Laihtuminen

Olen ollut noin kolme vuotta ilman kotimaisia viljoja. Lukuunottamatta kauraa koska se minulle sopii. Tuolloin minulta otettiin koepala eikä löytynyt keliakiaa, vaikka oireeni ovat sellaiset. Jatkoin viljojen syömistä kuin ennenkin, myöhemmin alkoi tulla muita suolisto oireiden lisäksi kuten yskää, nuhaa, ainaista väsymystä, hiivasieni kierre, hengitystie oireita, voimakkaat kuukautiskivut. Olen siis allerginen kotimaisille viljoille, ainakin vehnälle ja rukiille. Oireet hävisivät pikkuhiljaa lopetettuani niiden syömisen. Kuukautiskivutkin johtuivat minulla siitä että suolisto oli aina niin huonossa kunnossa. No joka tapauksessa, olen noudattanut ruokavaliota tarkasti. Lisäksi maitotuotteet eivät sovi enää. Ennen käytin vuosia hyla tuotteita. Tuntuu jotenkin vaikealta tämä ruokailu vaikka olenkin käynyt ravitsemusterapiassa. Ja olen laihtunut lopetettuani kotimaiset viljat. Onko tämä siis yleistä? Ilmeisesti minussa oli jotain turvotusta niistä kotimaisista viljoista jotka nostivat painoa. Olen aika hoikka muutoinkin ja ilmeisesti viljat eivät ole imeytyneet minuun vuosiin. Kärsin pitkään niistä mahavaivoistakin.Luulisi että nyt kun on eri ruokavalio, painokin nousisi. Tuntuu silti että syödessä muista viljoista tehtyä leipää, hetken päästä on taas nälkä ja ylensäkkin tuntuu ettei ne pidä yhtään sokeria ja nälkää. Oletteko kokeneet samaa?
93084
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Hei Allergi!

Kokemuksesi kuulostavat todella tutuilta ja oireesi myös! Itse olin yhdessä välissä pitkään ilman kotimaisia viljoja juuri noiden kuvaamiesi oireiden vuoksi. Korvasin kyllä poistetut ruuat muilla, mutta laihduin silti huomattavasti. Minullakaan ei ole keliakiaa (myös koepalalla tarkastettu). Uskon, että laihtumisesi saattoi johtua erityisesti vehnän syönnin lopettamisesta, sillä vehnä turvottaa usein muutenkin, vaikkei sille olisi allerginen. Usein allergioissa keho "kerää nestettä" ja näin aiheutuu voimakastakin turvotusta. Kuinka paljon sinulla on lähtenyt painoa pois?

On myös mahdollista, että olisit laihtunut ihan senkin takia, että olet nyt joutunut katsomaan tarkemmin mitä suuhusi pistät. Ja samalla ehkäpä vaihtanut käyttämiäsi tuotteita terveellisiimpiin?

Olen myös samaa mieltä tuosta, että muista viljoista tehdyt leivät eivät pidä niin hyvin nälkää kuin perinteiset. Usein katselen kaupassa pitkään ja haaveillen tuoretta ruisleipää... Nam... Mutta kun tietää millainen olo tulee syömisen jälkeen, niin jääköön kauppaan.

Kiva huomata, että jollakin muulla on samanlaisia ajatuksia ja kokemuksia! Kaikkea hyvää sinulle.

Äänestä
  • Ehkä 5 kiloa. Ei siis kovin paljon. Minäkin olin ruisleivän hyvä ystävä. Harmittaa niin. Samoin kalapuikot, niihinki tungetaan vehnää =/ Olisi mukava kirjoitella koska omaat samoja kokemuksia mutta tänne on vähän kenkkua laittaa osoitteita.

    Äänestä

oli oireet, paitsi meillä miehillä ei nuo kuukautis jutut kovin vaivaa!! kokeileppa aloittaa syömään maitohappo bakteeri jutskia niinkö kuurina. itse syön jokapäivä jauhepussin soija jogurtin kera, ja olen huomannut siitä olevan apua. olen kohta 7vuotta noudattanut glut/maidotonta ruokavaliota, vaikka ei testit eikä koepalat ole näyttäneet ikinä plussaa...

Äänestä

Jos sinulla on todella keliakia et voi syödä vehnää, ruista tai ohraa olkoon se kotoisin mistäpäin maalimaa tahansa.

Äänestä

Kokemusta myös koepalan ottamisesta ja keliakiaa ei kuulemma löytynyt. No sairaalan poliklinikan Pric-testissä löytyi vehnäallergia. Olen poistanut sen kokonaan ruokavaliostanivehnän ja vehnä tärkkelyssiirapin. Olen lukenut innolla tuoteselostuksia ja löytänyt tärkkelyssiirappia makeisista ja esim. jäätelöistä. Onneksi Valion pehmisjäätelö on vähälaktoositon ja se ei sisällä tärkkelyssiirappia. Minulla on myös laktoosi-intoleranssi ja käytän ainoastaan laktoosittomia maitotuotteita ne ovat vielä sopineet. Ja tuo edellä mainittu pehmisjäätelö sopii. Hengitystie oireet ja limainen yskö ovat parantuneet ja en ole enää niin väsynytkään .

Äänestä
  • Tärkkelyssiirapin poistit? Eikai se ole vehnää?

    Äänestä

  • allergi kirjoitti:

    Tärkkelyssiirapin poistit? Eikai se ole vehnää?

    Tärkkelyssiirappi on usein vehnää ja varsinkin silloin jos se vielä mainitaan vehnätärkkelys-
    siirapina nimellä. Tein Valiolle kyselyn netin kautta jäätelöistä joissa ei ole vehnää tai vehnätärkkelyssiirappia ja heiltä tuli lista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Allergi kirjoitti:

Olen ollut noin kolme vuotta ilman kotimaisia viljoja. Lukuunottamatta kauraa koska se minulle sopii. Tuolloin minulta otettiin koepala eikä löytynyt keliakiaa, vaikka oireeni ovat sellaiset. Jatkoin viljojen syömistä kuin ennenkin, myöhemmin alkoi tulla muita suolisto oireiden lisäksi kuten yskää, nuhaa, ainaista väsymystä, hiivasieni kierre, hengitystie oireita, voimakkaat kuukautiskivut. Olen siis allerginen kotimaisille viljoille, ainakin vehnälle ja rukiille. Oireet hävisivät pikkuhiljaa lopetettuani niiden syömisen. Kuukautiskivutkin johtuivat minulla siitä että suolisto oli aina niin huonossa kunnossa. No joka tapauksessa, olen noudattanut ruokavaliota tarkasti. Lisäksi maitotuotteet eivät sovi enää. Ennen käytin vuosia hyla tuotteita. Tuntuu jotenkin vaikealta tämä ruokailu vaikka olenkin käynyt ravitsemusterapiassa. Ja olen laihtunut lopetettuani kotimaiset viljat. Onko tämä siis yleistä? Ilmeisesti minussa oli jotain turvotusta niistä kotimaisista viljoista jotka nostivat painoa. Olen aika hoikka muutoinkin ja ilmeisesti viljat eivät ole imeytyneet minuun vuosiin. Kärsin pitkään niistä mahavaivoistakin.Luulisi että nyt kun on eri ruokavalio, painokin nousisi. Tuntuu silti että syödessä muista viljoista tehtyä leipää, hetken päästä on taas nälkä ja ylensäkkin tuntuu ettei ne pidä yhtään sokeria ja nälkää. Oletteko kokeneet samaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu