopuolisen pahan olemassaoloon, mutta vaikuttaako se ihmiseen, sitä en tiedä. Mutta merkitystähän sillä ei ole, koska syyllinen on se, jota petetään pettäjästä riippumatta?
Tietenkin jos petetty tosiaan toimisi hyvässä uskossa ja vilpittömästi, silloinhan olisi jokseenkin epäoikeudenmukaista pitää petettyä syypäänä? Tällöin tuo sinun versiosi käärmeestä olisi erittäin johdonmukainen, onhan käärme viisauden symboli. Pitääpä kehitellä ajatusta ;) Kiitos näkemyksestäsi.
>> Tästä mielihyvän tavoittelusta vain seuraa sitten väistämättä tyhjyyttä, pelkoa ja surua. > Samoin jos näet selvästi ajatustesi asettaman loukun, osaat välttää sen. "Valvokaa", sanoi Jeesuskin.