Lueskelin eilen Päikkäriä ja sen lapsiaiheisia kirjoituksia. Juttujen tiimoilta sivuttiin ehkäisyä ja siihen liittyväa asioita.
Senkin uhalla, että kriitikon leimani vain vahvistuu, otan tässä yhteydessä asian esille.
Jutuissa sivuttiin asiaa varsin ykspuolisesti. Lähes kaikki jutut kiteytyivät sen näkökannan ympärille, että lapset ovat Jumalan lahja ja ehkäisy kaikissa muodoissaan on synti (tulkitsin kaikenlaisen pidättäytymisenkin olevan). En kritisoi tätä vaan sitä, että asioita käsiteltiin vain toiselta kannalta. Pystyn kyynisyyteni ja inhorealistisuuteni myötä antamaa sen tuhat esimerkkiä siitä, että kentällä on on tilanteita, jotka vaatisivat avointa keskustelua.
Ymmärrän, että Päikkäri haluaa kirjoittaa ajankohtaisista aiheista. Raamatunaiheet ja seurauutiset toki muodostavat suuren joukon normaalilehden palstatilasta. Kun liikutaan näillä ajankohtaisilla vesillä, ollaan suuren haasteen edessä. Kuinka vastata kentän näkemyksiin. Onko se näkemys, jota nyt esitettiin, ainoa oikea. Missä oli sen äidin näkemys, joka uupuu _täysin_ lukuisten raskauksien ja perheen paineiden alle. Missä oli sen isoäidin näkemys, joka 80-vuotiaana itkee, ettei enää jaksa hoitaa ja holhota tyttärensä perhettä. Tytär ei enää siihen pysty ja vävykin on jo luovuttanut. Missä on kuvauksia niistä perheistä, jotka ovat hajonneet ja osasyynä on ollut perheen ja suuren lapsijoukon tuomat paineet? Missä?
Entä suhtautuminen ehkäisyyn? Miksi ristiriita siinä, että hedelmöityshoidot hyväksytään lapsettomille, mutta suuren lapsijoukon yhteydessä edelleenään ei saa puuttua luojan töihin. Miten tämä ilmenee pariskuntien intiimissä elämässä. Kerronpa omakohtaisen kuvauksen makuuhuoneen ilmapiiristä tietyissä intiimitilanteissa. Kun ..
/* Sensuroitu */
Kuulostiko tutulta? Vai pitäsikö toimia niin kuin eräs ystäväni, joka sanoi, että sitä ei sovi ajatella siinä tilanteessa, se on vain painettava hullun lailla :)
Ja lopuksi. Viime yönä nuorin lapsemme nukkui vieressäni häkkisänkyssä ja kesken yön heräsin, kun hän toisteli unissaan "isä, isä, ...". Tippa tuli silmään. Loppujen lopuksi taas voidaan todeta, että ison perheen osa onkin ihanaa, ....vai onko???
Senkin uhalla, että kriitikon leimani vain vahvistuu, otan tässä yhteydessä asian esille.
Jutuissa sivuttiin asiaa varsin ykspuolisesti. Lähes kaikki jutut kiteytyivät sen näkökannan ympärille, että lapset ovat Jumalan lahja ja ehkäisy kaikissa muodoissaan on synti (tulkitsin kaikenlaisen pidättäytymisenkin olevan). En kritisoi tätä vaan sitä, että asioita käsiteltiin vain toiselta kannalta. Pystyn kyynisyyteni ja inhorealistisuuteni myötä antamaa sen tuhat esimerkkiä siitä, että kentällä on on tilanteita, jotka vaatisivat avointa keskustelua.
Ymmärrän, että Päikkäri haluaa kirjoittaa ajankohtaisista aiheista. Raamatunaiheet ja seurauutiset toki muodostavat suuren joukon normaalilehden palstatilasta. Kun liikutaan näillä ajankohtaisilla vesillä, ollaan suuren haasteen edessä. Kuinka vastata kentän näkemyksiin. Onko se näkemys, jota nyt esitettiin, ainoa oikea. Missä oli sen äidin näkemys, joka uupuu _täysin_ lukuisten raskauksien ja perheen paineiden alle. Missä oli sen isoäidin näkemys, joka 80-vuotiaana itkee, ettei enää jaksa hoitaa ja holhota tyttärensä perhettä. Tytär ei enää siihen pysty ja vävykin on jo luovuttanut. Missä on kuvauksia niistä perheistä, jotka ovat hajonneet ja osasyynä on ollut perheen ja suuren lapsijoukon tuomat paineet? Missä?
Entä suhtautuminen ehkäisyyn? Miksi ristiriita siinä, että hedelmöityshoidot hyväksytään lapsettomille, mutta suuren lapsijoukon yhteydessä edelleenään ei saa puuttua luojan töihin. Miten tämä ilmenee pariskuntien intiimissä elämässä. Kerronpa omakohtaisen kuvauksen makuuhuoneen ilmapiiristä tietyissä intiimitilanteissa. Kun ..
/* Sensuroitu */
Kuulostiko tutulta? Vai pitäsikö toimia niin kuin eräs ystäväni, joka sanoi, että sitä ei sovi ajatella siinä tilanteessa, se on vain painettava hullun lailla :)
Ja lopuksi. Viime yönä nuorin lapsemme nukkui vieressäni häkkisänkyssä ja kesken yön heräsin, kun hän toisteli unissaan "isä, isä, ...". Tippa tuli silmään. Loppujen lopuksi taas voidaan todeta, että ison perheen osa onkin ihanaa, ....vai onko???
Vastaukset 179
Vanhimmat
Monet yli nelikymppiset äidit sanoo, että kyllä sitä on tässä iässä jo liian vanha saamaan lisää lapsia ja se käy kovin raskaaksi, jos ennestään on tehnyt ja hoitanut kymmenenkin lasta.
Sikiöseulonta on hyvä asia, koska ei ole kenenkään etu, kun syntyy kehitysvammainen lapsi.
Tietysti se on syntiä, mutta saahan synnin anteeksi ja pienempi pahahan se kuitenkin on kuin saada elinikäinen riesa.
Ja lapselle itselleen on tietysti parempi, ettei tarvinnut syntyä tähän matoseen maailmaan vajavaisena.
Päikkäri antoi ymmärtää, että kaikkinainen venkoilu on syntiä, ellei yhdyntä perustu mahdollisuuteen tulla raskaaksi.
Jo pelkkä pidättäytyminen olisi väärin, vaikka toinen puoliso olisi haluton yhdyntään.
Mutta mites sitten, kun aviomies on aina reissutöissä, eikä pääse tyhjentämään lastiaan vaimoonsa, vaan se lasti valuu yöllä alle.
Pitäisikö miehen pystyä pidättäytyä niin kauan, että pääsee käymään kotona vaimon luona lastin keventämässä tai pitäisikö vaimon päästä miehen luo?
Merimiehen vaimona ei olisi hyvä olla, sillä merimiestä ei kotona monesti näe.
Onkohan menty liian äärimmäisyyksiin koskien tarkkaa lukua siitä, menevätkä siemenet aina oikeaan osoitteeseen.
Minusta tässä on menty pikkuisen vikaan, lakihenkeen niin ymmärtääksemme.
Eräs nainen sanoi, että erittäin kivuliaitten kuukautisten takia jouduttiin tekemään sterilisaatio, jotta eläminen olisi mielekästä.
Tämäkin oli tietysti väärin uskon näkökulmasta ajatellen samoinkuin eräs toinen tapaus, jossa jatkuvat keisarinleikkaukset heikensivät naisen vatsan pakanamaan karttaa muistuttavaksi.
Terveyttä on voitava vaalia ilman itsesyytöksiä, että lapset on otettava vastaan henkensä kaupallakin ja omasta terveydestä välittämättä.
Usko siihen, että elämä on Jumalan käsissä, ei tarkoita sitä, että voin tieten tahtoen turmella ruumistani tupakoimalla tai antautumalla raskauden vaaroihin, kun niitä selvästi on tiedossa.
Abortti on MURHA. Itse en ainakaan haluaisi sellaista taakkaa ottaa harteilleni. Se seuraa varmasti kuolemaan asti ja mitä sen jälkeen.
Ja pidättäytymisestä sen verran, että jos puolisoilla on keskinäinen kunnioitus toisiaan kohtaan, mihinkä raamattukin meitä opettaa, niin silloin jos toinen puolisoista on haluton yhdyntään, on toisen kunnioitettava hänen toivomustaan. Kyllä sellaisia aikoja on ihmiselämässä, milloinka ei yksinkertaisesti halua ja niitä tulee ihan molemmille osapuolille. Mutta sitten jos sillä pidättäytymisellä haetaan tietoisesti sitä, ettei vaan raskaaksi tule, niin sehän on sitten taas syntiä. Ja muistutan vielä raamatun opetuksia, että jo pelkkä ajatus synnistä on syntiä.
"Ja pidättäytymisestä sen verran, että jos puolisoilla on keskinäinen kunnioitus toisiaan kohtaan, mihinkä raamattukin meitä opettaa, niin silloin jos toinen puolisoista on haluton yhdyntään, on toisen kunnioitettava hänen toivomustaan"
Miten asia muuttuu, kun edellä 'haluton' korvataan sanalla 'kyvytön'? Jossain täällä oli jo muistaakseni impotenssia koskeva keskustelunaloitus, johon ei montakaan puhujavastausta tullut.
Luuletko todellakin, että täällä puhujat vastailevat kysymyksiin? Suurin osa kirjoittajista taitaa olla 12-25-vuotiaita opiskelijoita tai sitten eläkeläisiä...
Kysymyksestäsi sen verran, että eikö sana "kyvytön" ole jo vastaus siihen? Jos ei pysty, niin ei pysty. Jos lääkkeistä on apua, niin hyvä niin, mutta jos ei, niin ei. Ei siitä tarvitse ainakaan huonoa omaatuntoa tai syyllisyyttä kantaa.
entä jos tilanne onkin sellainen et ei sen takia oo haluja ku pelkää koko ajan tulevansa raskaaksi? Silloinkin siis pitää pakostaa äheltää tarkalleen siihen aikaan jolloin olisi mahdollisuus tulla raskaaksi, jottei tekisi syntiä? Juuri esikoisen tehneenä ajatuksiin ei ole muuta mahtunutkaan ku pelko siitä et joutuu joka vuosi kokemaan samat synnytystuskat ja se et miten voi selvitä elämästä jos lapsia tulee paljon, ku yksinkertaisesti minusta ei ole suuren perheen äidiksi!Osaappa tässä sitte päättää mitä tekee..ku ei tee silti mieli näytellä uskovaista jos ei kykene elämään niinku uskovaisen kuuluu, mut jo pelkkä ajatuskin uskon kieltämisestä saa kylmät väreet selkäpiihin..
Monet naiset kärsii synnytyspelosta (eli halutaan lapsi, mutta pelätään synnytystä), mutta vl-naisilla se on raskauspelko(pelätään jaksamista usean lapsen kanssa) ja nämä monesti sekoitetaan keskenään.
Älä sekoita uskovaisuuteen vl:nä olemista, koska uskovainen voi myös olla ilman kuulumista mihinkään liikkeeseen.
Sinulla on sikäli hyvä tilanne, että olet uskaltanut miettiä asioita näin varhaisessa vaiheessa, joten sinulla on mahdollisuus pyrkiä vaikuttamaan perheesi kokoon.
Osa vl:sta kykenee sujuvasti elämään valheessa, mutta omasta kokemuksesta tiedän, että jotkut se romahduttaa henkisesti hyvinkin syvään masennukseen, joten suosittelen oikeasti terapiassa käyntiä tai perheneuvolaa.
Mainitsemistasi asioista voi todella harvojen vl:ien kanssa puhua kasvotusten ja ehkä silloinkaan ei uskalleta koko totuutta omista tunteista kertoa.
Tietääkö miehesi syytä haluttomuuteesi? Keskustele hänen kanssaan asiasta, koska olen varma että hän kokee huonommuutta puolisona, jos et ole todellista syytä torjumiseesi kertonut. Sitten vain ammattiapua rohkeasti hakemaan.
sanoit:"Ja lapselle itselleen on tietysti parempi, ettei tarvinnut syntyä tähän matoseen maailmaan vajavaisena. "
Tiedätkös sen, että ellet tule tällaisen kehitysvammaisen kaltaiseksi, et peri taivasten valtakuntaan.
Lapset ja kehitys vammaiset Jeesus on ylistänyt suurimmaksi taivasten valtakunnassa ja he ovat hänelle rakkaimpia.
Kuule, me aikuiset syntisyydessämme olemme tuhannesti vajavaisempia, kuin nämä vammaiset, jotka nöyrällä mielellä uskovat Kristukseen.
On hyväksi, että tässä maaipallossa on kehitysvammaisia ja lapsia, muistuttamassa meitä siitä, kuin uskoa tulee.
sanoit:"Tietysti se on syntiä, mutta saahan synnin anteeksi ja pienempi pahahan se kuitenkin on kuin saada elinikäinen riesa. "
Vastaan sinulle, ei uskovainen ajattele noin. Vaan se vihaa syntiä, eikä koskaan halua sydämestänsä tehdä sitä. Meidän ainut riesa on meidän oma syntisyytemme, eikä vammaiset.
Vaan saamme ehkä kiittää heitäkin siitä, että olemme ylipäätänsä vielä oikeassa uskossa, kun he niin hyvänä esimerkkinä meille tietä näyttää.
Helvetissä tavataan lestat.
Hmm.. särähti korvaan, että sitä kykyäkö sitten saa niillä lääkkeillä hakea.. jos kaikki muukin "venkoilu" on sellaista, että sitä ei suoraan (?) sallita (ehkäisy, pidättäytyminen, lapsettomuushoito,..).
Saatoin tietenkin käsittää viestisi väärin.. o_O
"Tietysti se on syntiä, mutta saahan synnin anteeksi ja pienempi pahahan se kuitenkin on kuin saada elinikäinen riesa. "
Voi itku. Itse ei-VL:nä voin sanoa, että harmittaa hänen puolestaan mikäli joku ajattelee noin.
Luin sen artikkelin minäkin ja vastaan senkin uhalla, että saan taas tuomarin nimen. Huomaatko muuten, että olet antanut tuon kriitikon leiman ihan itse itsellesi? Ymmärrän sen niin, että haluat väistää saamasi jumalanlasten neuvot pukemalla ne henkilöösi kohdistuviksi moitteiksi, jolloin niitä ei tarvitsisi ottaa todesta, koska sinua "ei hyväksytä". Näin olet ikään kuin "oikeutettu" ajattelemaan tavallasi. Ja olethan sinä myös, mutta samoin Jumala on oikeutettu tuomitsemaan kadotukseen jokaisen ihmisen, koska olemme langenneet syntiin. Ei kannata siksi turvata pelkkään oikeuteen, vaan kannattaa uskoa armosta syntinsä anteeksi ja tyytyä Jumalan lapsen vaatimattomaan ja hyljeksittyyn osaan.
Miksi suurten perheiden äidit ovat väsyneitä? Lasten synnyttäminen ei ole ollut koskaan turvallisempaa eikä heidän aineellinen huoltamisensa koskaan helpompaa kuin nykyään. Silti monet äidit ovat väsyneitä, sen minäkin tiedän. Heitä eivät kuitenkaan paina rahahuolet tai terveyshaitat lasten määrän vuoksi, vaan jumalattoman maailman paine itsekkäine ihanteineen, joihon mahtuu juuri sen verran lapsia, että on aina hauskaa ja helppoa. Tämänlainen hauskuus ja helppous, jos sille tielle joutuu, vie jokaisen kadotukseen. Siis sinut ja minut myös.
Annat hyvä tarsiger itsestäsi koko ajan todistuksia, jotka kertovat luopumismielialasta uskossa. Jumalan armolapsi ei ole kyyninen eikä inhorealistinen, vaan evankeliumi pitää mielen iloisena opettaen ajattelemaan kaiken parhain päin. Vaikka mainitsemiasi esimerkkejä hajonneista perheistä on olemassa, on kuitenkin oikein korjata niiden tila eikä lähteä mukautumaan maailmaan. Sielunvihollinen esittelee sinulle, niinkuin se esittelee kaikille muillekin, aikamme "hyvinvoivan perheen" elämää kaksine lapsineen, rotukoirineen ja uusine autoineen oikeana ja inhimillisenä. Kadut ehkä jo oman perheesi kokoa ja ajattelet, että "olisi pitänyt ajatella".
Minä haluaisin tarsiger selittää sinulle Jumalan valtakunnan onnea niin selvästi kuin mahdollista, mutta en pysty tämän paremmin. Älä kuuntele vihollista, vaan kiitä Jumalaa kaikesta, mitä olet saanut. Usko nimelliset ja nimettömät syntisi anteeksi niinkuin ne oikein anteeksi saarnataan Jumalan valtakunnasta. Suostuta vanhaa osaasi ristin kantamiseen ja kilvoitteluun, sillä ei ole olemassa helppoa uskontietä. Vihollinen pimentää uskon silmät vaikka kokonaan, jos vain saa siihen tilaisuuden, mutta evankeliumi avaa ne aina uudestaan ja uudestaan.
sinun kirjoitukseesi!
"Suostuta vanhaa osaasi ristin kantamiseen ja kilvoitteluun, sillä ei ole olemassa helppoa uskontietä."
Mitä tarkoitat ristin kantamisella tässä tapauksessa?
Uskon tie ei helpoksi muutu, vaikka käyttäisikin ehkäisyä hyvällä omallatunnolla, aina jää jäljellee epäilykset ja järjen taivuttaminen uskon mysteerin alle.
Suurimmat paineet äideille tulevat tästä "moniarvoisesta" ja "suvaitsevaisesta" yhteiskunnasta, valitettavasti.
Täytyy sanoa,että silmäni kostuivat henkeen vastaavasta kirjoituksestasi.
Uskon, että vaikka tämä maailma ahdistaa ja pilkkaa, nimittelee ja osoittelee meitä suurperheitten äitejä, Jumalan voimalla kuitenkin on tähän päivään matkattu.
Muistammehan senkin,että meillä on Jumalan luona taivaassa paras esirukoilija -Jeesus- joka muistaa kärsivää..ja joka myös iloitsee iloitsevien kanssa.
Armossa on varaa ja veressä voimaa,minullekin.
Silloinkin,kun tuntuu että kaikki kaatuu päälle -ja varsinkin silloin,kun rakkat kaksi lastani kielsi uskonsa :(
Jumalan voimalla olen jaksanut,evankeliumista ammentanut vettä matkalleni..
Rakas Jani!
Olemme taas keskutelun edessä. Ehkä se on hyödytöntä. Sen olen kuitenkin oppinut, että saan sinulta ainakin kommentit avaukseeni. Toisaalta olen kyllä ollut useita kuukauksia hiljaa avausten muodossa. Ehkä se kertoo tietynlaisesta seestymisestä.
Edutamme vl-kulttuissa varmaan niitä äärilaitoja. Ehkä ei niinkään ulkoisesti, mutta sisäisesti. Toisaalta luonteenpiirteemme ovat varmaan erilaiset. Olen kyyninen,pessimista ja erittäin kriittinen ihan arkielämässä. Se heijastuu myös suhtautumisessa uskonkysymyksiin. Minusta ei aina näy ne elävän uskon tunnusmerkit, joita olivat rauha, ilo, rakkaus, jne. Näkyvätkö ne sinussa?
Minkä kokoinen on oma perheesi?
Vai oletko vielä perheetön sinkku?
Minulla on vaimo ja monta lasta.
En usko, että ne näkyisivät minussakaan. Vaikka niitä puuttuu, saamme silti uskoa vapaasti ja yhtä suurella oikeudella kuin pyhemmät ja paremmat.
Puhut kyllä paljon asiaa. Jotenkin Päivämiehen artikkeleissa korostuu sellainen pumpuliseinäinen, pastellisävyin väritetty maailma, jossa ei ole mitään säröjä. Koskaan en ole lukenut esimerkiksi juttua, jossa esiteltäisiin joku ihan oikeasti uskon kriisissä kamppaileva ihminen, tai asia, joka jakaa mielipiteitä niin, että lopputuloksena ei olisi selkeä toteamus siitä, mikä on syntiä (esimerkiksi ulkoisista seikoista, kuten hiusten värjäämisestä voidaan kyllä keskustella, mutta sen syntisyys osoitetaan kuitenkin loppujen lopuksi; tällaisella keskustelulla ei ole mielestäni juurikaan arvoa).
Näistä asioista on melkeinpä pakko puhua pienemmällä porukalla. Oman paikkakuntani nuorista aikuisista moni jättää menemättä esimerkiksi keskusteluiltoihin sen takia, että kaikille on selvää, minkälaisia puheenvuoroja siellä halutaan esitettävän. Ihmiset kokevat suojelevansa omaa uskoaan sillä, etteivät mene kuulemaan valmiiksi mietittyjä puheenvuoroja! Onhan se selvä, että kukaan ei halua mennä satojen ihmisten eteen sanomaan kantaa, jonka tietää poikkeavan virallisesta dogmista.
Olen jo pitkän aikaa suhtautunut Päivämiehen juttuihin sillä mielellä, että toimituksen tarkoituksena on pitää "keskiviikkoseurat" ja rohkaista ihmisiä uskomaan asiat niin kuin ne liikkeemme sisällä saarnataan. Saarnahan on aina enemmän tai vähemmän yliampuvaa ja todellisuudesta vieraantunutta. Kuitenkin olen huolestuneena seurannut tietynlaista synnin painottamista viime aikoina. Luetellaan minkälainen elämä on syntiä ja mikä ei. Mielestäni tämä hämärtää uskon vanhurskauden käsitettä ja voi olla ohjaamassa ihmisiä omavanhurskauteen - nämä kun täytät, niin olet kelpo uskovainen!
Yksi masentavimmista artikkeleista oli muutama viikko sitten, kun eräs lehteen kirjoittanut totesi mm. kilpaurheilun, television ja ROSKALEHTIEN olevan syntiä ja vievän kadotukseen. Jouduin ihan hieraisemaan silmiäni - puhuuko tuossa uskonveli? Kaikki ei ole uskovaiselle hyväksi, mutta että roskalehdetkö syntiä, joilla on voima tappaa kuolematon sielu?
Siionin lähetyslehden artikkelit ovatkin mielestäni asiallisempia ja suosittelisin niitä kaikille ei-lestadiolaisille lämpimästi, mikäli haluavat tietää tärkeistä opillisista kysymyksistä enemmän.
"Jotenkin Päivämiehen artikkeleissa korostuu sellainen pumpuliseinäinen, pastellisävyin väritetty maailma, jossa ei ole mitään säröjä. "
Kiitos mielenkiintoisesta avauksesta. Uskon, että tähän tulee vielä runsaasti kiinnostavaa keskustelua.
Itse en ehdi nyt enempää, mutta haluaisin huomauttaa, että P. Kärkölän kirjoituksessa otsikolla "elämän lahja" oli kappale, joka kuuluu näin:
"Vaikean sairauden tai muun ylitsepääsemättömän esteen edessä voidaan joutua ratkaisuun, jonka seurauksena uusi raskaus ei ole enää mahdollinen. Silloin ei ole kysymys perhesuunnittelusta vaan välttämättömästä sairauden hoidosta."
Tämä oli minusta merkittävä juttu. Suorastaan radikaali lausunto Päivämiehen julkaisemaksi. Ja nimenomaan siitä toisesta näkökulmasta, jota Sinäkin kaipasit.
ja erityisesti tuon "muun ylitsepääsemättömän esteen" määritteleminen jäi mietityttämään. Mitähän kirjoittaja tarkoitti sillä?
Luin itse artikkelin suurella mielenkiinnolla. Kärkölä viittasi siinä selkeästi esim. sellaiseen tilanteeseen, että äiti ei voi synnyttää muuten kuin keisarileikkauksilla. Silloinhan naisen elimistö asettaa rajat ennemmin tai myöhemmin - kudokset eivät yksinkertaisesti kestä jatkuvaa aukomista ja kiinni ompelemista.
tuli myös siitä kyseisestä kohdasta lähinnä mieleen se, että kun synnytykset on jouduttu hoitamaan sektiolla, niin jossain vaiheessa väistämättä tulee tilanne, että on jo äidin henki kysymyksessä.
Voisivatko ylittämättömiä esteitä olla esim. sellaiset kuten masennus ja muut henkiset sairaudet jotka estäisivät ottamaan minkäänlaista vastuuta uudesta elämästä, fyysiset sairaudet niin kuin juuri mainitsemasi useat keisarileikkukset jotka saattavat äidin hengenvaaralliseen tilanteeseen tai sellaiset vakavat tai muut sairaudet, joihin välttämättä tarvittava lääkitys aiheuttaa sikiövaurioita?
Hyvä kysymys on esim. diagnostisoituun masennukseen rinnastettuna äidin uupumus.
Aika yleinen vaiva on myös anemia epätavallisen runsaiden kuukautisten seurauksena. Niitä hoidetaan hormonilääkityksellä, eli käytännössä e-pillereillä, jotka normalisoivat kuukautiset.
6:n lapsen jälkeen ja sisareni kuoli :(
"Vaikean sairauden tai muun ylitsepääsemättömän esteen edessä voidaan joutua ratkaisuun, jonka seurauksena uusi raskaus ei ole enää mahdollinen. Silloin ei ole kysymys perhesuunnittelusta vaan välttämättömästä sairauden hoidosta."
Mitä luulette, olisiko tätä kappaletta julkaistu Päivämiehessä 70-luvulla? Tai edes 80-luvulla?
Kymmenen vuotta sitten olisi voitu mainita, että hengenvaarassa voidaan poistaa kohtu. Ja nimenomaan "poistaa kohtu", mistään muista toimenpiteistä ei olisi puhuttu.
Pari kolmekymmentä vuotta sitten oltiin näissä asioissa muutenkin arempia puhumaan, ei pelkästään "uskovaisten" keskuudessa vaan koko yhteiskunnassa. Itse 70- ja 80-luvulla eläneenä tiedän, ettei kanta ole muuttunut, vaikka asioista kirjoitetaankin avoimemmin ja eri tavoin kuin ennnen. Aina on ajateltu niin, että teon "motiivit" ratkaisevat. Tämä koskee kaikkea muutakin ihmisen toimintaa, miksi se on niin vaikea ymmärtää?
Miten muuten olet sitä mieltä, että vain kohdunpoisto olisi mainittu kymmenen vuotta sitten? Ja mitä tällä ylipäätään on merkitystä? En ole asiantuntija, mutta luulen, etä kyseinen toimenpide on yleisimpiä ratkaisuja, "jonka seurauksena uusi raskaus ei ole enää mahdollinen".
Nuo pari lausetta pistivät heti silmään.
Minä taas olen siinä käsityksessä, että kohdunpoistoa ylipäätään minkään asian hoidossa vältetään nykyisin viimeiseen asti.
Sanoin, että en ole asiantuntija, mutta voin lainata asiantuntijoita, joiden mukaan kohdunpoistoja tehdän Suomessa vuosittain yli 11 000, mikä on asukaslukuun suhteutettuna ja muihin maihin verrattuna todella suuri määrä (keskimäärin joka viides 45 vuotta täyttänyt suomalaisnainen on siis kohduton).
Sitä paitsi tarkoitin kommentillani lähinnä sitä, että kohdunpoisto taitaa olla ainoita, jollei peräti ainoa "pomminvarma" operatio, jonka seurauksena uusia raskauksia ei voi tulla. Toki olen samaa mieltä kanssasi, että kohdunpoistoon kuten muihinkin vastaaviin toimenpiteisiin tulisi ryhtyä vain äärimmäisessä pakkotilanteessa.
Päivämiehessä on julkaistu 70-luvulla paljon arkailematonta, selkeää ja jyrkkää tekstiä perhesuunnittelusta. Ihmettelen miksi Kärkölän kirjoituksen tapainen maininta olisi jätetty siinä kontekstissa pois arkuuden takia.
Kohdunpoiston mainitsin siksi, että monien mielestä se tuntuu olevan ainoa hyväksytty sterilisaatiotapa, vieläpä joskus lisäyksellä: "lääkäri saattaa poistaa kohdun hätätilanteessa, niin ettei ehdi edes sanoa vastaan mitään."
vasta äsken. Sinänsä hieno kommentti ja hieman linjasta poikkeava. Jätti tulkinnanvaraa. Mitähän ovat se ylitsepääsemättömät syyt? Vein ajatusleikkiä aika pitkälle, mutta niitä ajatuksia on turha kirjata tänne.
Tiedän useitakakin joilta on kohtu poistettu useiden keisarinleikkausten jälkeen. Eikö sterilisaatio olisi kuitenkin helpompi toimenpide tässä tapauksessa.
Mielestäni äidin henkinen sairaus kuuluu myös tuohon josta P.Kärkölä mainitsee kirjoituksessaan PM:ssä..vai kuuluuko? Eikö nrkin ole juuri tuollaisia fyysisiin saurauksiin rinnastettavia sairausia?"..vaikea sairaus tai ylipääsemätön este.."
Minun kroppani ei kestänyt kuin vain kolme perättäistä keisarinleikkausta, ja sitten olikin edessä tilanne, että kohtu oli repeämisvaarass ja paperinohut...vauvan jalat tuntuivat nahan läpi brr.
Neuvottelin asiasta kirurgin kanssa ja päädyin sterilointiin asiantuntijoiden tekemien tutkimusten perusteella.
En ole ainoa vl-äiti, joka on käynyt saman prosessin läpi. Meitä on monia. Vain kaksi vl-ihmistä kyseenalaisti tapahtuneen ja oli sitä mieltä, että oikean ratkaisu olisi ollut - kärjistäen - leikkauspöydälle kuoleminen. Tai ainakin viimeiseen saakka riskeeraaminen:(
Kohdunpoistoja on pyritty vuosittain vähentämään niin paljon kuin mahdollista. Viime vuonna poistoja tehtiin 10 500.
Siis todellakin nykyään kohdunpoisto on ihan viimeinen keino jota käytetään, muun muassa siksi, että sekin on naisen elimistölle suuri rasitus.
Minun kohdallani ylitsepääsemätön este oli yksikin raskaus. Pääni ei kestänyt ajatusta raskaaksi tulosta ja synnyttämisestä. Jätin liikkeen juuri tuon ehdottaman ehkäisemättömyyslinjan vuoksi. Minun tavallani heikoille ei jätetty liikkeessä mahdollisuutta parisuhteeseen. Minusta se tuntui hirvittävän kovalta asenteelta ja ihmiskäsitykseltä.
Hienoa, jos liikessä herätään erilaisuuteen. Kaikki eivät kestä ajatusta suurperheestä. Tarkoitan kestämisellä pään ja mielen kestämistä, ei sen enempää eikä vähempää. Miksi se on niin vaikea käsittää?
älyn?
Eläimen lisääntyminen on vaistonvaraista. Miksi ihmisen pitäisi toimia samoin, kun meille on annettu äly mm. sitä varten, jotta voimme säännöstellä lapsien tuloa kulloisenkin elämäntilanteen mukaan?
Kiva kuulla, että joku muukin näitä miettii kriittisesti.
Itse olen vähän yli 3kymppinen 6 lapsen äiti ja tosi väsynyt!! Kellekään en voi puhua näistä tunnoista, vaikka uskon, että moni muukin on samassa tilanteessa.
Miehelleni yritin kovastikin jutella tilanteestani vuosia, mutta hän ei halua ymmärtää ja viimeisen vuoden aikana tilanne on ajautunut siihen, ettei meillä ole seksielämää. En yksinkertaisesti halua, kun en halua uutta vauvaa. Haluaisin töihin, kodin ulkopuolista elämää, tavata aikuisia ihmisiä... Tuntuu kuin olisin vankina tässä ruumiissa, uskossa, avioliitossa, äitiydessä.. Paha on olo ja ulospääsyä ei ole.
ole mitään sanomista hätää kärsivälle? Ei vissiin....
sinullakaan olevan...
et ole ainoa joka näitä asioita pohdiskelee...
"Kellekään en voi puhua näistä tunnoista, vaikka uskon, että moni muukin on samassa tilanteessa. "
Älä hae siihen puhumiseen vl:ää, vaan ammatillista apua. Sitä ei tarvitse hävetä.
"Miehelleni yritin kovastikin jutella tilanteestani vuosia, mutta hän ei halua ymmärtää"
Sanoitko hänelle yhtä suoraan, kuin kirjoituksessasi, vai estikö lestadiolaisuus sanomasta koko totuutta? Olen jutellut monen vl-miehen kanssa näistä asioista ennen ja jälkeen liikkeestä lähdön ja monelle riittäisi olemassa olevat lapset, mutta eivät tee mitään, koska luulevat, että vaimolle asia olisi iso pettymys.
Jos vl-opin mukaan ei voi olla uskovainen, niin se on varmasti monelle pettymys, että ei kyennyt olemaan sellainen ihminen, kuin muut vl:t, mutta ei se tee ihmistä sen huonommaksi.
kun en tunne uskontoanne tarpeeksi hyvin? en pidä sääntöjänne Raamatun mukaisina tai yleensäkään edes humaaneina. Ihmisen hätä koskettaa vaan ja oletin että joltain teikäläiseltä löytyy lohdun sanoja....
Jos se yhtään lohduttaa, niin pahaa oloa tunnen aikaajoin minäkin (ja vaimoni). Ehkei se tällä hetkellä ole niin voimakasta, mutta raskauksien ja pienten lasten keskellä voimat ovat olleet lopussa. Ilman muuta asiat ovat kulkeutuneet makuuhuoneeseen. Sillä voin kuitenkin lohduttaa, että sateen jälkeen paistaa aurinko. Niin se on aina ollut meilläkin, vaikka sadejaksojen pituudet ovat joskus olleen aivan liian pitkiä.
Tiedän, että en ole ainoa joka näitä asioita miettii. Mutta kun en enää halua yhtäkään lasta ja mieheni ei tätä ymmärrä eikä hyväksy. Haluaisin jatkaa opiskelua, joka jäi kesken kun lapsia alkoi tulla ja haluaisin ihan erilaista elämää :( Olen huono ihminen, kelvoton tällä lailla elämään kun en jaksa sitä, mitä minulta odotetaan.
Ja kuinka kauan mies suostuu olemaan ilman seksiä!? Nyt on kulunut vuosi. Itse laskeskelen, että reilun 10 vuoden kuluttua en enää tulisi raskaaksi, mutta emmehän näinkään voi jatkaa!!!
Kun minä ymmärsin, että vl-usko sotki parisuhdettamme nimenomaan seksin alueella, niin tulin ensin vihaiseksi vaimolleni, koska hän ei ollut kertonut asiasta, vaikka hommat eivät olleet kunnolla sujuneet moneen vuoteen.
Asioita mietittyäni tajusin, ettei vika/syy ollut hänessä, vaan siinä mitä hänelle on opetettu (ja minulle myös).
Nyt asiat selvitettyä ja ratkaisut tehtyä alkaa parisuhdekin olla sillä tasolla, mitä se oli alkuaikoina, eikä mikään ylimääräinen parisuhteeseen kuulumaton asia tule sitä pilaamaan.
Tästä vuosien raskauspelosta jäi pysyvät arvet molemmille ja vieläkin ne jonkin verran haittaavat, mutta parempaan suuntaan mennään koko ajan.
Ei ole enää kuviteltua/keksittyä väsymystä, pääkipua jne. jonka kyllä sai oikeastikin aikaan sillä, että näiden ongelmien kanssa eli päivästä toiseen ja vuodesta toiseen.
Nyt voi rehellisesti kertoa, että tänään ei haluta ja sen hyväksyy, koska sitä tapahtuu vain todella harvoin entiseen elämään verrattuna.
En oikein ymmärtänyt, miten ratkaisitte tilanteen? siis ette harrasta enää seksiä, ehkäisette, vai olette päättäneet ottaa kaikki lapset vastaan lahjoina?
Minä en jaksa enää elää tällä lailla, olen jopa miettinyt salaa alkavani syömään e-pillereitä jos joskus on pakko taas alkaa rakastelemaan.
Kiva silti kuulla, että teillä menee paremmin.
Aluksi yritimme elää vl:nä sillä erolla, että yritimme välttää raskauksia, mutta se tuntui valehtelulta itselle ja sai myös aikaan tunteen, että usko loppuu kokonaan (rakastelun jälkeen saattoi olla huono omatunto, kun tiesi, että vl-oppi ei ehkäisyä missään muodossa hyväksy).
En ole enää vl, mutta uskon, että Jumala ei ratkaisuamme eli ehkäisyä katso huonoksi asiaksi meidän tilanteessa, jossa jo olemassa olevissa lapsissa alkoi ulkopuolisillekin näkyä merkkejä siitä, että he eivät saa vanhemmilta riittävästi rakkautta ja välittämistä, joka taas johtui siitä, että aloimme olla henkisesti ja fyysisesti lopussa.
Se taas johtui siitä, että ulkopuolista apua sukulaisilta ja ystäviltä oli vaikea saada ja silloinkin kun sitä sai, niin lähes suoraan annettiin ymmärtää, että aikaa siihen ei olisi.
VL:stä lähteminen ei välttämättä sinulle ole ratkaisu, vaan sinun pitää keskustella ja laittaa vaikka paperille puolisosi kanssa asioita ja hakea sitä apua mielummin liikkeen ulkopuolisilta ammattilaisilta, kuin että kuuntelisit muiden vl-naisten kommentteja tyyliin "sellaistahan se meilläkin on" jne.
Seksin toimimattomuus heijastuu monelle alueelle parisuhteessa, vaikka siitä ei pidäkään tehdä tärkeintä asiaa.
Vaikka te vl:t pidätte muulla tavalla uskovia epäuskoisina, niin en anna sen häiritä omaa tapaani uskoa. Alkuvaiheessa tutut vl:t järkyttyivät ratkaisustani, mutta suhtautuminen on sen jälkeen ollut muutamia poikkeuksia ottamatta asiallista.
Mikä mielestäsi olisi pahin tilanne, johon kuvittelisit voivasi joutua? Onko pahin tilanne se, että saatte vl-yhteisön vihan ja kylmyyden niskaanne, jos ehkäisette? Vai se, että synnytät vielä monta lasta jaksat tai et? Vai se, että eroat ja elät sitten yksin ilman aviomiestäsi? Vai jotain muuta?
Tarkoitukseni on herättää ajatuksia siitä, mitä tapahtuu, jos toimiikin se mukaan, mikä on hyväksi, ei sen mukaan mikä on vl-hyväksi.
Vl-hyvä perustuu siihen että tarkkaan säädetyt rajat pidetään, maksoi mitä maksoi. Ne on yhdessä laadittu monien mielipiteiden kautta. Mutta: Onko jollain yhteisöllä oikeutta vaatia keneltäkään mitään? Ei ole. Raamattu opettaa neuvomaan toisia kristityitä uskonasioissa, ei laittamaan minkäänlaisia raja-aitoja uskomisen esteeksi.
Jos sinun uskomisesi esteeksi asetetaan ehkäisyn, selibaatin tai jonkin muun raja-aita, ei uskomisesi ole enää Jeesuksen sovitustyön varassa.
Et ole missään tapauksessa huono ihminen, siinä merkityksessä kuin sen viestistäsi tulkitsen. Synnintunto on eri asia kuin tämä seurakunnan neuvojen noudattaminen. Sanoisin yhteisöstä, joka hylkää yhdenkin pienimmistä minkä tahansa syyn takia, sellainen yhteisö on mennyt ohi Kristuksesta.
Jumala ei vaadi sinulta mitään. Siunausta ja voimia elämän tiellä.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000007292344
pitkäänkin, kunhan asia pysyy ehdottomasti salassa muilta. Seksittömyyttä pahempi olisi varmaan se, että muut tietäisivät että hän ei saa.
Että tällainen olosuhteiden muutos ei kivutta mene, vaan suhteesta katoaa hellyyttä, läheisyyttä, rakkautta ja voi olla, että normaalit kotiaskareetkin sujuvat huonommin, kun mies pakenee tilannetta omiin harrastuksiin, tai mikä pahinta hakee helpotusta muista naisista.
Vaikka seksi on vain yksi juttu elämässä, niin on se kuitenkin aika absurdi tilanne jos sitä ei edes omalta rakkaalta saa. Voi siinä rakkaus väljähtyä ja tulla mainitsemiasi ongelmia. Tietysti se auttaa, jos puoliso kertoo ongelmasta, ettei luule rakkauden loppuneen tms. ja voidaan hakea ongelmiin ratkaisua yhdessä.
että mies ei ymmärrä eikä hyväksy mielipiteitäni uskostamme, ei tue minua, vaan vaatii semmoista, mitä en halua. Hänen mielestää vl-uskossa ei ole mitään vikaa tai sitä ei voi eikä saa edes arvostella tai kyseenalaistaa. Minusta taas usko, joka tulee makuukamariin asti ja kieltää "normaalin" elämän ei voi olla Raamatun mukainen. Itse luen Raamattua paljonkin ja on monia asioita, joita meiltä vaaditaan, mutta ne eivät löydy Raamatusta.
Salaisimmissa haaveissa asun yksin (lasteni kans), jatkan opiskelua ja sijoitun työelämään. Ehkä joskus löydän miehen, joka on samaalla aaltopituudella.
Sitten muistan, että enhän voi erota....
Rohkaisisin puhumaan miehellesi suoraan ja kunnioittvsti, mutta kursailematta, mistä kenkä puristaa. Älä luota siihen että yhdesä asuminen luo toiselle telepaattisen kyvyn ymmärtää toista "pienestä irveestä ja hymähdyksestä". Kumppanillesi on aika olleellista ymmärtää miksi seksi ei suju ja mitä asialle voisi kenties tehdä YHDESSÄ.
Minä kestin seksittömyyttä noin kaksi vuotta. Yritin puhua kumppanilleni asian tärkeydestä ja yritän myös kannustaa ammattiavun piiriin. Itse olin valmis halemaan apua, kumppanini ei.
Ajauduin hiveässä läheisyyden kaipuussani uuden tuttavuuden syliin, mikä tietysti lopullisesti tuhosi yhdessäolommekin. Pidin tekoa vääränä, mutta en vieläkään tiedä miten olisin voinut kestää enää kauempaakaan ilman läheisyyttä ja seksiä. En vieläkään tiedä kuinka monta vuotta kumppanini kuvitteli minun kestävän uskollisena ja parisuhteeseen tyytyväisenä. Oli hirveää elää suhteessa, jossa seksuaalisuus hallitsi vääristyneellä tavalla arkielämää.
Puhu miehellesi, äläkä päästä henkisesti kauaksi. Sano mitä pelkäät, mitä haluat ja mitä et. Älä yritä tehdä ajatuksiasi kauniimmaksi kuin ne ovat. Ehkä mies herää rehellisyyteesi.
Toivotan arkionnea kotiinne.
Aviovaimon sairastaessa, ollessa toipilaana tai fyysisesti tai psyykkisesti uupuneena, rakkauden käsky opettaa, että tuona aikana pidättäydytään avioliitossa yhdyselämästä. Tämä merkitsee silloin yhteistä paastoa ja rukousta Jumalan sanan mukaisesti eikä ehkäisyä.
Ihan hyvää selitystä, mutta entäs kun miehen kohdalle osuvat nuo samat jutut?
Ottamatta kantaa asiaasi muistutan, että itse olen ollut fyysisesti ja psyykkisesti huomattavan uupunut siitä lähtien, kun ensimmäinen lapsemme lähti kävelemään ja seuraavaa odotettiin jo kovaa vauhtia. Eli kymmenisen vuotta.
Meillä on jokaisella ristinsä kannettava.
Herra Jeesus sanoi ristiä kantaessa peräti näin että
älkäät minua itkekö, vaan itkekäät itse teitänne ja teidän lapsianne; Sillä katso, päivät tulevat, joina he sanovat: autuaat ovat hedelmättömät.
Nämä päivät ovat etenkin henkisesti raskaat, ystävä hyvä.
Kiitos vilpittömistä sanoistasi.
Minulla on kuusi pientä lasta ja vaikka olenkin, kuten sanoin, ollut väsynyt viimeiset kymmenen vuotta, en näe lapsiani ristinä elämässäni. Kyllä he ovat lahjoja ja aarteita, suurimmat ilon ja onnen lähteet.
Se on uskon aiheuttama hyvä työ josta saa hyvän palkan.
Silti me olemme tuota usein Jumalan tarkoittamaa työtä vastaan. Eikö ole ristiriitaista meidän omat ajatukset.
"Entä suhtautuminen ehkäisyyn? Miksi ristiriita siinä, että hedelmöityshoidot hyväksytään lapsettomille, mutta suuren lapsijoukon yhteydessä edelleenään ei saa puuttua luojan töihin. Miten tämä ilmenee pariskuntien intiimissä elämässä. Kerronpa omakohtaisen kuvauksen makuuhuoneen ilmapiiristä tietyissä intiimitilanteissa. Kun .. "
Koska puolisoni huomasi muutaman lapsen jälkeen, että hän tuli raskaaksi erittäin helposti, vaikka nuorimmainen oli yleensä vielä rintaruokinnalla ja alle vuoden ikäinen, niin hän tietoisesti ja/tai tiedostamattaan alkoi olemaan haluton intiimitilanteisiin, joka taas sai minut kokemaan suurta pettymystä, kun asiasta ei uskallettu keskustella ja vaikka olisikin, niin sille tilanteelle ei uskallettu tehdä mitään, kun se olisi ollut vl-opetuksen mukaan syntiä.
Tilanne selvisi meille molemmille kunnolla vasta, kun lapsia oli jo sen verran, että puolison terveys romahti jaksamattomuuden vuoksi.
Totuus on meidän kohdalla se, että vl-opin jyrkkä ehkäisykielteisyys oli tuhota meidän avioliiton ja koko perheen, mutta onneksi jostain saimme voimia tehdä ratkaisu, joka on osoittautunut oikeaksi.
Parempaan suuntaan menee koko ajan ja tulevaisuuttakin pystyy nykyään suunnittelemaan.
VL-naisista suurin(?) osa on hyvin uhrautuvaisia, koska he jaksavat pistää perheen kasvattamisen (siis lukumäärän) oman hyvinvointinsa edelle.
kanssa on ihanaa!... mutta ei ihan kaikilla. Ymmärrän kielteisen kannan ehkäisyyn, mutta mielestäni avointa keskusteluakin tulisi harjoittaa. On olemassa vl-äitejä, jotka eivät yksinkertaisesti jaksa. On synnytyksenjälkeistä masennusta ja muita ongelmia. Itse ajattelisin, että vaikka ehkäisyn käyttöä pidetään syntinä, niin jotain joustoa voisi tapahtua. Uskon, että Jeesus olisi heikon puolella. Jeesuksen tiivistetty sanomahan oli, että ihminen ei ole sääntöjä varten vaan säännöt ihmistä. Eli ei Jumala rankaise ihmistä siitä jos hän poikkeaa laista, jos sille on "hyvä syy". Eikö Raamatussa ole sellainen kertomus, jossa hätää kärsineet (muistaakseni nälkäisetkin) miehet olivat syöneet ehtoollisleipiä (voin muistaa väärin, mutta jotain syömiseen liittyvää se oli), joita pidettiin Jumalalle pyhitettynä. Lainoppineet olivat tästä todella vihaisia, mutta Jeesus ei, koska loppupeleissä ihminen on aina tärkein.
Kaikki varmaan ymmärsivät kertomuksen sanoman, vaikka en sitä kovin tarkkaa muistanutkaan. Mielestäni ehkäisyasiassa tilanne on sama. Jumalan käskyjä ei pidä uhmata, mutta ei kaikkea tule noudattaakkaan, jos se aiheuttaa vain ongelmia. Lapset ovat Jumalan lahja, mutta aina kaikki eivät jaksa ottaa lahjaa vastaan iloiten. Myös pedofiilit ja muut sairaat ihmiset saavat maailmassa lapsia. Minun on hyvin vaikea ymmärtää, että Jumala todella haluaisi antaa tällaiselle henkilölle lapsen. Ja joskus olen kuullut kerrottavan, että hyvin nuori tyttö oli mennyt papin puheille (katolinen pappi, hekään eivät hyväksy ehkäisyä) kertomaan, että hänen oma isänsä käytti häntä hyväkseen. Tyttö halusi tietää olisko sallittua käyttää ehkäisyä, koska ei halunnut tulla raskaaksi. Pappi oli sanonut sen olevan väärin. Itse en voisi ajatella noin, enkä voi uskoa Jeesuksenkaan olevan noin joustamaton.
Tuossa tuli ääriesimerkkejä, mutta olen kuitenkin sitä mieltä, että tietyissä tilanteissa ehkäisy on parempi vaihtoehto. On esimerkkejä äideistä, jotka ovat masentuneet monen lapsen jälkeen niin pahasti, että ovat menneet psykoosiin. Olisiko parempi käyttää ehkäisyä, jos äiti ei yksinkertaisesti jaksa enää yhtään lasta? Minun mielestä olisi.
PM:stä
"Taivaallinen Isä siunaa perheisiin juuri sen
määrän lapsia, jonka vanhemmat jaksavat
ottaa vastaan."
Yleensä jokainen tietää kuinka lapsi saa alkunsa ja kuinka sitä on mahdollista yrittää rajoittaa. Miksi näin ei saisi tehdä?
Samalla tavalla voisi kertoa, että Taivaallinen Isä siunaa autoon juuri sen
määrän vauhtia, jonka kuski jaksaa
ottaa vastaan.
Kuitenkin on viisaampaa yrittää itsekin ohjata sen auton kulkua ja vauhtia, ettei terveys vaarantuisi.
Miksi vl:ssa ei voisi olla samanlainen näkökanta ja säännöt tähän perhesuunnitteluun?
järki ajattelee juuri kirjoittamallasi tavalla
Mmmmm..., rakastan pohdinta...kaiken kyseenalaistuksia. Tämä oli hyvä !
Näillä PM ym. lehtien vastaavilla jutuilla ja monilla seurapuheilla on tarkoitus saada vl:t kokemaan huonoa omatuntoa, vaikka ilman niitä juttuja nämä ihmiset voisivat elää henkisesti paljon rikkaampaa ja vahvempaa elämää. Ettekö tiedä että suurin osa uskonnollisista liikkeistä pohjautuu psygologiaan, eikä vl ole mikään poikkeus?
juttujen takana on tarkoitus saada meidät tuntemaan huonoa omaatuntoa. Kuitenkin omalla kohdalla tunnen niin. En pysty siihen, mihin meitä opetetaan ja mitä meiltä vaaditaan. Uskoni on siihen liian heikko ja epäileväinen.
Just luin lehdestä ns. asiajutut ehkäisyyn liittyen ja pari onnellista kertomusta arjesta.
Puhumattakaan ehkäisykielteisyyden vaikutusten yksipuolisesta käsittelystä lehdessä, myös käsityksen raamatullista oikeutusta käsiteltiin niukasti ja yksipuolisesti, kuten tapana on.
Seuraavassa muutama havaintoni lehden ehkäisykäsittelystä.
1. Jo kannessa taisi olla lehden loogisin ja selkein perustelu ehkäisykielteisyydelle jotenkin näin:
"kristillisyyden piirissä on aina nähty ehkäisy synniksi". Viittaaminen kirkolliseen perinteeseen on pahasti katolilainen tapa ja harhaoppia. Lutherin mukaan yksin Raamattu on uskon ja elämän korkein ohje.
2. Kutakuinkin ainoat lainatut raamatunkohdat olivat psalmeja, jotka kyllä kertoivat Jumalan kaikkivaltiudesta, mutteivät osoita ehkäisyä synniksi.
3. Kristillisyydessämme on (aivan oikein) ollut tapana olla ottamatta liikaa huomioon ajan henkeä ja vaatimuksia omissa kannoissaan. Nyt kuitenkin Mikkonen tekstissään vetosi valtuovallan huoleen väkimäärän vähenemisestä länsimaissa. Ratkaisuksi tarjoaisin, että suitsisimme itsekkyytämme ja pyrkisimme saamaan adoptiolapsia ns. kolmannesta maailmasta. Niin kuin Pentikäinen kolumnissaan osoitti, muualla maassa olisi paljon jo eläviä ihmisiä, joiden kautta voisimme suojella todellista, jo alkanutta elämää. Köyhissä maissa lapsia jätetään heitteille, joten tilanne vaatii parantamista. Tilannetta voi auttaa myös ostamalla reilun kaupan tuotteita. Koska alamme vaatia itseltämme tämänkaltaisen itsekkyyden hallintaa?
Kohdan kolme valossa nykyinen ehkäisykeskustelu vaikuttaa lähinnä omahyväiseltä hurskastelulta ja keskustelulta, jossa ei aidosti haluta nähdä kaikkia relevantteja seikkoja.
Olen todella pettynyt Päivämieheen taas kerran.
päivämiehen kuivakat lakihenkiset ristiriitaiset jutut etovat enkä niitä enää jaksa lukea
Lopetin niiden lukemiset kun tietyt ristiriitaisuudet tulivat aina vain yhä röyhkeämmin esiin, ja siinä sävyssä ne oikein esiin tuotiinkin. Minulle tuli niiden lukemisesta olo, että lukijaa pidetään kertakaikkiaan ihan aivottomana jolle voi tuputtaa mitä soopaa tahansa. "Kaikki ne kuitenkin uskoo koska usko ei ole järjen asia".
Esim samassa jutussa neuvotaan oikein kädestä pitäen hunajaisin kruusailluin sanakääntein kuinka internet ja video asioissa -tietenkin!-"omatunto ohjaa", ja "sisältö ratkaisee" mitä uskovainen voi katsoa, ja saman jutun viimeisessä kappaleessa todetaan lakonisesti että "tv ei muuten sitten ole uskovaisen kodin huonekalu"
Ihan niinkuin televisioon ei pätisi ihan samat lainalaisuudet kuin internettelevisioon, internet sivustoihin, tai makuunin hyllyjenväliin.
Kyseinen räikeä ristiriita yksinkertaisesti vain jätettiin käsittelemättä. Tuosta vain.
Sappeni kiehui aina kun näitä luin mutta nyttemmin olen vallan lopettanut koko lukemisen.
Sivuaa hieman aihetta:
http://www.joensuu.fi/psykologia/30pesala.html
Vasta vl:sta erotessani tajusin todella mitä tarkoittaa omakohtainen usko ja sen haluan säilyttää, kun olen vihdoin _oikeasti_ sen löytänyt. Näen sen puuttuvan monelta vl:ltä.
Näitä keskusteluja lukiessa ja yleensäkin vl:ien kanssa jutellessa tulee nimenomaan sellainen tunne, että heidän usko pohjautuu sellaisten vl:ien mielipiteeseen, jotka uskaltavat sen tuoda esiin (poikkeavat mielipiteethän ei yleensä tule esiin, koska ne on epäilyksiä ja syntiä).
Uskaltakaa olla rehellisiä itsellenne siinä miten uskotte ja toimitte!
Usko tulee päivämiestä lukemalla. Ei riitä, että teet niin kuin sinusta tuntuu oikealta, koska siitä voi olla erilainen mielipide päivämiehessä.
koska asia on monelle vl-perheelle arka, mutta tosi ja kasvotusten (todellista)mielipidettä ei voi esittää. Oletteko samaa mieltä?
kohta tulee paljon tyhjänpäiväisiä aloituksia, jotta tämä keskustelu saadaan pois etusivulta. Näin on yritetty tehdä ennenkin ja onnistuttu monesti.
Jos ei onnistu, niin ainakin viestejä alkaa katoamaan.
Tämä aihe ei kosketa pientä marginaaliryhmää, vaan isoa osaa vl-perheitä.
Käykää kerrankin asia kunnolla loppuun, niin ei tarvitse ihmetellä suurta mielipiteiden hajontaa.
Kun televisio on vl:lle laite, joka erottaa vl-uskosta, niin eikö viimeinkin pitäisi tällaisista keskusteluista huomata, että internet on paljon pahempi vl-uskosta eroittaja ja tehdä siitä yhtä paheksuttava asia?
ei epäilyjä, ei kiusauksia, jatkuvasti hyvä mieli ja iloisuus siitä, kun saa olla uskomassa ja täysi luottamus siihen, että Jumala tietää mikä itse kullekin ihmiselle on hyväksi. Lapsenuskoa, mutta se ei ehkä aina päde tässä aikuisten elämässä.
Tietysti siis suurin osa uskovaisista unohtaa ehkäisyn ja muut konstit, joilla voisi ehkä siirtää raskaaksituloa (kuten vetoamus väsymykseen, kun toinen haluaa ja käsihommat)siksi, kun on opetettu että se paha synti, jos estää jotakuta syntymästä maailmaan.
En tiedä sitten, että onko se joskus joltakin onnistunut se, että estää ihmisen syntymän maailmaan muuten kuin abortin kautta. Onhan tullut ns. vahinkoraskauksia, eli vaikka ovat ehkäisseet, nin raskaaksi on tultu. Ehkäisyn käyttö, väsymys synnytyksiin ja raskauksiin ja sanominen, että on syntiä edes miettiä mitään minkäänlaista ehkäisyä, saa monet hätääntymään ja kokemaan sairasta omaatuntoa, jolloin joskus on mentävä peräti psykologille juttelemaan, kun ei jaksaisi enää lisää lapsia, mutta on vain tehtävä niitä.
Ja tietysti se huono omatunto tulee siitäkin, jos yhtenä iltana viikossa on vain käsihyväilyjä, niin tuleekin tunne ehkä, että siksi lasta ei kuulu, kun silloin ja silloin ei ollut yhdyntää ja huono omatunto, jos onkin estänyt jotakuta syntymästä:/
Missä oli sen äidin näkemys, joka uupuu _täysin_ lukuisten raskauksien ja perheen paineiden alle.
Ei tuollaista näkemystä löydä muuten kuin internetin palstoilta, jossa pystyy anonyymisti asian kertomaan.
koska ehkäisy on kaikessa, joka tilanteessa kielletty, niin eihän sitä voi alkaa sallimaan missään tapauksessa. Olisi riski, että joku alkaa tulkitsemaan ehkäisyn luvalliseksi hieman omien mittapuiden mukaan. Ei ole väsymystä, ei kärsimystä, sillä kärsimysten päämääränä on taivas ja ilo on kuolla, kun on tehnyt ja täyttänyt Jumalan tahdon. Vaikka olisi vatsanahka kuinka venynyt ja henkinen masennus vaivaisi monia vuosia, niin pääasia on, että pääsee uskovaisena perille taivaaseen. Mutta valitettavasti harvalla suurperheellä on asiat niin hyvin, että ei ole huolta eikä murheita.
Joskus voi kyllä olla niin, että Jumala ei katsele hyvällä, kun ihminen tahallaan riskeeraa terveytensä ja aiheuttaa itselleen kovaa kärsimystä. Kyllähän sairaanakin ollessa on haettava lääkettä ja apua, sillä on väärin olla hoitamatta esim.syöpää. Lääketieteen yksi tärkein kohta on kunnioittaa elämää ja jokaisen tulee huolehtia omasta terveydestään, ei saa esim. tehdä liikaa töitä jotta ei ajaudu burn outiin ja näin itse itselleen aiheuta vahinkoa.
Raskaaksi tuleminen on ikään kuin työtä?
Ehkä joillakin naisilla on vain se taipumus, että voisivat saada vaikka kuinka monta lasta, ilman mitään rajoituksia. Mutta toisaalta jokaisella ihmisellä on tarkoitus, joten emme me kukaan ole täällä noin vain, vaan jokaisella on kohtalonsa. Vaikeita kysymyksiä, mutta miksi halutaan olla ankaria sellaisille, joilla on voimat loppu? Miksi ei ajatella, että jotkut jaksavat hoitaa sen vanhemmuuden hyvin ja toiset ei niin hyvin? Kouluttautumisen perusteella harjoitettu ehkäisy on väärin, mutta eri asia on kun voimat ovat loppu.
Uskovaisille on annettu kehoitus paastota seksistä. Se tapahtuu luonnonjärjestystä kunnioittaen.
olla jos paastotaan kuten syömisen suhteen:)
Mutta miksi Raamatussa ei kirjoiteta, että "älkää ehkäiskö lapsia syntymästä" tai "estäkö syntymästä"? Ehkäisyvälineitä oli jo Raamatun aikoina ja paljon ennen sitä ja aborttikin on silloin jo tiedetty, joten miksi Raamattu ei kirjoita mitään ehkäisemättömyysasiasta, onko se kuitenkin sellainen juttu, että se on tulkinnanvarainen ja kaikki ihmiset ovat erilaisia?
Luin monia kirjoituksia, erilaisilla lahjoilla varustettujen ihmisten kirjoittamia. Kyyneleet silmissä luin ja ajattelin: ei ole opetus miksikään muuttunut. Vaikka kovin kylmä maailmassa on.Haluaisinkin kiittää Päivämiestä siitä, että tämä aihe otettiin nyt esille.
...
Kärkölän kanta ihmetytti minua suuresti.Mielestäni se kumosi kaiken ,mitä edellä oli asiasta kerrottu.Mistä raja oikein enää vedetään? Kuka on tarpeeksi sairas ja kuka ei? Itselläni on sellainen fyysinen sairaus(hengenvaarallinen) joka aivan varmasti on pätevä este lasten saamiselle, ja joudun käyttämään raskasta lääkitystä siihen.Mutta itselleni ehkäiseminen ei tulisi kysymykseenkään.En voisi sitä harrastaa, omatuntoni ei sallisi sitä. Tosin minun ei siitä tarvitse kantaa enää huolta, koska joudun asumaan asumuserossa miehestäni.Mutta ottaisin silti vastaan myös kehitysvammaisenkin lapsen.Kuka siis on tarpeeksi sairas ja estynyt, mistä se raja enää vedetään? Pelkäänpä, että rajat vähitellen taitavat hämärtyä kokonaan.Kärkölän kannanotto oli mielestäni epäilyttävä.Mihin on unohtunut uskovaisilta pyhä risti, mistä Martti Lutherkin jo aikoinaan puhui? Olemmeko alkaneet noudattaa jotakin menestysuskontoa?
Mitä mieltä olette tästä: olisiko selibaatti sittenkin se pienempi synti?
Haluatko sinä että linjaa kiristetään? Enemmistö ei halua! Jos haluat olla ehkäisemättä vaikka sinulla on siihen oikeus (ja Raamatun terveyden vaalimisen perusteella velvollisuuskin) niin se on henkilökohtainen päätöksesi.
Miten tästäkin saadaa ehdonvallan asia?
näkökulmia asiaan?
Selibaatista vielä.;)
Miesten kirjoittamiahan näkökulmia ne olivat tuolla Päivämiehessä.Ehkä heille ei tullut varsinaisesti juuri tuo selibaatti mieleen?
Anteeksi tämä kärkevähkö kannanottoni.
Uskovaiset, sanokaa tähän jotakin.
Minä ainakin pahennuin tuosta Kärkölän kannanotosta.:(
Vastasin jo tekstiisi ensimmäisessä viestissä...
Mutta jos kerroit, että Hynde ja 2003 sanovat väärähenkiseksi sinua.
Niin vastahan 2003 sanoi eräälle nimeä mainitsemattomalle henkilölle että sitä ei voi yksityien tehdä, jos oikein muistan.
Niin minäkin ymmärrän asian.
Hynde, sinä joka aina täällä olet saarnannut sielunvihollisen saarnaa esim sterilisaatiota tms raskauden estämismenetelmää (äidin vakava sairaus tms tapauksessa) vastaan, luitko Kärkölän jutun?
Siinä oli AIVAN NIINKUIN TÄÄLLÄ PALSTALLA on moneen kertaan todettu: UUSI RASKAUS ESTETÄÄN!
Sinä kamalassa lakihegessäsi olet kaivanut 70 luvun päivämiehiä hullussa julkaisu-uskossasi esiin ja opettanut taakkansa alla olevia äitejä HARHAAN!!!
EDELLEEN ON NÄIN:
-kuolemanvaaran uhatessa äitiä uuden raskauden vuoksi, on tämä uusi raskaus LUPA ESTÄÄ!!!!!
puhukoon hynde ihan mitä lystää, niin NÄIN SE VAAN ON!!!
miksi puhut maailmalliseen äänensävyyn.
Mistä tiepät mitä K tarkoitti. Hengenmeno jos on vääjäämätön niinkuin kohdun repeämisessä vai tarkoitus kaikkinaisten tekosyiden vuoksi lasten hengen kustannuksella omaa elämää varmistelemaan.
Olen reinikaisen erkin käsitykstä oman mielipiteeni tänne nyt sanonut. Se menee näin.
Aviovaimon sairastaessa, ollessa toipilaana tai fyysisesti tai psyykkisesti uupuneena, rakkauden käsky opettaa, että tuona aikana pidättäydytään avioliitossa yhdyselämästä. Tämä merkitsee silloin yhteistä paastoa ja rukousta Jumalan sanan mukaisesti EIKÄ EHKÄISYÄ.
OIKEA OPETUS ON ETTÄ Jumalanvaltakunnassa nähdään niin että uusi raskaus kertakaikkiaan estetään jos terveydentila niin vaatii.
Kyse on tällöin sairauden hoidosta ja vahinkojen eliminoimisesta, ei perhesuunnittelusta.
Keinoja siihen on monia, ei niihin tarvitse sen kummempaa kantaa ottaa. Ei keino ratkaise mitään vaan tarkoitus: UUDEN RASKAUDEN ESTÄMINEN KUOLEMANVAARAN UHATESSA.
Keinoista - käytännössä totean että esimerkiksi sterilisaation on ottanut tällaisessa tilanteessa monet uskovaiset äidit. Ja ovat toimineet ihan Jumalanvaltakunnan ohjeiden mukaisesti.
Hynden opetus on väärää.
Esimerkiksi masennuksen uhatessa voi tulla itsemurhaajatuksia ja silloinhan ehkäisy on yhtä kuin turvavyön käyttö autossa.
Ehkäiskää vapaasti, jos jaksaminen on vaikeaa.
Steriilisaatio on usein pysyvä ratkaisu ja siihen ei pidä tällaisessa tilanteessa mennä.
En ota kantaa keinoihin enkä tarveharkintaan koska ne päättää jokainen yhdessä uskovaisten ystäviensä, ehkä puhujien, ja lääkäreiden kanssa keskusteltuaan.
Eivätkä keinot edes ole asiassa olennaisiakaan, vaan periaate ja tarkoitus, joka Jumalanvaltakunnassa nähdään näin:
KUOLEMANVAARAN UHATESSA UUSI RASKAUS ON LUPA ESTÄÄ, eikä tällöin kyse ole perhesuunnittelusta vaan sairauden hoidosta (ja vahinkojen minimoinnista)
Sellaisen todistuksenko haluat meistä antaa?
No me ollaaan mielestäsi sitten Erkki veljen kannsa harhaoppisia kun neuvomme pidättäytymään siinä uskon rukouksessa että sanan mukainen Jumalan luonnonjärjestys saisi kunnian.
Terveellinen Jumalanvaltakunnan opetus ei sinulle nyt käy.
Olet lakihengessä ja johdatat muitakin harhaan, asetat taakkoja sairaille äideille ja aiheutat ehkä pahimmassa tapauksessa kuolemantapauksiakin.
Varoitan kaikkia uskovaisia sinunlaisistasi.
Uskokaa uskovaiset niinkuin Jumalanvaltakunnassa opetetaan!
Lasten oikeudesta syntyä kirjoitan.
Ihan Jumalan valtakunnasta olen näin oppinut.
Niin, onko erkki tässä lakihengessä?
mutta sinä olet lakihengessä koska opetat niin että sterilisaation ottaminen kuolemanvaaran uhatessa olisi muka syntiä
Omatunto ei salli, kun paasto parantaa.
hätävarjelun liiottelu on väärin
seksistä, sillä sekin on ehkäisyä! Täytyy joka ilta suostua seksiin, jotta yksikään mahd. tilanne tulla raskaaksi ei menisi ohi. Aatteleppa perheitä, joissa saattaa joidenkin lasten syntymän välillä olla kolme vuotta. On voinut käydä niin, että kaksi lasta on jäänyt syntymättä, jos on väärään aikaan ollut käsipeliä tai ei ole huvittanut!
Tuo voi olla sinun käsityksesi, mutta ei vl:en. Mistä ihmeen yhdyntäpakosta sinä puhut? Naurettava ajatuskin, miten määritellään? Kerran päivässäkö? viikossa? Voi olla että munasolu oli liikkeellä eilen aamupäivällä, mutta kun oltiin töissä. Olisko työnantajalta pitänyt pyytää vapaata...
Vakavasti ottaen on sevää, että jos jompi kumpi ei halua tai jaksa, silloin tulee pidättäytyä.
Kuules, nyt on raamattu puolellani.
Provosoitko tahallas?
Paavali antaa luvan pidättäytyä ja antaapa kristillysyyden kirjatkin.
Ei ole ehkäisyä kun ei ole mitä ehkäistä.
Myöemmin naimisiin menneet ei saa keskim. niin paljon lapsia joten Ei tarvitse edes mennä heti naimisiin.
Eikä tämä ole ehkäisyä. Katso miten luonto toimii, Jumala on luonnut sen ja hänen tekonsa näkyvät siinä.
on lupa ottaa sterilisaatio ja siten estää uusi, vaaralliseksi ennustettu, raskaus
ehkäisyä, jos ei puoleen vuoteen harrasteta seksiä, jos on väsynyt. Nimittäin se väsymys pitää hoitaa pois ja pitää löytyä aikaa lasten teolle. Mistä te sen tiedätte, onko kaikki ne syntyneet maailmaan, joiden on ollut tarkoituskin syntyä vai onko joku jäänyt syntymättä uskovaisessa perheessä? Joku on voinut jäädä syntymättä, jos on liian kauan oltu ilman seksiä tai vain käsihyväilyin. Tämä on fakta ja lisääntyminen on ihmisen tarkoitus, jos vetoatte ajatukseen, että lisääntykää ja täyttäkää maa. Mitään verukkeita ei voi keksiä. Miksi pidättäytyisit? Päivämiehessä sanottiin, että kaikenlainen ehkäisy on väärin, niin myös pidättäytyminen. Pidättäytymisen taka-ajatus voi usein olla toisella puolisolla se, että ei tulisi enää lisää lapsia.
melkoinen saivartelija...
Ei ihminen päätä siitä, kenen on tarkoitus syntyä maailmaan. Se päätös kuuluu yksinomaan Jumalalle, elämän antajalle ja ottajalle. Siispä voimme luottaa siihen, että kaikki lapset, joiden on tarkoitus syntyä, syntyvät, ja pitää itse omatuntomme puhtaana näissä asioissa. Pidättäytyminen on ehkäisykeino silloin kun se mielletään ehkäisyksi, eli ehkäisy on päätarkoituksena.
Jos vielä viitsit vastata tuolla ylempänä olevaan kysymykseen koskien avaukseni aihepiiriä ja niiden käsittelyä vl-kulttuurissa, niin olisin kiitollinen.
Lisäkysymys: Mikä on taustasi? Oletko perheellinen eli oletko kokenut niitä ongelmia, joista tässä keskustellaan?
Paasto eli selbaaatti.. hmmm. Olen parisuhteessa. Vierellä rakastettava vaimo ja joskus tekee mieli. Joudun kieltäytymään aina ja aina uudestaan. Lakana kastuu tahtoen tai tahtomattaan. Parisuhde kärsii ja sitä myötä koko perhe. Sinun vastaus on paasto. Kaikki muu on syntiä (Päikkkärin perusteella muuten sekin olisi). Olenkohan lain alla vai vapauttikohan Kristus meidät tekojen orjuudesta uskomisen vapauteen ja sitä myötä elämän vapauteen.
Reinikainen on varmaan sanonut tuon mitä kirjoitat, en sitä epäile.
Mutta muutenhan Reinikainen on puhunut paljon asioista, joita Sinä et tunnu yhtään kannattavan. Mm. keskustelun avoimuuden puolesta, sen puolesta, että teoista ei missään muodossa saa tehdä autuuden ehtoa, rakkauden merkityksestä jne.
Maaningan (? muistaakseni) suviseurojen loppupuolella Reinikainen piti hätkähdyttävän puheen, jossa hän mm. kehotti seuraviéraita olemaan penkissä valppaana, ettei kukaan saarnaa lakihenkisesti tekoja ja elämäntapaa painottaen ja jos niin kuitenkin tapahtuu, kehotti antamaan puhujille suoraa palautetta. Samassa puheessaan hän myös totesi, että vl-liikkeessä on viime vuosikymmeninä ollut huolestuttavia piirteitä vääristä painotuksista.
Harvoin kuulee vastaavaa ja vielä suviseuroissa.
Reinikainen on ikämies ja pidimme tuota hänen saarnaansa eräänlaisena testamenttina. Onhan hän ollut opillisesti tarkka ja pitänyt noita asioita johdonmukaisesti esillä aiemminkin.
Sinun tulkintasi muista kuin nyt tästä ehkäisykysymyksestä eivät ihan äkkiä tuo mieleen juuri Reinikaisen linjauksia.
Mulla ei ole valitettavsti nyt kerrottavaa mielipidettä yllä kysyttyyn.
Käsittely tulee toimia kuitenkin unohtamatta ensimmäistä rakkauskäskyä rakasta Jumalaasi yli kaiken.
Tulen tn. kokemaan samoja ongelmia. Jos Herra sallii.
Päkkärissä vuodelta 85 oli samasta paastosta kuin kirjoitin. Taitaa olla ihan sanasta sanaan.
Sen jälkeen julkaistusta kirjasta olen lukenut.
Ei se nyt yhtäkkiä synniksi muutu, vaan ennemmin tarkentaa pidättäytymistä. Sanoohan Paavali:
Älkää keskeyttäkö yhdyselämäänne, paitsi ehkä yhteisestä sopimuksesta joksikin aikaa (1kor7)
Yksikään elämä ei synny Jumalan tahtomatta.
Meidän on muistettava kuitenki että järjestyksen Jumala toimii luonnonjärjestyksensä mukaan niin että yhtymisestä seuraa raskaus.
Eikö meidän tulisi kunnioittaa tätä, että jos vapisemme raskauden edessä niin paastoamme.
Ei lasta synny ilman luonnonjärjestystä.
Emme me tässä puutu luomistyöhän. Ehkäisyssä on aina kyse yhdyntä ilman mahdollista lasta.
Jos emme hillitse niin joudumme uskaltautumaan tahtoonsa.
Tuohon luonnonjärjestykseen puuttuminen pelottaa niin ettei uskota enää että Luonnonjärjestyksen seurauksena on Jumalan tahdon jälkeen lapsi. Ja mennään juuri sen takia estelemään ettei lasta, Herran tahtoa yhteyselämän jälkeen, syntyisi.
Luottamuspula?
Et vastannut Hynde Tarsigerin kysymykseen koskien omaa perhetilannettasi. Minä voin vastata, koska olet sen toisaalla keskusteluissa kertonut.
Eli Hynde on poikamies.
Valitettavasti ulkonaisten tekojen ja tekemättömyyksien kautta uskovaisia lajittelevat lakihenkiset eksyttäjät ovat saaneet liikkeessämme vallan.
Enkä tarkoita "tekemisillä" Raamatun selvästi ilmoittamia syntejä vaan isiltä perittyjä elämäntapaohjeita, jotka on kategorisoitu syntiäkin pahemmiksi.
Niinpä viinilasillisen illallisella nauttiva on kieltänyt uskonsa teoillaan.
Jos Jeesus tulisi maan päälle tänä päivänä ensimmäisten joukossa lestadiolaiset häntä osoittaisivat : katsokaa viininjuojaa ja lihansyöjää.....
Hei, ei aleta patsastelee ihmisten päälle.
Vaara on myös mennä toiseen äärilaitaaan tyyliin nytpäs saan tehdä tätä mikä oli ennen kielletty.
70-luvulla oli monin paikoin vääriä pinnallisia painotuksia. Mutta älkää nyt alkako väittää että kaikki siltä ajalta oli pimeyttä. Eihän Jumalan valtakunta ei joudu pimeyteen.
Minäkö olisin Keskustelun avoimuutta vastaan. :D
Tekojen puolesta :D
Piti vaihtaa silloin otsikko mutta tulipahan julki sanottua, toivottavasti et pahastunu.
Tuli nimitettyä ortodoksikoksi kun korostat puhdasoppisuutta, ortodoksiaa. Oikea oppi isolla oolla.
Nuo tuollaiset isännän otteet on mielestäni vähän vääränlaista keskustelua. 70 luvulla puhuttiin isäntähengestä kun puhutiin sellaisesta määräävästä otteesta.
nyt kirjoitit että ehkäisyssä on aina kyse yhdynnästä ilman mahdollista lasta. Ei ainakaan ole noin vaan ehkäisyä on ajatukset ja välttelyt, ym kaikki mikä estää rakastelemasta vapaasti. Luepa päivämies, niin siellä lukee et kaikenlainen ehkäisy on syntiä! Ja ei kuulu Jumalanlapselle!
että en etsi lupaa ehkäistä. Minulla on perhettä ja lapsia jo aikuisesta aivan pieniin pellavapäihin. Olkoon se todiste ehkäisemättömyydestä. Olenko asiassa täysin puhdas? Siihen vastaan pienessä miespiirissä käydyllä keskustelulla ja toteamuksella, että ei meistä kukaan ole. Meillä on kuitenkin asiasta kokemusta, jota sinulla ei ole.
Nyt myös ymmärrän, miksi et vastannut kysymykseeni koskien avauksessa olleita aihepiirejä. Sinulla ei ole kokemusta eikä sen myötä näkemystä. Et kieltänyt ongelman olemassaoloa. Sekin on jo paljon. Ratkaisusi oli hengellistää asia. Hengellistämisen myötä asiaan tulee painotuksia, jotka hämärtävät asian ja samalla syyllistävät meidät. Sillä alueella olet hyvä. Kehoittaisin sinua kaikesta huolimatta näyränä ja lapsenmielisenä tarkastelemaan tällaisia asioita ja olemaan tarvittaessa jopa hiljaa.
"Keinoja siihen on monia, ei niihin tarvitse sen kummempaa kantaa ottaa. Ei keino ratkaise mitään vaan tarkoitus"
Noinkohan? Esität kyllä nyt tässä pelkästään omia näkemyksiäsi.
muistan sen saarnan, mutta en noita "painotusseikkoja", mitä kerroit. Niitä ei ole myöskään kyseisessä suviseurajulkaisussa; tarkistin juuri suurennuslasin kanssa.
Joskus tosin kuulee, niinkuin toivoo kuulevansa.
Muistan itsekin lukeneeni kauan sitten tuon ko. kirjoituksen, jossa oli juuri tuo ER:n kanta ehkäisyyn.
Luin sen. Sitten revin lehden tuhannenkappaleiksi!
Niin, pitää kohtu poistaa niin homma menee oikein.
En koe hengellistäväni vaan eikös uskovaisen ole hyvä etsiä ongelmissa myös Jumlan tahtoa.
Ei uskovaisen hengellinen elämä tarvitse olla erikseen. Uskovaisenahan me tallamme tällä.
Ei tarvitse maallistaakaan asioita. Se maallistuminenkin on niin lähellä jos me vaan järjellä ja tunteella näitä ajattelemme.
Syytöntä ei ole tarkoitus etsiä, vaan on myös hyvä että tunnemme syyllisyytemme. Ei me haluta aina Jumalan tahtoa. En minä halua tosi-isoa perhettä. Kyllä minunkin järkeni tässä kapinoi uskoani vastaan. Joskus tunteenikin on uskoa vastaan. Mutta ei usko ole tuntemisessakaan.
Olen tarvittaessa toivottavasti hiljaa, mutta tänään en voinut. Aihepiireistä olin hiljaa kun ei jaksa täällä niistä muutenkaan puhua, mutta en sanois ettei ole mitään näkemystä. Se kysymys tyyppiä "sanoiko Jumala todella niin"- saako ehkäistä? se sai sydämeni hakkaamaan ja siihen mulla oli sanottavani vaikka tämä ei olisi siihen paras paikka.
Mistä olet löytänyt sellaisen suviseurajulkaisun? Mistä sen saisin käsiini? Haluaisin palata siihen, niin mieleenpainuva puhe se oli.
Kuuntelimme tuon saarnan noin viidentoista hengen porukalla asuntovaunulla ja olemme jutelleet siitä usein. Meillä kaikilla on siitä hyvin samansuuntaiset muistikuvat.
Eikä se Reinikaisen linjan kanssa missään ristiriidassa ollut vaikka ikääntyminen ja keskeisistä tehtävistä sivuun jääminen onkin selvästi tuonut rohkeutta asioiden esittämiseen.
Erkin puhe, ei siinä mitään poikkeavaa vl-opetukseen tai hänen aiempiin puheisiinsa ollut.
(Jännäsin itse vain, kuinka hän saa pidetyksi puheensa "kasassa", ikääntyminen toi jo tuolloin tuntumaa, ettei saarna "lähtenyt" enää kuin tykin suusta, niinkuin hänellä voimansa päivinä)
Joka syksy rauhanyhdistyksillä on myynnissä sen kesän suviseurajulkaisu, tämänvuotinenkin on jo ainakin meillä tutkittu.
Olisko noita Maaningan suviseurajulkaisuja jäljellä missään....kysy tuttavavapiirissä, kai jollakin on.
Jotenkin vastauksesi aidosti lämmitti mieltäni. Siitä puuttui se syyllistävä asenne, jota kavahdan. Kannan heikkoudessana syyllisyyttä jo ihan riittävästi. Kiitokset kommentista!
No ei se kyllä sellainen saarna ollut että joka sunnuntai seuratuvalla kuulisi! Minusta se oli niin rohkea ja raitis että olin onnellinen pitkään sen jälkeen. Olen samaa mieltä siinä, että puhe oli linjassa Reinikaisen aiempien, ainakin näiden myöhempien vaiheiden puheiden ja kirjoitusten kanssa.
Editoidaankohan niitä suviseurajulkaisujen saarnoja vai julkaistaanko sanasta sanaan? Täytyy tuunustaa, etten ole tullut noihin suviseurajulkaisuihin tutustuneeksi.
Kiitos joka tapauksessa tiedosta!
että saarnoja varsinaisesti muokattaisi kirjoitettuun saarnakirjaan. Joskus olen jopa vertaillut nettitaltiointia ja kirjoitettua.
Jonkunlaista korjailua varmaan on.
Esimerkisi tässä puheenaolevassa saarnassaan Erkki kertoi aluksi juttua Kimpimäen mokasta. Eino oli saarnata posottanut:"....niinkuin kirjoittaa apostoli Paavali;´koettelee, mut eipä hylkää Herra..´
Einollehan tuli se virhe, ettei tuo sitaatti ole Paavalia, vaan Saarijärven Paavoa ja Runebergiä....- Erkki kertoi vielä kuinka Einoa oli harmittanut kun veljet olivat oikoneet. Tämä nauratti seuraväkeä, vaikkei siitä kommelluksen kerronnasta tahtonut oikein tolkkua tulla, ei oikein itsekään muistanut kuka oli kirjoittanut ja mitä. Joutui pitkään jahkailemaan edestakaisin.
Yllä kerrottua ei kirjallisessa saarnassa ole. Sen verran on korjattu ainakin.
Tietysti spontaanissa puhetilanteessa tulee yleensäkin sellaista ilmaisua, joka kirjoitettuun asuun istuakseen tarvitsee tiivistystä.
Maaningan suviseurajulkaisun toimittaja näyttää olleen Matti Taskila Kannuksesta.
Ei patsasatella ihmisillä. Tukeuduit vaan itse voimakkaasti Erkki-veljeen käyttäen hänen lausuntoaan kilpenäsi.
Olet oikeassa siinä, että on ihan ilmeinen vaara mennä äärilaitaan. Suuntaan tai toiseen. Siksi minusta avoin keskustelu onkin niin kullan arvoista, että voisimme sen avulla ymmärtää sisäistetymmin mistä on kysymys, tyynesti keskittyä oleelliseen ilman ylilyöntejä sinne ja tänne.
Kun ei oikein ymmärrä mistä kokonaisuudessa on kysymys, kulloisenkin tilanteen ja siihen etsittävän ratkaisun pointti on vaikea löytää. Mahdollisimman avoimet ja rehelliset keskustelut toistemme kanssa auttavat meitä siinä. Ainakin minua ovat auttaneet.
Kiva jos kannatat avointa keskustelua! Minä olen käsittänyt, että ahdistut, jos rehelliseen tuntojen ilmaisuun sisältyy asioiden negatiivistenkin puolien esilletuomista, kriittiseksi tulkittavaa. Mutta jos sitä ei sallita, sensuroidaan jo kroisisti. Se ei ole enää avointa keskustelua vaan sellaista, jonka rajat on ennalta määrätty.
Sinunkin näkemyksesi on tervetullut kokonaisuuteen, ainakin itse puntaroin kirjoituksiasi aina ajatuksella ja yritän ymmärtää viestisi. Vaikkakin näkemyksesi ovat usein varsin kaukana omistani, eikä erityisesti kokemuksellista yhteistä tasoa löydy etsimälläkään, arvostan vilpitöntä lähestymistapaasi ja sitä, että et ole ylimielinen.
Tukeudun, koska.
7 Muistakaat teidän opettajianne, jotka teille Jumalan sanaa puhuneet ovat, joiden uskoa te seuratkaat, ja ottakaat vaari, millainen loppu heidän menollansa oli.
uusi:
Muistakaa johtajianne, niitä, jotka julistivat teille Jumalan sanaa. Pitäkää mielessänne, miten he elämänsä elivät, ja ottakaa heidän uskonsa esikuvaksenne.
En pidä siitä kun käytit häntä minua vastaan.
Sellaisessa mikä ei pidä paikkansa.
Eikö se ole toisten päälle riitelemistä.
Avointa riitelyä en kannata.
Miten niin käytin häntä Sinua vastaan?
Mikä kirjoituksessani oli avointa riitelyä?
Olithan juuri edellä käyttänyt samaa Reinikaista edellistä kirjoittajaa "vastaan", omaa sanontaasi lainatakseni. Miten minun viittaukseni Reinikaiseen (suhteessa Sinun kommentointiisi) poikkesi omastasi suhteessa nimimerkki "eräsveeällä" kommentointiin?
Ja mikä kirjoituksessani ei pitänyt paikkaansa?
En oikein ymmärrä Hynde. Voisitko ystävällisesti selventää?
Miten niin käytin häntä Sinua vastaan?
Mikä kirjoituksessani oli avointa riitelyä?
Olithan juuri edellä käyttänyt samaa Reinikaista edellistä kirjoittajaa "vastaan", omaa sanontaasi lainatakseni. Miten minun viittaukseni Reinikaiseen (suhteessa Sinun kommentointiisi) poikkesi omastasi suhteessa nimimerkki "eräsveeällä" kommentointiin?
Ja mikä kirjoituksessani ei pitänyt paikkaansa?
En oikein ymmärrä Hynde. Voisitko ystävällisesti selventää?
Ei meinaa millään lähettää viestiä, väittää vaan, että samansisältöinen viesti on jo lähetetty. Eli vähän muutosta viestiin ja uusi kokeilu.
Alla näyttävät muutkin kuin minä yrittäneen puskea viestiä ulos. Minun koneellani myöskin vl-etusivulla tämän ketjun vastausten määrä muuttui yks kaks kolmeksikymmeneksikahdeksaksi, vaikka on oikeasti reilusti yli sata.
Onkohan vika omassa koneessani vai jossain muualla?
lueppa vaikka uudestaa väitteesi käsityksistäni.
Täällä muodostuu käsitys paljon kirjoittavien tavasta ajatella. Joskus se käsitys on hätiköitykin ja oikenee keskustelun edetessä.
Sinäkin olet joskus luonnehtinut suorin sanoin minun ajattelutapaani. Ja siihen Sinulla olkoon täysi vapaus. Jo kirjoitellessamme julkiselle palstalle, asetamme itsemme alttiiksi sille, että toiset tulkitsevat esittämiämme ajatuksia. Se kuuluu mielestäni pelin henkeen. Ja voihan, kuten aina hyvässä keskustelussa, esittää perusteluita puolustuksekseen jos kokee, että on tullut väärinymmärretyksi.
Olen käsittänyt, että pelkäät avointa keskustelua siihen väistämättä sisältyvien negatiivisten puolien esilletuonnin takia. Olet usein korostanut rehellisen itseilmaisun tarpeettomuutta ja nähnyt siinä jopa eksytyksen ja eriseuran ainekset.(vrt. kirjoituksesi Tarsigerille, joka ainakin minusta kirjoittaa hyvin rehellisesti ja vilpittömästi vain tosiasioista, välttäen kaikkea turhaa "riekkumista".)
Olet myös puolustanut lähtökohtaista kuuliaisuutta seurakunnalle asiasta riippumatta, sen sijaan, että oikeasti monipuolisesti keskusteltaisiin asioista.
Ajattelen myös, että vl-kristittyinä Sinä ja Reinikainen edustatte kahta ääripäätä.
Perustele minulle, miksi sanot "väitteitäni" (sitaateissa siksi, kun en oikeasti mitään väitä) vääriksi. Se ei kirkastu minulle omaa lausettani uudelleen lukemalla. Olisin pelkästään helpottunut jos nuo esille tuomani asiat eivät pitäisi kohdallasi paikkaansa.
Minulle tuollaiset ajattelutavat edustavat erittäin huolestuttavaa, ensinnäkin todellisen vapauden ja siihen liittyvän ilmapiirin turvallisuuden puuttumista ja toiseksi painopisteen vääristymistä armoevankeliumin ääreltä kuivan ja kireän lakihengen suuntaan.
"Ajattelen myös, että vl-kristittyinä Sinä ja Reinikainen edustatte kahta ääripäätä"
tuosta ei tule mieleen ku kysyä
missäs päässä sinä olet.
Mun ei kannata jatkaa tämänlaista keskustelua.
Vähän epäilinkin, ettet ole kiinnostunut keskustelusta, ellei se tapahdu Sinun ehdoillasi :) Siihenkin Sinulla on oikeus, mutta älä sitten ihmettele niin kauheasti palautetta.
Kirjoitit: "Se ei ole enää avointa keskustelua vaan sellaista, jonka rajat on ennalta määrätty."
Juuri sellaisia ovat kokemukseni mukaan seurakuntapäivät ja keskusteluillat. Linjaa tuodaa esille, mutta ongelmat eivät ratkea. Jos liike ei uudistu, se hajoaa.
Sitä ennen hajoaa monelta pää.
Meillä syntyi nopeasti kuusi lasta. Vaimo väsyi työtaakkansa alle. Tuli vakavaa masennusta ja sen mukana koko perheen voimavarat olivat tosi koetuksella. Onneksi itsellä oli voimia sen verran, että jaksoi jotenkin elämää pyörittää.
Tein itse sen päätöksen, että alan ehkäiseen käyttäen ns. varmoja päiviä ehkäisykeinona. Vaimoni ei tiedä päätöksestäni mitään. Hän sanoo vaan, että kyllä se luoja ymmärtää meidän perheen tilanteen kun hän ei siunaa nyt tässä tilanteessa lisää lapsia.
Tämän päätöksen myötä perheen tilanne on muuttunut paljon valoisampaan suuntaan. Vaimo jaksaa paljon paremmin ja muutenkin meillä vanhemmilla on aikaa enemmän kasvattaa lapsia.
Aikaisemmin äidin huolenpito keskittyi suurimmaksi osaksi perheen nuorimpaan. Muut lapset jäivät enemmän heitteille. Aikaa ei yksinkertaisesti riittänyt kaikille.
Muutenkin aviosuhde on parantunut päätöksen myötä. Seksielämä on ihan toisella mallilla kuin aikaisemmin. Pitää vaan muistaa pitää pieni paussi oikeaan aikaan. Mutta pikku paussin jälkeen se seksi onkin valtavaa:)
Kuuleppa...vaimosi varmastikin tiedostaa asian, mutta on mielummin hiljaa, koska on itsekin nähnyt sen helpottavan elämäänne.
Totuus on vain se, että vl-oppi kieltää tämän ja elätte ns. valheessa.
mutta EI RAAMATTU!!! Ja Raamattu on ihmisen elämän ylin ohje, mikään muu ei saa tulla sen edelle! Eikä mitään sellaista saa laittaa ihmisen taakaksi ja säännöksi, mitä Raamatussa ei selvin sanoin niin opeteta. Toki ihminen itse voi sitoutua noudattamaan jotain, mitä Raamatussa ei vaadita, mutta tällöin lähtökohta onkin jo aivan toinen.
Missään ei Raamatussa kielletä ehkäisyä.
Jumala antoi meille järjen, jota saa käyttää. Jo pelkästään lähimmäisen rakkauden vaatimus tässä tilanteessa osoittaa, että on täysin oikein varjella vaimon -tuon tärkeimmän ja läheisimmän ihmisen- hyvinvointia.
Ei ihmisen tarvitse vaistonvaraisesti lisääntyä kuin eläin, niin kuin joku jo mainitsi.
Minulle oli myös silmiinpistävää se, että raamatunkohtia ei lapsijutuissa ollut. Mutta Mikkosen kirjoituksessa oli seuraava lause " Jumalan sanan mukaan ihminen
on ihminen hedelmöityksestä asti."
Tämä lause on suuresti ristiriidassa koko ehkäisyteeman kanssa. Tässähän kääntäen kerrotaan kuinka Jumalan sanan mukaan ihmistä ei ole ennen hedelmöitymistä. Ja siten ennen hedelmöitymistä tapahtuvassa ehkäisyssä ei estetä Jumalan suunnittelemaa ihmistä.
Kuten huomaatte kantaa ehkäisyn luvallisuuteen lievennetään vähitellen, kuten tv:n omistamiseenkin.
Sitä ei voi tehdä kerralla, koska kato jäsenmäärässä olisi suurempi, kuin tällaisella aivopesulla.
Rivien välistä lukemalla osa saa tuolla lauseella kerrottuaan omalletunnolleen, että ehkäisy on sallittua, koska hedelmöitystä ei ole tapahtunut.
Eihän sen jälkeen ehkäistä, kun hedelmöitys on tapahtunut, vaan sittenhän puhutaan abortista?
>> koska kato jäsenmäärässä olisi suurempi
Rahaa liikkuu ja vl:t työllistää paljon. On isoja opistoja, jotka lakkaavat toimimasta, kun oppilaat häipyy. Kirjallisuuden ja lehtien myynti romahtaa. Työntekijöitä lähtisi monesta paikkaa. "Hyväveli suhteilla on monessa yrityksessä ihmisiä, jotka eivät siellä olisi, ellei kuuluisi vl-piiriin jne.
Jos jäsenmäärä yllättäen romahtaisi, niin koko SRK olisi taloudellisessa pulassa.
Useilla rauhanyhdistyksillä on paljon velkaa, jota maksetaan "talkoilla".
Toki paljon muitakin syitä löytyy, mutta en jaksa niitä tähän alkaa vääntämään.
Onhan se totta, että jos toiminta perustuu rahan pyöritykseen, niin hankalaksi menee. Jos kuitenkin miettii, mitä varten koko rumba on pystyssä, niin saattaa sen rumban pyörityksen motiivitkin näkyä toisessa valossa.
SRK ei pidä opistoja pystössä eikä järjestä rauhanyhdistyksille velkaa itsensä vuoksi, vaan kaikki tapahtuu jäsenistön aloitteesta. Ei kyse ole mistään top-down-hommasta vaan enemmänkin bottom-up. Juridinen yhdistys palvelee seurakuntaa, eikä toisinpäin.
Noh,!! tästä nimenomaisesta jutusta minun tätyy rehellisyyden nimissä antaa Päikkarille positiivista palautetta.
Siinä kun oli tarkemmin luettuani hienosti tuotu esiin kolikon toistakin puolta:
Mitä uskovainen perhe voi tehdä jos äiti ei enää voikaan saada järkevällä terveydellisellä riskillä uusia lapsia?
Eli terveys tai joku muu seikka tekee kertakaikkiaan ylipääsemättömän esteen uusille raskauksille
Silloin asia "hoidetaan niin että uusi raskaus ei ole enää mahdollinen eikä tuolloin kyse ole mistään perhesuunnittelusta vaan välttämättömästä sairauden hoitamisesta"
HYVÄ HYVÄ.
PERUN kriittisiä kirjoituksiani tämän jutun osalta.
Käsittäkseni terveydellinen riski piti olla hengelle vaarallinen ja entä jos raskaus olisi tilapäinen hengenvaara äidille, niin miksi sitten pitää kokonaan estää uudet raskaudet?
Eikö voi ehkäistä pari vuotta ja sen jälkeen jos uskoo masentumatta jaksavansa hoitaa tulevia lapsia, niin ehkäisyjutut pois ja toivomaan parasta.
Erityisesti tuo senrusoitu kohta nosti kyyneleet silmiini, niin tutulta se tuntui.... ;(
Olen itse kipuillut tuon asian kanssa jo 30 vuotta, eikä yhtään helpota. Yleensä äitienpäiväpäikkärit vuosien saatossa ovat olleet kaikkein "pahimpia" minun mielestäni. Kyllä siinä oma äitiys on tuntunut painuvan alimpaan helvettiin. Mutta siitä on ollut pakko nousta aina uudelleen ja uudelleen -lasten takia.
Nyt olen päätynyt sellaiseen ratkaisuun, että en edes lue lapsiasiaa käsitteleviä juttuja Päikkäristä. En ole ehtinyt lukea edes tätä ketjuakaan, mutta kirjoitan silti ennen kuin tämä tulee täyteen. Lähden lisäksi matkoille, joten sitten lienee myöhäistä muutenkin.
Minä olen ajatellut, että tässä on kysymys ihan perusihmisoikeuksista, jotka YK:n julistuksiinkin on kirjattu. Siksi en kai pääse siitä eroon. Jos se olisi pelkkä uskonkysymys, niin olisin varmaan saanut siinä jo paatumuksen rauhan!
Mutta se koskettaa mielestäni sellaisia perusoikeuksia, joita ei voi toisille luovuttaa ilman että tuntee itsensä toisen vangiksi tai orjaksi. Tuo väärä valta voi tulla uskonnon kautta tai muiden ihmisten kautta. Nuo oikeudet, joita ajattelen ovat sellaisia, jotka oikeuttavat meidät esim. fyysiseen koskemattomuuteen ja normaaleiden, ihmisen perustarpeiden tyydyttämiseen sekä yksityisyyteen ja perhe-elämään.
Niitä ei saa toinen tulla rajoittamaan ja määräämään. Silloin tullaan toisen tontille ja reviirille ja otetaan toisen elämästä sellainen ote, joka vie ihmiselle kuuluvan perusvapauden.
Toki sitä rikotaan koko ajan maailmalla, mutta se ei oikeuta ketään hyväksymään vapauden riistoa missään muodossa eikä minkään syyn varjolla, ei edes uskonnon nimissä.
koko naiminen on ruvennut tuntumaan aivan iljettävältä puuhalta? Jos oma ukko on muuttunut iljettäväksi? Ei kai silloin enää ole mitään naintipakkoa, vai onko? Minä en enää aio alistua moiseen puuhaan, eikä tämä ole ehkäisyä, koska se ei ole se syy.Mitä mieltä olette?
Oletko varma ettei miehesi ole aikoinaan kokenut jotain vastaavaa (esim. synnytysten jälkeen) ja silti hoitanut velvollisuutensa seksissä tai muissa parisuhdeasioissa?
Sinä tietenkin ajattelet vain itseäsi, koska sinähän olet nainen ja vapaa tekemään niin kuin sinua huvittaa. Vähät ukostasi!
En usko sinun tarkoittaneen kyselyäsi minulle erityisesti.
Tietysti minäkin voin mietiskellä, mistä tuollainen asenteesi seksielämään ja puolison läheisyyteen johtuu. Miksi ukko tuntuu iljettävältä?
Johtuuko se siitä, ettei sinua, sinun tarpeitasi ja toiveitasi ole otettu tarpeeksi huomioon?
Entä jos toinen kunnioittaisi ja rakastaisi sinua kuin itseään ja haluaisi sinulle iloa ja nautintoa kuten itselleenkin? Syyttyisikö sinussakin rakkaus ja halu?
Se on mahdollista, että jos on tullut tarpeeksi usein väärinkohdelluksi tai jätetty huomioimatta, niin sellaisen "unohtaminen" ja inhosta poispääseminen ei ole helppoa.
Yritä päästä ajatuksissasi tuon inhon taakse ja miettiä, mistä kaikki johtuu. Sitten voi alkaa purkaa mahdollista pettymystä ja traumaa, joka voi muhia tuollaisten tunteiden takana.
Olen vain ns. kyökkipsykologi, joten älä ota kovin vakavasti tätä. Tosin itse olen käynyt aika syvissä syövereissä.
Luin ylläolevn ketjun ja jäin miettimään, miten ihmeessä voi olla noin kummallinen kuva aviopuolisoiden välisestä seksistä. Jumala on antanut seksin miehen ja naisen välille iloksi ja läheisyydeksi, ei taakaksi tai vankilaksi.
Kummalliselta kuulostaa käsitys siitä, että rakastelu ilman lapsen saannin mahdollisuutta (=ehkäisyä tai varmoja päiviä käyttäen tms.) on huoruutta. Tuolla logiikalla rakastelun on kokonaan kiellettyä vaihdevuosien jälkeen. Vai onko teillä niin. Siitä ei kukaan ainakaan tässä ketjussa ole maininnut mitään.
Ehkäisy on saman tyyppinen lääketieteen keksintö kuin kirurgia, antibiootit tai muut elämää säästävät keksinnöt. Miksei ajatella, että Jumalan tarkoitus on, että joku kuolee syöpään tai umpisuolentulehdukseen tai sydänkohtaukseen. Jumalahan salli sairauden tulla, mikä oikeus ihmisellä on mennä estämään Jumalan tahdon toteutuminen.
Sellainen Jumala kuulostaa minun korvissani aika rajoittuneelta. Tiedämmehän, että ihmisiä kuolee hoidoista huolimatta ja että mikään ehkäisykeino ei ole 100-prosenttinen.
Uskokaa hyvät ihmiset, että sellainen avioseksi, mikä tuottaa molemmille nautintoa ja minkä molemmat hyväksyvät, ei ole väärin. Lukemisen voi alottaa Laulujen laulusta.
VL-puheissa ei ikinä näistä puhuta.
Jep, huomaan, ettei puhuta nytkään. Yllä oli jokin aloitus siihen suuntaan, muttei ainakaan vielä ole kukaan kommentoinut.
(Laulujen laulu = Korkea veisu)
Marialle ja tarsigerille!
Tarkennanpa vähän jo poistettua viestiäni.
Julkisesti kirjoitettua (PMS) on tietysti voitava myös julkisesti kritisoida. (Voidaan toki kysyä, onko nimettömänä esitetty kritiikki silti oikein).
Kuitenkin minua hämmentää esimerkiksi tarsigerin viestin sävy. Siinähän vaaditaan asian kaikkien puolien käsittelemistä. (Mihin asetetaan raja, mitkä kaikki puolet sitten käsitellään. Esimerkiksi tästä asiasta löytyy vielä muitakin puolia kuin keskustelussa jo mainitut). Tämäkään vaatimus ei sinänsä itsessään ole asiaton. Kuitenkin, kun viestistä voi helposti tulla ajattelemaan, että suuri lapsien lukumäärä useinkin johtaisi mainittuihin asioihin (perheiden hajoaminen, täydellinen uupumus), tulee mieleen, että viestin sävy on jotenkin vieras.
Vaikeistakin elämänkohtaloista voidaan toki Päivämiehessä kirjoittaa. En vain oikein näe paikkaa kaipailemillesi jutuille perheiden hajoamisista, ainakaan tuolla tavalla käsiteltynä. Paremminkin voisi olla tilausta tuosta teemasta kirjoitetulle SRK:n kirjalle.
Ehkä ylireagoin tähän viestiketjuun aiemmin? Anteeksi joka tapauksessa tölväisyni, ja varsinkin se, että se että en eritellyt tunnettani tarkemmin. Sinulla on luonnollisestikin oikeus mielipiteisiisi, eikä minulla ole oikeutta vaatia sinulta (kirjoituksiltasi) myöskään täydellisyyttä tai kaikkien puolien pitämistä esillä;-).
Tunkkaisuuden ajatus minulle tuli siitä, kun luin vl:nä esiintyvät kirjoittajan ajatuksia Päivämiehen journalistisesta linjasta, ei ainakaan kokokaan alkuperäisestä kirjoituksesta. (Jätän tähän siksi varauksen, että siinäkin on asioita, joita en itse hyväksy, mutta en halua/ehdi niitä nyt lähteä keskustelemalla selventämään). En kylläkään viitsinyt edes kaikkea lukea, ainakaan ajatuksella. Anteeksi, mutta toistan vielä, että tästä keskustelusta alkoi muutaman ensimmäisen viestin jälkeen tulla niin tunkkainen vaikutelma, että en viitsinyt aukaista muiden kuin Hynden viestin.
Vielä itse Päivämiehen artikkelikokonaisuudesta. Mielestäni se oli jatkuvasti ajankohtainen ja erittin mielenkiintoinen. Vaikka meistä kukaan ei pystyne sanomaan, että on tässä(kään) asiassa täydellisesti onnistunut, niin mielestäni juuri noin on asia Raamatusta luettavissa ja kristillisyydessä aina ymmärretty.
Saat tunkkaisen vaikutelman, koska et halua nähdä totuutta siitä, että nämä asiat ovat arkoja ja koskettavat monia vl-perheitä, etenkin äitejä. Aina ei pelkkä uskominen yksinkertaisesti riitä, jos jompi kumpi tai kumpikin perheen pää alkaa olla loppu henkisesti ja fyysisesti.
"Anteeksi, mutta toistan vielä, että tästä keskustelusta alkoi muutaman ensimmäisen viestin jälkeen tulla niin tunkkainen vaikutelma, että en viitsinyt aukaista muiden kuin Hynden viestin. "
Aukaise rauhassa kaikki viestit (karsi feikit) ja anna sitten mielipiteesi, jospa silmäsi aukenisivat tässä asiassa.
Olen mukana jollakin tasolla Päivämiehen toimitustyössä ja olin mukana eräässä keskustelussa, jossa tuota ko.teemanumeroa suunniteltiin. Silloin otettiin esille se, miten voitaisiin tukea ja ojentaa käsi myös niille perheille jotka ottavat vastaan lapset jotka annetaan, mutta jotka eivät jaksa heistä huolehtia. En usko että kukaan haluaa Päivämiehestä lehteä, jonka kirjotukset ovat kaukana todellisuudesta. Monien asioiden käsitteleminen esimerkiksi haastatteluiden kautta ei ole kuitenkaan helppoa. Ko. Lehteen tuskin olisi tälläistä "esimerkkiperhettä" saatu.
Myös toimittajalta se olisi vaatinut todella taitoa käsitellä asiaa aidosti ja avoimesti. Tämän halusin kertoa sen takia, että tiedostettaisiin että Päivämiehen toimituksessa kuitenkin pyritään realistisiin tulkintoihin vaikka kieltämättä monet asiat tuodaan esiin kaunisteltuina. Se taas voi aiheuttaa pahaa mieltä niille jotka kokevat olevansa huonompia kun eivät jaksa toimia niinkuin haluaisivat.
Kiitokset selventävästä viestistä. Se maininta tunkkaisuudesta tuntui sinun viestiksi aika oudolta. Olen tottunut, että perustelet kommenttisi aika hyvin. No nyt saan niitä perusteluja :)
Vastasin jo tuolla Janille ja kuvasin luonteenpiirteitäni. Niihin kuuluvat kyynisyys, pessimismi ja kriiitisyys. Ne uskon hedelmät näkyvät minussa harvoin. Luonteeni heijastui myös kirjoituksessa. Ehkä jos luet avaukseni uudelleen, voit löytää hieman sitä tuskaa, joka aika ajoin näiden asioiden kohdalla pulpahtaa pintaan. Sanon, että avauksen esimerkit olivat aika läheltä omaa elämääni. Enkö saisi puhu niistä? Enkö voisi odottaa, että Pms edes hieman valottaisi asian toista puolta? En odotakkaan, että kukaan kovia kärsinyt menisi kertomaaa omia tarinoitaan Päikkäriin. Kuitenkin tiedän, että tässä maassa on lukuisa määrä vl- ihmisiä, jotka jo ammattinsa puolesta tietävät asioista erittäin paljon.
Clarissa tuossa alempana viittasikin siihen, että asiasta on keskusteltu. Hyvä niin. Miksi ne keskustelut jätettiin pois? Toisaalta tiedän, että Päikkärin toimintaa seuraavissa elimissä on ollut ristiriitaa Päikkärin linjasta. Viimeksi se on ilmennyt ainakin historiakirjoitusten kohdalla. Tietysti kannattaa hieman olla huolissaan siitä, että minä matoinen tarsiger satuin nyt möläyttämään kritiikkiä sen linjasta, koska sen tein näin julkisesti. Enempi kuitenkin kannattaa miettiä sitä, mikä on nykyinen linja, onko se muuttunut vaikkapa viiden vuoden takaisesta ja miksi jopa vl-valtapiireissä ollaan linjasta ainakin jossain määrin eri mieltä.
Vastauksesi sattui sen viestin alle, jossa Päikkärin linja lyötiin täysin lyttyyn. En yhdy ko viestin ajatukseen ja sen henkeen. Minulle sattui vain tämä teemanumero arkaan ajankohtaan ja siitä ehkä ylimääräinen lataus alkuperäisessä viestissä. Toisaalta kun tarkastelee tämän viestiketjun kirjoituksia, arvioisin suurimman osan olevan vl-taustalta. Pahimmat riekkujat ovat olleet hiljaa ellei minua jo lasketa niihin ;) Jotenkin se osoittaa, että ongelma ei ole ainoastaan minun ja tietyn lähipiirini.
Vielä kysymys sinulle vl2003: Olenko nimetön? Itse en lue itseäni nimettömäksi. Esiinnyn palstalla vain ja ainoastaan tarsigerina ja näytyin jopa naamani Perhossa palstatapaamisessa. Ainakin siellä minut tavanneet ihmiset tietävät, kuka olen ja miltä näytän.
Minusta juuri tuollainen avoimuus on parasta. Sitä keskustelussa kaivataan.
Tosin ei siellä Perhossa ehtinyt kasvokkain paljon jutella. Mutta tietysti ihmisestä voi intuition omaisesti jotain aistia, jopa pikaisella ekatapaamisella.
Harvoin kovin suuria virhearvioita tulee. Paitsi silloin, jos toinen tietoisesti ja tietämättä on ottanut salaperäisen roolin. Kohtaamisessa syntyy mustia aukkoja, jotka tuppaavat täyttymään jollakin. Oma mielikuvitus ruokkii tuota. Päätelmät voivat olla täysin päinhonkia. Samalle aaltopituudelle on turha pyrkiäkään, vaikka siihen hengenhalu olisikin. Se ei onnistu.
Itse pidän samaa linjaa. Olin tapaamisessa ja kirjoitan pääsääntöisesti tällä nimellä. Johonkin intiimimpään keskusteluun olen vaihtanut nimeä. Moni toki huomaa senkin! :)
Niin, olen kulkenut ajasta ja alueilta, joissa oli normaalia pitää kotiapulaista kotirouvan tukena. Se oli normaalia, vailla mitään pohdintaa jaksamisesta. Vain vasemmisto kyseenalaisti tämän, saaden joukkovoimallaan kotiapulaiset loppumaan, syntyvyyden laskemaan, äidit ja lapset pois kotoa.
Laajentaisin tätä keskustelua teemalla " kohtuuton hoitovastuu". Se lankeaa päälle, kun perheenjäsen(et) määrällään ja autettavuudellaan ylirasittavat.
Iäkäs puoliso voi pikkuhiljaa joutua dementoituvan ja invalidisoituvan puolisonsa omaishoitajaksi yli voimiensa; lapsi/miniä/vävy rientää suvun wanhukselta wanhukselle auttamassa, jaksoi tai ei.
Entä kun perheenjäsen mielisairastuu ? Alkoholismi tulikin esiin. Ratkaisu ei ole siellä päinkään, ehkäistäänkö vai ei.
Yhteiskunnan auttamisjärjestelmä on tahallisen "kevyt"rakenteinen, näin säästetään ja luodaan omaisille ja jopa naapureille velvollisuus tai velvollisuudentuntoisuus auttaa. Vajetta paikataan organisoidulla vapaaehtoistyöllä, anglosaksiseen malliin. Tämä suuntaus on kaatamassa vasemmmistolais-itäblokkimaisen laitoshuolto-apusysteemin. Murrosvaiheessa ei vain mikään toimi.
Mielestäni niin vl kuin el (miksei muihinkin seurakuntiin) sisään pitäisi rakentaa kiinteät organisaatiot avun järjestämiseksi tilanteisiin, kun voimat eivät riitä.
Tällöin saatavan avun määrä ei riippuisi oman suvun(miehen suvun) koosta, etäisyydestä ja aktiivisuudesta. Ei myöskään itseltä vaadittava avun antaminen läheisille olisi kohtuuton, jos suku on pieni mutta avuntrvitsijoita joko paljon tai heidän avuntarve suuri ja jatkuva.
Tällä niputin nyt lapsiperheen tarpeet, vanhusten ja sairaitten tarpeet sillä elämässä ei ole raja-aitoja.
Kiitokset viestistäsi. Jotenkin uskon, että olet aidosti sitä, mistä kirjoitat. Siinä viestissä, jonka alla oleva ketju poistettiin, kirjoitteli nickillä Pto, jonka en uskonut oleva APP.
Vastaus Sinulle tulee hieman myöhässä, koska viestisi kohdalla jäin miettimään, mitä vastaisin, Teen sen nyt. Toivottavasti luet vielä :)
Ensiksin minusta oli mielenkiintoista, että asioista jotain tietävä kirjoittelee. Lisäksi kirjoituksesi henki oli erittäin rakentava ja ikäänkuin kuunteleva.
Kritiikkini olen jo purkanut. Liekö se ollut kohtuuton. Kuitenkin avauksen alla olevan keskustelun pohjalta en usko olevani ainut henkilö, joka näiden juttujen kanssa painiskelee.
Mietit sitä, miten asiat voisi Päikkärissä tuoda esille. Vl2003 tuo esiin esim kirjallisuuden. Se on toki yksi kanava. Entä SLL? Srk voisi leiritoiminnassaa ottaa teeman tarkastelun kohteeksi. jne Onhan noita kanavia. Muistan kuitenkin yhden isät ja äidit -leirin, jossa kahlattiin aika syviä vesiä. Siltä leiriltä en tullut kotiin kovinkaan virkistäytyneenä.
Viittasin jo tuolla Vl2003:lle antamassani vastauksessa siihen, että epäonnistuneet ja kärsineet isät ja äidit harvoin nousevat estraadeille. Sen ymmärrän ja ymmärsit sinäkin. Uskon kuitenkin, että vl-piireistä löytyy tarvittavaa asiantuntemusta ongelmien työstämisessä ja perheiden auttamisessa. Totuus on kuitenkin se, että pelkkä evankeliumia ei aina riitä.
Voit vastata tai olla vastaamatta, mutta kysyn kuitenkin vielä sinulta muutami asioita. Näitkö mitää ristiriitaa etusivut ehkäisykielteisyydellä ja Kärkölän kirjoituksella. Minusta niissä oli selkeä linjaero. Toisen selkeä linjattomuus oli pääkirjoituksen ja kolumnin kirjoittajan taustan välillä. Minusta henkilö, joka toimii sellaisen tahon päällikkönä, joka aktiivisesti vie eteenpäin ehkäisyasiaa, oli sopimaton kolumnin kirjoittajaksi (ajatellen siis lehden ehdotonta linjaa). Olipa hänen henkilökohtainen kantansa ehkäisyasiaan mikä tahansa.
Mitä mieltä olet siitä, että näiden kipeiden asioiden laajempaa käsittelyä hankaloittaa asian liika hengellestäminen. Tarkoitan, että avioliitto, lapset, parisuhde, lasten kasvattaminen, jne nähdään Jumalan valtakunnan työnä ja niihin löytyy aina vastaus Raamatusta ja Jumalan valtakunnasta. Kun niiden tiimoilta tiettyihin juttuihin Jumalan valtakunnan kanta on betonoitu, niin ongelmista keskusteleminen on hankalaa ellei jopa mahdotonta. Viittaan tällä siihen, että joissain tilanteissa ehkäisy muodossa tai toisessa olisi helpoin ratkaisu esim perheiden väsymiseen. Kaikki tietävät ratkaisun, mutta sitä ei voi edes ääneen sanoa muulla kuin tällä forumilla :)
Joo luin päivämiehen lapsijutut ja niissähän sanottiin selvästi lehden ja liikkeen kannaksi että:
"lapset ovat Herran lahja" ja:
"hienovarainenkaan ehkäisy ei tule kysymykseen"
Ainoa poikkeus oli kirurgin kirjoituksessa jossa viitattiin mielestäni tilanteeseen jossa äiti on hengen vaarassa.
Mielestäni tässä ehkäisysäännössä ei ole mitään järkeä, ennenhän taudit nälkä ym. karsi suurimman osan lapsista jo ennen täysi-ikäisyyyttä mutta nykyään lääketiede on niin kehittynyt että tätä rajoitusta ei ole ja maapallo on jo täyttynyt, eli Jumalan käsky on täytetty. (Lisääntykää ja täyttäkää maa)
vielä lisäisin että mielestäni ennen hedelmöistystä ehkäisy on oikein, eli siittiö ei ole tunteva olento.
vaikeaksi menee kun miettii raskauden keskeytyksen oikeutusta, esim jos todetaan että lapsesta on tulossa hyvin sairas. onko se oikein?
suhde aborttiin on aina selkeä. Sitä ei voi tehdä.
Emme voi riistää toiselta henkeä millään perusteella. Jos hän on vammainen, niin Jumala on hänet sellaiseksi luonut ja hänenkin elämänsä on arvokas siinä kuin meidän terveidenkin.
Tuollaisia linjauksia ei ihminen mitenkään voi tehdä. Voihan meistä myöhemmälläkin iällä tulla "epäkelpoja" yleisellä mittapuulla mitattuna. Voi vammautua tai sairastua henkisesti. Emme arvioi emmekä päätä kenenkään oikeudesta elämään.
Sama pätee ns. abortoiviin ehkäisymenetelmiin, kuten kierukkaan, joka pääasiallisesti toimii tuhoamalla hedelmöityneen munasolun. Elämä on silloin jo alkanut.
Jos täällä veeällien kesken keskustellaan syntyvyyden säännöstelystä on käsitykseni mukaan itsestäänselvästi kysymys muista kuin em. asioista.
Minulla on vammainen sisko ja en voi mitenkään ajatella, että hänellä olisi ollut vähemmän oikeutta syntyä ja elää kuin meillä muilla. Tietysti elämä on inhimillisesti ajatellen "monimutkaisempaakin" vammaisen perheenjäsenen kanssa, mutta siskoni on yhtä rakas ja tärkeä, olipa hän millainen tahansa.
kasi pystyyn kuka on tassa asiassa on taysin onnistunut. monilla johtomiehillakin on vain kourallinen lapsia. jos olisi 20 siin vois epailla oonnistumista eli omavanhurshautta
yhdyn kaikkiin edellisiin
Kysyn vaan, mikä oikeus Päivämiehen kirjoittajilla on sanoa, miten toisten ihmisten tulee elää?
Mikä oikeus Päivämiehen kirjoittajilla on sanoa, mikä teko vieroittaa Jumalasta ja uskosta ja, mikä ei? (Miksi tupakka ei vieroita, sehän on vähintään itsetuhoa, jos ei jopa hidasta itsemurhaa, mutta ehkäisy vieroittaa?)
Mikä oikeus Päivämiehen kirjoittajilla on sanoa, että (vielä toistaiseksi) iloisen, vasta naimisiinmenneen, älykkään, kunnianhimoisen 18-vuotiaan siskoni on synnytettävä koko paras elinikänsä lapsia, jollei halua menettää "oikeaa" uskoaan = joutua vl-oppien mukaan helvettiin?
Ja vielä Päikkärin parista argumentista, en jaksa nyt ottaa usemapia:
1. ei varmasti ihmisten tarvitse enää täyttää maailmaa, sillä maailma on ihan tarpeeksi täysi.
2. vapaasti lainattuna: "Lasten määrän suunnitteleminen vie vapauden ja ilon puolisoiden suhteesta". Paljon luultavimmin ilon ja vapauden vie se, että nainen synnyttää 10 kehitysvammaista lasta peräjälkeen, rahaa ja ruokaa ja vaatteita ei ole (Kyllä, ihminen tarvitsee rahaa ja ruokaa ja vaatteita!) ja mies uupuu työstään ensin työpaikalla ja sitten vielä kotona.
Toivon niin, että sisarukseni eroavat vanhoillislestadiolaisuudesta, vaikka taitaa olla turha toivo. Ette tiedä, kuinka kipeää on katsoa, kun ihanat, rakkaat läheiset ihmiset kärsivät näiden lakihenkisten julistusten takia! Ovat masentuneita, taloudellisissa huolissa, alkoholistimiesten kanssa avioliitossa, sillä erotahan ei saa, muuten onnettomissa avioliitoissa, painuvat kasaan huoliensa alla!
Ottakaa rakkaat ihmiset joskus järki käteen! Ja ihan oma järki ja omaan käteen!
kunnianhimoiset naiset ovat menneet naimisiin 18-vuotiaina? Jos vl-nainen lähtee perustamaan perhettä tuossa iässä, ei hänellä varmasti ainakaan ammatti ja ura liene ykkösinä? Ei silti että tarvitsisikaan ja ihailen lapsiperheiden äitejä, mutta mietin vain että mitä tarkoitit "kunnianhimoisella"?
Minä sain aikanaan sen käsityksen että ihmisen pitäisi elää vaatimattomasti ja antaa kunnia Jumalalle. Eli uran luominen on arveluttavaa toimintaa. Varsinkin naisille.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000011172261
Siinäpä kysymys joka koskee myöskin tätä ketjua.
Kylläpäs on lakihenkistä touhua. Vapauteen, Kristus vapautti meidät. Ei kuolemaan leikkauspöydälle kun pappi käskee tekemään lapsia henkensä uhalla.
Sairasta touhua, josta viimeisellä tuomiolla kyllä tuomiot jaetaan oikeudenmukaisesti.
Aikuisilta ihmisiltä länsimaisessa sivistystasossa vl:ien ajatukset ehkyisystä ovat mielestäni lapsellisia sanan kaikissa merkityksissä. Toivoisin jokaisen oppivan ajattelemaan itsenäisesti oman itsensä, puolisonsa ja lasten parasta, ns. Jumalan ajatuksia kun valitettavasti ette tiedä, vaikka luulette tietävänne.
Vaikka kuinka luulisi olevan hengen ohjauksessa tai luulee toisen tulkitsijan olevan, niin Raamatun tulkinta ja siihen turvautuminen jää todella ohuiden seittien varaan, moniselitteisien tulkintojen varaan, johtuen kirjan epämääräisestä luonteesta valitettavasti.
Kokemuksesta tiedän, että vaikka iso perhe ehkä antaakin paljon, monesti se valitettavsti ottaa vielä liian paljon enemmän...
En ole itse isosta perheestä, eikä minullakaan ole kovin monta lasta. En tiedä niistä iloista ja suruista.
Sen verran on kokemusta, että meillä oli neljä lasta silloin, kun vanhin oli vajaa viisi vuotta.
Jos ehkäisy luetaan synniksi sen takia, että siinä kuolee mahdollisia elämän alkuja, kun mahdollista hedelmöittymistä ei pääse tapahtumaan, niin siinä tapauksessa kaikki ihmisen elämä ilman yhdyntää, erityisesti siis suojaamatonta sellaista, on myös jatkuvaa mahdollisen elämän tappamista.
Siittiöitä ja munasolujahan syntyy kokoajan eikä ne jää mihinkään pysyvään varastoon, vaan uusiutuu kokoajan. Käyttämättömät jätetään tylysti kuolemaan, ilman mitään mahdollisuuksia elämän tuottamiseen, mihin ne suunniteltu. Näin tehdään kylmästi elämää tuhlaten ja halveksuen. Siksi teinien, vanhojenpoikien ja -piikojen sekä muiden selibaatissa elävien elämä on pelkkää murhaa samaa tulkintaa käyttäen. Voi voi meitä tunteettomia syntisiä...
Naurattaa tää aihe täällä - pidän kaikkia (kiihko)uskovaisia tärähtäneinä, mutta yhdyn kuitenkin ajatukseesi "tappamisesta".
Biologian lyhyt oppitunti: naisen munasolut kehittyvät jo sikiövaiheessa ja todellakin jäävät "varastoon" elimistöön. Näitä munasoluja on satoja.
Miehen siittiöt sen sijaan kehittyvät ja lisääntyvät koko ajan lähes koko miehen elinajan.
Jerusalemin tyttäret, älkää itkekö minua, vaan itkekää itseänne ja lapsianne, sillä katso, päivät tulevat, joina he sanovat: Autuaat ovat hedelmättömät ja ne kohdut, jotka eivät synnyttäneet ja ne nisät, jotka eivät imettäneet. Silloin he rupeavat sanomaan vuorille: langetkaa meidän päällemme, ja kukkuloille: peittäkää meitä. Sillä jos he nämä tekevät tuoreessa puussa, mitä sitten kuivassa tapahtuu?
http://www.laestadiustexter.se/PS2HTML.htm
Totisesti on hedelmällisten vaimojen syytä valittaa, että tuoretta puuta hakataan ylen varhain kantamasta hedelmää murheellisille ja katuvaisille, jotka eivät saata muuta syödä, kuin tämän totisen ja elävän viinapuun hedelmiä. Mutta jos nämä vaimot olisivat itkeneet itseänsä ja lapsiansa, olisivat he mitämaks saattaneet välttää sen suuremman kauhistuksen, jonka he joutuivat näkemään, koska muutamien vaimojen oli syötävä oman kohtunsa hedelmä. Ei suinkaan ole hauska sillä vaimolla, jonka nälän tähden pitää syömän oman kohtunsa hedelmän. Mutta ei suinkaan semmoinen vaimo ole itkenyt itseänsä ja lapsiansa, eikä hän ole syönyt sen totisen ja elävän viinapuun hedelmää, joka oman kohtunsa hedelmän syö. Semmoisen vaimon sopii kyllä sanoa: Autuaat ovat hedelmättömät ja ne kohdut, jotka eivät synnyttäneet, ja ne nisät, jotka eivät imettäneet. Hän saa kyllä huutaa vuorille: langetkaa meidän päällemme, ja kukkuloille: peittäkää meitä.
Tämä on tapahtunut kauhistavaiseksi esimerkiksi niille vaimoille, jotka ainoastansa surkuttelevat Vapahtajaa ja itkevät häntä, mutta eivät ymmärrä itkeä itseänsä ja lapsiansa, kuinka onnettomasti heille käy, jos heidän pitää syömän oman kohtunsa hedelmän, ja omia rintojansa imemän. Silloin he saavat syystä sanoa: Autuaat ovat hedelmättömät ja ne kohdut, jotka eivät synnyttäneet, ja ne nisät, jotka eivät imettäneet.
Yksi vaimo korotti kerran äänensä kansan seasta ja sanoi Vapahtajalle: autuas on se kohtu, joka sinut synnytti, ja ne nisät, joita imit. Mutta hän vastasi ja sanoi sille vaimolle: autuaat ovat ne, jotka kuulevat Jumalan Sanan ja kätkevät sen. Ei nimittäin kaikki vanhemman autuus seiso siinä, että hän on tullut hedelmälliseksi, ja että hän on imettänyt yhden pojan, joka Jumalan lapseksi kutsutaan, mutta siinä seisoo autuus, jos hän kätkee ne sanat, joita Jumalan Poika on puhunut. Jos ne sanat tulevat eläväksi hänen sydämessänsä.
Eksyin tänne linkityksen kautta aivan muusta keskustelusta. Kyllä täällä ihan itku tahtoo päästä, kun sitä saa taas muistutuksen siitä mihin usko voi äärimmäisyyksissään ihmisen viedä.
Itse olen ateisti (tai siihen minut monesti luokitellaan), en tosin pidä itseäni ateistina, ennemmin olen ei-uskova, en vain tunne minkään suuremman läsnäoloa. Mutta en myöskään yritä ehdoin tahdoin kieltää Jumalaa.
Olen ns. avoimin mielin uskonnon suhteen. Mutta sitä todella toivon, että jos uskon joskus löydän, tulisi se omasta sydämestäni ja että se saisi tuntemaan oloni hyväksi ja turvalliseksi, ja että se tuntuisi oikealta.
itke meidän tähtemme :)
Voin vakuuttaa, ettet ole ihan ymmärtänyt asian oikeaa laitaa jos niin olet "kärsimyksiimme" eläytynyt, että oikein itket koneesi äärellä! Ulkopuolisena ja äkkinäisenä et myöskään kenties osaa erottaa vakavassa hengessä kirjoitettuja kirjoituksia niistä, joissa joku aikansa kuluksi pelleilee.
Asiaan vihkiytyneet erottavat ne sujuvalla rutiinilla.
Tarkoitus on keskustella täällä rehellisesti elämän ongelmista, ahdistuksen aiheista, uskosta ja epäilyksistä. Kukin tyylillään, kriittisestikin.
Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö usko olisi meillä sydämissämme tai ettemme suurimmaksi osaksi tuntisi oloamme uskossamme hyväksi ja turvalliseksi, tai että uskomme ei tuntuisi oikealta. Ihmisen elämään sisältyy aina myös vastoinkäymisiä, suruja ja ristiriitoja, uskovaisenkin ihmisen. Myös kristinuskoon on aina liittynyt totuuden etsintää, hengellistä painiskelua, epäilyksiä, uskon ja järjen ristiriitaa, kriittistä keskustelua. Ei sitä tarvitse kauhistua tai pelätä!
Asioissa on monia puolia ja monia eri tasoja.
Se on myös rikkaus, iloitkaamme siitä!