kertoisiko joku jotakin norsukaloista???
norsukala
kysyvä
1620
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Mustanorsukala eli gnathonemus petersii.
Kasvaa jopa 35 senttiseksi, eli tarvitsee ison akvaarion. Olen itse aikeissa (tai sitten en, vielä harkinnan alla) ostaa sellaisen 450 litraiseen. Kirjallisuudessa ja kaupassa näkee usein mitaksi 23cm, joka on pahasti alakanttiin! Varmaan ahtaissa akvaarioissa ja huonossa hoidossa ei tuosta suuremmaksi kasvakaan.
Vaaraton muille lajeille, ei siedä oman lajin edustajia. Hyvin arka kala ja pääsääntöisesti liikkuukin vain öisin. Lämmintä vettä 22-28 astetta, pehmeää-keskikovaa, pH 6.0-7.5, sukupuolieroja ei havaitse. Mieluusti vähän hämärämpi akvaario, liikkuu pohjalla ja suojapaikoissa. Runsaasti oltava kasvillisuutta ja kantoja yms.
Syö "kärsällään" pohjalta mm. matoja ja muuta elävää, pohjan on siksi oltavakin hiekkaa. orsun näkö on huono ja siksi ruokintaa tulee kiinnittää huomiota, jotta ei muiden kalojen ryhmytessä ruokaa jää täysin ravinnotta. Tuottaa sähköimpulsseja, joilla esim. löytää ruokaa pohjalta. Joskus olen törmännyt väitteeseen, että monnisten kanssa ei olisi ihan paras mahdollinen valinta, koska monniset eivät tykkäisi norsun tuottamista sähköimpulsseista - varmaa tietoa ei kuitenkaan ole. Sähköimpulssien määrä kasvaa veden huonontuessa, nitraattipitoisuuden noustessa. Ensimmäisiä merkkejä huonosta vedenlaadusta on kalan hermostuneisuus.
Suurin osa pitää norsukalaa varsin huonosti, koska eivät tarkkaan tunne niiden elintapoja. Siksi itsekin etsin vielä tietoa, ennen lopullista päätöstä siitä, hankinko sellaisen vai en.