Laitanpa nyt minäkin vielä lusikkani tähän kasvattajasoppaan, koska paljolti on alla olevissa keskusteluissa tullut kommentteja virallisten kissakasvattajien korkeatasoisemmista ja terveemmistä rotukissoista. Tämän näkökulman haluan kyseenalaistaa omien kokemusteni perusteella. Vaikka miten ammattitaitoiselta, pienimuotoiselta ja pitkänlinjan vastuulliselta kasvattajalta Suomesta kalliin rotukissan hankitkin, mikään tai kukaan ei voi taata sitä että kissasi olisi terveempi kuin ”Unionilta” tai ”Kasvattajalta” hankittu.
Kerronpa nyt oman tositarinani rotukissoista, että tulee tähänkin keskusteluun yksi terveysnäkökulma lisää. Itse törmäsin jo rotukissaharrastukseni alkumetreillä tappavaan tautiin nimeltä FIP. Kaksi kallista, kaunista, rekisteröityä rotupentuani on tänä vuonna kuollut tähän tautiin ja kolmaskin on tutkitusti coronaviruksen kantaja. Mitään tietoa ei ole siitä, keneltä näistä kolmesta kissasta tai keneltä näiltä kolmelta kasvattajalta tämä tauti on tullut. Jokainen kieltää jyrkästi sen, että omassa kissalassa tai omissa kasvateissa olisi coronavirusta liikkeellä. Eli rahaa on mennyt vuoden aikana rotukissoihin, eläinlääkärikäynteihin, antibiootteihin, eutanasioihin, ruumiinavauksiin ym. jo lähes 10 000 markkaa. Tästä summasta sain 1500 mk takaisin. Kuka korvaa loput? Jos tämä nykyinenkin rotukissa vielä kuolee, olen todella pahasti kärsinyt rahallista tappiota.
Kaiken lisäksi tietoa tästä taudista on lähes mahdotonta saada. Kissankasvattajilta sitä kyllä parhaiten saisi, mutta kun mainitseekin sanan FIP, menee suut suppuun ja lukko päälle. Kukaan ei halua kuulla puhettakaan tästä taudista, saatikka sitten myöntää sitä löytyvän omasta katraasta. Menisi nääs koko kissapesue mustalle listalle, eikä kukaan haluaisi enää käyttää heidän siitoskollejaan tai –narttujaan eikä kukaan haluaisi myöskään ostaa enää yhtään pentua heiltä. Ymmärrettävää sinänsä.
Eli se niistä puhtaista, terveistä ja tieteellisesti jalostetuista suomalaisista rotukissoista. Olisinpa itsekin ollut niin viisas, että olisin ottanut yhteyttä ”Unioniin” tai ”Kasvattajaan”, joilta olisin saanut kauniin erikoiskissan lemmikiksi muutamalla satasella. Olisipa ainakin kuoppaan laitetuista rotupennuista tullut lasku ollut huomattavasti pienempi... terveys- tai hengissäpysymistakuuta suomalaisellekaan rotukissalle kun ei kukaan loppujen lopuksi pysty antamaan.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Ikävää, että sinulla on ollut näin huono tuuri kissojesi kanssa."Kasvattajan" kissojen kanssa olisi tuurisi voinut olla ihan yhtä huono, sillä sekä coronavirus että FIP ovat Euroopassa yleisempiä kuin Suomessa. Coronavirustahan esiintyy aika tavallisesti kissoilla, mutta miksi se joissain tapauksissa puhkeaa taudiksi nimeltään FIP, ei vielä tiedetä.
"Kasvattajalta" _ehkä_ olisit saanut kissasi halvemmalla, vaikka en tiedä, jos hän kissanvälitystä elannokseen tekee, ei hän voi myydä kissojaan ihan halvalla. Ja sanoihan hän itsekin myyneensä kissan jopa 43000 mk:lla. Mutta halvempi hankintahinta ei olisi poistanut kalliita eläinlääkärikuluja.
Onnea kolmannen kissasi kanssa, toivottavasti se pysyy terveenä.