Ajattelin, että tämä tieto voisi auttaa muitakin vatsavaivoista kärsiviä. Itselläni on ollut ärtynyt suoli n. 10vuoden ajan. Viime keväänä meni jo todella pahaksi, en voinut syödä oikeastaan mitään, kokeilin hiilihydraatitonta, viljatonta ruokavaliota, maidotonta jne. Oli todella vaikea keksiä enää syötävää mistä maha ei olisi tullut kipeäksi. Sitten kesällä päätin kokeilla karnosiinia ja kas kummaa olo helpotti. Nykyään voin syödä ihan normaalisti, eikä vatsa oireile ollenkaan. Otin aluksi 400mg karnosiinitabuja kaksi päivässä (kalliiksi tulee) lisäksi vielä samaan aikaan kalatabuja ja monivitamiinia, jotta karnosiini imeytyisi paremmin. PArin viikon päästä alkoi jo auttamaan. Nykyään pärjään niin, että otan vain joka toinen päivä yhden 400mg.n karnosiinin ja muina päivinä vahvaa b-vitamiinia, kalatabuja ja monivitamiinia. Kannattaa kokeilla, jos ei muuten tunnu apua löytyvän. Karnosiini poistaa tulehdusta suolesta ja muualtakin elimistöstä, Tolosen nettisivuilla on aiheesta lisää jos kiinnostaa. Minua ainakin auttoi. Lisäksi tuo karnosiini on auttanut paremman lihaskunnon saavuttamiseen ja kestävyyttä antanut lisää. Nykyään on mukavampi urheilla kun ei heti lopu puhti kesken. Suosittelen!!!
Karnosiini
parantaa
22363
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mikä karnosiinituote on kyseessä ja mihinkä se pääosin vaikuttaa? Mikä on karsoniinin tarkoitus elimistössä?
Otin karnosiinitabuja ja kalatabuja useita kuukausia. En ota enää. Sain vain kummallisia mustelmia joka paikkaan pienestäkin ja pahan olon. Vaikuttanee jotenkin vereen.
Heti kun lopetin molemmat, parani olo (tai palautui entiselleen, apu massulle yhä haussa, ei löytyne toloselta, löytynee ruokavaliosta).