Ihmettelen täätä

Olen ollut joidenkin artistien kirkkokonserteissa ja laittanut merkille, että viihdelaulajat lähes laulaa kirkossa mikrofoniin. Miksi esim. Mikko Mäkeläinen,Tomi Markkola, Kari Tapio, Anna Eriksson, Katri-Helena, yms tarvitsevat kirkossa äänenvahvistimia ? Akustiikka kirkoissa on yleensä ihan hyvä, mutta eikö heidän äänensä kanna silti tarpeeksi ?

(Kevyenmusiikinlaulajista ainoastaan T.Kansan olen nähnyt ja kuullut laulavan kirkossa ilman mikrofonia.)
7704
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Siis: "Miksi viihdelaulajat lähes POIKKEUKSETTA laulavat kirkossa mikrofoniin?" piti kirjoittamani. Sorry kirjoitusvirhe.

Äänestä

Äänen kantavuus/kannattamattomuus harvemmin syynä. Koska useimmiten tausta bändistä löytyy sähkösoittimia, on miksauksen kannalta luonnollista, että myös laulu tulee Pa:n läpi. Ääntä ei välttämättä suurestikkaan vahvisteta, vaan taataan se, että se kuuluu tasaisesti joka paikkaan.

Äänestä
  • Toki on tietysti myös tapauksia, joissa ääntä vahvistetaan, koska artistin laulutyyli ei ole huutaa pää punaisena, vaan ottaa iisisti (vaikka rahkeita olisikin tuottaa suurta äänen voimakkuutta). Vähän sama, kuin että papilla on mikki, että voi kertoa stoorinsa norm. puheäänellä huutamisen sijaan.

    Äänestä

sitten kyselit ihan samaa ja sait sillon myös asiaan vastauksen.
Miksi tuota kysellä uudelleen?

Äänestä

kyselit samaa nimimerkillä -Justiina-

Äänestä
  • Mä en ite kyllä yhtään muista ,että olisin joskus jotain tollasta kirkkokonserteista täälä kysellyt...HMM... Vaikka en mä kyllä kaikkia vanhoja kirjoituksiani muista. Aikapaljon on tänne nimittäin tullut vuodenaikana kirjoiteltua.

    Tämä kysymys ei kylläkään ole mun tekemä, koska en ole käynyt ,muiden kuin Tapsa Kansan kirkkokonserteissa, joten en osaa sanoa , että kuka laulaa kirkossa mikrofoniin ja kuka ei.

    Äänestä

Ehkä kaikissa kirkoissakaan ei akustiikka ole paras mahdollinen, joten saattaapi olla, että mikki vähän auttaa asiaa...vanhoissa kirkoissa kuuluvuus on monesti parempi, mutta uudet ovat uuluvuudeltaan joskus kammottavia...kyllä monet alussa mainitut taiteilijat varmaan PYSTYISIVÄT laulamaan ilman mikkiäkin laulutaitonsa perusteella....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kuuntelija kirjoitti:

Olen ollut joidenkin artistien kirkkokonserteissa ja laittanut merkille, että viihdelaulajat lähes laulaa kirkossa mikrofoniin. Miksi esim. Mikko Mäkeläinen,Tomi Markkola, Kari Tapio, Anna Eriksson, Katri-Helena, yms tarvitsevat kirkossa äänenvahvistimia ? Akustiikka kirkoissa on yleensä ihan hyvä, mutta eikö heidän äänensä kanna silti tarpeeksi ?

(Kevyenmusiikinlaulajista ainoastaan T.Kansan olen nähnyt ja kuullut laulavan kirkossa ilman mikrofonia.)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu