Halusin sanoa vielä tämän asian, että tässä ajassa, niin kauan kuin sitä on ihmisen hahmossa, ei mikään kertakaikkinen valaistuminen ole mahdollista.
Eli ei siitä pidä tuntea syyllisyyttä, vaikka oma mieli jauhaa joskus aika arkisessa piirissä. Enkä ole väittämässä että eläisin elämääni jatkuvassa ekstaasin virrassa.
Kertakaikkinen valaistuminen voi tapahtua vain kerran; mahasamadhi. Sen saavuttanut käsittääkseni lakkaa olemasta ihminen.
Ajattelen - miehenä, että mies voi tulla valaistuneeksi siinä määrin missä hän tulee tietoiseksi naisellisesta puolestaan, eli Animasta. Feministi Hélène Cixous on ollut tässä suhteessa yksi suosikkejani:
http://prelectur.stanford.edu/lecturers/cixous/
Sitten samadhista. Samadhi on Jumalattaren kosketuksia. Ihmiset ovat saaneet jotakin käsitystä tästä joidenkin inkarnaatioiden mm. Jeesuksen kautta. Siinä voi olla tietyn yksipuolistamisen vaara, varsinkin jos mielenrakenne on jäykkä.
Se oma kokemus, oma sielu...
Haluaisin että ihmiset eivät ainakaan kokisi syyllisyyttä siitä etteivät ole kokeneet samadhia. Ei se tule aina niin valtavana. Kuitenkin kyse on valtavasta asiasta. Toiseksi haluan sanoa että Jumalatar on tässä ajassa, ja kuka tahansa voi pyytää Häneltä tätä palvelusta.
Viime päivinä olen ollut vähän ... "stoned"; raskaana vaibreissoneista; en ole paljon lootusasennosta noussut; aika menee: tunti, viisi tuntia, kymmenen tuntia katoaa kuin ohut hämähäkinverkko ilmanhenkäyksessä. Unohdan välillä jopa oman olemassaoloni; olen joku toinen, tai jossain muualla.
Sanoisen, että chaitanya tekee sen; chaitanya poistaa rajat. Rajaton ja ajaton tila on Turya, tämä Tyrua-tila!
Valaistumisessa merkitsee pieni; pieni kunnioitus, pieni hetki, parin sekunnin ajatukseton tila josta Jumalatar saa kiinni, pieni antautuminen, pieni toive, kahden hengityksen välinen tyhjyys, joka onkin kosminen.
En ole aimemmin tajunnut, mutta Vishuddhi voi valaistua korvan kautta; musiikista. Vaikkapa... Najwa Karamia on paljon netissä:
Najwa Karam الوصف: ب هواك
http://www.aramusic.com/htmls/emi904.htm
Lebanese Celebrities
http://www.lgic.org/en/photos4_music.php
Pieniä valaistumisia
66
1917
Vastaukset
- proPAGANda
Arvoisa Yogi
Niin jos tuijottaa vaan kokoajan määränpäähäänsä saattaa jäädä koko matka kokematta ja todennäkösesti vielä eksyy matkallaan ettei tuota määränpäätään koskaan edes tule saavuttamaankaan.
On olemassa sanonta, ettei itse määränpää ole niin tärkeä vaan matkalla olo tuohon määränpäähän. Näin ajattelen olevan myös valaistumisen kohdalla.
Uskon, että valaistumista ei voi edes saavuttaa jollei ole reinkarnoitunut tarpeeksi monta kertaa. Koko homma siis kuuluu yksin ja ainoastaan vanhoille sieluille. Ainostaan vanhempien sielujen yliminä on tarpeeksi *viisas* kyetäkseen kamppailemaan ihmisen egoa vastaan ja lopulta nujertamaan sen. En usko, että ihminen voi ylipäätänsä edes valaistua jos ei tunne ja usko reninkarnaatio-oppiin.
Idän uskonnoissahan ajatus valaistumisesta ja reinkarnaatiosta on olennainen osa noita uskontoja, Läntisemmät uskonnot kuten kristinusko ja islamilaisuus eivät tunne näitä oppeja. Uskon kuitenkin että näidenkin uskontojen mystikot ovat saattaneet hyvinkin kokea valaistumisia.
Lisäksi on esitetty, että reinkarnaatio-oppi olisi ollut osa kristillisen alkukirkon oppeja ja tämä oppi olisi ollut yksi niistä jotka sittemmin poistettiin keisari Justianuksen toimesta. Islam levisi aikoinaan Intiaan ja varmasti islamin mystikot olivat perillä reinkarnaatio-opista.
Tässä erään kuuluisan islamilaisen mystikon(Hazrat Jalal-ud-Deen Rumi) kirjoitus:
I died as mineral and became a plant,
I died as plant and rose to animal,
I died as animal and I was man.
Why should I fear?
When was I less by dying?
Yet once more I shall die as man,
To soar with angels blest;
But even from angelhood I must pass on ...
Toinen islamilainen mystikko(Mansur al-Hallaj) on kirjoittanut:
Like the herbage
I have sprung up many a time
On the banks of flowing rivers.
For a hundred thousand years
I have lived and worked
In every sort of body.
Kun luin itse näitä kirjoituksia niin lävitseni kulki kylmät väreet ja tunsin yhtäkkistä vetoa islamin uskoa kohtaan. Lämmön tunne tunki sisääni ja jonkinlainen murheellinen kaipuu täytti mieleni. Muistot muslimi-inkarnaatiostani ehkä pyrkivät esiin: Lämmön tunne viittaa siihen että tuo elämä oli hyvä ja täynnä henkistä kasvua.
Kritisoit mua joskus aiemmin, että kiellän valaistumisen. En kiellä, totean vain, että valaistuminen on ikäänkuin *matkan pää* ja tämä *matka* on pitkä ja vanhemmat sielut ovat vaan pisimmällä tällä matkalla ja siksi he saapuvatkin muita aiemmin *matkansa* päähän. Nuorempia sieluja varten on kaikenlaisia *valokokemuksia* yms. jotta he olisivat tyytyväisiä ja saisivat jonkin *palkinnon* etsinnöistään ja vaivannäöstään.
Sinä, arvoisa Sahis tunnut vanhemmalta sielulta ja olen aika varma että sinun tapauksessa kyse on todellisesta valaistumisesta, eikä mistään *korvikkeesta*. ;-)
Se, että on vanha sielu ei todellakaan tarkoita sitä, että kulkee täällä vain voitosta voittoon. Suurin ero on vanhemmman sielun asenne. Vanhempi sielu ei ota itseään enää niin todesta vaan nauraa omille möhläilyilleen, kun nuorempi sielu taas puree hampaitaan yhteen naama punaisena. Yleistän tässä tottakai: Sielunikä ei ole ainoa asia mikä vaikuttaa ihmisen toimintaan ja tekemisiin maanpäällä. Sielu on valinnut tietyt *haasteet*: Olosuhteet ja ne ominaisuudet joita maallisessa *temppelissä* eli ihmiskehossa ja ihmismielessä on.
Toistelen näitä aiempia sanomiani tässä kun tätä kirjoitusta saattavat lueskella muutkin kun sinä, arvoisa Sahis.
"VAlaistuminen on egon viimeinen voitto"
"Ennen valaistumistamme teimme töitä, joimme, söimme ja lepäsimme. Valaistumisen jälkeen teimme töitä, joimme, söimme ja lepäsimme"
Valaistuminen on harmonia ihmisessä. Harmoniassa maailmankaikkeuden kanssa oleva ihminen on rauhallinen, pelot eivät häntä hallitse ja hän nauttii elämän pienistä iloista. Valaistuneen elämää ohjaa ilo ja nauru sekä rakkaus ja myötätunto kaikkea kohtaan: Niin eläin-, kasvi- kuin ihmiskuntaakin kohtaan.
Olosuhteet ovat tällä hetkellä mielestäni planeetallamme niin huonot valaistumiselle, että valaistunutkaan ei pysty ilmaisemaan rakkautaan kaikkia ihmisiä kohtaan: Näitä kohtaan jotka vaeltavat *turmelluksen* tietä ja pilkkaavat ja ivaavat niitä jotka kulkevat muuta tietä kuin tätä heidän *turmelluksensa* tietä. Heidät tullaan tuomitsemaan kuten he ovat muita tuominneet: Tämä on karman laki.- sahajajoogi
Ajatuksia aiheista:
FRANCO-ISLAMICIZATION
Euro-Muslims
Eurabia
Stockholm Syndrome
En tiedä haluanko alkaa tässä keskustelemaan Islamista; - sen verran haastava aihe, ja en tunne Islamin historiaa paljoakaan. Mutta pitäisi kait tehdä selväksi että vaikka nämä valtauskonnot usein sanovat perustavansa oppinsa puhtaisiin lähteisiin; niin eikös sieltä löydy yleensä joku Paavali, tai vastaava jolla on ollut vahvasti näppinsä pelissä. Tekstikriittisesti tarkasteltuna Koraani peittoaa Raamatun; siitä ei ole epäilystä. Raamattu lienee koottu kauan Jeesuksen kuoleman jälkeen; ja Roomassa, antignostilaisen lahkon toimesta; propagandatarkoituksessa.
Lähdesuonen sameuden johdosta ehkä kristinusko tuntuu, ainakin minusta kovin takkuiselta. En usko että se vastaa Jeesuksen alkuperäisiä tarkoituksia, ellei sitten Jeesus ollut suuri humoristi, joka halusi ilkikurisesti sotkea tosikkomaisten ihmisten ajattelun ympyröitä.
Islam vaikuttaa ulkoa päin äkkiseltään miellettynä valtavan monoliittiselta, siis ihan hätkähdyttävänkin voimakkaalta. Yhtenäisyys on voimaa, sanotaan. Kuitenkin, jos avaa uskonnonhistorian kirjan, niin huomaa että jakoja on. Ensimmäinen suuri jakautuminen on sunni ja shiamuslimeihin. Sitten on kolmatena jotkin kummat "sufilaiset". Mistä on kyse?
1700-luvulla, länsimaista ajanlaskua, eli Muhammad ibn Abd al Wahhab (1703–1792), jota pidetään Wahhabismin perustajana. Hän vaati Islamin puhdistamista, ja vastusti katkerasti sufilaisuutta. Sufilaiset taas painottivat mystistä kokemusta, eivätkä niin välittäneet säännöistä. Wahhabismi vastannee suunnilleen samaa mitä sana fundamentalismi:
"Specifically, during his time, he denounced various sects of Sufism. He is considered by some to be a great reformer of Islam, while others regard him as the "father of Islamic terrorism." Some consider his ideas irrational and unoriginal, merely reinteprating discredited interpretations of the Qu'ran while advocating a society mirroring that of Arabia during the first century after the Hijra. They argue that his teachings are little more than the primitive, intolerant views of a fanatic, running counter to the rich body of historical Islamic thought. Others believe he was an innovative and learned scholar whose revival of the Hanbali school of jurisprudence has served the umma at large. He has had a tremendous impact on modern Islam, particularly affecting Muslim attitudes toward non-Muslims. A number of leading figures in recent Islamic terrorism such as Osama bin Laden, Ayman Al-Zawahiri, and Abu Musab Al-Zarqawi have been influenced by his teachings." http://en.wikipedia.org/wiki/Muhammad_ibn_Abd_al_Wahhab - sahajajoogi
>> Uskon, että valaistumista ei voi edes saavuttaa jollei ole reinkarnoitunut tarpeeksi monta kertaa.
Tämä on raaka tosiasia. Yllättäen omantunnonherkkä Luther pohti asiaa; jos joskus joku törmää kirjaan "Sidottu ratkaisuvalta", siinähän nämä asiat on ns. mietitty halki.
>> Ainostaan vanhempien sielujen yliminä on tarpeeksi *viisas* kyetäkseen kamppailemaan ihmisen egoa vastaan ja lopulta nujertamaan sen.
Kyse on sodasta egoa vastaan; William Blake ja Jacob Böhme puhuvat sisäisestä sodasta.
>> En usko, että ihminen voi ylipäätänsä edes valaistua jos ei tunne ja usko reninkarnaatio-oppiin.
no, onhan se niinkin. Minulle auttoi että oivalsin eron "born realized" ja itseoivalluksen välillä.
>> Koko homma siis kuuluu yksin ja ainoastaan vanhoille sieluille.
Niin kuuluu. Vanhat sielut ovat Jumalattaren kaulanauhan helmiä.
>> Islam levisi aikoinaan Intiaan ja varmasti islamin mystikot olivat perillä reinkarnaatio-opista.
Kunnes Mr Wahhabi kielsi 1700-luvulla mystisen islamin.
>> Kun luin itse näitä kirjoituksia niin lävitseni kulki kylmät väreet ja tunsin yhtäkkistä vetoa islamin uskoa kohtaan.
Rumi ja al-Hallaj ovat sufeja.
>> Sinä, arvoisa Sahis tunnut vanhemmalta sielulta ja olen aika varma että sinun tapauksessa kyse on todellisesta valaistumisesta, eikä mistään *korvikkeesta*. ;-)
Asia on hyvin helppo todeta omassa tietoisuudessa.
>> Se, että on vanha sielu ei todellakaan tarkoita sitä, että kulkee täällä vain voitosta voittoon.
No ei todellakaan; me vanhat sielut olemme kaikkien halveksimia ja päähän potkimia. Nuorilla sieluilla on paljon enemmän sellaista tyhmää rauhatonta aggressiivista energiaa. Vanha sielu on ennenkaikkea hiljainen; vaikka saattaa vaikuttaa kirjoitusteni persuteella ehkä joskus toiselta. Kirjoitus on vain yksi heijastus prismasta.
>> Olosuhteet ovat tällä hetkellä mielestäni planeetallamme niin huonot valaistumiselle, että valaistunutkaan ei pysty ilmaisemaan rakkautaan kaikkia ihmisiä kohtaan: Näitä kohtaan jotka vaeltavat *turmelluksen* tietä ja pilkkaavat ja ivaavat niitä jotka kulkevat muuta tietä kuin tätä heidän *turmelluksensa* tietä. Heidät tullaan tuomitsemaan kuten he ovat muita tuominneet: Tämä on karman laki.
TÄMÄN VOISI KEHYSTÄÄ SEINÄLLE! sahajajoogi kirjoitti:
>> Uskon, että valaistumista ei voi edes saavuttaa jollei ole reinkarnoitunut tarpeeksi monta kertaa.
Tämä on raaka tosiasia. Yllättäen omantunnonherkkä Luther pohti asiaa; jos joskus joku törmää kirjaan "Sidottu ratkaisuvalta", siinähän nämä asiat on ns. mietitty halki.
>> Ainostaan vanhempien sielujen yliminä on tarpeeksi *viisas* kyetäkseen kamppailemaan ihmisen egoa vastaan ja lopulta nujertamaan sen.
Kyse on sodasta egoa vastaan; William Blake ja Jacob Böhme puhuvat sisäisestä sodasta.
>> En usko, että ihminen voi ylipäätänsä edes valaistua jos ei tunne ja usko reninkarnaatio-oppiin.
no, onhan se niinkin. Minulle auttoi että oivalsin eron "born realized" ja itseoivalluksen välillä.
>> Koko homma siis kuuluu yksin ja ainoastaan vanhoille sieluille.
Niin kuuluu. Vanhat sielut ovat Jumalattaren kaulanauhan helmiä.
>> Islam levisi aikoinaan Intiaan ja varmasti islamin mystikot olivat perillä reinkarnaatio-opista.
Kunnes Mr Wahhabi kielsi 1700-luvulla mystisen islamin.
>> Kun luin itse näitä kirjoituksia niin lävitseni kulki kylmät väreet ja tunsin yhtäkkistä vetoa islamin uskoa kohtaan.
Rumi ja al-Hallaj ovat sufeja.
>> Sinä, arvoisa Sahis tunnut vanhemmalta sielulta ja olen aika varma että sinun tapauksessa kyse on todellisesta valaistumisesta, eikä mistään *korvikkeesta*. ;-)
Asia on hyvin helppo todeta omassa tietoisuudessa.
>> Se, että on vanha sielu ei todellakaan tarkoita sitä, että kulkee täällä vain voitosta voittoon.
No ei todellakaan; me vanhat sielut olemme kaikkien halveksimia ja päähän potkimia. Nuorilla sieluilla on paljon enemmän sellaista tyhmää rauhatonta aggressiivista energiaa. Vanha sielu on ennenkaikkea hiljainen; vaikka saattaa vaikuttaa kirjoitusteni persuteella ehkä joskus toiselta. Kirjoitus on vain yksi heijastus prismasta.
>> Olosuhteet ovat tällä hetkellä mielestäni planeetallamme niin huonot valaistumiselle, että valaistunutkaan ei pysty ilmaisemaan rakkautaan kaikkia ihmisiä kohtaan: Näitä kohtaan jotka vaeltavat *turmelluksen* tietä ja pilkkaavat ja ivaavat niitä jotka kulkevat muuta tietä kuin tätä heidän *turmelluksensa* tietä. Heidät tullaan tuomitsemaan kuten he ovat muita tuominneet: Tämä on karman laki.
TÄMÄN VOISI KEHYSTÄÄ SEINÄLLE!Olen seuraillut näitä idänuskontokeskusteluja vähän niin kuin toisella silmällä, toisaalta kiinnostuneena, toisaalta haukotellen. Käytyäni nuoruudessani läpi näitä jooga-karma-inkarnaatio-idänviisaus-juttuja totesin ettei niistä jäänyt käteen oikein mitään todellista. Uskoin aikoinani tosilujasti inkarnaatio-oppiin, minulla oli kokemuksia edellisistä elämistä, enkä tuntenut itseäni ihmiseksi ollenkaan (en oikein vieläkään.) Erilaisissa regressioterapioissa palasinkin erilaisiin inkarnoitumisiin, eikä niistä ollutkaan ihmisiä kuin muutama. Myöhemmässä iässä minulle alkoi kuitenkin sarastaa, että asia ei ole ollenkaan niin yksinkertainen. Koska aika ei etene lineaarisesti, ei reinkarnoituminenkaan voi olla lineaarista.
>> >> Olosuhteet ovat tällä hetkellä mielestäni planeetallamme niin huonot valaistumiselle, että valaistunutkaan ei pysty ilmaisemaan rakkautaan kaikkia ihmisiä kohtaan: Näitä kohtaan jotka vaeltavat *turmelluksen* tietä ja pilkkaavat ja ivaavat niitä jotka kulkevat muuta tietä kuin tätä heidän *turmelluksensa* tietä. Heidät tullaan tuomitsemaan kuten he ovat muita tuominneet: Tämä on karman laki.
TÄMÄN VOISI KEHYSTÄÄ SEINÄLLE!>>
En ole samaa mieltä. Koko karmajuttu on mielestäni hölynpölyä, vajavaisella ihmisjärjellä tehty yritys selittää maailman näennäistä epäreiluutta. Minulla on kokemus, että uskoopa ihminen mihin tahansa, siihen viitekehykseen kuuluvia asioita ja ilmiöitä alkaa tapahtua hänen elämässään. Jos uskoo karmaan, näkee sen vaikutuksen jatkuvasti. Jos ei usko, ei sitten. Ihmisen tarvitsee vain päättää, mihin haluaa uskoa tai olla uskomatta. Ja väite, että olosuhteet maapallolla olisivat nyt huonot valaistumiselle, on aika kummallinen. Juuri silloin kun olosuhteet ovat näennäisesti pahimmat on helpointa kokea valaistuminen. Vastuksistahan syntyy se kitka, joka voi sytyttää sielun puhdistavaan tuleen. Valaistunut, siis sellainen, joka on todella oivaltanut Kaikkeuden, tuskin istuu pohdiskelemassa ihmisten rakastettavuutta. Hänellä ei ole enää tunteita, joita voisi eritellä rakkaudeksi tai miksikään muuksi. Hän sulkee sisäänsä Kaikkeuden, arvottamatta sitä tai sen ilmiöitä millään lailla.- sahajajoogi
Riotandra kirjoitti:
Olen seuraillut näitä idänuskontokeskusteluja vähän niin kuin toisella silmällä, toisaalta kiinnostuneena, toisaalta haukotellen. Käytyäni nuoruudessani läpi näitä jooga-karma-inkarnaatio-idänviisaus-juttuja totesin ettei niistä jäänyt käteen oikein mitään todellista. Uskoin aikoinani tosilujasti inkarnaatio-oppiin, minulla oli kokemuksia edellisistä elämistä, enkä tuntenut itseäni ihmiseksi ollenkaan (en oikein vieläkään.) Erilaisissa regressioterapioissa palasinkin erilaisiin inkarnoitumisiin, eikä niistä ollutkaan ihmisiä kuin muutama. Myöhemmässä iässä minulle alkoi kuitenkin sarastaa, että asia ei ole ollenkaan niin yksinkertainen. Koska aika ei etene lineaarisesti, ei reinkarnoituminenkaan voi olla lineaarista.
>> >> Olosuhteet ovat tällä hetkellä mielestäni planeetallamme niin huonot valaistumiselle, että valaistunutkaan ei pysty ilmaisemaan rakkautaan kaikkia ihmisiä kohtaan: Näitä kohtaan jotka vaeltavat *turmelluksen* tietä ja pilkkaavat ja ivaavat niitä jotka kulkevat muuta tietä kuin tätä heidän *turmelluksensa* tietä. Heidät tullaan tuomitsemaan kuten he ovat muita tuominneet: Tämä on karman laki.
TÄMÄN VOISI KEHYSTÄÄ SEINÄLLE!>>
En ole samaa mieltä. Koko karmajuttu on mielestäni hölynpölyä, vajavaisella ihmisjärjellä tehty yritys selittää maailman näennäistä epäreiluutta. Minulla on kokemus, että uskoopa ihminen mihin tahansa, siihen viitekehykseen kuuluvia asioita ja ilmiöitä alkaa tapahtua hänen elämässään. Jos uskoo karmaan, näkee sen vaikutuksen jatkuvasti. Jos ei usko, ei sitten. Ihmisen tarvitsee vain päättää, mihin haluaa uskoa tai olla uskomatta. Ja väite, että olosuhteet maapallolla olisivat nyt huonot valaistumiselle, on aika kummallinen. Juuri silloin kun olosuhteet ovat näennäisesti pahimmat on helpointa kokea valaistuminen. Vastuksistahan syntyy se kitka, joka voi sytyttää sielun puhdistavaan tuleen. Valaistunut, siis sellainen, joka on todella oivaltanut Kaikkeuden, tuskin istuu pohdiskelemassa ihmisten rakastettavuutta. Hänellä ei ole enää tunteita, joita voisi eritellä rakkaudeksi tai miksikään muuksi. Hän sulkee sisäänsä Kaikkeuden, arvottamatta sitä tai sen ilmiöitä millään lailla...sanoivat opetuslapset ja nukahtivat.
>> Valaistunut, siis sellainen, joka on todella oivaltanut Kaikkeuden, tuskin istuu pohdiskelemassa ihmisten rakastettavuutta. Hänellä ei ole enää tunteita, joita voisi eritellä rakkaudeksi tai miksikään muuksi. Hän sulkee sisäänsä Kaikkeuden, arvottamatta sitä tai sen ilmiöitä millään lailla.
Millä perusteella katsot pystyväsi määrittelemään mitä valaistunut ihminen mahdollisesti on, tai ei ole?????
Miksi valaistunut ihminen ei voisi olla rakastunut, raivopäinen intoilija, joka juoksee joka hameenhelman perässä, ja virittele Julialle serenadeja??
Oletko tavannut valaistuneita ihmisiä, tai oletko itse valaistunut?
Sanotaan että vain samanlainen tunnistaa samanlaisen. ns. toukka ja perhonen, vakka ja kansi -ilmiö.
Valaistunut ihminen on ennenkaikkea ENERGIAA, ja toiseksi ennalta-arvaamaton. sahajajoogi kirjoitti:
..sanoivat opetuslapset ja nukahtivat.
>> Valaistunut, siis sellainen, joka on todella oivaltanut Kaikkeuden, tuskin istuu pohdiskelemassa ihmisten rakastettavuutta. Hänellä ei ole enää tunteita, joita voisi eritellä rakkaudeksi tai miksikään muuksi. Hän sulkee sisäänsä Kaikkeuden, arvottamatta sitä tai sen ilmiöitä millään lailla.
Millä perusteella katsot pystyväsi määrittelemään mitä valaistunut ihminen mahdollisesti on, tai ei ole?????
Miksi valaistunut ihminen ei voisi olla rakastunut, raivopäinen intoilija, joka juoksee joka hameenhelman perässä, ja virittele Julialle serenadeja??
Oletko tavannut valaistuneita ihmisiä, tai oletko itse valaistunut?
Sanotaan että vain samanlainen tunnistaa samanlaisen. ns. toukka ja perhonen, vakka ja kansi -ilmiö.
Valaistunut ihminen on ennenkaikkea ENERGIAA, ja toiseksi ennalta-arvaamaton.>>Millä perusteella katsot pystyväsi määrittelemään mitä valaistunut ihminen mahdollisesti on, tai ei ole?????>>
Entä millä perusteella sinä pystyt määrittelemään kuka pystyy määrittelemään 'mitä valaistunut ihminen mahdollisesti on, tai ei ole'?
>>Miksi valaistunut ihminen ei voisi olla rakastunut, raivopäinen intoilija, joka juoksee joka hameenhelman perässä, ja virittele Julialle serenadeja??>>
Varmasti hän voi, jos viitsii. Tosin naispuoliset taitavat jättää hameitten perässä kaahaamisen ja Julian serenadit. Mutta Romeo voisi saada kyytiä. Vai oletko jo niin pitkällä, että pidät kaikkia valaistuneita urospuolisina?
>>Oletko tavannut valaistuneita ihmisiä, tai oletko itse valaistunut?>>
Valaistuneitten ihmisten tapaamista on vaikea välttää, heitä on sen verran useita. Oma valaistumiseni - no jaa. Mutta jotakin olen oivaltanut tästä maailmankaikkeudesta.
>>Sanotaan että vain samanlainen tunnistaa samanlaisen. ns. toukka ja perhonen, vakka ja kansi -ilmiö.>>
Tarkoitatko, että vain valaistunut voi tunnistaa toisen valaistuneen?
>>Valaistunut ihminen on ennenkaikkea ENERGIAA, ja toiseksi ennalta-arvaamaton.>>
Myös valaistumattoman ihmiset ovat energiaa, fysiikan lakien mukaan. Ja ennalta-arvaamattomia. Mutta arvelen, että tarkoitat tässä valaistuneen ihmisen tietynlaista rentoutta. Kun on tajunnut kuvion, ei viitsi enää pingottaa.- sahajajoogi
Riotandra kirjoitti:
>>Millä perusteella katsot pystyväsi määrittelemään mitä valaistunut ihminen mahdollisesti on, tai ei ole?????>>
Entä millä perusteella sinä pystyt määrittelemään kuka pystyy määrittelemään 'mitä valaistunut ihminen mahdollisesti on, tai ei ole'?
>>Miksi valaistunut ihminen ei voisi olla rakastunut, raivopäinen intoilija, joka juoksee joka hameenhelman perässä, ja virittele Julialle serenadeja??>>
Varmasti hän voi, jos viitsii. Tosin naispuoliset taitavat jättää hameitten perässä kaahaamisen ja Julian serenadit. Mutta Romeo voisi saada kyytiä. Vai oletko jo niin pitkällä, että pidät kaikkia valaistuneita urospuolisina?
>>Oletko tavannut valaistuneita ihmisiä, tai oletko itse valaistunut?>>
Valaistuneitten ihmisten tapaamista on vaikea välttää, heitä on sen verran useita. Oma valaistumiseni - no jaa. Mutta jotakin olen oivaltanut tästä maailmankaikkeudesta.
>>Sanotaan että vain samanlainen tunnistaa samanlaisen. ns. toukka ja perhonen, vakka ja kansi -ilmiö.>>
Tarkoitatko, että vain valaistunut voi tunnistaa toisen valaistuneen?
>>Valaistunut ihminen on ennenkaikkea ENERGIAA, ja toiseksi ennalta-arvaamaton.>>
Myös valaistumattoman ihmiset ovat energiaa, fysiikan lakien mukaan. Ja ennalta-arvaamattomia. Mutta arvelen, että tarkoitat tässä valaistuneen ihmisen tietynlaista rentoutta. Kun on tajunnut kuvion, ei viitsi enää pingottaa.>> Entä millä perusteella sinä pystyt määrittelemään kuka pystyy määrittelemään 'mitä valaistunut ihminen mahdollisesti on, tai ei ole'?
No ensinnäkin olen valaistunut. Toiseksi en määrittele mitään. Ja vaikka määrittelisin, olisi se kuiotenkin valaistunutta.
>> Vai oletko jo niin pitkällä, että pidät kaikkia valaistuneita urospuolisina?
Ei sanottavaa tähän... Jos haluat pitää minua sovinistina, niin sen kun. :-)
>> Valaistuneitten ihmisten tapaamista on vaikea välttää, heitä on sen verran useita.
Jaa???
>> Oma valaistumiseni - no jaa. Mutta jotakin olen oivaltanut tästä maailmankaikkeudesta.
Maailmankaikkeudesta? Minä taas olen rajoittanut ymmärrykseni tähän Tellukseen lähinnä.... ja täälläkin lähinnä ihmisenä olemiseen. Paitsi joskus olen hetkittäin der Übermensch; ihmisyyden tuolle puolen, ei yläpuolella.
>> Tarkoitatko, että vain valaistunut voi tunnistaa toisen valaistuneen?
Joo. Paitsi joskus tavikset voivat tunnistaa ohimenevästi. Tulee mieleen pari tapausta. mutta yleensä he unohtavat koko jutun seuraavana päivänä ja rationalisoivat sen. Paitsi jos on sinnikäs tavis...
>> Myös valaistumattoman ihmiset ovat energiaa, fysiikan lakien mukaan. Ja ennalta-arvaamattomia. Mutta arvelen, että tarkoitat tässä valaistuneen ihmisen tietynlaista rentoutta. Kun on tajunnut kuvion, ei viitsi enää pingottaa.
Niin juuri. Ja sitäpaitsi energiaa on eri määrät. - proPAGANda
Riotandra kirjoitti:
Olen seuraillut näitä idänuskontokeskusteluja vähän niin kuin toisella silmällä, toisaalta kiinnostuneena, toisaalta haukotellen. Käytyäni nuoruudessani läpi näitä jooga-karma-inkarnaatio-idänviisaus-juttuja totesin ettei niistä jäänyt käteen oikein mitään todellista. Uskoin aikoinani tosilujasti inkarnaatio-oppiin, minulla oli kokemuksia edellisistä elämistä, enkä tuntenut itseäni ihmiseksi ollenkaan (en oikein vieläkään.) Erilaisissa regressioterapioissa palasinkin erilaisiin inkarnoitumisiin, eikä niistä ollutkaan ihmisiä kuin muutama. Myöhemmässä iässä minulle alkoi kuitenkin sarastaa, että asia ei ole ollenkaan niin yksinkertainen. Koska aika ei etene lineaarisesti, ei reinkarnoituminenkaan voi olla lineaarista.
>> >> Olosuhteet ovat tällä hetkellä mielestäni planeetallamme niin huonot valaistumiselle, että valaistunutkaan ei pysty ilmaisemaan rakkautaan kaikkia ihmisiä kohtaan: Näitä kohtaan jotka vaeltavat *turmelluksen* tietä ja pilkkaavat ja ivaavat niitä jotka kulkevat muuta tietä kuin tätä heidän *turmelluksensa* tietä. Heidät tullaan tuomitsemaan kuten he ovat muita tuominneet: Tämä on karman laki.
TÄMÄN VOISI KEHYSTÄÄ SEINÄLLE!>>
En ole samaa mieltä. Koko karmajuttu on mielestäni hölynpölyä, vajavaisella ihmisjärjellä tehty yritys selittää maailman näennäistä epäreiluutta. Minulla on kokemus, että uskoopa ihminen mihin tahansa, siihen viitekehykseen kuuluvia asioita ja ilmiöitä alkaa tapahtua hänen elämässään. Jos uskoo karmaan, näkee sen vaikutuksen jatkuvasti. Jos ei usko, ei sitten. Ihmisen tarvitsee vain päättää, mihin haluaa uskoa tai olla uskomatta. Ja väite, että olosuhteet maapallolla olisivat nyt huonot valaistumiselle, on aika kummallinen. Juuri silloin kun olosuhteet ovat näennäisesti pahimmat on helpointa kokea valaistuminen. Vastuksistahan syntyy se kitka, joka voi sytyttää sielun puhdistavaan tuleen. Valaistunut, siis sellainen, joka on todella oivaltanut Kaikkeuden, tuskin istuu pohdiskelemassa ihmisten rakastettavuutta. Hänellä ei ole enää tunteita, joita voisi eritellä rakkaudeksi tai miksikään muuksi. Hän sulkee sisäänsä Kaikkeuden, arvottamatta sitä tai sen ilmiöitä millään lailla.Olenkin odottanut jos joku voisi esittää asiallista kritiikkiä reinkarnaatiota vastaan...
Reinkarnaatio-oppi ei suinkaan ole mikään pelkästään idän uskontojen juttu: Kristittyjen alkukirkolla väitetään olleen yhteyksiä oppiin, kuten Islamin sufeillakin.
>>Myöhemmässä iässä minulle alkoi kuitenkin sarastaa, että asia ei ole ollenkaan niin yksinkertainen. Koska aika ei etene lineaarisesti, ei reinkarnoituminenkaan voi olla lineaarista.>Tottakai ihmiset sanovat että Kali-Yuga sitä ja kali-yuga tätä, mutta silloin kuin ulkopuolella on pimeintä niin sisäinen valo loistaa kirkkaimmin. Itse koen vaikeat ajat vaan valtavana mahdollisuutena. Ehkä juuri siksi korkeimmat inkarnoituvat maanpäälle juuri silloin kun ajat ovat pahimmat: Hekin oivaltavat silloin asioita joita eivät muuten voisi oivaltaa. >Hänellä ei ole enää tunteita, joita voisi eritellä rakkaudeksi tai miksikään muuksi. Hän sulkee sisäänsä Kaikkeuden, arvottamatta sitä tai sen ilmiöitä millään lailla. proPAGANda kirjoitti:
Olenkin odottanut jos joku voisi esittää asiallista kritiikkiä reinkarnaatiota vastaan...
Reinkarnaatio-oppi ei suinkaan ole mikään pelkästään idän uskontojen juttu: Kristittyjen alkukirkolla väitetään olleen yhteyksiä oppiin, kuten Islamin sufeillakin.
>>Myöhemmässä iässä minulle alkoi kuitenkin sarastaa, että asia ei ole ollenkaan niin yksinkertainen. Koska aika ei etene lineaarisesti, ei reinkarnoituminenkaan voi olla lineaarista.>Tottakai ihmiset sanovat että Kali-Yuga sitä ja kali-yuga tätä, mutta silloin kuin ulkopuolella on pimeintä niin sisäinen valo loistaa kirkkaimmin. Itse koen vaikeat ajat vaan valtavana mahdollisuutena. Ehkä juuri siksi korkeimmat inkarnoituvat maanpäälle juuri silloin kun ajat ovat pahimmat: Hekin oivaltavat silloin asioita joita eivät muuten voisi oivaltaa. >Hänellä ei ole enää tunteita, joita voisi eritellä rakkaudeksi tai miksikään muuksi. Hän sulkee sisäänsä Kaikkeuden, arvottamatta sitä tai sen ilmiöitä millään lailla.>>Jälleensyntyminen maanpäälle on oman käsitykseni mukaan täysin lineaarista.
---
Aika on todellakin mystinen juttu mutta meidän ulottuvuus on mielestäni ajan suhteen suljettu järjestelmä jossa asiat todellakin tapahtuvat lineaarisesti. >>
Oma näkemykseni ajasta on muuttunut kokonaan elämänkokemusteni myötä. Minusta aika ei kulje mihinkään, joten miten se voisi olla lineaarinen? Mutta ihmisen on ymmärrettävä niin, että aika kuluu, ja nimenomaan entropian lisääntymisen suuntaan. Sellainen ihminen kertakaikkiaan on. Kun vuodenajat vaihtuvat, kun lapset kasvavat ja itsekin näkee omassa olemuksessaan muutoksia iän myötä, täytyy ajatella, että ne johtuvat ’ajan kulumisesta’. On liian ahdistavaa ajatella, että aika ei kulu, vaan ihminen itse. Käsitän maailmankaikkeuden kokonaisuudeksi, jossa kaikki mahdolliset ajan ja tapahtumien variaatiot ovat yhtä aikaa läsnä, yhtenä klimppinä, loputtomana määränä ulottuvuuksia. Tämä meidän ulottuvuutemme on se, jonka me ymmärrämme ja jota pidämme ainoana oikeana ja olemassa olevana. Koemme kauhua ja pelkoa kun törmäämme johonkin tapahtumaan tai ilmiöön, joka kuuluukin johonkin toiseen ulottuvuuteen. Sellaista ’läpivuotamista’ tapahtuu usein. Jotkut osaavat liikkua ulottuvuuksissa ainakin jossain määrin tahdollaan. Ja unessahan me kaikki olemme vapaita ulottuvuuksien rajoista.
>>Näyttäisit siis uskovan eräänlaiseen sielunvaellukseen jossa sielu harhailee päämäärättömästi sinne sun tänne ajassa ja paikassa vaihtaen jatkuvasti olomuotoaan. Omasta mielestäni sielunvaellus-oppi on lähes kokonaan harha-oppia. Sielu ei vaeltele minnekään vaan tietää tasan tarkkaan mihin se on milloinkin inkarnoitumassa. Sinun näkemyksesi on mielestäni ahdistava, kaoottinen ja näköalaton. Itse olen oppinut jälleensyntymä-opin aivan päinvastaiseksi: selkeäksi, lohdulliseksi ja mielekkääksi.>>
Itsekin pidin nuorempana ajatusta jälleensyntymisestä oikeana ja monta kummallista asiaa hyvin selittävänä. Ajattelen nykyään, että jälleensyntymisenkin selittää selvemmin moniulottuvuuksinen maailmankaikkeuden malli. Kaikki mahdolliset elämän muodot ja variaatiot ovat olemassa siinä yhtä aikaa, ja ihminen pystyy regressioterapiassa poimimaan juuri tarvitsemansa ’edellisen elämän’ tapahtuman silloin kun sitä tarvitsee. Kun sanon että ’tarvitsemansa’, tarkoitan sitä, että koettaessaan selvittää regressiolla jotain itseään ahdistavaa asiaa, ihminen menee juuri sopivaan dimensioon ja kertoo mitä näkee ja kokee. Ihminen on niin mahtava olento, että hän pystyy tekemään kaiken tuon ja paljon enemmänkin.
>> Itsekin olen yli 20 vuoden ajan tutkinut kaikkea reinkarnaatio-oppiin liittyvää ja kohdannut vain selkeitä lineaarisia tapauksia.>>
Niin, on totta, että kaikki kirjallisuudessa esiintyvät tapaukset näyttäisivät olevan lineaarisia, mutta se johtunee vain siitä, että ylipäänsä ajatusta ajan lineaarisuudesta ei ole kyseenalaistettu kovinkaan pitkään. Ihmisten on valtavan ahdistavaa ajatella, että aika olisi jotain muuta kuin mitä sen on aina ajateltu olevan. Maya-intiaanit sanoivat ihmisen tehtävän olevan kantaa ajan taakkaa. Voisiko sen paremmin sanoa? Mutta miksi meidän on kannettava ajan taakkaa? Emmekö jo ole tarpeeksi kypsiä karistamaan sen harteiltamme?
>>Olisikin mielenkiintoisaa kuulla tarkemmin regressio-istunnoistasi. Kävitkö saman ihmisen luona vai eri ihmisten ja saitko kaikilta samat kokemukset? >>
Eri terapeuttien, mutta nykyään hallitsen tekniikan riittävän hyvin että teen itse regressiomatkoja aina kun tunnen tarvitsevani selvyyttä johonkin ongelmaan. Regressioin jonkin verran myös muita, se on sellaista harrastusluontoista.
>>. Mieleeni tuli, että sinulla on ollut jotain häikkää omissa kokemuksissasi: Mielesi on ehkä ollut levoton tai sitten *terapeutti* on ollut epäpätevä. Tämä on pelkkää arvailua tietysti. >>
Tämä kommentti hymyilyttää. Niinpä niin. Jos kokemukseni eivät ole samanlaisia kuin dokumentoidut, minussa on varmaan jotain vikaa.
>>>>Hänellä ei ole enää tunteita, joita voisi eritellä rakkaudeksi tai miksikään muuksi. Hän sulkee sisäänsä Kaikkeuden, arvottamatta sitä tai sen ilmiöitä millään lailla.Tarkoitan siis vaikeilla ajoilla sitä, että valaistuneen on vaikeaa elää valaistuneen elämää. Jeesuksenkin aikana oli vaikeaa mutta tarvitseeko minun kuvailla nykymaailmaa? Ahneus, pinnallisuus.... Tarvitseeko minun jatkaa vielä pidemmällä tätä listaa? >Palataanpa vielä valaistumiseen. Yksi parhaimpia kuvauksia on Aikidon perustajan Morihei Ueshiban valaistumiskokemus: >Olen tässä valaistumis-asiassa jyrkän näkemyksen omaava: Uskon, että vasta viimeisellä ihmis-inkarnaatiolla on mahdollista valaistua. Tämän jälkeen ei tarvitse enää syntyä ihmiseksi. Valaistuminen on siis eräänlainen *loppututkinto*.>Kirjoittamasi perusteella olet edelleen kiinnostunut asiasta. Sehän on hyvä asia tottakai. Suosittelen, että tutkit asiaa vielä lisää.- proPAGANda
sahajajoogi kirjoitti:
>> Entä millä perusteella sinä pystyt määrittelemään kuka pystyy määrittelemään 'mitä valaistunut ihminen mahdollisesti on, tai ei ole'?
No ensinnäkin olen valaistunut. Toiseksi en määrittele mitään. Ja vaikka määrittelisin, olisi se kuiotenkin valaistunutta.
>> Vai oletko jo niin pitkällä, että pidät kaikkia valaistuneita urospuolisina?
Ei sanottavaa tähän... Jos haluat pitää minua sovinistina, niin sen kun. :-)
>> Valaistuneitten ihmisten tapaamista on vaikea välttää, heitä on sen verran useita.
Jaa???
>> Oma valaistumiseni - no jaa. Mutta jotakin olen oivaltanut tästä maailmankaikkeudesta.
Maailmankaikkeudesta? Minä taas olen rajoittanut ymmärrykseni tähän Tellukseen lähinnä.... ja täälläkin lähinnä ihmisenä olemiseen. Paitsi joskus olen hetkittäin der Übermensch; ihmisyyden tuolle puolen, ei yläpuolella.
>> Tarkoitatko, että vain valaistunut voi tunnistaa toisen valaistuneen?
Joo. Paitsi joskus tavikset voivat tunnistaa ohimenevästi. Tulee mieleen pari tapausta. mutta yleensä he unohtavat koko jutun seuraavana päivänä ja rationalisoivat sen. Paitsi jos on sinnikäs tavis...
>> Myös valaistumattoman ihmiset ovat energiaa, fysiikan lakien mukaan. Ja ennalta-arvaamattomia. Mutta arvelen, että tarkoitat tässä valaistuneen ihmisen tietynlaista rentoutta. Kun on tajunnut kuvion, ei viitsi enää pingottaa.
Niin juuri. Ja sitäpaitsi energiaa on eri määrät.Arvoisa Joogi
Yksi hienoimpia oivalluksiahan mitä itseoivallukseen kuuluu on todellakin se, että tekipä mitä tahansa niin aina tekee oikein.
Tyhmempi ihminen tietysti sanoo heti: "Ai, että sä saat tehä ihan mitä sua huvittaa? Vi**u sä oot tyhmä!"
Tällaselle voi vaan nauraen sanoa: "Todellakin ja pääpaino onkin sanalla HUVITTAA, katos kun valaistunutta ei enää HUVITA tehdä kaikenlaisia älyvapaita juttuja joista sitten saa maksaa karman lain mukaisen hinnan ;-)"
Kun ihminen on tarpeeksi *henkinen*, hänen tekojaan eivät enää ohjaa kieroutuneet itsekkäät motiivit vaan puhdas spontaani olemus: MINÄ OLEN.
Ihmistä ei tuomita tekojensa tähden vaan niiden motiiviensa vuoksi, jotka johtivat hänet tekoihinsa.
Mukavaa saada muuten Riotandra mukaan keskusteluihin. Jotain samaa hänessä kuin Qadeshassa. Vaikka olenkin vähän sitä mieltä, että naiset ovat jääräpäisempiä otuksia näissä *henkisissä* jutuissa, niin jään mielenkiinnolla odottamaan jos jotain jutun poikasta pääsis syntymään välillemme: Hänessä tuntuu olevan potentiaalia! - densho
sahajajoogi kirjoitti:
..sanoivat opetuslapset ja nukahtivat.
>> Valaistunut, siis sellainen, joka on todella oivaltanut Kaikkeuden, tuskin istuu pohdiskelemassa ihmisten rakastettavuutta. Hänellä ei ole enää tunteita, joita voisi eritellä rakkaudeksi tai miksikään muuksi. Hän sulkee sisäänsä Kaikkeuden, arvottamatta sitä tai sen ilmiöitä millään lailla.
Millä perusteella katsot pystyväsi määrittelemään mitä valaistunut ihminen mahdollisesti on, tai ei ole?????
Miksi valaistunut ihminen ei voisi olla rakastunut, raivopäinen intoilija, joka juoksee joka hameenhelman perässä, ja virittele Julialle serenadeja??
Oletko tavannut valaistuneita ihmisiä, tai oletko itse valaistunut?
Sanotaan että vain samanlainen tunnistaa samanlaisen. ns. toukka ja perhonen, vakka ja kansi -ilmiö.
Valaistunut ihminen on ennenkaikkea ENERGIAA, ja toiseksi ennalta-arvaamaton.Kaikenlaista höhlää näyttää sahaajajengistä eli yhdestä yli-ihmiskultista ajatuksiin tarttuvan.
Filosofiaa tunteville, länsimaista ja itämaista, valaistuminen on yksinkertaisinta määritellä kaiken intentionaalisuuden lakkaamiseksi, eli luonnolliseksi tilaksi jossa ei ole suhteellisuutta ja välimatkaa; havaintotapahtumaksi, jossa ei ole jakoa havaitsijaan eikä havaittavaan.
Vielä totuudellisempaa on sanoa, ettei ole mitään valaistumista, sillä ei ole mitään tavoiteltavaa. Riotandra puhuu asiaa ja viisaudella, mutta sahisparalla ei ole korvia kuulla eikä silmiä nähdä, koska hän takertuu jostain kumman katkeruudesta kumpuaviin yli-ihmisfantasioihinsa, omituisiin myyttirakennelmiinsa ynnä kaikenmaailman käsitteellistyksiin ja pelkovihamekanismeihin. - densho
Riotandra kirjoitti:
>>Jälleensyntyminen maanpäälle on oman käsitykseni mukaan täysin lineaarista.
---
Aika on todellakin mystinen juttu mutta meidän ulottuvuus on mielestäni ajan suhteen suljettu järjestelmä jossa asiat todellakin tapahtuvat lineaarisesti. >>
Oma näkemykseni ajasta on muuttunut kokonaan elämänkokemusteni myötä. Minusta aika ei kulje mihinkään, joten miten se voisi olla lineaarinen? Mutta ihmisen on ymmärrettävä niin, että aika kuluu, ja nimenomaan entropian lisääntymisen suuntaan. Sellainen ihminen kertakaikkiaan on. Kun vuodenajat vaihtuvat, kun lapset kasvavat ja itsekin näkee omassa olemuksessaan muutoksia iän myötä, täytyy ajatella, että ne johtuvat ’ajan kulumisesta’. On liian ahdistavaa ajatella, että aika ei kulu, vaan ihminen itse. Käsitän maailmankaikkeuden kokonaisuudeksi, jossa kaikki mahdolliset ajan ja tapahtumien variaatiot ovat yhtä aikaa läsnä, yhtenä klimppinä, loputtomana määränä ulottuvuuksia. Tämä meidän ulottuvuutemme on se, jonka me ymmärrämme ja jota pidämme ainoana oikeana ja olemassa olevana. Koemme kauhua ja pelkoa kun törmäämme johonkin tapahtumaan tai ilmiöön, joka kuuluukin johonkin toiseen ulottuvuuteen. Sellaista ’läpivuotamista’ tapahtuu usein. Jotkut osaavat liikkua ulottuvuuksissa ainakin jossain määrin tahdollaan. Ja unessahan me kaikki olemme vapaita ulottuvuuksien rajoista.
>>Näyttäisit siis uskovan eräänlaiseen sielunvaellukseen jossa sielu harhailee päämäärättömästi sinne sun tänne ajassa ja paikassa vaihtaen jatkuvasti olomuotoaan. Omasta mielestäni sielunvaellus-oppi on lähes kokonaan harha-oppia. Sielu ei vaeltele minnekään vaan tietää tasan tarkkaan mihin se on milloinkin inkarnoitumassa. Sinun näkemyksesi on mielestäni ahdistava, kaoottinen ja näköalaton. Itse olen oppinut jälleensyntymä-opin aivan päinvastaiseksi: selkeäksi, lohdulliseksi ja mielekkääksi.>>
Itsekin pidin nuorempana ajatusta jälleensyntymisestä oikeana ja monta kummallista asiaa hyvin selittävänä. Ajattelen nykyään, että jälleensyntymisenkin selittää selvemmin moniulottuvuuksinen maailmankaikkeuden malli. Kaikki mahdolliset elämän muodot ja variaatiot ovat olemassa siinä yhtä aikaa, ja ihminen pystyy regressioterapiassa poimimaan juuri tarvitsemansa ’edellisen elämän’ tapahtuman silloin kun sitä tarvitsee. Kun sanon että ’tarvitsemansa’, tarkoitan sitä, että koettaessaan selvittää regressiolla jotain itseään ahdistavaa asiaa, ihminen menee juuri sopivaan dimensioon ja kertoo mitä näkee ja kokee. Ihminen on niin mahtava olento, että hän pystyy tekemään kaiken tuon ja paljon enemmänkin.
>> Itsekin olen yli 20 vuoden ajan tutkinut kaikkea reinkarnaatio-oppiin liittyvää ja kohdannut vain selkeitä lineaarisia tapauksia.>>
Niin, on totta, että kaikki kirjallisuudessa esiintyvät tapaukset näyttäisivät olevan lineaarisia, mutta se johtunee vain siitä, että ylipäänsä ajatusta ajan lineaarisuudesta ei ole kyseenalaistettu kovinkaan pitkään. Ihmisten on valtavan ahdistavaa ajatella, että aika olisi jotain muuta kuin mitä sen on aina ajateltu olevan. Maya-intiaanit sanoivat ihmisen tehtävän olevan kantaa ajan taakkaa. Voisiko sen paremmin sanoa? Mutta miksi meidän on kannettava ajan taakkaa? Emmekö jo ole tarpeeksi kypsiä karistamaan sen harteiltamme?
>>Olisikin mielenkiintoisaa kuulla tarkemmin regressio-istunnoistasi. Kävitkö saman ihmisen luona vai eri ihmisten ja saitko kaikilta samat kokemukset? >>
Eri terapeuttien, mutta nykyään hallitsen tekniikan riittävän hyvin että teen itse regressiomatkoja aina kun tunnen tarvitsevani selvyyttä johonkin ongelmaan. Regressioin jonkin verran myös muita, se on sellaista harrastusluontoista.
>>. Mieleeni tuli, että sinulla on ollut jotain häikkää omissa kokemuksissasi: Mielesi on ehkä ollut levoton tai sitten *terapeutti* on ollut epäpätevä. Tämä on pelkkää arvailua tietysti. >>
Tämä kommentti hymyilyttää. Niinpä niin. Jos kokemukseni eivät ole samanlaisia kuin dokumentoidut, minussa on varmaan jotain vikaa.
>>>>Hänellä ei ole enää tunteita, joita voisi eritellä rakkaudeksi tai miksikään muuksi. Hän sulkee sisäänsä Kaikkeuden, arvottamatta sitä tai sen ilmiöitä millään lailla.Tarkoitan siis vaikeilla ajoilla sitä, että valaistuneen on vaikeaa elää valaistuneen elämää. Jeesuksenkin aikana oli vaikeaa mutta tarvitseeko minun kuvailla nykymaailmaa? Ahneus, pinnallisuus.... Tarvitseeko minun jatkaa vielä pidemmällä tätä listaa? >Palataanpa vielä valaistumiseen. Yksi parhaimpia kuvauksia on Aikidon perustajan Morihei Ueshiban valaistumiskokemus: >Olen tässä valaistumis-asiassa jyrkän näkemyksen omaava: Uskon, että vasta viimeisellä ihmis-inkarnaatiolla on mahdollista valaistua. Tämän jälkeen ei tarvitse enää syntyä ihmiseksi. Valaistuminen on siis eräänlainen *loppututkinto*.>Kirjoittamasi perusteella olet edelleen kiinnostunut asiasta. Sehän on hyvä asia tottakai. Suosittelen, että tutkit asiaa vielä lisää.>>Käsitän maailmankaikkeuden kokonaisuudeksi, jossa kaikki mahdolliset ajan ja tapahtumien variaatiot ovat yhtä aikaa läsnä, yhtenä klimppinä, loputtomana määränä ulottuvuuksia. Tämä meidän ulottuvuutemme on se, jonka me ymmärrämme ja jota pidämme ainoana oikeana ja olemassa olevana.
- sahajajoogi
densho kirjoitti:
Kaikenlaista höhlää näyttää sahaajajengistä eli yhdestä yli-ihmiskultista ajatuksiin tarttuvan.
Filosofiaa tunteville, länsimaista ja itämaista, valaistuminen on yksinkertaisinta määritellä kaiken intentionaalisuuden lakkaamiseksi, eli luonnolliseksi tilaksi jossa ei ole suhteellisuutta ja välimatkaa; havaintotapahtumaksi, jossa ei ole jakoa havaitsijaan eikä havaittavaan.
Vielä totuudellisempaa on sanoa, ettei ole mitään valaistumista, sillä ei ole mitään tavoiteltavaa. Riotandra puhuu asiaa ja viisaudella, mutta sahisparalla ei ole korvia kuulla eikä silmiä nähdä, koska hän takertuu jostain kumman katkeruudesta kumpuaviin yli-ihmisfantasioihinsa, omituisiin myyttirakennelmiinsa ynnä kaikenmaailman käsitteellistyksiin ja pelkovihamekanismeihin.>> sahisparalla ei ole korvia kuulla eikä silmiä nähdä, koska hän takertuu jostain kumman katkeruudesta kumpuaviin yli-ihmisfantasioihinsa, omituisiin myyttirakennelmiinsa ynnä kaikenmaailman käsitteellistyksiin ja pelkovihamekanismeihin.
Koska olen Lucifer, sanoin jo. - sahajajoogi
proPAGANda kirjoitti:
Arvoisa Joogi
Yksi hienoimpia oivalluksiahan mitä itseoivallukseen kuuluu on todellakin se, että tekipä mitä tahansa niin aina tekee oikein.
Tyhmempi ihminen tietysti sanoo heti: "Ai, että sä saat tehä ihan mitä sua huvittaa? Vi**u sä oot tyhmä!"
Tällaselle voi vaan nauraen sanoa: "Todellakin ja pääpaino onkin sanalla HUVITTAA, katos kun valaistunutta ei enää HUVITA tehdä kaikenlaisia älyvapaita juttuja joista sitten saa maksaa karman lain mukaisen hinnan ;-)"
Kun ihminen on tarpeeksi *henkinen*, hänen tekojaan eivät enää ohjaa kieroutuneet itsekkäät motiivit vaan puhdas spontaani olemus: MINÄ OLEN.
Ihmistä ei tuomita tekojensa tähden vaan niiden motiiviensa vuoksi, jotka johtivat hänet tekoihinsa.
Mukavaa saada muuten Riotandra mukaan keskusteluihin. Jotain samaa hänessä kuin Qadeshassa. Vaikka olenkin vähän sitä mieltä, että naiset ovat jääräpäisempiä otuksia näissä *henkisissä* jutuissa, niin jään mielenkiinnolla odottamaan jos jotain jutun poikasta pääsis syntymään välillemme: Hänessä tuntuu olevan potentiaalia!>> Tyhmempi ihminen tietysti sanoo heti: "Ai, että sä saat tehä ihan mitä sua huvittaa? Vi**u sä oot tyhmä!"
Ihmiskunnalla nyt on aina jotain negatiivista sanottavana; ja seuraava ilkeys kielen päällä; ja kuvittelevat olevansa kovinkin fiksuja.
>> Kun ihminen on tarpeeksi *henkinen*, hänen tekojaan eivät enää ohjaa kieroutuneet itsekkäät motiivit vaan puhdas spontaani olemus: MINÄ OLEN.
Se mikä on, VAIN on. On se sitten ihmisten mielestä kuinka idioottimaista, tuomittavaa, kauheaa, tyhmää, kahelia, lapsellista, murrosikäistä, katkeraa, shokeeraavaa tai muuta hyvänsä.
>> Hänessä tuntuu olevan potentiaalia!
No, ei kait tämä ole sukupuoleen sidottua. Oma kokemukseni on että naisilla on vaikeampi saada huomiota pidettyä kurissa. Ehkä se johtuu siitä empatiasta mitä he tuntevat vähän kaikkea kohtaan. Naisen sielulla on kova pyrkimys nähdä "sinä" arvokkaampana kuin "minä", ja taipumus itsensä mitätöintiin, eli panteismiin, mikä voi minusta usen mennä liian pitkälle.
Sitä tulee hyväksikäytetyksi sitten, ja huomio on kuin Jokisen eväät syysmyrskyssä. - sahajajoogi
sahajajoogi kirjoitti:
>> Tyhmempi ihminen tietysti sanoo heti: "Ai, että sä saat tehä ihan mitä sua huvittaa? Vi**u sä oot tyhmä!"
Ihmiskunnalla nyt on aina jotain negatiivista sanottavana; ja seuraava ilkeys kielen päällä; ja kuvittelevat olevansa kovinkin fiksuja.
>> Kun ihminen on tarpeeksi *henkinen*, hänen tekojaan eivät enää ohjaa kieroutuneet itsekkäät motiivit vaan puhdas spontaani olemus: MINÄ OLEN.
Se mikä on, VAIN on. On se sitten ihmisten mielestä kuinka idioottimaista, tuomittavaa, kauheaa, tyhmää, kahelia, lapsellista, murrosikäistä, katkeraa, shokeeraavaa tai muuta hyvänsä.
>> Hänessä tuntuu olevan potentiaalia!
No, ei kait tämä ole sukupuoleen sidottua. Oma kokemukseni on että naisilla on vaikeampi saada huomiota pidettyä kurissa. Ehkä se johtuu siitä empatiasta mitä he tuntevat vähän kaikkea kohtaan. Naisen sielulla on kova pyrkimys nähdä "sinä" arvokkaampana kuin "minä", ja taipumus itsensä mitätöintiin, eli panteismiin, mikä voi minusta usen mennä liian pitkälle.
Sitä tulee hyväksikäytetyksi sitten, ja huomio on kuin Jokisen eväät syysmyrskyssä.Tuntuu että en jaksa enää kirjoitella ihmisille. Nimim. "sahajajoogi" on ainakin palanut loppuun. Lopetan muillakin foorumeilla; on paljon kivompi touhuta omia, lueskella Verneä ja nauttia tästä lyhyestä elämästä H1N5:n varjossa kuin ottaa jatkuvasti vastaan kritiikkiä ihmisiltä.
Se ei johda mihinkään.
Olen pari päivää vielä hesassa, sitten lähden taas tien päälle. Jos haluat pitää yhteyttä niin sähköposti...
Mun yleinen sanottava ihmiskunnalle on loppu. Jos joku haluaa valaistumisen, niin sahaja yogassa annetaan enemmän informaatiota, ja selkeämpää kuin tämä minun persoonallis-negatiivinen kitinäni. - -Q-
Riotandra kirjoitti:
>>Jälleensyntyminen maanpäälle on oman käsitykseni mukaan täysin lineaarista.
---
Aika on todellakin mystinen juttu mutta meidän ulottuvuus on mielestäni ajan suhteen suljettu järjestelmä jossa asiat todellakin tapahtuvat lineaarisesti. >>
Oma näkemykseni ajasta on muuttunut kokonaan elämänkokemusteni myötä. Minusta aika ei kulje mihinkään, joten miten se voisi olla lineaarinen? Mutta ihmisen on ymmärrettävä niin, että aika kuluu, ja nimenomaan entropian lisääntymisen suuntaan. Sellainen ihminen kertakaikkiaan on. Kun vuodenajat vaihtuvat, kun lapset kasvavat ja itsekin näkee omassa olemuksessaan muutoksia iän myötä, täytyy ajatella, että ne johtuvat ’ajan kulumisesta’. On liian ahdistavaa ajatella, että aika ei kulu, vaan ihminen itse. Käsitän maailmankaikkeuden kokonaisuudeksi, jossa kaikki mahdolliset ajan ja tapahtumien variaatiot ovat yhtä aikaa läsnä, yhtenä klimppinä, loputtomana määränä ulottuvuuksia. Tämä meidän ulottuvuutemme on se, jonka me ymmärrämme ja jota pidämme ainoana oikeana ja olemassa olevana. Koemme kauhua ja pelkoa kun törmäämme johonkin tapahtumaan tai ilmiöön, joka kuuluukin johonkin toiseen ulottuvuuteen. Sellaista ’läpivuotamista’ tapahtuu usein. Jotkut osaavat liikkua ulottuvuuksissa ainakin jossain määrin tahdollaan. Ja unessahan me kaikki olemme vapaita ulottuvuuksien rajoista.
>>Näyttäisit siis uskovan eräänlaiseen sielunvaellukseen jossa sielu harhailee päämäärättömästi sinne sun tänne ajassa ja paikassa vaihtaen jatkuvasti olomuotoaan. Omasta mielestäni sielunvaellus-oppi on lähes kokonaan harha-oppia. Sielu ei vaeltele minnekään vaan tietää tasan tarkkaan mihin se on milloinkin inkarnoitumassa. Sinun näkemyksesi on mielestäni ahdistava, kaoottinen ja näköalaton. Itse olen oppinut jälleensyntymä-opin aivan päinvastaiseksi: selkeäksi, lohdulliseksi ja mielekkääksi.>>
Itsekin pidin nuorempana ajatusta jälleensyntymisestä oikeana ja monta kummallista asiaa hyvin selittävänä. Ajattelen nykyään, että jälleensyntymisenkin selittää selvemmin moniulottuvuuksinen maailmankaikkeuden malli. Kaikki mahdolliset elämän muodot ja variaatiot ovat olemassa siinä yhtä aikaa, ja ihminen pystyy regressioterapiassa poimimaan juuri tarvitsemansa ’edellisen elämän’ tapahtuman silloin kun sitä tarvitsee. Kun sanon että ’tarvitsemansa’, tarkoitan sitä, että koettaessaan selvittää regressiolla jotain itseään ahdistavaa asiaa, ihminen menee juuri sopivaan dimensioon ja kertoo mitä näkee ja kokee. Ihminen on niin mahtava olento, että hän pystyy tekemään kaiken tuon ja paljon enemmänkin.
>> Itsekin olen yli 20 vuoden ajan tutkinut kaikkea reinkarnaatio-oppiin liittyvää ja kohdannut vain selkeitä lineaarisia tapauksia.>>
Niin, on totta, että kaikki kirjallisuudessa esiintyvät tapaukset näyttäisivät olevan lineaarisia, mutta se johtunee vain siitä, että ylipäänsä ajatusta ajan lineaarisuudesta ei ole kyseenalaistettu kovinkaan pitkään. Ihmisten on valtavan ahdistavaa ajatella, että aika olisi jotain muuta kuin mitä sen on aina ajateltu olevan. Maya-intiaanit sanoivat ihmisen tehtävän olevan kantaa ajan taakkaa. Voisiko sen paremmin sanoa? Mutta miksi meidän on kannettava ajan taakkaa? Emmekö jo ole tarpeeksi kypsiä karistamaan sen harteiltamme?
>>Olisikin mielenkiintoisaa kuulla tarkemmin regressio-istunnoistasi. Kävitkö saman ihmisen luona vai eri ihmisten ja saitko kaikilta samat kokemukset? >>
Eri terapeuttien, mutta nykyään hallitsen tekniikan riittävän hyvin että teen itse regressiomatkoja aina kun tunnen tarvitsevani selvyyttä johonkin ongelmaan. Regressioin jonkin verran myös muita, se on sellaista harrastusluontoista.
>>. Mieleeni tuli, että sinulla on ollut jotain häikkää omissa kokemuksissasi: Mielesi on ehkä ollut levoton tai sitten *terapeutti* on ollut epäpätevä. Tämä on pelkkää arvailua tietysti. >>
Tämä kommentti hymyilyttää. Niinpä niin. Jos kokemukseni eivät ole samanlaisia kuin dokumentoidut, minussa on varmaan jotain vikaa.
>>>>Hänellä ei ole enää tunteita, joita voisi eritellä rakkaudeksi tai miksikään muuksi. Hän sulkee sisäänsä Kaikkeuden, arvottamatta sitä tai sen ilmiöitä millään lailla.Tarkoitan siis vaikeilla ajoilla sitä, että valaistuneen on vaikeaa elää valaistuneen elämää. Jeesuksenkin aikana oli vaikeaa mutta tarvitseeko minun kuvailla nykymaailmaa? Ahneus, pinnallisuus.... Tarvitseeko minun jatkaa vielä pidemmällä tätä listaa? >Palataanpa vielä valaistumiseen. Yksi parhaimpia kuvauksia on Aikidon perustajan Morihei Ueshiban valaistumiskokemus: >Olen tässä valaistumis-asiassa jyrkän näkemyksen omaava: Uskon, että vasta viimeisellä ihmis-inkarnaatiolla on mahdollista valaistua. Tämän jälkeen ei tarvitse enää syntyä ihmiseksi. Valaistuminen on siis eräänlainen *loppututkinto*.>Kirjoittamasi perusteella olet edelleen kiinnostunut asiasta. Sehän on hyvä asia tottakai. Suosittelen, että tutkit asiaa vielä lisää.Rion ja Paganan reinkarnaatio-ajatukset kontra ajan lineaarisuus/ei-lineaarisuus kirvoittaa vääjäämättömästi mieleeni taas ajatuksen siitä miten kaikki on yhtä ja tämä "yksi" on ikäänkuin fraktaalikuvio.
Yhden alayksikön eli ihmisen kohdalla voidaan ajatella että tämä yksi yksilö/yksikkö tietoisuutena voi periaatteessa mennä mihin tahansa oman (pienois)fraktaalikuvionsa lukuisista kärhistä, mutta kokeakseen oman ITSENSÄ eli kuvionsa rakentavalla tavalla sillä pitää olla jonkinlainen järkevä suunnitelma etenemisessään. Tätä "järkevyyttä" voitaisiin pitää ajan kokemisena eli lineaarisuutena.
Itseasiassa New Age -maailmassa tuntuu olevan jo erittäin suosittu tämä ajatus että AIKAA EI OLE. En yhtään ihmettelisi että jotkut tahot alkavat jo ärsyyntyä koko ideasta, on siitä niin paljon joikhattu jo. Samoin kuin siitäkin että kaikki on yhtä!
Onhan näitä ihmisiä jotka väittävät eläneensä toisilla planeetoilla, ja odotan mielenkiinnolla koska 1. kertaa pääsen lukemaan ihmisestä joka sanoo eläneensä tulevaisuudessa(mme). Kyllä ihmismieli pystyy ihan mihin tahansa. Eri asia sitten vain että ovatko asiat oikeasti niin. On minullakin kaksi visiota tulevista elämistäni - jotka siis tietenkään eivät ole missään tulevaisuudessa vaan ikuisessa nyt-hetkessä jos ja kun aikaa ei ole. Silloin ihmisen oma olemus on nimenomaan käsitettävä moniulotteisena tahokkaana jonka yhtä mitätöntä nurkkaa minä tietoisuuksineni asustan, asettaen kaikki muut nurkat ja ulokkeet muihin "aikoihin" ja paikkoihin, vaikka ne ovat aivan yhtälailla tässä ja nyt kuin tämä minuuteni nykyisyyskin.
Tuo on yhtä mielenkiintoinen ajatusmalli kuin se mitä itse olen diggaillut, eli malli kärrynpyörästä: keskellä napana ajan ja paikan rajat ylittävä Henki ja puolina loputtomat inkarnaatiot. Ehkäpä useampien ulottuvuuksien fraktaali on parempikin kuin varsin rajoittunut kärrynpyörä.
Joku joskus sanoi että "onhan asioiden oltava jotenkin". Se sanomus huvitti minua kovasti, mutta vaikka naivi lausahdus olikin, niin tottahan se on. Jotenkin asioiden on oltava. Mutta tuskin se näillä foorumeilla selviää miten lienevätkään... - proPAGANda
sahajajoogi kirjoitti:
Tuntuu että en jaksa enää kirjoitella ihmisille. Nimim. "sahajajoogi" on ainakin palanut loppuun. Lopetan muillakin foorumeilla; on paljon kivompi touhuta omia, lueskella Verneä ja nauttia tästä lyhyestä elämästä H1N5:n varjossa kuin ottaa jatkuvasti vastaan kritiikkiä ihmisiltä.
Se ei johda mihinkään.
Olen pari päivää vielä hesassa, sitten lähden taas tien päälle. Jos haluat pitää yhteyttä niin sähköposti...
Mun yleinen sanottava ihmiskunnalle on loppu. Jos joku haluaa valaistumisen, niin sahaja yogassa annetaan enemmän informaatiota, ja selkeämpää kuin tämä minun persoonallis-negatiivinen kitinäni.Tiettyyn rooliinhan kyllästyy ennen pitkään vaikka olis kuinka loistelias rooli tahansa...
Kaikki on jo sanottu, kaikki on jo tehty, ei mitään uutta auringon alla: Turn, turn, turn
Pidän sähköposti-osotteesi tallessa.
Adios amigo, Arrivederci, Sayonara, goodbye my friend. dasvidanja... - proPAGANda
Riotandra kirjoitti:
>>Jälleensyntyminen maanpäälle on oman käsitykseni mukaan täysin lineaarista.
---
Aika on todellakin mystinen juttu mutta meidän ulottuvuus on mielestäni ajan suhteen suljettu järjestelmä jossa asiat todellakin tapahtuvat lineaarisesti. >>
Oma näkemykseni ajasta on muuttunut kokonaan elämänkokemusteni myötä. Minusta aika ei kulje mihinkään, joten miten se voisi olla lineaarinen? Mutta ihmisen on ymmärrettävä niin, että aika kuluu, ja nimenomaan entropian lisääntymisen suuntaan. Sellainen ihminen kertakaikkiaan on. Kun vuodenajat vaihtuvat, kun lapset kasvavat ja itsekin näkee omassa olemuksessaan muutoksia iän myötä, täytyy ajatella, että ne johtuvat ’ajan kulumisesta’. On liian ahdistavaa ajatella, että aika ei kulu, vaan ihminen itse. Käsitän maailmankaikkeuden kokonaisuudeksi, jossa kaikki mahdolliset ajan ja tapahtumien variaatiot ovat yhtä aikaa läsnä, yhtenä klimppinä, loputtomana määränä ulottuvuuksia. Tämä meidän ulottuvuutemme on se, jonka me ymmärrämme ja jota pidämme ainoana oikeana ja olemassa olevana. Koemme kauhua ja pelkoa kun törmäämme johonkin tapahtumaan tai ilmiöön, joka kuuluukin johonkin toiseen ulottuvuuteen. Sellaista ’läpivuotamista’ tapahtuu usein. Jotkut osaavat liikkua ulottuvuuksissa ainakin jossain määrin tahdollaan. Ja unessahan me kaikki olemme vapaita ulottuvuuksien rajoista.
>>Näyttäisit siis uskovan eräänlaiseen sielunvaellukseen jossa sielu harhailee päämäärättömästi sinne sun tänne ajassa ja paikassa vaihtaen jatkuvasti olomuotoaan. Omasta mielestäni sielunvaellus-oppi on lähes kokonaan harha-oppia. Sielu ei vaeltele minnekään vaan tietää tasan tarkkaan mihin se on milloinkin inkarnoitumassa. Sinun näkemyksesi on mielestäni ahdistava, kaoottinen ja näköalaton. Itse olen oppinut jälleensyntymä-opin aivan päinvastaiseksi: selkeäksi, lohdulliseksi ja mielekkääksi.>>
Itsekin pidin nuorempana ajatusta jälleensyntymisestä oikeana ja monta kummallista asiaa hyvin selittävänä. Ajattelen nykyään, että jälleensyntymisenkin selittää selvemmin moniulottuvuuksinen maailmankaikkeuden malli. Kaikki mahdolliset elämän muodot ja variaatiot ovat olemassa siinä yhtä aikaa, ja ihminen pystyy regressioterapiassa poimimaan juuri tarvitsemansa ’edellisen elämän’ tapahtuman silloin kun sitä tarvitsee. Kun sanon että ’tarvitsemansa’, tarkoitan sitä, että koettaessaan selvittää regressiolla jotain itseään ahdistavaa asiaa, ihminen menee juuri sopivaan dimensioon ja kertoo mitä näkee ja kokee. Ihminen on niin mahtava olento, että hän pystyy tekemään kaiken tuon ja paljon enemmänkin.
>> Itsekin olen yli 20 vuoden ajan tutkinut kaikkea reinkarnaatio-oppiin liittyvää ja kohdannut vain selkeitä lineaarisia tapauksia.>>
Niin, on totta, että kaikki kirjallisuudessa esiintyvät tapaukset näyttäisivät olevan lineaarisia, mutta se johtunee vain siitä, että ylipäänsä ajatusta ajan lineaarisuudesta ei ole kyseenalaistettu kovinkaan pitkään. Ihmisten on valtavan ahdistavaa ajatella, että aika olisi jotain muuta kuin mitä sen on aina ajateltu olevan. Maya-intiaanit sanoivat ihmisen tehtävän olevan kantaa ajan taakkaa. Voisiko sen paremmin sanoa? Mutta miksi meidän on kannettava ajan taakkaa? Emmekö jo ole tarpeeksi kypsiä karistamaan sen harteiltamme?
>>Olisikin mielenkiintoisaa kuulla tarkemmin regressio-istunnoistasi. Kävitkö saman ihmisen luona vai eri ihmisten ja saitko kaikilta samat kokemukset? >>
Eri terapeuttien, mutta nykyään hallitsen tekniikan riittävän hyvin että teen itse regressiomatkoja aina kun tunnen tarvitsevani selvyyttä johonkin ongelmaan. Regressioin jonkin verran myös muita, se on sellaista harrastusluontoista.
>>. Mieleeni tuli, että sinulla on ollut jotain häikkää omissa kokemuksissasi: Mielesi on ehkä ollut levoton tai sitten *terapeutti* on ollut epäpätevä. Tämä on pelkkää arvailua tietysti. >>
Tämä kommentti hymyilyttää. Niinpä niin. Jos kokemukseni eivät ole samanlaisia kuin dokumentoidut, minussa on varmaan jotain vikaa.
>>>>Hänellä ei ole enää tunteita, joita voisi eritellä rakkaudeksi tai miksikään muuksi. Hän sulkee sisäänsä Kaikkeuden, arvottamatta sitä tai sen ilmiöitä millään lailla.Tarkoitan siis vaikeilla ajoilla sitä, että valaistuneen on vaikeaa elää valaistuneen elämää. Jeesuksenkin aikana oli vaikeaa mutta tarvitseeko minun kuvailla nykymaailmaa? Ahneus, pinnallisuus.... Tarvitseeko minun jatkaa vielä pidemmällä tätä listaa? >Palataanpa vielä valaistumiseen. Yksi parhaimpia kuvauksia on Aikidon perustajan Morihei Ueshiban valaistumiskokemus: >Olen tässä valaistumis-asiassa jyrkän näkemyksen omaava: Uskon, että vasta viimeisellä ihmis-inkarnaatiolla on mahdollista valaistua. Tämän jälkeen ei tarvitse enää syntyä ihmiseksi. Valaistuminen on siis eräänlainen *loppututkinto*.>Kirjoittamasi perusteella olet edelleen kiinnostunut asiasta. Sehän on hyvä asia tottakai. Suosittelen, että tutkit asiaa vielä lisää.Arvoisa Ritandra
Tämähän käy mielenkiintoisaksi...
Tunnen itseni tässä jonkinlaisen *puhdasoppisuuden* kiihkeäksi kannattajaksi, HAH ja HEH!
Itse ajattelen, että maailmassa vallitsee ikuinen nykyhetki ja kun aikaa ei ole oikeasti olemassa, ei ole myöskään alkua eikä loppua. Maailmassa on varmasti ziljoona ulottuvuutta mutta jollain laillahan ne ulottuvuudetkin eroavat toisistaan.
Onhan se toki tuttua, että maailmassa olisi rajaton määrä *todellisuuksia* joihin sitten voisi siirtyä aina tarpeen mukaan. Saisi aina tarvittavan *oppitunnin* valitsemalla *elämien supermarketista* valmiin elämän, jonka sitten kokisi. Tämä saattaisi tarkoittaa myös sitä, että oikeasti olisi olemassa vain yksi olento, joka tavallaan huijaa itseään esiintymällä yhtäaikaa monena. Ajatteles jos elät jokaikisen olennon elämän jossain vaiheessa, saat kokea siis millaista on olla ihan kuka tahansa elämällä hänen elämänsä juuri sellaisena kuin se on: Sinäkin tulisit elämään minun elämäni joskus ja aivan samoin minä tulisin elämään sinun elämäsi joskus tai sitten olisimme ne jo kokeneet. Tälläset ajatukset voi vaan helposti johtaa hulluteen...
...Omaan hulluuteeni kuuluu olennaisena osana kaikenlaisten kummallisten, sekopäistenkin oppien kehittely. Ja kun olen vielä scifin vankkumaton ystävä, niin voikos sitä muuta odottaakaan? Olen vetänyt itseni välillä niin solmuun, että kaikkia muitakin hirvittää. Jotenkin sitä on vaan kiemurrellu omakutoisesta verkostaan aina ulos kuin mikäkin hämähäkki konsanaan.
Olemmeko me ihmiset kypsiä karistamaan ajan taakan harteiltamme? Buddhan väitetään sanoneen, että kaikki ihmiset ovat valaistuneita mutta he eivät vaan tiedä olevansa valaistuneita.
>>Tämä kommentti hymyilyttää. Niinpä niin. Jos kokemukseni eivät ole samanlaisia kuin dokumentoidut, minussa on varmaan jotain vikaa.>Minusta tuntuu, että et täysin ymmärtänyt, mitä sanon tuossa edellä. Kun on oivaltanut jotakin, ei anna tunteille nimiä, koska ne eivät ole enää erillisiä. Rakkaus, myötätunto, kaikki sellaiset ovat samaa kakkua kaikki. Se vähä, mitä todella tiedämme Jeesuksesta, osoittaa että hän kyllä tiesi sen. >Miten valaistuneen elämä eroaa valaistumattoman elämästä? Päällisin puolin kaikki on samaa, tätä samaa jatkumoa. Valaistuneet - en tarkoita mitään ihme guruja vaan sellaisia, joille on valjennut Se Jokin - käyvät paskalla siinä missä kuka tahansa. Mutta välit maailmankaikkeuden kanssa ovat erilaiset, eikä se välttämättä näy päällepäin.
Ellei sitten niin että valaistunut näyttää jotenkin nukkavierummalta koska ei niin piittaa ulkoisesta. Ehkä.>En ole erityisemmin kiinnostunut valaistumisista sun muista ihmisegon tempuista. Yksi lempi lausahduksistani onkin:
"Ennen valaistumista teimme töitä, lepäsimme, söimme ja joimme, valaistumisen jälkeen teimme töitä, lepäsimme, söimme ja joimme"
Todellinen valaistunut henkilö elää rauhallisena tässä hetkessä, nauttien elämän pienistä asioista antamatta pelon ohjailla mitenkään itseään. Jos ihminen etsii jotain suuria ekstaaseja niin silloin on ihan väärin etsiä niitä valaistumisen avulla. Jos ihminen haluaa elää jatkuvassa *huumassa* niin valaistumisen tie on täysin väärä silloin: Ekstaaseja saavutetaan harjoittamalla meditaatiota, rukoilemalla tai jollain muulla vastaavalla tavalla. Ekstaasin kokemiseen ei tarvitse olla vanha sielu, kun valaistumiseen se on välttämätöntä.>Tiedän kyllä O-sensein. Olen kumartanut hänen kuvalleen sen verran usein. Jos tuntee hänen elämäänsä, on helppo ymmärtää, miksi häntä niin kosketti ajatus, ettei hän enää halunnut olla voimakas. Hän oivalsi jotakin. Ihailen häntä ihmisenä.>Sinulla on kovin juhlallinen käsitys valaistumisesta. Varmaan olemme lukeneet samat kirjat asian tiimoilta, mutta sinä olet saanut niistä erilaisen lopputuloksen. Minusta ei ole mikään etu että ei tarvitse syntyä ihmiseksi. Ihmiseksi syntyminen on etuoikeus. Ihminen on kaikessa hauraudessaan ja puutteellisuudessaan mahtava olento maailmankaikkeudessa. >Tutkin kyllä edelleen ihan kaikkea, myös tätä asiaa. Ihan ilman suosituksiakin. Tällä tiellä ei löydettävä lopu. - proPAGANda
-Q- kirjoitti:
Rion ja Paganan reinkarnaatio-ajatukset kontra ajan lineaarisuus/ei-lineaarisuus kirvoittaa vääjäämättömästi mieleeni taas ajatuksen siitä miten kaikki on yhtä ja tämä "yksi" on ikäänkuin fraktaalikuvio.
Yhden alayksikön eli ihmisen kohdalla voidaan ajatella että tämä yksi yksilö/yksikkö tietoisuutena voi periaatteessa mennä mihin tahansa oman (pienois)fraktaalikuvionsa lukuisista kärhistä, mutta kokeakseen oman ITSENSÄ eli kuvionsa rakentavalla tavalla sillä pitää olla jonkinlainen järkevä suunnitelma etenemisessään. Tätä "järkevyyttä" voitaisiin pitää ajan kokemisena eli lineaarisuutena.
Itseasiassa New Age -maailmassa tuntuu olevan jo erittäin suosittu tämä ajatus että AIKAA EI OLE. En yhtään ihmettelisi että jotkut tahot alkavat jo ärsyyntyä koko ideasta, on siitä niin paljon joikhattu jo. Samoin kuin siitäkin että kaikki on yhtä!
Onhan näitä ihmisiä jotka väittävät eläneensä toisilla planeetoilla, ja odotan mielenkiinnolla koska 1. kertaa pääsen lukemaan ihmisestä joka sanoo eläneensä tulevaisuudessa(mme). Kyllä ihmismieli pystyy ihan mihin tahansa. Eri asia sitten vain että ovatko asiat oikeasti niin. On minullakin kaksi visiota tulevista elämistäni - jotka siis tietenkään eivät ole missään tulevaisuudessa vaan ikuisessa nyt-hetkessä jos ja kun aikaa ei ole. Silloin ihmisen oma olemus on nimenomaan käsitettävä moniulotteisena tahokkaana jonka yhtä mitätöntä nurkkaa minä tietoisuuksineni asustan, asettaen kaikki muut nurkat ja ulokkeet muihin "aikoihin" ja paikkoihin, vaikka ne ovat aivan yhtälailla tässä ja nyt kuin tämä minuuteni nykyisyyskin.
Tuo on yhtä mielenkiintoinen ajatusmalli kuin se mitä itse olen diggaillut, eli malli kärrynpyörästä: keskellä napana ajan ja paikan rajat ylittävä Henki ja puolina loputtomat inkarnaatiot. Ehkäpä useampien ulottuvuuksien fraktaali on parempikin kuin varsin rajoittunut kärrynpyörä.
Joku joskus sanoi että "onhan asioiden oltava jotenkin". Se sanomus huvitti minua kovasti, mutta vaikka naivi lausahdus olikin, niin tottahan se on. Jotenkin asioiden on oltava. Mutta tuskin se näillä foorumeilla selviää miten lienevätkään...Et sinä kauaa poissa pysyny. No, en uskonukkaan. Te naiset nyt olette just tuollaisia.
"onhan asioiden oltava jotenkin järkevästi."
Ajatus tästä "Elämien supermarketista" on ihan mielstäni käypä idea.
Kyllähän siinäkin homma hoidetaan ihan järkevällä tavalla. Onhan se aina jännempää välillä syntyä johonkin muuhun olomuotoon jonnekkin ihan toisaalle kuin maanpäälle. New Age-hihhuleitahan kritisoidaan aina siitä, että sekoittavat kaiken ja tekevät siitä sitten mieluisimman kaikken maistuvimman keitoksensa. New Age porukathan pyrkii miellyttämään *opeillaan* kaikkia ihmisiä.
Itse olen sitä mielipuolta, että kaikkeen kehitykseen tarvitaan kuitenkin aikaa. Tylsäähän se on ajatella, että hitto kun pitää vaan ihmisenä elää ja kuolla 100 kertaa peräkkäin. Siinä alkaa sitten kehitellä kaikenlaisia: kehitys ei ole lineaarinen, että ei tuntus niin ahdistavalta syntyy tälle samalla boltsille jatkamaan tän saman sekoboltsi porukan kanssa samoja sekoboltseiluja. - -Q-
proPAGANda kirjoitti:
Et sinä kauaa poissa pysyny. No, en uskonukkaan. Te naiset nyt olette just tuollaisia.
"onhan asioiden oltava jotenkin järkevästi."
Ajatus tästä "Elämien supermarketista" on ihan mielstäni käypä idea.
Kyllähän siinäkin homma hoidetaan ihan järkevällä tavalla. Onhan se aina jännempää välillä syntyä johonkin muuhun olomuotoon jonnekkin ihan toisaalle kuin maanpäälle. New Age-hihhuleitahan kritisoidaan aina siitä, että sekoittavat kaiken ja tekevät siitä sitten mieluisimman kaikken maistuvimman keitoksensa. New Age porukathan pyrkii miellyttämään *opeillaan* kaikkia ihmisiä.
Itse olen sitä mielipuolta, että kaikkeen kehitykseen tarvitaan kuitenkin aikaa. Tylsäähän se on ajatella, että hitto kun pitää vaan ihmisenä elää ja kuolla 100 kertaa peräkkäin. Siinä alkaa sitten kehitellä kaikenlaisia: kehitys ei ole lineaarinen, että ei tuntus niin ahdistavalta syntyy tälle samalla boltsille jatkamaan tän saman sekoboltsi porukan kanssa samoja sekoboltseiluja.Minun maailmassani kaksi viikkoa poissa on ikuisuus. Ehkäpä minulla olisi aina enemmän annettavaa tänne jos malttaisin pidempään pitää suuni kiinni... Mutta toisaalta kun en tuntunut tulevan hullua hurskaammaksi kirjoitusselibaatillani, niin mitäs sitä väkisin jatkamaan.
Toisin kuin Riolla minulla on vielä näkemys että karma on looginen ja mahdollisesti todellinen voima, eikä mitään hölynpölyä. Ajattelen helposti asioista vertauskuvien kautta, ja jos "täällä" on olemassa sellainen laki että kirveellä kun jalkaan humauttaa niin jalka katkeaa, niin miksei tuollaista syytä ja seurausta olisi olemassa pidemmälläkin tähtäyksellä. Omat visioni menneisyyksistäni viittaavat siihen. En ole niitä visioitani hakemalla hakenut, vaan ne ovat tulleet spontaanisti, joten en jaksa kauheasti "syyllistyä" ajatellen että saan sitä mihin jo valmiiksi uskon. Uskoin kyllä reinkarnaatioon jo noin 10-vuotiaana, mutta karmaa en silloin pohtinut. Olen sitä pohtinut vasta visioideni myötä. Luulisin.
New Age -piireissä(kin) on kuitenkin taipumusta vähätellä ja mitätöidä karmaa. Ilmeisesti ajatus siitä on jotenkin epämukava ja ahdistava. Minusta se on lohdullinen. Jossain määrin kaikkien näiden pedofiilien ja murhaajien sun muiden seassa pysyn järjissäni nimenomaan karmaa ajattelemalla. Olen kai tässä asiassa jo niin paatunut uskovainen, että en pysty kuvittelemaankaan jonkun toisen ihmisen saavan minua luopumaan karman ajatuksesta. Itse siitä luovun, jos luovun, omin päin.
Vanhemmiten olen alkanut yhä enemmän mieltää että ei ole olemassa yhtä kaikkialla pätevää totuutta, vaan on erilaisia näkökulmia ja kerroksia. Siispä eräällä tasolla tuota karmaakaan EI OLE... Vaan onkin Hengen halu kokeilla kaikki mahdolliset olemisen puolet. Se puoli että heiluttaa kirvestä ja se että saa siitä päähänsä. Kenties jopa kaikista mahdollisista kulmista katsoen. Vähän kuin elokuvaa filmattaisiin...
Reinkarnaatiotakaan ei ole siinä mielessä että kukaan ihminen/olento kokonaisuutenaan ei koskaan synny uudestaan. Yksikään SAMA ego ei ikinä muodostu enää uudelleen, ei täsmälleen samanlaisena. Usein kuulee monien ihmisten kiukuttelevan että "miksi minä olisin muka jonkun menneen kuuluisuuden haamu". He eivät ymmärrä että kukaan ei ole kenenkään haamu... Se mennyt kuuluisuus ei. synny. koskaan. enää. uudelleen! (Tietenkin noiden kiukuttelijoiden vastapainona ovat nimenomaan ne wannabeet jotka haluavat elvistellä olleensa Kleopatra tms. Metsään menevät kumpikin leiri.)
Jokaisen asia on sitten mitä näkövinkkeliä painottaa. Ehkä minäkin jossain vaiheessa siirrän reinkarnaatiojutut sivuun muiden asioiden tullessa kiinnostavammiksi ja ajankohtaisemmiksi. - proPAGANda
-Q- kirjoitti:
Minun maailmassani kaksi viikkoa poissa on ikuisuus. Ehkäpä minulla olisi aina enemmän annettavaa tänne jos malttaisin pidempään pitää suuni kiinni... Mutta toisaalta kun en tuntunut tulevan hullua hurskaammaksi kirjoitusselibaatillani, niin mitäs sitä väkisin jatkamaan.
Toisin kuin Riolla minulla on vielä näkemys että karma on looginen ja mahdollisesti todellinen voima, eikä mitään hölynpölyä. Ajattelen helposti asioista vertauskuvien kautta, ja jos "täällä" on olemassa sellainen laki että kirveellä kun jalkaan humauttaa niin jalka katkeaa, niin miksei tuollaista syytä ja seurausta olisi olemassa pidemmälläkin tähtäyksellä. Omat visioni menneisyyksistäni viittaavat siihen. En ole niitä visioitani hakemalla hakenut, vaan ne ovat tulleet spontaanisti, joten en jaksa kauheasti "syyllistyä" ajatellen että saan sitä mihin jo valmiiksi uskon. Uskoin kyllä reinkarnaatioon jo noin 10-vuotiaana, mutta karmaa en silloin pohtinut. Olen sitä pohtinut vasta visioideni myötä. Luulisin.
New Age -piireissä(kin) on kuitenkin taipumusta vähätellä ja mitätöidä karmaa. Ilmeisesti ajatus siitä on jotenkin epämukava ja ahdistava. Minusta se on lohdullinen. Jossain määrin kaikkien näiden pedofiilien ja murhaajien sun muiden seassa pysyn järjissäni nimenomaan karmaa ajattelemalla. Olen kai tässä asiassa jo niin paatunut uskovainen, että en pysty kuvittelemaankaan jonkun toisen ihmisen saavan minua luopumaan karman ajatuksesta. Itse siitä luovun, jos luovun, omin päin.
Vanhemmiten olen alkanut yhä enemmän mieltää että ei ole olemassa yhtä kaikkialla pätevää totuutta, vaan on erilaisia näkökulmia ja kerroksia. Siispä eräällä tasolla tuota karmaakaan EI OLE... Vaan onkin Hengen halu kokeilla kaikki mahdolliset olemisen puolet. Se puoli että heiluttaa kirvestä ja se että saa siitä päähänsä. Kenties jopa kaikista mahdollisista kulmista katsoen. Vähän kuin elokuvaa filmattaisiin...
Reinkarnaatiotakaan ei ole siinä mielessä että kukaan ihminen/olento kokonaisuutenaan ei koskaan synny uudestaan. Yksikään SAMA ego ei ikinä muodostu enää uudelleen, ei täsmälleen samanlaisena. Usein kuulee monien ihmisten kiukuttelevan että "miksi minä olisin muka jonkun menneen kuuluisuuden haamu". He eivät ymmärrä että kukaan ei ole kenenkään haamu... Se mennyt kuuluisuus ei. synny. koskaan. enää. uudelleen! (Tietenkin noiden kiukuttelijoiden vastapainona ovat nimenomaan ne wannabeet jotka haluavat elvistellä olleensa Kleopatra tms. Metsään menevät kumpikin leiri.)
Jokaisen asia on sitten mitä näkövinkkeliä painottaa. Ehkä minäkin jossain vaiheessa siirrän reinkarnaatiojutut sivuun muiden asioiden tullessa kiinnostavammiksi ja ajankohtaisemmiksi.Arvoisa -Q-
>> Minun maailmassani kaksi viikkoa poissa on ikuisuus. Ehkäpä minulla olisi aina enemmän annettavaa tänne jos malttaisin pidempään pitää suuni kiinni... Mutta toisaalta kun en tuntunut tulevan hullua hurskaammaksi kirjoitusselibaatillani, niin mitäs sitä väkisin jatkamaan. >Toisin kuin Riolla minulla on vielä näkemys että karma on looginen ja mahdollisesti todellinen voima, eikä mitään hölynpölyä. Ajattelen helposti asioista vertauskuvien kautta, ja jos "täällä" on olemassa sellainen laki että kirveellä kun jalkaan humauttaa niin jalka katkeaa, niin miksei tuollaista syytä ja seurausta olisi olemassa pidemmälläkin tähtäyksellä. Omat visioni menneisyyksistäni viittaavat siihen. En ole niitä visioitani hakemalla hakenut, vaan ne ovat tulleet spontaanisti, joten en jaksa kauheasti "syyllistyä" ajatellen että saan sitä mihin jo valmiiksi uskon. Uskoin kyllä reinkarnaatioon jo noin 10-vuotiaana, mutta karmaa en silloin pohtinut. Olen sitä pohtinut vasta visioideni myötä. Luulisin. >New Age -piireissä(kin) on kuitenkin taipumusta vähätellä ja mitätöidä karmaa. Ilmeisesti ajatus siitä on jotenkin epämukava ja ahdistava. Minusta se on lohdullinen. Jossain määrin kaikkien näiden pedofiilien ja murhaajien sun muiden seassa pysyn järjissäni nimenomaan karmaa ajattelemalla. Olen kai tässä asiassa jo niin paatunut uskovainen, että en pysty kuvittelemaankaan jonkun toisen ihmisen saavan minua luopumaan karman ajatuksesta. Itse siitä luovun, jos luovun, omin päin.
>>New Age -piireissä(kin) on kuitenkin taipumusta vähätellä ja mitätöidä karmaa. Ilmeisesti ajatus siitä on jotenkin epämukava ja ahdistava. Minusta se on lohdullinen. Jossain määrin kaikkien näiden pedofiilien ja murhaajien sun muiden seassa pysyn järjissäni nimenomaan karmaa ajattelemalla. Olen kai tässä asiassa jo niin paatunut uskovainen, että en pysty kuvittelemaankaan jonkun toisen ihmisen saavan minua luopumaan karman ajatuksesta. Itse siitä luovun, jos luovun, omin päin.>Vanhemmiten olen alkanut yhä enemmän mieltää että ei ole olemassa yhtä kaikkialla pätevää totuutta, vaan on erilaisia näkökulmia ja kerroksia. Siispä eräällä tasolla tuota karmaakaan EI OLE... Vaan onkin Hengen halu kokeilla kaikki mahdolliset olemisen puolet. Se puoli että heiluttaa kirvestä ja se että saa siitä päähänsä.
Kenties jopa kaikista mahdollisista kulmista katsoen. Vähän kuin elokuvaa filmattaisiin...>Reinkarnaatiotakaan ei ole siinä mielessä että kukaan ihminen/olento kokonaisuutenaan ei koskaan synny uudestaan. Yksikään SAMA ego ei ikinä muodostu enää uudelleen, ei täsmälleen samanlaisena. Usein kuulee monien ihmisten kiukuttelevan että "miksi minä olisin muka jonkun menneen kuuluisuuden haamu". He eivät ymmärrä että kukaan ei ole kenenkään haamu... Se mennyt kuuluisuus ei. synny. koskaan. enää. uudelleen! (Tietenkin noiden kiukuttelijoiden vastapainona ovat nimenomaan ne wannabeet jotka haluavat elvistellä olleensa Kleopatra tms. Metsään menevät kumpikin leiri.)>Jokaisen asia on sitten mitä näkövinkkeliä painottaa. Ehkä minäkin jossain vaiheessa siirrän reinkarnaatiojutut sivuun muiden asioiden tullessa kiinnostavammiksi ja ajankohtaisemmiksi. proPAGANda kirjoitti:
Arvoisa Joogi
Yksi hienoimpia oivalluksiahan mitä itseoivallukseen kuuluu on todellakin se, että tekipä mitä tahansa niin aina tekee oikein.
Tyhmempi ihminen tietysti sanoo heti: "Ai, että sä saat tehä ihan mitä sua huvittaa? Vi**u sä oot tyhmä!"
Tällaselle voi vaan nauraen sanoa: "Todellakin ja pääpaino onkin sanalla HUVITTAA, katos kun valaistunutta ei enää HUVITA tehdä kaikenlaisia älyvapaita juttuja joista sitten saa maksaa karman lain mukaisen hinnan ;-)"
Kun ihminen on tarpeeksi *henkinen*, hänen tekojaan eivät enää ohjaa kieroutuneet itsekkäät motiivit vaan puhdas spontaani olemus: MINÄ OLEN.
Ihmistä ei tuomita tekojensa tähden vaan niiden motiiviensa vuoksi, jotka johtivat hänet tekoihinsa.
Mukavaa saada muuten Riotandra mukaan keskusteluihin. Jotain samaa hänessä kuin Qadeshassa. Vaikka olenkin vähän sitä mieltä, että naiset ovat jääräpäisempiä otuksia näissä *henkisissä* jutuissa, niin jään mielenkiinnolla odottamaan jos jotain jutun poikasta pääsis syntymään välillemme: Hänessä tuntuu olevan potentiaalia!tervetulotoivotuksista! Vaikka taidan kyllä paremminkin olla sellainen vieraileva tähti... komeetta joka huitaisee ohi kerran sadassa vuodessa. Skannailen näitä kanavia mielenkiintoisen keskustelun toivossa.
Mitä tarkoitat naisten jääräpäisyydellä henkisissä asioissa? Että emme usko yhtä helposti kuin miehet ihan mitä tahansa? Siihen on paha mennä mitään yleistämään. Minä ainakin uskon ihan kaiken, menen tutkimaan asiaa ja tipautan sen pois jos huomaan tulleeni kusetetuksi.-Q- kirjoitti:
Minun maailmassani kaksi viikkoa poissa on ikuisuus. Ehkäpä minulla olisi aina enemmän annettavaa tänne jos malttaisin pidempään pitää suuni kiinni... Mutta toisaalta kun en tuntunut tulevan hullua hurskaammaksi kirjoitusselibaatillani, niin mitäs sitä väkisin jatkamaan.
Toisin kuin Riolla minulla on vielä näkemys että karma on looginen ja mahdollisesti todellinen voima, eikä mitään hölynpölyä. Ajattelen helposti asioista vertauskuvien kautta, ja jos "täällä" on olemassa sellainen laki että kirveellä kun jalkaan humauttaa niin jalka katkeaa, niin miksei tuollaista syytä ja seurausta olisi olemassa pidemmälläkin tähtäyksellä. Omat visioni menneisyyksistäni viittaavat siihen. En ole niitä visioitani hakemalla hakenut, vaan ne ovat tulleet spontaanisti, joten en jaksa kauheasti "syyllistyä" ajatellen että saan sitä mihin jo valmiiksi uskon. Uskoin kyllä reinkarnaatioon jo noin 10-vuotiaana, mutta karmaa en silloin pohtinut. Olen sitä pohtinut vasta visioideni myötä. Luulisin.
New Age -piireissä(kin) on kuitenkin taipumusta vähätellä ja mitätöidä karmaa. Ilmeisesti ajatus siitä on jotenkin epämukava ja ahdistava. Minusta se on lohdullinen. Jossain määrin kaikkien näiden pedofiilien ja murhaajien sun muiden seassa pysyn järjissäni nimenomaan karmaa ajattelemalla. Olen kai tässä asiassa jo niin paatunut uskovainen, että en pysty kuvittelemaankaan jonkun toisen ihmisen saavan minua luopumaan karman ajatuksesta. Itse siitä luovun, jos luovun, omin päin.
Vanhemmiten olen alkanut yhä enemmän mieltää että ei ole olemassa yhtä kaikkialla pätevää totuutta, vaan on erilaisia näkökulmia ja kerroksia. Siispä eräällä tasolla tuota karmaakaan EI OLE... Vaan onkin Hengen halu kokeilla kaikki mahdolliset olemisen puolet. Se puoli että heiluttaa kirvestä ja se että saa siitä päähänsä. Kenties jopa kaikista mahdollisista kulmista katsoen. Vähän kuin elokuvaa filmattaisiin...
Reinkarnaatiotakaan ei ole siinä mielessä että kukaan ihminen/olento kokonaisuutenaan ei koskaan synny uudestaan. Yksikään SAMA ego ei ikinä muodostu enää uudelleen, ei täsmälleen samanlaisena. Usein kuulee monien ihmisten kiukuttelevan että "miksi minä olisin muka jonkun menneen kuuluisuuden haamu". He eivät ymmärrä että kukaan ei ole kenenkään haamu... Se mennyt kuuluisuus ei. synny. koskaan. enää. uudelleen! (Tietenkin noiden kiukuttelijoiden vastapainona ovat nimenomaan ne wannabeet jotka haluavat elvistellä olleensa Kleopatra tms. Metsään menevät kumpikin leiri.)
Jokaisen asia on sitten mitä näkövinkkeliä painottaa. Ehkä minäkin jossain vaiheessa siirrän reinkarnaatiojutut sivuun muiden asioiden tullessa kiinnostavammiksi ja ajankohtaisemmiksi.>>Toisin kuin Riolla minulla on vielä näkemys että karma on looginen ja mahdollisesti todellinen voima, eikä mitään hölynpölyä. Ajattelen helposti asioista vertauskuvien kautta, ja jos "täällä" on olemassa sellainen laki että kirveellä kun jalkaan humauttaa niin jalka katkeaa, niin miksei tuollaista syytä ja seurausta olisi olemassa pidemmälläkin tähtäyksellä.>Vanhemmiten olen alkanut yhä enemmän mieltää että ei ole olemassa yhtä kaikkialla pätevää totuutta, vaan on erilaisia näkökulmia ja kerroksia. Siispä eräällä tasolla tuota karmaakaan EI OLE... Vaan onkin Hengen halu kokeilla kaikki mahdolliset olemisen puolet. Se puoli että heiluttaa kirvestä ja se että saa siitä päähänsä. Kenties jopa kaikista mahdollisista kulmista katsoen. Vähän kuin elokuvaa filmattaisiin...>Reinkarnaatiotakaan ei ole siinä mielessä että kukaan ihminen/olento kokonaisuutenaan ei koskaan synny uudestaan. Yksikään SAMA ego ei ikinä muodostu enää uudelleen, ei täsmälleen samanlaisena.
proPAGANda kirjoitti:
Arvoisa Ritandra
Tämähän käy mielenkiintoisaksi...
Tunnen itseni tässä jonkinlaisen *puhdasoppisuuden* kiihkeäksi kannattajaksi, HAH ja HEH!
Itse ajattelen, että maailmassa vallitsee ikuinen nykyhetki ja kun aikaa ei ole oikeasti olemassa, ei ole myöskään alkua eikä loppua. Maailmassa on varmasti ziljoona ulottuvuutta mutta jollain laillahan ne ulottuvuudetkin eroavat toisistaan.
Onhan se toki tuttua, että maailmassa olisi rajaton määrä *todellisuuksia* joihin sitten voisi siirtyä aina tarpeen mukaan. Saisi aina tarvittavan *oppitunnin* valitsemalla *elämien supermarketista* valmiin elämän, jonka sitten kokisi. Tämä saattaisi tarkoittaa myös sitä, että oikeasti olisi olemassa vain yksi olento, joka tavallaan huijaa itseään esiintymällä yhtäaikaa monena. Ajatteles jos elät jokaikisen olennon elämän jossain vaiheessa, saat kokea siis millaista on olla ihan kuka tahansa elämällä hänen elämänsä juuri sellaisena kuin se on: Sinäkin tulisit elämään minun elämäni joskus ja aivan samoin minä tulisin elämään sinun elämäsi joskus tai sitten olisimme ne jo kokeneet. Tälläset ajatukset voi vaan helposti johtaa hulluteen...
...Omaan hulluuteeni kuuluu olennaisena osana kaikenlaisten kummallisten, sekopäistenkin oppien kehittely. Ja kun olen vielä scifin vankkumaton ystävä, niin voikos sitä muuta odottaakaan? Olen vetänyt itseni välillä niin solmuun, että kaikkia muitakin hirvittää. Jotenkin sitä on vaan kiemurrellu omakutoisesta verkostaan aina ulos kuin mikäkin hämähäkki konsanaan.
Olemmeko me ihmiset kypsiä karistamaan ajan taakan harteiltamme? Buddhan väitetään sanoneen, että kaikki ihmiset ovat valaistuneita mutta he eivät vaan tiedä olevansa valaistuneita.
>>Tämä kommentti hymyilyttää. Niinpä niin. Jos kokemukseni eivät ole samanlaisia kuin dokumentoidut, minussa on varmaan jotain vikaa.>Minusta tuntuu, että et täysin ymmärtänyt, mitä sanon tuossa edellä. Kun on oivaltanut jotakin, ei anna tunteille nimiä, koska ne eivät ole enää erillisiä. Rakkaus, myötätunto, kaikki sellaiset ovat samaa kakkua kaikki. Se vähä, mitä todella tiedämme Jeesuksesta, osoittaa että hän kyllä tiesi sen. >Miten valaistuneen elämä eroaa valaistumattoman elämästä? Päällisin puolin kaikki on samaa, tätä samaa jatkumoa. Valaistuneet - en tarkoita mitään ihme guruja vaan sellaisia, joille on valjennut Se Jokin - käyvät paskalla siinä missä kuka tahansa. Mutta välit maailmankaikkeuden kanssa ovat erilaiset, eikä se välttämättä näy päällepäin.
Ellei sitten niin että valaistunut näyttää jotenkin nukkavierummalta koska ei niin piittaa ulkoisesta. Ehkä.>En ole erityisemmin kiinnostunut valaistumisista sun muista ihmisegon tempuista. Yksi lempi lausahduksistani onkin:
"Ennen valaistumista teimme töitä, lepäsimme, söimme ja joimme, valaistumisen jälkeen teimme töitä, lepäsimme, söimme ja joimme"
Todellinen valaistunut henkilö elää rauhallisena tässä hetkessä, nauttien elämän pienistä asioista antamatta pelon ohjailla mitenkään itseään. Jos ihminen etsii jotain suuria ekstaaseja niin silloin on ihan väärin etsiä niitä valaistumisen avulla. Jos ihminen haluaa elää jatkuvassa *huumassa* niin valaistumisen tie on täysin väärä silloin: Ekstaaseja saavutetaan harjoittamalla meditaatiota, rukoilemalla tai jollain muulla vastaavalla tavalla. Ekstaasin kokemiseen ei tarvitse olla vanha sielu, kun valaistumiseen se on välttämätöntä.>Tiedän kyllä O-sensein. Olen kumartanut hänen kuvalleen sen verran usein. Jos tuntee hänen elämäänsä, on helppo ymmärtää, miksi häntä niin kosketti ajatus, ettei hän enää halunnut olla voimakas. Hän oivalsi jotakin. Ihailen häntä ihmisenä.>Sinulla on kovin juhlallinen käsitys valaistumisesta. Varmaan olemme lukeneet samat kirjat asian tiimoilta, mutta sinä olet saanut niistä erilaisen lopputuloksen. Minusta ei ole mikään etu että ei tarvitse syntyä ihmiseksi. Ihmiseksi syntyminen on etuoikeus. Ihminen on kaikessa hauraudessaan ja puutteellisuudessaan mahtava olento maailmankaikkeudessa. >Tutkin kyllä edelleen ihan kaikkea, myös tätä asiaa. Ihan ilman suosituksiakin. Tällä tiellä ei löydettävä lopu.>>Onhan se toki tuttua, että maailmassa olisi rajaton määrä *todellisuuksia* joihin sitten voisi siirtyä aina tarpeen mukaan. Saisi aina tarvittavan *oppitunnin* valitsemalla *elämien supermarketista* valmiin elämän, jonka sitten kokisi. Tämä saattaisi tarkoittaa myös sitä, että oikeasti olisi olemassa vain yksi olento, joka tavallaan huijaa itseään esiintymällä yhtäaikaa monena.> Ajatteles jos elät jokaikisen olennon elämän jossain vaiheessa, saat kokea siis millaista on olla ihan kuka tahansa elämällä hänen elämänsä juuri sellaisena kuin se on: Sinäkin tulisit elämään minun elämäni joskus ja aivan samoin minä tulisin elämään sinun elämäsi joskus tai sitten olisimme ne jo kokeneet. Tälläset ajatukset voi vaan helposti johtaa hulluteen...>...Omaan hulluuteeni kuuluu olennaisena osana kaikenlaisten kummallisten, sekopäistenkin oppien kehittely. Ja kun olen vielä scifin vankkumaton ystävä, niin voikos sitä muuta odottaakaan? Olen vetänyt itseni välillä niin solmuun, että kaikkia muitakin hirvittää. Jotenkin sitä on vaan kiemurrellu omakutoisesta verkostaan aina ulos kuin mikäkin hämähäkki konsanaan. >Olemmeko me ihmiset kypsiä karistamaan ajan taakan harteiltamme?> Buddhan väitetään sanoneen, että kaikki ihmiset ovat valaistuneita mutta he eivät vaan tiedä olevansa valaistuneita. >En taida ihan ymmärtää sinua, johtuu kai siitä, että olet nainen, eikä teistä ota aina selvää. ;-)> Valaistunut eroaakin muista ihmisistä siinä, että hän rakastaa muita ihmisiä ehdoitta. Itseäni huvittaa ihmisten tapa ensin rakastaa ja sitten yhtäkkiä lopettaa rakastaminen. Voi olla, että olen joku ihme *erikoistapaus* mutta itse en ole koskaan lakannut rakastamasta ketään. > Ekstaasin kokemiseen ei tarvitse olla vanha sielu, kun valaistumiseen se on välttämätöntä.>Ollaankohan me parisieluja, kun tehdään ihan samoja asioita? Ai, niin sä et taida uskoa parisieluuteen... Vai uskotko? >-- Michael kirjojen tyyli on niihin verrattuna ollut paljon selkeämpää ja uskottavampaa. > Oloni on vain välillä kuin 100-vuotiaalla kaiken nähneellä ja kokeneella vanhuksella jota vanhuudenvaivat koettelee ja joka haluaa vain päästä vihdoin lepoon tai sitten takaisin taas nuoreksi mutta erilaiseksi ihmiseksi. ;-)
- -Q-
Riotandra kirjoitti:
>>Toisin kuin Riolla minulla on vielä näkemys että karma on looginen ja mahdollisesti todellinen voima, eikä mitään hölynpölyä. Ajattelen helposti asioista vertauskuvien kautta, ja jos "täällä" on olemassa sellainen laki että kirveellä kun jalkaan humauttaa niin jalka katkeaa, niin miksei tuollaista syytä ja seurausta olisi olemassa pidemmälläkin tähtäyksellä.>Vanhemmiten olen alkanut yhä enemmän mieltää että ei ole olemassa yhtä kaikkialla pätevää totuutta, vaan on erilaisia näkökulmia ja kerroksia. Siispä eräällä tasolla tuota karmaakaan EI OLE... Vaan onkin Hengen halu kokeilla kaikki mahdolliset olemisen puolet. Se puoli että heiluttaa kirvestä ja se että saa siitä päähänsä. Kenties jopa kaikista mahdollisista kulmista katsoen. Vähän kuin elokuvaa filmattaisiin...>Reinkarnaatiotakaan ei ole siinä mielessä että kukaan ihminen/olento kokonaisuutenaan ei koskaan synny uudestaan. Yksikään SAMA ego ei ikinä muodostu enää uudelleen, ei täsmälleen samanlaisena.
>Miksi tosiaan? Mikä määrää, että kaiken pitää toimia samojen lakien alaisena koko maailmankaikkeudessa? Meidät on opetettu ja ehdollistettu uskomaan ns. luonnonlakeihin. Että ei voi olla mitään nopeampaa kuin valo, esimerkiksi.
Itse uskon että ME määräämme. Emme tietenkään tällä surkealla minuusmurenalla joka "täällä" olemme.
Mutta en oikein usko mihinkään ulkopuolisiin lakeihin, vaan sisäpuolisiin. On vain pirun vaikea selittää mitä tarkoitan jos sanon että elämisen ja olemassaolon marssijärjestys on meissä itsessämme, ei kukaan muu määrää miten olemme ja elämme. Vai onko sittenkään? Ymmärtääkö joku lukijoista?
Että meidän koko olemuksemme olisikin informaatiota... Mitäpä jos peräti kaikki luonnonvoimatkin ovat olemassa vain elävien olentojen kautta...? Hui.
Mikäli määräävin (joskaan ei välttämättä tiedostetuin) osa meissä päättäisi elää jollakin muulla tavalla, niin siitä sitten vaan. Oikeastaan voisi ajatella että "peräkkäisten elämien" eläminen on ehdollistuma siinä missä esim. syöminen ja juominen. Voidaan sanoa että sussiukkeri onhan se nyt PAKKO syödä, mutta onko? Onko kaikkialla ja kaikissa olomuodoissa?
Jos loogisuuden kaipuu on lohdun kaipuuta, niin olkoon kissa vieköön! Lohtua hakevat KAIKKI joille on tarpeellista kehitellä jonkinlainen malli siitä miten se maailma heidän mielestään makaa. Joku voi kokea vaikkapa materialismin hyvin lohdulliseksi. Jos vaikkapa eläminen inhottaa, niin on hieno ajatus että eipä tarvitse tänne enää tulla koskaan.
"Lohtu" on ihan sama kamaa kuin Castanedan seuraajilla "itsetärkeys". Typerä sana jonka takia ränkytetään toisille ja kuvitellaan että itse on koko systeemin ulkopuolella. "Minä en ole itsetärkeä". "Minä en hae lohtua." Tai vielä ovelammin: "Minä olen helvetin karmean itsetärkeä, mutta koska osaan näin sanoa ääneen, sehän tarkoittaa että en ole. Mutta kyllä te muut olette sitten karmean itsetärkeitä, eli minä olen teitä parempi..." Tuota paskaahan Magia-foorumikin aikoinaan pitkälti oli. Ei nyt jaksa samaa litaniaa heittää "lohdun" kanssa... Mutta ymmärrät varmaan mitä tarkoitan. Kyllä sanoja riittää joilla ihmisiä suomia. - -Q-
proPAGANda kirjoitti:
Arvoisa -Q-
>> Minun maailmassani kaksi viikkoa poissa on ikuisuus. Ehkäpä minulla olisi aina enemmän annettavaa tänne jos malttaisin pidempään pitää suuni kiinni... Mutta toisaalta kun en tuntunut tulevan hullua hurskaammaksi kirjoitusselibaatillani, niin mitäs sitä väkisin jatkamaan. >Toisin kuin Riolla minulla on vielä näkemys että karma on looginen ja mahdollisesti todellinen voima, eikä mitään hölynpölyä. Ajattelen helposti asioista vertauskuvien kautta, ja jos "täällä" on olemassa sellainen laki että kirveellä kun jalkaan humauttaa niin jalka katkeaa, niin miksei tuollaista syytä ja seurausta olisi olemassa pidemmälläkin tähtäyksellä. Omat visioni menneisyyksistäni viittaavat siihen. En ole niitä visioitani hakemalla hakenut, vaan ne ovat tulleet spontaanisti, joten en jaksa kauheasti "syyllistyä" ajatellen että saan sitä mihin jo valmiiksi uskon. Uskoin kyllä reinkarnaatioon jo noin 10-vuotiaana, mutta karmaa en silloin pohtinut. Olen sitä pohtinut vasta visioideni myötä. Luulisin. >New Age -piireissä(kin) on kuitenkin taipumusta vähätellä ja mitätöidä karmaa. Ilmeisesti ajatus siitä on jotenkin epämukava ja ahdistava. Minusta se on lohdullinen. Jossain määrin kaikkien näiden pedofiilien ja murhaajien sun muiden seassa pysyn järjissäni nimenomaan karmaa ajattelemalla. Olen kai tässä asiassa jo niin paatunut uskovainen, että en pysty kuvittelemaankaan jonkun toisen ihmisen saavan minua luopumaan karman ajatuksesta. Itse siitä luovun, jos luovun, omin päin.
>>New Age -piireissä(kin) on kuitenkin taipumusta vähätellä ja mitätöidä karmaa. Ilmeisesti ajatus siitä on jotenkin epämukava ja ahdistava. Minusta se on lohdullinen. Jossain määrin kaikkien näiden pedofiilien ja murhaajien sun muiden seassa pysyn järjissäni nimenomaan karmaa ajattelemalla. Olen kai tässä asiassa jo niin paatunut uskovainen, että en pysty kuvittelemaankaan jonkun toisen ihmisen saavan minua luopumaan karman ajatuksesta. Itse siitä luovun, jos luovun, omin päin.>Vanhemmiten olen alkanut yhä enemmän mieltää että ei ole olemassa yhtä kaikkialla pätevää totuutta, vaan on erilaisia näkökulmia ja kerroksia. Siispä eräällä tasolla tuota karmaakaan EI OLE... Vaan onkin Hengen halu kokeilla kaikki mahdolliset olemisen puolet. Se puoli että heiluttaa kirvestä ja se että saa siitä päähänsä.
Kenties jopa kaikista mahdollisista kulmista katsoen. Vähän kuin elokuvaa filmattaisiin...>Reinkarnaatiotakaan ei ole siinä mielessä että kukaan ihminen/olento kokonaisuutenaan ei koskaan synny uudestaan. Yksikään SAMA ego ei ikinä muodostu enää uudelleen, ei täsmälleen samanlaisena. Usein kuulee monien ihmisten kiukuttelevan että "miksi minä olisin muka jonkun menneen kuuluisuuden haamu". He eivät ymmärrä että kukaan ei ole kenenkään haamu... Se mennyt kuuluisuus ei. synny. koskaan. enää. uudelleen! (Tietenkin noiden kiukuttelijoiden vastapainona ovat nimenomaan ne wannabeet jotka haluavat elvistellä olleensa Kleopatra tms. Metsään menevät kumpikin leiri.)>Jokaisen asia on sitten mitä näkövinkkeliä painottaa. Ehkä minäkin jossain vaiheessa siirrän reinkarnaatiojutut sivuun muiden asioiden tullessa kiinnostavammiksi ja ajankohtaisemmiksi.Taisit nyt tässä ketjussa jäädä vähän miehuus-tripille, kun kuvittelet yksilöllisten erojen johtuvan nimenomaan sukupuolesta... Juuri noiden ed. ink. muistojeni vuoksi en itse ole kauhean fiksoitunut sukupuoliin, kun muistan kumminkin elämiä niin naisena kuin miehenä. Tosin kun lately I've been a monk niin eipä sitä tietysti kauheasti silleen se maskuliinisuus häiritsevästi paina. Auta armias, kai, jos mahdollinen viikinkiukko-elämäni olisi se suoranaisesti edellisin. (Oli varmaan hyvä jäähdytellä munkkina kun vieläkin olen vähän aggressivinen ihminen.)
Niin, noin 10-vuotiaana minä lehdestä luin että tämmöistä reinkarnaatiotakin sitä sitten on olemassa. Vasta tänä vuonna pitkästä aikaa palasi mieleeni että olihan minulla näky menneestä jo joskus 5 - 8-vuotiaana; siitä näystä muistan tapahtumahetkellä ajatelleeni että varmaankin kuvittelen tämän. Se oli lapselle jotenkin niin uskomatonta että yhtäkkiä seisoo sängyn vieressä joku tummiin pukeutunut vakava, kenties vihainen äijä jolla on iso kirja kainalossa.
Varsinaisesti näyt alkoivat kuitenkin vasta 19-vuotiaana, mutta olihan minulla sitä ennen jo ajatuksia nimenomaan viimeisimmästä elämästäni. Melkolailla heti 10-vuotiaana kyllä "tuli mieleeni" että olen ollut kirjoja kopioiva munkki. Vakuutuin siitä vielä lisää kun luin ehkä 15-vuotiaana Umberto Econ "Ruusun nimen" ja tunsin että noin minullekin on käynyt, kun noviisin rakasta raahattiin roviolle. Lapsuudestani asti vaivannut tulen pelko sai loogisen selityksen; mutta varsinaisesti pelko laantui vasta kun sain sen näyn jossa rakastani poltetaan roviolla. (Sitä ennen en pystynyt sytyttämään tulitikkua, kädet tärisivät ja tikut putosivat kädestä jos yritin.)
Nyt tietysti moni on jo sitä mieltä että plagioin sen Econ kirjan elämäkseni. No, siitä vain. Mutta onko ihmiskohtaloita nyt sitten niin järjettömän suurta määrää, eikö muka samankaltaisuuksia voi olla eri ihmisten ja elämien kesken? Jos jostakin saa deja vu -fiiliksen, niin...
Muita elämiäni olenkin sitten havainnut esimuistaneeni siinä vaiheessa kun aikoinaan kirjoittelin fiktiota. Muistot ovat sellaisia klönttejä joiden ympärillä on ihme twilight zone, niin että ne itseasiassa kyllä muistaa melkeinpä syntymästä asti kaikki suuremmat tapahtumat, mutta ei vaan tiedä muistavansa. Jos joku ehdottomasti ei halua uskoa reinkarnaatioon, hänen on helppo kuitata mieleensä tuleva matsku ihan miksi hyvänsä "päiväunelmoinniksi", hypnagogisiksi kuviksi etc. Tai vaikka hulluudeksi, jos on niin raukkaparka ettei hyväksy korviensa välissä yhtään mitään muuta kuin kaupan ostoslistan suunnittelun!
Mudda mudda... Kaikkihan on mahdollista. Koska minä t-u-n-n-e-n todella olleeni ne kaikki ihmiset joista minulla on näkyjä (siis ei nyt niistä ihmisistä ole kuvaa, vaan siitä mitä he näkivät) niin minua ärsyttävät kaikenlaiset hölötykset "morfologisista kentistä". Että kuinka sitä nyt sitten ottaa muka kenen tahansa ihmisen jälkeenjättämiä energiasattumia ja alkaa luulla niitä oman itsensä osiksi, vai miten lie menikään. Mutta ymmärrän kyllä ettei minun mitä voimallisinkaan *tuntemiseni* tarkoita muille yhtään mitään. Kun joku väittää yhtä voimallisesti tuntevansa että Jeesus on hänen sulhasensa, niin mitäs minä voin siihen sanoa mitään omaksi hyväkseni. Matsku mitä minulla on, on osin aika karmeaa, mutta eihän sekään mitään sinällään todista. Voihan se olla että olen ihmisenä sellainen joka saa kiksejä vain mahdollisimman hirveillä asioilla.
Pakkohan näiden asioiden kanssa on päätyä siihen että ajatelkoot muut mitä lystäävät, minäkin ajattelen mitä lystään. On lopulta melko valinnaista mihin ne rajansa asettaa. Jotkut uskovat että "sielu" voi olla useassa kehossa yhtäaikaa, jotkut funtsailevat eri ulottuvuuksia ja sitä että sielu kenties elää näissä eri ulottuvuuksissa yhtäaikaa. Eräskin mies jossain päin nettiä jo vuosia sitten kertoili kuinka oli yhtäkkiä ollut selittämättömän masennuksen vallassa, ja sitten se taas yhtäkkiä päättyi, ja hän sai informaatiota että hänen toinen minänsä jossakin oli juuri kuollut.
Varsin itseeni rakastuneena ihmisenä keskityn mieluummin siihen minkä selkeästi koen olevan itseni/itseäni. Jätän ulottuvuudet rauhaan siihen asti että ne ilmoittavat itse olemassaolostaan...
Jos ajattelee tuota sinun keissiäsi, niin onhan toki mahdollista että jopa Maan menneisyydessä on ollut hyvinkin korkealle kehittyneitä kulttuureita. Hiisi vie, itseasiassa teoriat niistä ovat olleet suuri intohimoni kohde nuoresta asti! Uhvomiehiäkin eräät väittävät täällä pyörineen jopa aivan viime vuosituhansina. Tiedäpä sitten häntä. Se että puhuit englantia voisi tietysti selittyä sillä että alitajuntasi funtsaili että eihän ropokoppi voi muuta puhua... Se nyt olisi jo aika hurjaa jos kaikki sivistyksen kaikkina aikoina päätyisivät kehittämään englannin kielen... Vaikka onhan joku poppoo joka väittää että enkelit puhuvat englantia, hih hih.
Ehkäpä kaikesta saa parhaan irti kun ei ala rakennella mielessään muureja, ja päätä että asioiden on oltava jollakin tietyllä tavalla. Kyllä minäkin joskus mietin että en kai nyt ole mennyt laatimaan jotain perkeleen luokitusta elämistäni, niin ettei sinne enää mitään väliin mahdukaan kun muka jo tiedän kaiken syistä ja seurauksista etc. Minulla vaan on niin himokas mieli pohtia asioita niin kauan että asioista jää jäljelle vain märkä läntti... - proPAGANda
Riotandra kirjoitti:
>>Onhan se toki tuttua, että maailmassa olisi rajaton määrä *todellisuuksia* joihin sitten voisi siirtyä aina tarpeen mukaan. Saisi aina tarvittavan *oppitunnin* valitsemalla *elämien supermarketista* valmiin elämän, jonka sitten kokisi. Tämä saattaisi tarkoittaa myös sitä, että oikeasti olisi olemassa vain yksi olento, joka tavallaan huijaa itseään esiintymällä yhtäaikaa monena.> Ajatteles jos elät jokaikisen olennon elämän jossain vaiheessa, saat kokea siis millaista on olla ihan kuka tahansa elämällä hänen elämänsä juuri sellaisena kuin se on: Sinäkin tulisit elämään minun elämäni joskus ja aivan samoin minä tulisin elämään sinun elämäsi joskus tai sitten olisimme ne jo kokeneet. Tälläset ajatukset voi vaan helposti johtaa hulluteen...>...Omaan hulluuteeni kuuluu olennaisena osana kaikenlaisten kummallisten, sekopäistenkin oppien kehittely. Ja kun olen vielä scifin vankkumaton ystävä, niin voikos sitä muuta odottaakaan? Olen vetänyt itseni välillä niin solmuun, että kaikkia muitakin hirvittää. Jotenkin sitä on vaan kiemurrellu omakutoisesta verkostaan aina ulos kuin mikäkin hämähäkki konsanaan. >Olemmeko me ihmiset kypsiä karistamaan ajan taakan harteiltamme?> Buddhan väitetään sanoneen, että kaikki ihmiset ovat valaistuneita mutta he eivät vaan tiedä olevansa valaistuneita. >En taida ihan ymmärtää sinua, johtuu kai siitä, että olet nainen, eikä teistä ota aina selvää. ;-)> Valaistunut eroaakin muista ihmisistä siinä, että hän rakastaa muita ihmisiä ehdoitta. Itseäni huvittaa ihmisten tapa ensin rakastaa ja sitten yhtäkkiä lopettaa rakastaminen. Voi olla, että olen joku ihme *erikoistapaus* mutta itse en ole koskaan lakannut rakastamasta ketään. > Ekstaasin kokemiseen ei tarvitse olla vanha sielu, kun valaistumiseen se on välttämätöntä.>Ollaankohan me parisieluja, kun tehdään ihan samoja asioita? Ai, niin sä et taida uskoa parisieluuteen... Vai uskotko? >-- Michael kirjojen tyyli on niihin verrattuna ollut paljon selkeämpää ja uskottavampaa. > Oloni on vain välillä kuin 100-vuotiaalla kaiken nähneellä ja kokeneella vanhuksella jota vanhuudenvaivat koettelee ja joka haluaa vain päästä vihdoin lepoon tai sitten takaisin taas nuoreksi mutta erilaiseksi ihmiseksi. ;-)
Arvoisa Rio
>>Vähempikin voisi johtaa kuupan poksahtamiseen… mutta minä ajattelen paremminkin niin, että olen koko ajan sama minä, joka on yhtä aikaa kaikissa ulottuvuuksissa. Olisinko tosiaankin vaarassa kohdata itseni jos nuljahdankin ’väärään’ ulottuvuuteen? Minulla on hyvin pieni pää, joten tällaisten asioitten ajatteleminen on hidasta niin ahtaaseen tilaan tungetulle aivorassille. Minulla on näkemys, että en voisi törmätä itseeni, koska olen se itse koko ajan. Siis jos huomaan olevani ’väärässä’ dimensiossa, olen se minä joka olen siinä dimensiossa, eikähän se tunnukaan väärältä sillä hetkellä kun siellä olen, vaan vasta sillä hetkellä kun olen ’palannut’… minulle tapahtuu usein tällaisia outoja flasheja jolloin ikään kuin havahdun ihmettelemään, mitä oikein tapahtui.>Tällä tiellä lakkaa olemasta jotain sukupuolta, siis sisäisesti. Se on vähän sama juttu kuin tunteitten nimeämisessä. Kokonaisuus kätkee sisäänsä kaiken. >Rakkaus’ on vain sana. Se liitetään automaattisesti tietynlaisiin tunnekuvioihin. Sanana se herättää tietynlaiset ajatukset - jokaisella on siitä samantapainen käsitys. Minusta rakkaus on tavallaan ruma sana, ja harhaanjohtava, mutta en minä tiedä parempaakaan sanaa. On vain jotakin suurempaakin olemassa kuin se mitä yleensä mielletään ’rakkaudeksi’. Itse en ole koskaan varsinaisesti välittänyt ihmisistä, vaikka olenkin käynyt elämässäni läpi kaikki normaalit inhimillisen rakkauden kuviot ja kiemurat. Sitä on vaikea selittää. Siis että miten voi yhtä aikaa olla välittämättä ja välittää enemmän kuin osaa sanoakaan. >Miten sielu voisi vanheta kun aika kerran ei kulu? Puhuisin mieluummin kokeneesta kuin vanhasta sielusta. Kokemukset meitä kasvattavat tai taannuttavat. Ja valaistuminenkin voi iskeä kokemattomaankin sieluun kun olosuhteet ovat sille oikeat. Valaistumisella en tarkoita mitään ihmehuruilua, vaan oivalluksen salamaa, joka iskee kun vähiten odottaa, ja muuttaa kaiken. >Jos se on uskon asia niin en. Taas yksi tapa ajaa ihmiset epätoivoon parisielun etsinnässä. Ja sitten kun se löytyy, hupsis vain, siinä menee perheet uusjakoon. Harvemmin kun ne parisielut vapaina kuljeksivat. Ovat mokomat ottaneet ja lyöneet hynttyyt yhteen jonkin kaikkea muuta kuin parisielun kanssa.>Olen kyllä itsekin lukenut ne kirjat, taisin käydä Turussa jossakin tilaisuudessakin, jossa kirjoittaja esitelmöi. Tutkin asiaa alussa ihan innostuneena, mutta kuplaksi sekin osoittautui. En jaksa enää innostua mistään ryhmäsieluhöpinöistä. On totta, että sitä tapaa toisinaan ihmisiä, jotka tuntuvat kumman tutuilta alusta asti, mutta ei siihen tarvita niin monimutkaista selitystä. - -Q-
proPAGANda kirjoitti:
Arvoisa Rio
>>Vähempikin voisi johtaa kuupan poksahtamiseen… mutta minä ajattelen paremminkin niin, että olen koko ajan sama minä, joka on yhtä aikaa kaikissa ulottuvuuksissa. Olisinko tosiaankin vaarassa kohdata itseni jos nuljahdankin ’väärään’ ulottuvuuteen? Minulla on hyvin pieni pää, joten tällaisten asioitten ajatteleminen on hidasta niin ahtaaseen tilaan tungetulle aivorassille. Minulla on näkemys, että en voisi törmätä itseeni, koska olen se itse koko ajan. Siis jos huomaan olevani ’väärässä’ dimensiossa, olen se minä joka olen siinä dimensiossa, eikähän se tunnukaan väärältä sillä hetkellä kun siellä olen, vaan vasta sillä hetkellä kun olen ’palannut’… minulle tapahtuu usein tällaisia outoja flasheja jolloin ikään kuin havahdun ihmettelemään, mitä oikein tapahtui.>Tällä tiellä lakkaa olemasta jotain sukupuolta, siis sisäisesti. Se on vähän sama juttu kuin tunteitten nimeämisessä. Kokonaisuus kätkee sisäänsä kaiken. >Rakkaus’ on vain sana. Se liitetään automaattisesti tietynlaisiin tunnekuvioihin. Sanana se herättää tietynlaiset ajatukset - jokaisella on siitä samantapainen käsitys. Minusta rakkaus on tavallaan ruma sana, ja harhaanjohtava, mutta en minä tiedä parempaakaan sanaa. On vain jotakin suurempaakin olemassa kuin se mitä yleensä mielletään ’rakkaudeksi’. Itse en ole koskaan varsinaisesti välittänyt ihmisistä, vaikka olenkin käynyt elämässäni läpi kaikki normaalit inhimillisen rakkauden kuviot ja kiemurat. Sitä on vaikea selittää. Siis että miten voi yhtä aikaa olla välittämättä ja välittää enemmän kuin osaa sanoakaan. >Miten sielu voisi vanheta kun aika kerran ei kulu? Puhuisin mieluummin kokeneesta kuin vanhasta sielusta. Kokemukset meitä kasvattavat tai taannuttavat. Ja valaistuminenkin voi iskeä kokemattomaankin sieluun kun olosuhteet ovat sille oikeat. Valaistumisella en tarkoita mitään ihmehuruilua, vaan oivalluksen salamaa, joka iskee kun vähiten odottaa, ja muuttaa kaiken. >Jos se on uskon asia niin en. Taas yksi tapa ajaa ihmiset epätoivoon parisielun etsinnässä. Ja sitten kun se löytyy, hupsis vain, siinä menee perheet uusjakoon. Harvemmin kun ne parisielut vapaina kuljeksivat. Ovat mokomat ottaneet ja lyöneet hynttyyt yhteen jonkin kaikkea muuta kuin parisielun kanssa.>Olen kyllä itsekin lukenut ne kirjat, taisin käydä Turussa jossakin tilaisuudessakin, jossa kirjoittaja esitelmöi. Tutkin asiaa alussa ihan innostuneena, mutta kuplaksi sekin osoittautui. En jaksa enää innostua mistään ryhmäsieluhöpinöistä. On totta, että sitä tapaa toisinaan ihmisiä, jotka tuntuvat kumman tutuilta alusta asti, mutta ei siihen tarvita niin monimutkaista selitystä.Vaikka sitä "muiden" ketjua lukiessaan tunteekin itsensä vähän kyyläksi, niin usein mielenkiintoisimpia ajatuksia herää tällä tavoin nokkaa väliin änkeämällä. Julkisella foorumilla on se hyvä puoli että tavoittaa useampia ihmisiä kerralla... Halusi tai ei...
Jotenkin minulle nyt konkretisoitui taas kerran tämä miten me kaikki pompimme teemasta toiseen ja löydämme vain osatotuuksia kustakin ideasta ja opista. Kun painottuu se 'osa', turhaudumme ja tuskastumme ja kenties ilmoitamme että minä olin harhassa, tämä oppi oli täyttä paskaa, hylkään sen!
Olen kovin ihmetellyt ihmisiä jotka oikein repivät ja raastavat itseään tällä sinne tänne pomppimisella. Itsekin kerran tunsin teosofin joka kilahti (Jeesus-)uskoon. Jotakin hyvin häiritsevää minusta tuollaisessa kuperkeikkailussa on, mutta ehkäpä minulla itselläni vain on maltillisempi lähestymistapa koko elämään mitä tulee katsomukseen ja sen sellaiseen. Olen lapsesta asti ollut about samalla polulla koko ajan; tähyän välillä maisemia siellä, välillä täällä, välillä katson taivaalle ja useimmiten tuijotan varpaisiini. Mutta sama polku se on koko ajan, en sitä ole vaihtanut enkä siihen tunne tarvetta.
Kurkin kyllä usein sille valtatielle mitä nimitetään kristinuskoksi. Välillä koen ilahtumisia (gnostikot), välillä minua alkaa kuvottaa. Välillä kiroan koko kristittyjen valtatien helvettiin. Mutta lopulta kun se ei ole minun polkuni, vaan joidenkin toisten, se ei minun elämässäni vaikuta varsinaisesti kuin älyllisen pähkäilyn puolella. Sydän kuuluu omalle polulleni, sille, millä ei ole erikoisempaa nimeä.
'Osan' painottamisen sijaan voi toki painottaa sanaa 'totuus'. Ei se ole niin karmeaa loppujen lopuksi myöntää ja ymmärtää että hivenen totuutta voi olla joka opissa. Minäkin katsoin että Urantia-kirja on täyttä fuulaa ja roskiskamaa, mutta toisaalta jos siitä joku jotain rakentavaa saa irti, mikä minä olen sitä heiltä pois ottamaan?
Omalla kohdallani Carlos Castaneda on ollut kovaa kamaa, ja pakkohan se kuitenkin on ollut tajuta että ei hänen kirjojaan voi ottaa 100 % totuutena vaikka se kuinka viihdyttäisi...
Kun tarkastellaan näitä 'osatotuuksia' tai paremminkin totuuksia tai näkemyksiä eri opeissa, niin CC:n kirjoista olen saanut ilahduttavan ja raikkaan fiiliksen siitä että kaikki se imelänraskas "kuule sinua rakastetaan" mitä Jeesus-fanituskin nykyään on aika naurettava ja naivi ajatus KOKO totuudeksi. Maailmankaikkeus on niin merkillinen ja arvoituksellinen juttu, että on aika loukkaavaa sitä kohtaan leperrellä että (inhimillisesti mielletty!) rakkaus on sen perusta. Mikäli ihminen itse ei tunne omassa elämäsään hennointakaan rakkauden tuoksua, hän on aika ypöisen yksin kaikkien rakkaudesta pauhaavien pakko-optimistien seassa. Mitä siinä oikein voi tehdä muuta kuin katsoa että kaikki rakkaudesta tärisevät ovat tulleet hulluiksi, tai sitten itse on hullu, ja joutaa vaikkapa kuolla?
Mutta sitten kun tarpeeksi on märehtinyt maailmankaikkeuden hyytävyyttä ja sitä kuinka siitä ei koskaan tule tietämään kaikkea eikä kokototuutta, sitten yhtäkkiä voi herätä siihen tietoisuuteen että vaikka koko olemassaolossa on myös eräänlainen lapsensa raatelevan pedon luonne, on tämä olemassaolo myös mieletön nautinto. Voin ainakin itse mieltää koko olemassaolo-klöntsän, siis kaiken-mitä-on kokevan suurta nautintoa olemassaolostaan. Kaikkialla missä kaikki on, kaikki rakastaa, ja koska kaikki on kaikki, kaikki rakastaa itseään. Jos minä voin joskus tuntea sellaisen henkis-onaalisen hykerryttävän tuntemuksen kuinka helvetin hienoa on olla juuri minä juuri tässä juuri nyt, niin silloinhan se sama fiilis löytyy kaikesta-mitä-on, ja Se jos sitä samaa fiilistä tuntee niin se on tietenkin ääretön potenssiin ääretön suurempi tunne kuin se mitä minulla on, tänä pikku sittiäisenä.
KAIKKI. ON. Siihen kaikkeen kuuluu kaikki, eikä tämä ole vain mitään New Age -huuhailua ja hömpöstelyä. Tai hitto vie vaikka olisikin, niin kaikki äärimmäisyydet missä lätistään ilon ihanuuksista (nykyistä, tai tulevista jos ollaan vaikkapa uskovaisia) tai hekumoidaan sillä miten raju, raatelevainen ja tajunnan räjäyttävä kammotus olemassaolo on, ovat pelkkää puppua kun ne asettaa rinnan ja mieltää että mikään ei voi olla mitään muuta kuin OSATOTUUS.
Kyynisyys ja luovuttaminen houkuttavat kun todella oivaltaa että minä en voi tietää mitään, en voi tuntea kaikkea ja näin päin pois, mutta kyynisyys on sellaisten osa jotka ovat erottaneet itsensä muista ja luulevat etteivät voi saada nähdä palapelin puuttuvia paloja muiden avulla/kautta. Minä, sinä ja hän ovat kukin yksi palapelin pala. Kenties lähes kaikki pelin palat ovat nurinpäin ja näemme vain harmaan taustan. Mutta kun muutamakin pala on oikeinpäin ja niissä olevat kuviot ovat esille, voimme liittää ne yhteen ja kenties saamme pienen vinkkauksen siitä mitä koko pelin olisi tarkoitus esittää. Ehkäpä menemme täysin harhaan, jos meidän kaikkien palat eivät sovikaan yhteen, tai kuva johtaa harhaan. Ei sitä ikinä tiedä. Ehkä tarvitsemme kaikki 6 miljardia ihmis-palaa ja sittenkin meidän on vielä saatava toisen planeetan porukoiden palat yhteen ja sittenkään emme tiedä vielä paljon hittoakaan...
Mutta paloja on kuitenkin kiva sovitella toisiinsa. Yritän tehdä parhaani että omassani ei näkyisi pelkkää vaaleanpunaisen kukertavaa TAI mustaa. - proPAGANda
-Q- kirjoitti:
Taisit nyt tässä ketjussa jäädä vähän miehuus-tripille, kun kuvittelet yksilöllisten erojen johtuvan nimenomaan sukupuolesta... Juuri noiden ed. ink. muistojeni vuoksi en itse ole kauhean fiksoitunut sukupuoliin, kun muistan kumminkin elämiä niin naisena kuin miehenä. Tosin kun lately I've been a monk niin eipä sitä tietysti kauheasti silleen se maskuliinisuus häiritsevästi paina. Auta armias, kai, jos mahdollinen viikinkiukko-elämäni olisi se suoranaisesti edellisin. (Oli varmaan hyvä jäähdytellä munkkina kun vieläkin olen vähän aggressivinen ihminen.)
Niin, noin 10-vuotiaana minä lehdestä luin että tämmöistä reinkarnaatiotakin sitä sitten on olemassa. Vasta tänä vuonna pitkästä aikaa palasi mieleeni että olihan minulla näky menneestä jo joskus 5 - 8-vuotiaana; siitä näystä muistan tapahtumahetkellä ajatelleeni että varmaankin kuvittelen tämän. Se oli lapselle jotenkin niin uskomatonta että yhtäkkiä seisoo sängyn vieressä joku tummiin pukeutunut vakava, kenties vihainen äijä jolla on iso kirja kainalossa.
Varsinaisesti näyt alkoivat kuitenkin vasta 19-vuotiaana, mutta olihan minulla sitä ennen jo ajatuksia nimenomaan viimeisimmästä elämästäni. Melkolailla heti 10-vuotiaana kyllä "tuli mieleeni" että olen ollut kirjoja kopioiva munkki. Vakuutuin siitä vielä lisää kun luin ehkä 15-vuotiaana Umberto Econ "Ruusun nimen" ja tunsin että noin minullekin on käynyt, kun noviisin rakasta raahattiin roviolle. Lapsuudestani asti vaivannut tulen pelko sai loogisen selityksen; mutta varsinaisesti pelko laantui vasta kun sain sen näyn jossa rakastani poltetaan roviolla. (Sitä ennen en pystynyt sytyttämään tulitikkua, kädet tärisivät ja tikut putosivat kädestä jos yritin.)
Nyt tietysti moni on jo sitä mieltä että plagioin sen Econ kirjan elämäkseni. No, siitä vain. Mutta onko ihmiskohtaloita nyt sitten niin järjettömän suurta määrää, eikö muka samankaltaisuuksia voi olla eri ihmisten ja elämien kesken? Jos jostakin saa deja vu -fiiliksen, niin...
Muita elämiäni olenkin sitten havainnut esimuistaneeni siinä vaiheessa kun aikoinaan kirjoittelin fiktiota. Muistot ovat sellaisia klönttejä joiden ympärillä on ihme twilight zone, niin että ne itseasiassa kyllä muistaa melkeinpä syntymästä asti kaikki suuremmat tapahtumat, mutta ei vaan tiedä muistavansa. Jos joku ehdottomasti ei halua uskoa reinkarnaatioon, hänen on helppo kuitata mieleensä tuleva matsku ihan miksi hyvänsä "päiväunelmoinniksi", hypnagogisiksi kuviksi etc. Tai vaikka hulluudeksi, jos on niin raukkaparka ettei hyväksy korviensa välissä yhtään mitään muuta kuin kaupan ostoslistan suunnittelun!
Mudda mudda... Kaikkihan on mahdollista. Koska minä t-u-n-n-e-n todella olleeni ne kaikki ihmiset joista minulla on näkyjä (siis ei nyt niistä ihmisistä ole kuvaa, vaan siitä mitä he näkivät) niin minua ärsyttävät kaikenlaiset hölötykset "morfologisista kentistä". Että kuinka sitä nyt sitten ottaa muka kenen tahansa ihmisen jälkeenjättämiä energiasattumia ja alkaa luulla niitä oman itsensä osiksi, vai miten lie menikään. Mutta ymmärrän kyllä ettei minun mitä voimallisinkaan *tuntemiseni* tarkoita muille yhtään mitään. Kun joku väittää yhtä voimallisesti tuntevansa että Jeesus on hänen sulhasensa, niin mitäs minä voin siihen sanoa mitään omaksi hyväkseni. Matsku mitä minulla on, on osin aika karmeaa, mutta eihän sekään mitään sinällään todista. Voihan se olla että olen ihmisenä sellainen joka saa kiksejä vain mahdollisimman hirveillä asioilla.
Pakkohan näiden asioiden kanssa on päätyä siihen että ajatelkoot muut mitä lystäävät, minäkin ajattelen mitä lystään. On lopulta melko valinnaista mihin ne rajansa asettaa. Jotkut uskovat että "sielu" voi olla useassa kehossa yhtäaikaa, jotkut funtsailevat eri ulottuvuuksia ja sitä että sielu kenties elää näissä eri ulottuvuuksissa yhtäaikaa. Eräskin mies jossain päin nettiä jo vuosia sitten kertoili kuinka oli yhtäkkiä ollut selittämättömän masennuksen vallassa, ja sitten se taas yhtäkkiä päättyi, ja hän sai informaatiota että hänen toinen minänsä jossakin oli juuri kuollut.
Varsin itseeni rakastuneena ihmisenä keskityn mieluummin siihen minkä selkeästi koen olevan itseni/itseäni. Jätän ulottuvuudet rauhaan siihen asti että ne ilmoittavat itse olemassaolostaan...
Jos ajattelee tuota sinun keissiäsi, niin onhan toki mahdollista että jopa Maan menneisyydessä on ollut hyvinkin korkealle kehittyneitä kulttuureita. Hiisi vie, itseasiassa teoriat niistä ovat olleet suuri intohimoni kohde nuoresta asti! Uhvomiehiäkin eräät väittävät täällä pyörineen jopa aivan viime vuosituhansina. Tiedäpä sitten häntä. Se että puhuit englantia voisi tietysti selittyä sillä että alitajuntasi funtsaili että eihän ropokoppi voi muuta puhua... Se nyt olisi jo aika hurjaa jos kaikki sivistyksen kaikkina aikoina päätyisivät kehittämään englannin kielen... Vaikka onhan joku poppoo joka väittää että enkelit puhuvat englantia, hih hih.
Ehkäpä kaikesta saa parhaan irti kun ei ala rakennella mielessään muureja, ja päätä että asioiden on oltava jollakin tietyllä tavalla. Kyllä minäkin joskus mietin että en kai nyt ole mennyt laatimaan jotain perkeleen luokitusta elämistäni, niin ettei sinne enää mitään väliin mahdukaan kun muka jo tiedän kaiken syistä ja seurauksista etc. Minulla vaan on niin himokas mieli pohtia asioita niin kauan että asioista jää jäljelle vain märkä läntti...Arvoisa Q
>>Taisit nyt tässä ketjussa jäädä vähän miehuus-tripille, kun kuvittelet yksilöllisten erojen johtuvan nimenomaan sukupuolesta... Juuri noiden ed. ink. muistojeni vuoksi en itse ole kauhean fiksoitunut sukupuoliin, kun muistan kumminkin elämiä niin naisena kuin miehenä. Tosin kun lately I've been a monk niin eipä sitä tietysti kauheasti silleen se maskuliinisuus häiritsevästi paina. Auta armias, kai, jos mahdollinen viikinkiukko-elämäni olisi se suoranaisesti edellisin. (Oli varmaan hyvä jäähdytellä munkkina kun vieläkin olen vähän aggressivinen ihminen.)>Niin, noin 10-vuotiaana minä lehdestä luin että tämmöistä reinkarnaatiotakin sitä sitten on olemassa. Vasta tänä vuonna pitkästä aikaa palasi mieleeni että olihan minulla näky menneestä jo joskus 5 - 8-vuotiaana; siitä näystä muistan tapahtumahetkellä ajatelleeni että varmaankin kuvittelen tämän. Se oli lapselle jotenkin niin uskomatonta että yhtäkkiä seisoo sängyn vieressä joku tummiin pukeutunut vakava, kenties vihainen äijä jolla on iso kirja kainalossa.>Varsinaisesti näyt alkoivat kuitenkin vasta 19-vuotiaana, mutta olihan minulla sitä ennen jo ajatuksia nimenomaan viimeisimmästä elämästäni. Melkolailla heti 10-vuotiaana kyllä "tuli mieleeni" että olen ollut kirjoja kopioiva munkki. Vakuutuin siitä vielä lisää kun luin ehkä 15-vuotiaana Umberto Econ "Ruusun nimen" ja tunsin että noin minullekin on käynyt, kun noviisin rakasta raahattiin roviolle. Lapsuudestani asti vaivannut tulen pelko sai loogisen selityksen; mutta varsinaisesti pelko laantui vasta kun sain sen näyn jossa rakastani poltetaan roviolla. (Sitä ennen en pystynyt sytyttämään tulitikkua, kädet tärisivät ja tikut putosivat kädestä jos yritin.)>Nyt tietysti moni on jo sitä mieltä että plagioin sen Econ kirjan elämäkseni. No, siitä vain. Mutta onko ihmiskohtaloita nyt sitten niin järjettömän suurta määrää, eikö muka samankaltaisuuksia voi olla eri ihmisten ja elämien kesken? Jos jostakin saa deja vu -fiiliksen, niin... >Muita elämiäni olenkin sitten havainnut esimuistaneeni siinä vaiheessa kun aikoinaan kirjoittelin fiktiota. Muistot ovat sellaisia klönttejä joiden ympärillä on ihme twilight zone, niin että ne itseasiassa kyllä muistaa melkeinpä syntymästä asti kaikki suuremmat tapahtumat, mutta ei vaan tiedä muistavansa. Jos joku ehdottomasti ei halua uskoa reinkarnaatioon, hänen on helppo kuitata mieleensä tuleva matsku ihan miksi hyvänsä "päiväunelmoinniksi", hypnagogisiksi kuviksi etc. Tai vaikka hulluudeksi, jos on niin raukkaparka ettei hyväksy korviensa välissä yhtään mitään muuta kuin kaupan ostoslistan suunnittelun!>Mudda mudda... Kaikkihan on mahdollista. Koska minä t-u-n-n-e-n todella olleeni ne kaikki ihmiset joista minulla on näkyjä (siis ei nyt niistä ihmisistä ole kuvaa, vaan siitä mitä he näkivät) niin minua ärsyttävät kaikenlaiset hölötykset "morfologisista kentistä". Että kuinka sitä nyt sitten ottaa muka kenen tahansa ihmisen jälkeenjättämiä energiasattumia ja alkaa luulla niitä oman itsensä osiksi, vai miten lie menikään. Mutta ymmärrän kyllä ettei minun mitä voimallisinkaan *tuntemiseni* tarkoita muille yhtään mitään. Kun joku väittää yhtä voimallisesti tuntevansa että Jeesus on hänen sulhasensa, niin mitäs minä voin siihen sanoa mitään omaksi hyväkseni. Matsku mitä minulla on, on osin aika karmeaa, mutta eihän sekään mitään sinällään todista. Voihan se olla että olen ihmisenä sellainen joka saa kiksejä vain mahdollisimman hirveillä asioilla. >Pakkohan näiden asioiden kanssa on päätyä siihen että ajatelkoot muut mitä lystäävät, minäkin ajattelen mitä lystään. On lopulta melko valinnaista mihin ne rajansa asettaa. Jotkut uskovat että "sielu" voi olla useassa kehossa yhtäaikaa, jotkut funtsailevat eri ulottuvuuksia ja sitä että sielu kenties elää näissä eri ulottuvuuksissa yhtäaikaa. Eräskin mies jossain päin nettiä jo vuosia sitten kertoili kuinka oli yhtäkkiä ollut selittämättömän masennuksen vallassa, ja sitten se taas yhtäkkiä päättyi, ja hän sai informaatiota että hänen toinen minänsä jossakin oli juuri kuollut.>Varsin itseeni rakastuneena ihmisenä keskityn mieluummin siihen minkä selkeästi koen olevan itseni/itseäni. Jätän ulottuvuudet rauhaan siihen asti että ne ilmoittavat itse olemassaolostaan... >Jos ajattelee tuota sinun keissiäsi, niin onhan toki mahdollista että jopa Maan menneisyydessä on ollut hyvinkin korkealle kehittyneitä kulttuureita. Hiisi vie, itseasiassa teoriat niistä ovat olleet suuri intohimoni kohde nuoresta asti! Uhvomiehiäkin eräät väittävät täällä pyörineen jopa aivan viime vuosituhansina. Tiedäpä sitten häntä. Se että puhuit englantia voisi tietysti selittyä sillä että alitajuntasi funtsaili että eihän ropokoppi voi muuta puhua... Se nyt olisi jo aika hurjaa jos kaikki sivistyksen kaikkina aikoina päätyisivät kehittämään englannin kielen... Vaikka onhan joku poppoo joka väittää että enkelit puhuvat englantia, hih hih.>Ehkäpä kaikesta saa parhaan irti kun ei ala rakennella mielessään muureja, ja päätä että asioiden on oltava jollakin tietyllä tavalla. Kyllä minäkin joskus mietin että en kai nyt ole mennyt laatimaan jotain perkeleen luokitusta elämistäni, niin ettei sinne enää mitään väliin mahdukaan kun muka jo tiedän kaiken syistä ja seurauksista etc. Minulla vaan on niin himokas mieli pohtia asioita niin kauan että asioista jää jäljelle vain märkä läntti... - -Q-
proPAGANda kirjoitti:
Arvoisa Q
>>Taisit nyt tässä ketjussa jäädä vähän miehuus-tripille, kun kuvittelet yksilöllisten erojen johtuvan nimenomaan sukupuolesta... Juuri noiden ed. ink. muistojeni vuoksi en itse ole kauhean fiksoitunut sukupuoliin, kun muistan kumminkin elämiä niin naisena kuin miehenä. Tosin kun lately I've been a monk niin eipä sitä tietysti kauheasti silleen se maskuliinisuus häiritsevästi paina. Auta armias, kai, jos mahdollinen viikinkiukko-elämäni olisi se suoranaisesti edellisin. (Oli varmaan hyvä jäähdytellä munkkina kun vieläkin olen vähän aggressivinen ihminen.)>Niin, noin 10-vuotiaana minä lehdestä luin että tämmöistä reinkarnaatiotakin sitä sitten on olemassa. Vasta tänä vuonna pitkästä aikaa palasi mieleeni että olihan minulla näky menneestä jo joskus 5 - 8-vuotiaana; siitä näystä muistan tapahtumahetkellä ajatelleeni että varmaankin kuvittelen tämän. Se oli lapselle jotenkin niin uskomatonta että yhtäkkiä seisoo sängyn vieressä joku tummiin pukeutunut vakava, kenties vihainen äijä jolla on iso kirja kainalossa.>Varsinaisesti näyt alkoivat kuitenkin vasta 19-vuotiaana, mutta olihan minulla sitä ennen jo ajatuksia nimenomaan viimeisimmästä elämästäni. Melkolailla heti 10-vuotiaana kyllä "tuli mieleeni" että olen ollut kirjoja kopioiva munkki. Vakuutuin siitä vielä lisää kun luin ehkä 15-vuotiaana Umberto Econ "Ruusun nimen" ja tunsin että noin minullekin on käynyt, kun noviisin rakasta raahattiin roviolle. Lapsuudestani asti vaivannut tulen pelko sai loogisen selityksen; mutta varsinaisesti pelko laantui vasta kun sain sen näyn jossa rakastani poltetaan roviolla. (Sitä ennen en pystynyt sytyttämään tulitikkua, kädet tärisivät ja tikut putosivat kädestä jos yritin.)>Nyt tietysti moni on jo sitä mieltä että plagioin sen Econ kirjan elämäkseni. No, siitä vain. Mutta onko ihmiskohtaloita nyt sitten niin järjettömän suurta määrää, eikö muka samankaltaisuuksia voi olla eri ihmisten ja elämien kesken? Jos jostakin saa deja vu -fiiliksen, niin... >Muita elämiäni olenkin sitten havainnut esimuistaneeni siinä vaiheessa kun aikoinaan kirjoittelin fiktiota. Muistot ovat sellaisia klönttejä joiden ympärillä on ihme twilight zone, niin että ne itseasiassa kyllä muistaa melkeinpä syntymästä asti kaikki suuremmat tapahtumat, mutta ei vaan tiedä muistavansa. Jos joku ehdottomasti ei halua uskoa reinkarnaatioon, hänen on helppo kuitata mieleensä tuleva matsku ihan miksi hyvänsä "päiväunelmoinniksi", hypnagogisiksi kuviksi etc. Tai vaikka hulluudeksi, jos on niin raukkaparka ettei hyväksy korviensa välissä yhtään mitään muuta kuin kaupan ostoslistan suunnittelun!>Mudda mudda... Kaikkihan on mahdollista. Koska minä t-u-n-n-e-n todella olleeni ne kaikki ihmiset joista minulla on näkyjä (siis ei nyt niistä ihmisistä ole kuvaa, vaan siitä mitä he näkivät) niin minua ärsyttävät kaikenlaiset hölötykset "morfologisista kentistä". Että kuinka sitä nyt sitten ottaa muka kenen tahansa ihmisen jälkeenjättämiä energiasattumia ja alkaa luulla niitä oman itsensä osiksi, vai miten lie menikään. Mutta ymmärrän kyllä ettei minun mitä voimallisinkaan *tuntemiseni* tarkoita muille yhtään mitään. Kun joku väittää yhtä voimallisesti tuntevansa että Jeesus on hänen sulhasensa, niin mitäs minä voin siihen sanoa mitään omaksi hyväkseni. Matsku mitä minulla on, on osin aika karmeaa, mutta eihän sekään mitään sinällään todista. Voihan se olla että olen ihmisenä sellainen joka saa kiksejä vain mahdollisimman hirveillä asioilla. >Pakkohan näiden asioiden kanssa on päätyä siihen että ajatelkoot muut mitä lystäävät, minäkin ajattelen mitä lystään. On lopulta melko valinnaista mihin ne rajansa asettaa. Jotkut uskovat että "sielu" voi olla useassa kehossa yhtäaikaa, jotkut funtsailevat eri ulottuvuuksia ja sitä että sielu kenties elää näissä eri ulottuvuuksissa yhtäaikaa. Eräskin mies jossain päin nettiä jo vuosia sitten kertoili kuinka oli yhtäkkiä ollut selittämättömän masennuksen vallassa, ja sitten se taas yhtäkkiä päättyi, ja hän sai informaatiota että hänen toinen minänsä jossakin oli juuri kuollut.>Varsin itseeni rakastuneena ihmisenä keskityn mieluummin siihen minkä selkeästi koen olevan itseni/itseäni. Jätän ulottuvuudet rauhaan siihen asti että ne ilmoittavat itse olemassaolostaan... >Jos ajattelee tuota sinun keissiäsi, niin onhan toki mahdollista että jopa Maan menneisyydessä on ollut hyvinkin korkealle kehittyneitä kulttuureita. Hiisi vie, itseasiassa teoriat niistä ovat olleet suuri intohimoni kohde nuoresta asti! Uhvomiehiäkin eräät väittävät täällä pyörineen jopa aivan viime vuosituhansina. Tiedäpä sitten häntä. Se että puhuit englantia voisi tietysti selittyä sillä että alitajuntasi funtsaili että eihän ropokoppi voi muuta puhua... Se nyt olisi jo aika hurjaa jos kaikki sivistyksen kaikkina aikoina päätyisivät kehittämään englannin kielen... Vaikka onhan joku poppoo joka väittää että enkelit puhuvat englantia, hih hih.>Ehkäpä kaikesta saa parhaan irti kun ei ala rakennella mielessään muureja, ja päätä että asioiden on oltava jollakin tietyllä tavalla. Kyllä minäkin joskus mietin että en kai nyt ole mennyt laatimaan jotain perkeleen luokitusta elämistäni, niin ettei sinne enää mitään väliin mahdukaan kun muka jo tiedän kaiken syistä ja seurauksista etc. Minulla vaan on niin himokas mieli pohtia asioita niin kauan että asioista jää jäljelle vain märkä läntti...Voi kuule *sanoo hän hintahtavasti*, kyllä ne ovat yleensä olleet miehiä joille se luokittelu on kaikki kaikessa... Se on niin tyhjänpäiväistä puuhastelua se jatkuva analysointi että sille kunnon naiset nauravat vain, mutta kun itse en ole kunnon nainen. Itseasiassa minua on usein epäilty netissä mieheksi, jopa siinä määrin että olen itsekin välillä vähän ihmetellyt että mitähän tässä noin niinkuin ollaan.
Erikoisen onnistuneeksi naiseksi en ole koskaan tuntenut itseäni; en osaa meikata ja pukeudunkin varsin sukupuolettomasti.
Astrologian harrastajana olenkin enemmän mieltänyt ihmiset heidän aurinkomerkkiensä sopivina tai sopimattomina edustajina, ja minulle tämä merkkini Kalat sopii varsin hyvin. Mikä minussa mahdollisesti on pehmeää, on Kalamaisen pehmeää. Mikä minussa on kylmää, on kuollutta kalaa. Mutta toisaalta kun Kalat on eläinradan viimeinen merkki ja sitä kautta tavallaan kattaa kaikki merkit, osaan tarvittaessa ilmaista itseäni jonkin toisenkin merkin kautta.
Koska pidän valaistunutta nimenomaan Buddha-tasolle päässeenä tyyppinä, olen päättänyt etten edes yritä olla tietävinäni millainen on valaistunut ihminen. Oivalluksia keräillyt ihminen on enemmän ulottuvillani, ja voin sellaisesta sanoa jotakuinkin samaa kuin sinä sanoit "valaistuneesta". Oivalluksia keräillyt, paljon nähnyt ihminen ei jaksa enää hötkyillä suuntaan ja toiseen jokaikisen hömpötyksen tahdissa. Itse olen vähän siinä kynnyksellä keikkuva sikäli että minä jaksan vielä raivostua ja intoutua erinäisistä asioista, mutta kyllä tässä jo pikkuhiljaa ollaan väsähtämään päin.
Nytkin oli uutisotsikoissa jotain juttua katolisten pappien pitkään harjoittamasta pedofiliasta, enkä minä jaksa siitä jäkättää jollekin Uskonto-palstoista. Kyllähän jotain jostain tajuavat ihmiset tajuavat jo ilman minunkin mäkätyksiäni, ja ne joilla on silmät sokeat kuin luolamadolla ja korvat vaikusta tukossa - heitä ei kiinnosta vaikka repisin pääni irti demonstroidakseni asian vakavuutta.
En kuitenkaan halua siihenkään mennä että itsetyytyväisenä nökötän vain kuin Beatlesien biisissä The Fool on The Hill ja katselen maailmaa ironinen virne suupielissä. Täytyyhän takana tulevilla olla esikuvia; jonkun on tehtävä niinkuin on Oikein ja jonkun on kerrottava siitä mikä on Oikein. Mistä nuoremmat sen muuten tietäisivät?
Paljon on puhuttu kaiken suhteellisuudesta, mutta jos joku tulee ja raiskaa juuri minun/sinun lapseni, niin kyllä siinä unohtuu lässytykset suhteellisuudesta. Väitän että on ihan oikeasti olemassa asioita joita ei kannata tehdä... Mutta väistämätöntä tietysti on että KAIKKI koetaan ennenkuin tulee loppujen lopuksi loppu eli taas yksi välietappi eli siirtymä johonkin muuhun...
Mainitsit jossain Michael-kirjat... Kyllä se minulle aika hyvin istuu se oppaan rooli, halusin tai en. Aina tulee tarve paasata asioista, silläkin uhalla että siitä ei kumminkaan tule sitten kuin sanomista vain. Jotenkin kun oppisin vielä sellaisen sisäisen kepeyden, että en välittäisi enää pätkän vertaa että ottaako kukaan viestejäni vastaan. Lähettäisin vain maailmalle kuin kirjekyyhkyt konsanaan kaikki ideani ja ajatukseni, ja saavat sitten ihmiset päättää lukevatko viestit, ampuvatko pulut ruoaksi vaiko mitä tekevät.
No, tavallaanhan tämä nettiinkin kirjoittaminen on jo semmoista. Lähettämistä välittämättä siitä onko siellä vastaanottavassa päässä ketään. - -Q-
proPAGANda kirjoitti:
Arvoisa Q
>>Taisit nyt tässä ketjussa jäädä vähän miehuus-tripille, kun kuvittelet yksilöllisten erojen johtuvan nimenomaan sukupuolesta... Juuri noiden ed. ink. muistojeni vuoksi en itse ole kauhean fiksoitunut sukupuoliin, kun muistan kumminkin elämiä niin naisena kuin miehenä. Tosin kun lately I've been a monk niin eipä sitä tietysti kauheasti silleen se maskuliinisuus häiritsevästi paina. Auta armias, kai, jos mahdollinen viikinkiukko-elämäni olisi se suoranaisesti edellisin. (Oli varmaan hyvä jäähdytellä munkkina kun vieläkin olen vähän aggressivinen ihminen.)>Niin, noin 10-vuotiaana minä lehdestä luin että tämmöistä reinkarnaatiotakin sitä sitten on olemassa. Vasta tänä vuonna pitkästä aikaa palasi mieleeni että olihan minulla näky menneestä jo joskus 5 - 8-vuotiaana; siitä näystä muistan tapahtumahetkellä ajatelleeni että varmaankin kuvittelen tämän. Se oli lapselle jotenkin niin uskomatonta että yhtäkkiä seisoo sängyn vieressä joku tummiin pukeutunut vakava, kenties vihainen äijä jolla on iso kirja kainalossa.>Varsinaisesti näyt alkoivat kuitenkin vasta 19-vuotiaana, mutta olihan minulla sitä ennen jo ajatuksia nimenomaan viimeisimmästä elämästäni. Melkolailla heti 10-vuotiaana kyllä "tuli mieleeni" että olen ollut kirjoja kopioiva munkki. Vakuutuin siitä vielä lisää kun luin ehkä 15-vuotiaana Umberto Econ "Ruusun nimen" ja tunsin että noin minullekin on käynyt, kun noviisin rakasta raahattiin roviolle. Lapsuudestani asti vaivannut tulen pelko sai loogisen selityksen; mutta varsinaisesti pelko laantui vasta kun sain sen näyn jossa rakastani poltetaan roviolla. (Sitä ennen en pystynyt sytyttämään tulitikkua, kädet tärisivät ja tikut putosivat kädestä jos yritin.)>Nyt tietysti moni on jo sitä mieltä että plagioin sen Econ kirjan elämäkseni. No, siitä vain. Mutta onko ihmiskohtaloita nyt sitten niin järjettömän suurta määrää, eikö muka samankaltaisuuksia voi olla eri ihmisten ja elämien kesken? Jos jostakin saa deja vu -fiiliksen, niin... >Muita elämiäni olenkin sitten havainnut esimuistaneeni siinä vaiheessa kun aikoinaan kirjoittelin fiktiota. Muistot ovat sellaisia klönttejä joiden ympärillä on ihme twilight zone, niin että ne itseasiassa kyllä muistaa melkeinpä syntymästä asti kaikki suuremmat tapahtumat, mutta ei vaan tiedä muistavansa. Jos joku ehdottomasti ei halua uskoa reinkarnaatioon, hänen on helppo kuitata mieleensä tuleva matsku ihan miksi hyvänsä "päiväunelmoinniksi", hypnagogisiksi kuviksi etc. Tai vaikka hulluudeksi, jos on niin raukkaparka ettei hyväksy korviensa välissä yhtään mitään muuta kuin kaupan ostoslistan suunnittelun!>Mudda mudda... Kaikkihan on mahdollista. Koska minä t-u-n-n-e-n todella olleeni ne kaikki ihmiset joista minulla on näkyjä (siis ei nyt niistä ihmisistä ole kuvaa, vaan siitä mitä he näkivät) niin minua ärsyttävät kaikenlaiset hölötykset "morfologisista kentistä". Että kuinka sitä nyt sitten ottaa muka kenen tahansa ihmisen jälkeenjättämiä energiasattumia ja alkaa luulla niitä oman itsensä osiksi, vai miten lie menikään. Mutta ymmärrän kyllä ettei minun mitä voimallisinkaan *tuntemiseni* tarkoita muille yhtään mitään. Kun joku väittää yhtä voimallisesti tuntevansa että Jeesus on hänen sulhasensa, niin mitäs minä voin siihen sanoa mitään omaksi hyväkseni. Matsku mitä minulla on, on osin aika karmeaa, mutta eihän sekään mitään sinällään todista. Voihan se olla että olen ihmisenä sellainen joka saa kiksejä vain mahdollisimman hirveillä asioilla. >Pakkohan näiden asioiden kanssa on päätyä siihen että ajatelkoot muut mitä lystäävät, minäkin ajattelen mitä lystään. On lopulta melko valinnaista mihin ne rajansa asettaa. Jotkut uskovat että "sielu" voi olla useassa kehossa yhtäaikaa, jotkut funtsailevat eri ulottuvuuksia ja sitä että sielu kenties elää näissä eri ulottuvuuksissa yhtäaikaa. Eräskin mies jossain päin nettiä jo vuosia sitten kertoili kuinka oli yhtäkkiä ollut selittämättömän masennuksen vallassa, ja sitten se taas yhtäkkiä päättyi, ja hän sai informaatiota että hänen toinen minänsä jossakin oli juuri kuollut.>Varsin itseeni rakastuneena ihmisenä keskityn mieluummin siihen minkä selkeästi koen olevan itseni/itseäni. Jätän ulottuvuudet rauhaan siihen asti että ne ilmoittavat itse olemassaolostaan... >Jos ajattelee tuota sinun keissiäsi, niin onhan toki mahdollista että jopa Maan menneisyydessä on ollut hyvinkin korkealle kehittyneitä kulttuureita. Hiisi vie, itseasiassa teoriat niistä ovat olleet suuri intohimoni kohde nuoresta asti! Uhvomiehiäkin eräät väittävät täällä pyörineen jopa aivan viime vuosituhansina. Tiedäpä sitten häntä. Se että puhuit englantia voisi tietysti selittyä sillä että alitajuntasi funtsaili että eihän ropokoppi voi muuta puhua... Se nyt olisi jo aika hurjaa jos kaikki sivistyksen kaikkina aikoina päätyisivät kehittämään englannin kielen... Vaikka onhan joku poppoo joka väittää että enkelit puhuvat englantia, hih hih.>Ehkäpä kaikesta saa parhaan irti kun ei ala rakennella mielessään muureja, ja päätä että asioiden on oltava jollakin tietyllä tavalla. Kyllä minäkin joskus mietin että en kai nyt ole mennyt laatimaan jotain perkeleen luokitusta elämistäni, niin ettei sinne enää mitään väliin mahdukaan kun muka jo tiedän kaiken syistä ja seurauksista etc. Minulla vaan on niin himokas mieli pohtia asioita niin kauan että asioista jää jäljelle vain märkä läntti...Eräälle toisellekin palstalle juuri äskettäin ihmettelin että jos minä mielelläni jättäisinkin menneisyyden rauhaan, niin se ei välttämättä jätä minua.
Tarkastin erästä nimeä googlella, että tarkoittaako se jotain vai voinko käyttää sitä henkilön nimenä jos intoutuisin fiktiota pusertamaan. Kas kummaa, nimi jonka olin muka itse keksinyt, olikin eräs tietty asia mikä voi liittyä toiseksi edelliseen elämääni. Samantien eräs kuvakin netissä oli melkeinpä yksi yhteen sen kuvan kanssa jonka olin piirtänyt nuorena ajatellessani tuota ko. elämääni.
Niin se vaan kaikkialta änkeää vastaan, se mennyt, tai mitä se nyt sitten onkaan. Mielikuvitusta? Tietoisuuden mysteeri?
Oli mitä oli, niin pakoonhan en pääse, joten otan vain lusikan kauniiseen käteen ja hyväksyn sen osaksi itseäni OLI MITÄ OLI. proPAGANda kirjoitti:
Arvoisa Rio
>>Vähempikin voisi johtaa kuupan poksahtamiseen… mutta minä ajattelen paremminkin niin, että olen koko ajan sama minä, joka on yhtä aikaa kaikissa ulottuvuuksissa. Olisinko tosiaankin vaarassa kohdata itseni jos nuljahdankin ’väärään’ ulottuvuuteen? Minulla on hyvin pieni pää, joten tällaisten asioitten ajatteleminen on hidasta niin ahtaaseen tilaan tungetulle aivorassille. Minulla on näkemys, että en voisi törmätä itseeni, koska olen se itse koko ajan. Siis jos huomaan olevani ’väärässä’ dimensiossa, olen se minä joka olen siinä dimensiossa, eikähän se tunnukaan väärältä sillä hetkellä kun siellä olen, vaan vasta sillä hetkellä kun olen ’palannut’… minulle tapahtuu usein tällaisia outoja flasheja jolloin ikään kuin havahdun ihmettelemään, mitä oikein tapahtui.>Tällä tiellä lakkaa olemasta jotain sukupuolta, siis sisäisesti. Se on vähän sama juttu kuin tunteitten nimeämisessä. Kokonaisuus kätkee sisäänsä kaiken. >Rakkaus’ on vain sana. Se liitetään automaattisesti tietynlaisiin tunnekuvioihin. Sanana se herättää tietynlaiset ajatukset - jokaisella on siitä samantapainen käsitys. Minusta rakkaus on tavallaan ruma sana, ja harhaanjohtava, mutta en minä tiedä parempaakaan sanaa. On vain jotakin suurempaakin olemassa kuin se mitä yleensä mielletään ’rakkaudeksi’. Itse en ole koskaan varsinaisesti välittänyt ihmisistä, vaikka olenkin käynyt elämässäni läpi kaikki normaalit inhimillisen rakkauden kuviot ja kiemurat. Sitä on vaikea selittää. Siis että miten voi yhtä aikaa olla välittämättä ja välittää enemmän kuin osaa sanoakaan. >Miten sielu voisi vanheta kun aika kerran ei kulu? Puhuisin mieluummin kokeneesta kuin vanhasta sielusta. Kokemukset meitä kasvattavat tai taannuttavat. Ja valaistuminenkin voi iskeä kokemattomaankin sieluun kun olosuhteet ovat sille oikeat. Valaistumisella en tarkoita mitään ihmehuruilua, vaan oivalluksen salamaa, joka iskee kun vähiten odottaa, ja muuttaa kaiken. >Jos se on uskon asia niin en. Taas yksi tapa ajaa ihmiset epätoivoon parisielun etsinnässä. Ja sitten kun se löytyy, hupsis vain, siinä menee perheet uusjakoon. Harvemmin kun ne parisielut vapaina kuljeksivat. Ovat mokomat ottaneet ja lyöneet hynttyyt yhteen jonkin kaikkea muuta kuin parisielun kanssa.>Olen kyllä itsekin lukenut ne kirjat, taisin käydä Turussa jossakin tilaisuudessakin, jossa kirjoittaja esitelmöi. Tutkin asiaa alussa ihan innostuneena, mutta kuplaksi sekin osoittautui. En jaksa enää innostua mistään ryhmäsieluhöpinöistä. On totta, että sitä tapaa toisinaan ihmisiä, jotka tuntuvat kumman tutuilta alusta asti, mutta ei siihen tarvita niin monimutkaista selitystä.>> Taidat olla kovin mieltynyt omaan persoonaasi tai ehkä paremmin minääsi. >Kuolemassa myös persoona/minä kuolee fyysisen ruumiin mukana. > Et ilmeisesti usko sielunkaan olemassa oloon ja ajattelet olemuksemme olevan ennemminkin jotain energiaa.> Ehkä raamatunkin kehoitus, ettei Jumalan nimeä saa turhaan lausua viittaa siihen, että liikaa lausuttuna se menettää voimansa. >Olen nykyisin aikalailla kyllä pasifisti ja inhoan nykysodankäynnin raukkamaista "pommeja lasten ja naisten päälle" -tyyliä. En pidä tuliaseista mutta jousipyssyä olen aina rakastanut.> Luin sinun profiiliasi ja hiukka yllätyin sitä, että vaikuttaisit olevan kallellasi uuspakanuuteen, saatanan palvontaan yms. >On mullakin ollut saatanalliset kokemukset ja kokemusta räyhänhengistäkin. Aikoinani päästin saatanallisen osan itseäni niin lähelle pintaa, että kuunnellessani kristillistä radio-asemaa tunsin syttyväni tuleen siitä raamatun sanasta mitä tuolloin radiossa luettiin. >Huvittaa nämä henkisen tien *helppoheikit* jotka touhuavat kaikenmaailman kristallien ja muiden ns. taikuuksien kanssa. He kuvittelevat, että tie kaikkeuteen on helppo mutta se on kivinen ja tuskainen: Jeesuskin antoi ihmiskunnalle *esimakua* asiasta ristinkuolemallaan. >Et ajattele itseäsi enää siis niinkään naisena.>Mies on naisen fyysisen puolen pauloissa niin pahoin, että sotkee aina silloin tällöin elämänsä tästä syystä pahoin.>Jeesus tuskin tarkoitti lähimmäisen rakkaudella sitä että naikaa kaikkien kanssa vaikka kehoittikin ihmisiä menemään ja täyttämään maan. ;-) > Itselläni on jotenkin pakkomielle tähän rakkauteen ja välillä sanon ihmisille, ettei maailmassa ole kuin yksi tärkeä oppimisen arvoinen asia: Rakkaus. >Me vain kuvittelemme, että maailma on valtavan laaja ja miljardeja vuosia vanha vaikka todellisuudessa olemme kokoajan paikallamme yhdessä ikuisessa hetkessä ja pisteessä.>En itse usko, että valaistuminen olisi kuin salama kirkkaalta taivaalta joka iskisi ihan keneen tahansa. >Kaikenlaisia oivalluksia toki tulee kuin salama kirkkaalta taivaalta mutta kyllä aito valaistuminen vaatii ihan hirveästi elämienkokemuksia. >O-sensei koki tietääkseni vain yhden valaistumisen. >Itse uskon, että homma on -once in the life time- juttu, eikä mikään *henkinen* orgasmi joka tulee aina kun vähän henkisesti kiihottuu. > Valaistunut voi todellakin sanoa Jumalan tapaan: "MINÄ OLEN" >Olisi mukavaa tietää lisää millälailla koko juttu osoittautui kuplaksi? >Olen itse tullut siihen tulokseen, että kaikissa näissä henkisissä ja hengellisissä porukoissa on omat kovaääniset hihhulinsa joille on noussut omat jutut päähän. >En minä suinkaan kokoajan tunne itseäni väsyneeksi koko tähän ihmisenä oloon. Kirjoitin, että välillä minusta tuntuu siltä. Sanoit, että sinustakin nuorena tuntui samalta. No, et sinä ainakaan kuvan perusteella nyt niin vanhalta näytä.>>
Todennäköisesti kumminkin olen vanhempi kuin sinä. Koska olen Kauris, vanhenen hitaasti. Tosin nykyään jo nopeammin kuin nuorempana. Siis ulkoisesti. Sisäisesti olen iätön..
>>Uskon, että joku järkihän tässä kaikessa takana olla täytyy, muutenhan hulluus olisi maailmankaikkeuden perimmäinen olemus ja hullut ainoita jumalia.- proPAGANda
-Q- kirjoitti:
Vaikka sitä "muiden" ketjua lukiessaan tunteekin itsensä vähän kyyläksi, niin usein mielenkiintoisimpia ajatuksia herää tällä tavoin nokkaa väliin änkeämällä. Julkisella foorumilla on se hyvä puoli että tavoittaa useampia ihmisiä kerralla... Halusi tai ei...
Jotenkin minulle nyt konkretisoitui taas kerran tämä miten me kaikki pompimme teemasta toiseen ja löydämme vain osatotuuksia kustakin ideasta ja opista. Kun painottuu se 'osa', turhaudumme ja tuskastumme ja kenties ilmoitamme että minä olin harhassa, tämä oppi oli täyttä paskaa, hylkään sen!
Olen kovin ihmetellyt ihmisiä jotka oikein repivät ja raastavat itseään tällä sinne tänne pomppimisella. Itsekin kerran tunsin teosofin joka kilahti (Jeesus-)uskoon. Jotakin hyvin häiritsevää minusta tuollaisessa kuperkeikkailussa on, mutta ehkäpä minulla itselläni vain on maltillisempi lähestymistapa koko elämään mitä tulee katsomukseen ja sen sellaiseen. Olen lapsesta asti ollut about samalla polulla koko ajan; tähyän välillä maisemia siellä, välillä täällä, välillä katson taivaalle ja useimmiten tuijotan varpaisiini. Mutta sama polku se on koko ajan, en sitä ole vaihtanut enkä siihen tunne tarvetta.
Kurkin kyllä usein sille valtatielle mitä nimitetään kristinuskoksi. Välillä koen ilahtumisia (gnostikot), välillä minua alkaa kuvottaa. Välillä kiroan koko kristittyjen valtatien helvettiin. Mutta lopulta kun se ei ole minun polkuni, vaan joidenkin toisten, se ei minun elämässäni vaikuta varsinaisesti kuin älyllisen pähkäilyn puolella. Sydän kuuluu omalle polulleni, sille, millä ei ole erikoisempaa nimeä.
'Osan' painottamisen sijaan voi toki painottaa sanaa 'totuus'. Ei se ole niin karmeaa loppujen lopuksi myöntää ja ymmärtää että hivenen totuutta voi olla joka opissa. Minäkin katsoin että Urantia-kirja on täyttä fuulaa ja roskiskamaa, mutta toisaalta jos siitä joku jotain rakentavaa saa irti, mikä minä olen sitä heiltä pois ottamaan?
Omalla kohdallani Carlos Castaneda on ollut kovaa kamaa, ja pakkohan se kuitenkin on ollut tajuta että ei hänen kirjojaan voi ottaa 100 % totuutena vaikka se kuinka viihdyttäisi...
Kun tarkastellaan näitä 'osatotuuksia' tai paremminkin totuuksia tai näkemyksiä eri opeissa, niin CC:n kirjoista olen saanut ilahduttavan ja raikkaan fiiliksen siitä että kaikki se imelänraskas "kuule sinua rakastetaan" mitä Jeesus-fanituskin nykyään on aika naurettava ja naivi ajatus KOKO totuudeksi. Maailmankaikkeus on niin merkillinen ja arvoituksellinen juttu, että on aika loukkaavaa sitä kohtaan leperrellä että (inhimillisesti mielletty!) rakkaus on sen perusta. Mikäli ihminen itse ei tunne omassa elämäsään hennointakaan rakkauden tuoksua, hän on aika ypöisen yksin kaikkien rakkaudesta pauhaavien pakko-optimistien seassa. Mitä siinä oikein voi tehdä muuta kuin katsoa että kaikki rakkaudesta tärisevät ovat tulleet hulluiksi, tai sitten itse on hullu, ja joutaa vaikkapa kuolla?
Mutta sitten kun tarpeeksi on märehtinyt maailmankaikkeuden hyytävyyttä ja sitä kuinka siitä ei koskaan tule tietämään kaikkea eikä kokototuutta, sitten yhtäkkiä voi herätä siihen tietoisuuteen että vaikka koko olemassaolossa on myös eräänlainen lapsensa raatelevan pedon luonne, on tämä olemassaolo myös mieletön nautinto. Voin ainakin itse mieltää koko olemassaolo-klöntsän, siis kaiken-mitä-on kokevan suurta nautintoa olemassaolostaan. Kaikkialla missä kaikki on, kaikki rakastaa, ja koska kaikki on kaikki, kaikki rakastaa itseään. Jos minä voin joskus tuntea sellaisen henkis-onaalisen hykerryttävän tuntemuksen kuinka helvetin hienoa on olla juuri minä juuri tässä juuri nyt, niin silloinhan se sama fiilis löytyy kaikesta-mitä-on, ja Se jos sitä samaa fiilistä tuntee niin se on tietenkin ääretön potenssiin ääretön suurempi tunne kuin se mitä minulla on, tänä pikku sittiäisenä.
KAIKKI. ON. Siihen kaikkeen kuuluu kaikki, eikä tämä ole vain mitään New Age -huuhailua ja hömpöstelyä. Tai hitto vie vaikka olisikin, niin kaikki äärimmäisyydet missä lätistään ilon ihanuuksista (nykyistä, tai tulevista jos ollaan vaikkapa uskovaisia) tai hekumoidaan sillä miten raju, raatelevainen ja tajunnan räjäyttävä kammotus olemassaolo on, ovat pelkkää puppua kun ne asettaa rinnan ja mieltää että mikään ei voi olla mitään muuta kuin OSATOTUUS.
Kyynisyys ja luovuttaminen houkuttavat kun todella oivaltaa että minä en voi tietää mitään, en voi tuntea kaikkea ja näin päin pois, mutta kyynisyys on sellaisten osa jotka ovat erottaneet itsensä muista ja luulevat etteivät voi saada nähdä palapelin puuttuvia paloja muiden avulla/kautta. Minä, sinä ja hän ovat kukin yksi palapelin pala. Kenties lähes kaikki pelin palat ovat nurinpäin ja näemme vain harmaan taustan. Mutta kun muutamakin pala on oikeinpäin ja niissä olevat kuviot ovat esille, voimme liittää ne yhteen ja kenties saamme pienen vinkkauksen siitä mitä koko pelin olisi tarkoitus esittää. Ehkäpä menemme täysin harhaan, jos meidän kaikkien palat eivät sovikaan yhteen, tai kuva johtaa harhaan. Ei sitä ikinä tiedä. Ehkä tarvitsemme kaikki 6 miljardia ihmis-palaa ja sittenkin meidän on vielä saatava toisen planeetan porukoiden palat yhteen ja sittenkään emme tiedä vielä paljon hittoakaan...
Mutta paloja on kuitenkin kiva sovitella toisiinsa. Yritän tehdä parhaani että omassani ei näkyisi pelkkää vaaleanpunaisen kukertavaa TAI mustaa.Arvoisa Q
Osatotuuksiapahan hyvinkin. Kun olemus on rajoittunut tähän yhteen kehoon, tälle yhdelle pallolle ja yhdelle vaikka mille niin eihän tässä mitään muuta voi ollakkaan kuin osatotuuksia. Ehkä mitään totuutta ei ole olemassakaan vaan pelkkää spekulaatiota mikä missäkin nyt voisi olla se korkein totuus. Pelkkää ihmisten kaksinaisuuttahan tämäkin totuus/valhe asiakin on. Ihmiset funtsaa nykyään ihan liikaa. Omasta mielestäni totuuskin eletään ja koetaan eikä sitä pelkästään funtsimalla oikeen tahdo saada aikaan muita kuin kehäpäätelmiä.
Jotkut sanoo, ettei totuutta voi edes sanoin selittää. Jos totuuden voisi sanoin selittää niin eihän silloin kenenkään tarvitsisi sitä elää ja kokea vaan riittäisi, että joku sen mulle päinnaamaa sanoisi ja toteisin vaan ett: "No nythän mä sen hiffasin, kiitti!"
Aatu tais olla sitä mieltä, että: "Kaikkia voi kusettaa yhtäaikaa mutta yhtä ei voi kusettaa kaiken aikaa" Ehkä juuri tästä syystä en oikein usko näihin henkisiin ja hengellisiin massaliikkeisiin vaan tutkiskelen mielummin omasta kammiostani näitä juttuja. Erona siihen keskiaikaiseen munkin kammioon minulla on vain tämä ihmeidenihme saatanankone ja internetti.
Mihin hittoon me sitä totuuden tietämistä edes tarvittaisiin? Onkos sillä jotain käytännön hyötyä elämässämme? Ihmiskunta on uskonut vaikka millaisiin totuuksiin ja aina on hommat hoitunu ja pyörät pyöriny. Ne, jotka sitä omaa totuuden tietämistään on eniten mainostaneet ovat kyllä ne suurimmat sotkutkin tänne aikaansaaneet.
Mehän kaikki ihmiset HALUAMME uskoa siihen totuuteen mihin uskomme. Sinä ja minä uskomme reinkarnaatioon ja karmaan, kristitty uskoo paratiisiin ja helsvettiin, ateisti uskoo ettei ole Jumalaa eikä kuolemanjälkeistä elämää jne. jne. Jos Jumala ilmestyisi eteeni ja sanoisi, että kulleppas poikaseni, kuolemanjälkeen ei ole enää mitään eli ateistit on tässä asiassa oikeassa. Pistäsin koko jutun hallusinaation piikkiin ja sanoisin, että ei helvetissä, tuohon nyt en ainakaan usko. Ei sitä siis voi mennä kenellekkään sanomaan, että uskosi on pelkkää paskaa ja harhaa vaikka kuinka tekis mieli: Vapaa tahto on mahtava juttu, mihinkään ei tartte uskoa, ei edes totuuteen.
Ei niin suurta valhetta, ettei jotain totuuttakin eikä niin suurta valhetta ettei jotain totuuttakin: Yingii ja Yangii
Vois lainata Castanedan kirjoja kirjastosta. Jonku kirjan nuorena lueskelin, enkä sillon niin kauheesti juttuun sisään päässy. Sanos mulle mistä kirjasta kannattias aloittaa??? - -Q-
proPAGANda kirjoitti:
Arvoisa Q
Osatotuuksiapahan hyvinkin. Kun olemus on rajoittunut tähän yhteen kehoon, tälle yhdelle pallolle ja yhdelle vaikka mille niin eihän tässä mitään muuta voi ollakkaan kuin osatotuuksia. Ehkä mitään totuutta ei ole olemassakaan vaan pelkkää spekulaatiota mikä missäkin nyt voisi olla se korkein totuus. Pelkkää ihmisten kaksinaisuuttahan tämäkin totuus/valhe asiakin on. Ihmiset funtsaa nykyään ihan liikaa. Omasta mielestäni totuuskin eletään ja koetaan eikä sitä pelkästään funtsimalla oikeen tahdo saada aikaan muita kuin kehäpäätelmiä.
Jotkut sanoo, ettei totuutta voi edes sanoin selittää. Jos totuuden voisi sanoin selittää niin eihän silloin kenenkään tarvitsisi sitä elää ja kokea vaan riittäisi, että joku sen mulle päinnaamaa sanoisi ja toteisin vaan ett: "No nythän mä sen hiffasin, kiitti!"
Aatu tais olla sitä mieltä, että: "Kaikkia voi kusettaa yhtäaikaa mutta yhtä ei voi kusettaa kaiken aikaa" Ehkä juuri tästä syystä en oikein usko näihin henkisiin ja hengellisiin massaliikkeisiin vaan tutkiskelen mielummin omasta kammiostani näitä juttuja. Erona siihen keskiaikaiseen munkin kammioon minulla on vain tämä ihmeidenihme saatanankone ja internetti.
Mihin hittoon me sitä totuuden tietämistä edes tarvittaisiin? Onkos sillä jotain käytännön hyötyä elämässämme? Ihmiskunta on uskonut vaikka millaisiin totuuksiin ja aina on hommat hoitunu ja pyörät pyöriny. Ne, jotka sitä omaa totuuden tietämistään on eniten mainostaneet ovat kyllä ne suurimmat sotkutkin tänne aikaansaaneet.
Mehän kaikki ihmiset HALUAMME uskoa siihen totuuteen mihin uskomme. Sinä ja minä uskomme reinkarnaatioon ja karmaan, kristitty uskoo paratiisiin ja helsvettiin, ateisti uskoo ettei ole Jumalaa eikä kuolemanjälkeistä elämää jne. jne. Jos Jumala ilmestyisi eteeni ja sanoisi, että kulleppas poikaseni, kuolemanjälkeen ei ole enää mitään eli ateistit on tässä asiassa oikeassa. Pistäsin koko jutun hallusinaation piikkiin ja sanoisin, että ei helvetissä, tuohon nyt en ainakaan usko. Ei sitä siis voi mennä kenellekkään sanomaan, että uskosi on pelkkää paskaa ja harhaa vaikka kuinka tekis mieli: Vapaa tahto on mahtava juttu, mihinkään ei tartte uskoa, ei edes totuuteen.
Ei niin suurta valhetta, ettei jotain totuuttakin eikä niin suurta valhetta ettei jotain totuuttakin: Yingii ja Yangii
Vois lainata Castanedan kirjoja kirjastosta. Jonku kirjan nuorena lueskelin, enkä sillon niin kauheesti juttuun sisään päässy. Sanos mulle mistä kirjasta kannattias aloittaa???Luin itse aikoinani vahingossa "Kotkan lahjan", mutta pitää kai olla aika erikoisuuksia tavoitteleva mieli että siitä innostuu ja jää heti nalkkiin. Mene tiedä. Mutta suosittelen lukemaan kirjat kirjoittamisjärjestyksessä, paitsi että kahdella ensimmäiseksi kirjoitetulla kirjalla ei ole niin väliä. Joten laitanpa ne sulkeisiin ne millä ei ole juurikaan merkitystä mielestäni. Järjestys on tämä:
(Don Juanin opetukset)
(Toinen todellisuus)
Matka Ixtlaniin - Journey To Ixtlan
Tarinoita voimasta - Tales of Power
Toinen voimapiiri - The Second Ring of Power
Kotkan lahja - The Eagle's Gift
Tietoisuuden hehku - The Fire From Within
Hiljaisuuden voima - The Power of Silence
Unennäön taito - The Art of Dreaming
(Maagiset liikkeet - Magical Passes)
The Active Side of Infinity (ei suom.?)
(The Wheel of Time, ei suom.)
Laitoin vielä engl.kielisen nimen niistä kirjoista jotka itseasiassa ovat itselläni engl.kielisiä versioita, ja hieman mietityttää että muistinkohan nuo suom.nimet oikein? Noh, hyvinvarustelluista kirjastoista kyllä löytyy koko revohka.
Suluissa oleva Maag... on lähinnä jumppakirja ja tuo Wheel... sellainen lausahduskokoelma. Kaikenlaista muutakin matskua löytyy CC:n tiimoilat, mutta ei nyt jaksa niitä tässä alkaa selvitellä.
Ilman CC:n kirjoja katsoisin korvieni välisen elämän olleen olennaisesti köyhempi. Harmillista toki on että CC:stakin muodostui aikanaan instituutio, ja äijä itsekin alkoi oikein niistää rahaa pois hölmöltä siinä vaiheessa kun se jumppakirja ilmestyi (maagisia liikkeitä joilla pitäisi kyetä manipuloimaan omaa energiakehoaan), ja varsinkin tuo Wheel... on jo pelkkää eilisen lounaan uudelleenlämmittelyä. Infinityn voi lukea jos on jo kaiken muun lukenut.
Suosittelin kerran jollekin tyypille CC:n kirjoja, ja poitsuparka taisi ottaa ne vähän liiankin tosissaan kun niitä luettuaan oli ehdottomasti sitä mieltä että se kaikki on todella tapahtunut. Sehän ON se iänikuinen dilemma "castanedisteillä" että onko se kaikki totta vai huumeiden huumaa vai mitä helvettiä, mutta jos sillä alkaa päätänsä kauheasti rassata niin on taas jämähtänyt siihen mustavalkoiseen ajatteluun joka johtaa kyynisyyteen. Olen itse pettynyt moneen kirjaan elämäni varrella, ja vasta CC:n kohdalla tajusin luovuttaa ja ajatella että hittoako sen väliä mistä ukko ne pusersi.
Tärkeintä on se että oma tietoisuus laajenee ja voi paksusti, ja sen se tekee jos se saa apetta. Joku syöttää itseään Sormusten herralla, joku jollakin muulla. Jotkut menevät naimisiinkin Star Trek -kuteissa.
Hassu juttu muuten (taas kerran), että itseasiassa tutustuin Castanedaan sen vuoksi että kirjassa oli jännä kansi ja se sijaitsi kirjastossa sellaisen kirjan vieressä jonka olin juuri lukenut. Sen kirjan kirjoittaja oli joku brasilialainen, jonka toinen kirja kertoi suomalaisen äijän Kalevala-yhteisöstä Brasiliassa, ja TOINEN kirja kertoi intiaanipalvelijasta joka kertoi niin uskomattomia juttuja pojalleen että poikahan otti ne todesta. Kun poika sitten yritti omassa elämässään elää noita satuja todeksi, huonosti kävi.
Ja kun CC:n kirjoissakin on noita enteitä sivut väärällään, varsinkin vanhemmissa kirjoissa, niin mitä tässä voi muuta kuin naurahtaa ja ajatella että totta tai tarua, kunhan on hauskaa. Synkronieteetit ovat ihmisen aivoille kai varsin ominainen prosessi. Minä todellakin luin ensimmäiseksi "Kotkan lahjan" ja koen että CC:n tuotanto on minun elämässäni lahja Joltakin tai Ei Miltään.
Mutta jos ei se kaikki jollekulle toiselle nappaa, niin sehän vain merkkaa sitä että emme kaikki ole samasta muotista valetut. Ja hyvä niin. - densho
Riotandra kirjoitti:
>>Onhan se toki tuttua, että maailmassa olisi rajaton määrä *todellisuuksia* joihin sitten voisi siirtyä aina tarpeen mukaan. Saisi aina tarvittavan *oppitunnin* valitsemalla *elämien supermarketista* valmiin elämän, jonka sitten kokisi. Tämä saattaisi tarkoittaa myös sitä, että oikeasti olisi olemassa vain yksi olento, joka tavallaan huijaa itseään esiintymällä yhtäaikaa monena.> Ajatteles jos elät jokaikisen olennon elämän jossain vaiheessa, saat kokea siis millaista on olla ihan kuka tahansa elämällä hänen elämänsä juuri sellaisena kuin se on: Sinäkin tulisit elämään minun elämäni joskus ja aivan samoin minä tulisin elämään sinun elämäsi joskus tai sitten olisimme ne jo kokeneet. Tälläset ajatukset voi vaan helposti johtaa hulluteen...>...Omaan hulluuteeni kuuluu olennaisena osana kaikenlaisten kummallisten, sekopäistenkin oppien kehittely. Ja kun olen vielä scifin vankkumaton ystävä, niin voikos sitä muuta odottaakaan? Olen vetänyt itseni välillä niin solmuun, että kaikkia muitakin hirvittää. Jotenkin sitä on vaan kiemurrellu omakutoisesta verkostaan aina ulos kuin mikäkin hämähäkki konsanaan. >Olemmeko me ihmiset kypsiä karistamaan ajan taakan harteiltamme?> Buddhan väitetään sanoneen, että kaikki ihmiset ovat valaistuneita mutta he eivät vaan tiedä olevansa valaistuneita. >En taida ihan ymmärtää sinua, johtuu kai siitä, että olet nainen, eikä teistä ota aina selvää. ;-)> Valaistunut eroaakin muista ihmisistä siinä, että hän rakastaa muita ihmisiä ehdoitta. Itseäni huvittaa ihmisten tapa ensin rakastaa ja sitten yhtäkkiä lopettaa rakastaminen. Voi olla, että olen joku ihme *erikoistapaus* mutta itse en ole koskaan lakannut rakastamasta ketään. > Ekstaasin kokemiseen ei tarvitse olla vanha sielu, kun valaistumiseen se on välttämätöntä.>Ollaankohan me parisieluja, kun tehdään ihan samoja asioita? Ai, niin sä et taida uskoa parisieluuteen... Vai uskotko? >-- Michael kirjojen tyyli on niihin verrattuna ollut paljon selkeämpää ja uskottavampaa. > Oloni on vain välillä kuin 100-vuotiaalla kaiken nähneellä ja kokeneella vanhuksella jota vanhuudenvaivat koettelee ja joka haluaa vain päästä vihdoin lepoon tai sitten takaisin taas nuoreksi mutta erilaiseksi ihmiseksi. ;-)
>> Buddhan väitetään sanoneen, että kaikki ihmiset ovat valaistuneita mutta he eivät vaan tiedä olevansa valaistuneita. Pohtimisen arvoinen väite. Enpä menisi syyttelemään Buddhaa hätäisestä arviosta, mutta en tiedä minkälaisten ajatuskulkujen kautta hän päätyi väitteeseensä.<
Semmoisia ajatuskulkuja tuossa takana taitaa olla, että "valaistuminen" tai luonnollinen tila on mahdotonta saavuttaa, kaikki tavoittelu, pyrkiminen ja pyristely kun vain johdattaa siitä pois. Luonnolliseen tilaan romahtelua kun kuitenkin mitä ilmeisemmin tapahtuu minäharhaa/subjekti-objekti dualismia tms. ylläpitävien syiden/tottumusten tms. kuluttua loppuun, joten luonnollinen tila tai buddha-luonne on tämän logiikan mukaan oletusarvo, jota harharakennelmat kuten sisäisen dialogin jatkuva maailmanselitys vain verhoavat. Eikä pelkästään ihmisten, vaan kaikkien aistivien olentojen, johon kuuluu myös henkimaailman oliot haamuista jumaliin.
>>Sitä on vaikea selittää. Siis että miten voi yhtä aikaa olla välittämättä ja välittää enemmän kuin osaa sanoakaan.>Jep, minustakin tuntui tuollaiselta nuorempana. - proPAGANda
Riotandra kirjoitti:
>> Taidat olla kovin mieltynyt omaan persoonaasi tai ehkä paremmin minääsi. >Kuolemassa myös persoona/minä kuolee fyysisen ruumiin mukana. > Et ilmeisesti usko sielunkaan olemassa oloon ja ajattelet olemuksemme olevan ennemminkin jotain energiaa.> Ehkä raamatunkin kehoitus, ettei Jumalan nimeä saa turhaan lausua viittaa siihen, että liikaa lausuttuna se menettää voimansa. >Olen nykyisin aikalailla kyllä pasifisti ja inhoan nykysodankäynnin raukkamaista "pommeja lasten ja naisten päälle" -tyyliä. En pidä tuliaseista mutta jousipyssyä olen aina rakastanut.> Luin sinun profiiliasi ja hiukka yllätyin sitä, että vaikuttaisit olevan kallellasi uuspakanuuteen, saatanan palvontaan yms. >On mullakin ollut saatanalliset kokemukset ja kokemusta räyhänhengistäkin. Aikoinani päästin saatanallisen osan itseäni niin lähelle pintaa, että kuunnellessani kristillistä radio-asemaa tunsin syttyväni tuleen siitä raamatun sanasta mitä tuolloin radiossa luettiin. >Huvittaa nämä henkisen tien *helppoheikit* jotka touhuavat kaikenmaailman kristallien ja muiden ns. taikuuksien kanssa. He kuvittelevat, että tie kaikkeuteen on helppo mutta se on kivinen ja tuskainen: Jeesuskin antoi ihmiskunnalle *esimakua* asiasta ristinkuolemallaan. >Et ajattele itseäsi enää siis niinkään naisena.>Mies on naisen fyysisen puolen pauloissa niin pahoin, että sotkee aina silloin tällöin elämänsä tästä syystä pahoin.>Jeesus tuskin tarkoitti lähimmäisen rakkaudella sitä että naikaa kaikkien kanssa vaikka kehoittikin ihmisiä menemään ja täyttämään maan. ;-) > Itselläni on jotenkin pakkomielle tähän rakkauteen ja välillä sanon ihmisille, ettei maailmassa ole kuin yksi tärkeä oppimisen arvoinen asia: Rakkaus. >Me vain kuvittelemme, että maailma on valtavan laaja ja miljardeja vuosia vanha vaikka todellisuudessa olemme kokoajan paikallamme yhdessä ikuisessa hetkessä ja pisteessä.>En itse usko, että valaistuminen olisi kuin salama kirkkaalta taivaalta joka iskisi ihan keneen tahansa. >Kaikenlaisia oivalluksia toki tulee kuin salama kirkkaalta taivaalta mutta kyllä aito valaistuminen vaatii ihan hirveästi elämienkokemuksia. >O-sensei koki tietääkseni vain yhden valaistumisen. >Itse uskon, että homma on -once in the life time- juttu, eikä mikään *henkinen* orgasmi joka tulee aina kun vähän henkisesti kiihottuu. > Valaistunut voi todellakin sanoa Jumalan tapaan: "MINÄ OLEN" >Olisi mukavaa tietää lisää millälailla koko juttu osoittautui kuplaksi? >Olen itse tullut siihen tulokseen, että kaikissa näissä henkisissä ja hengellisissä porukoissa on omat kovaääniset hihhulinsa joille on noussut omat jutut päähän. >En minä suinkaan kokoajan tunne itseäni väsyneeksi koko tähän ihmisenä oloon. Kirjoitin, että välillä minusta tuntuu siltä. Sanoit, että sinustakin nuorena tuntui samalta. No, et sinä ainakaan kuvan perusteella nyt niin vanhalta näytä.>>
Todennäköisesti kumminkin olen vanhempi kuin sinä. Koska olen Kauris, vanhenen hitaasti. Tosin nykyään jo nopeammin kuin nuorempana. Siis ulkoisesti. Sisäisesti olen iätön..
>>Uskon, että joku järkihän tässä kaikessa takana olla täytyy, muutenhan hulluus olisi maailmankaikkeuden perimmäinen olemus ja hullut ainoita jumalia.Arvoisa Rio
>>Hmm, lienee totta. En ainakaan haluaisi olla kukaan muu.>Niin väitetään, mutta enpä laukkaisi tukka putkella siihen uskoon mukaan. Esimerkiksi irrotessani ruumiistani (joka vastaa kuolemista) olen edelleenkin sama minä, ilman sitä ruumista vain. >No tuota. Olemuksemme on energiaa. Kaikki on energiaa, värähtelee vain eri taajuuksilla. En ole varma, mitä tarkoitat sielulla. Juttusi haiskahtavat kristillisiltä, joten ilmeisesti sielukäsityksesi on jostain sieltä päin lähtöisin. Minusta sielu on se joka minussa on minää. Se, joka ON.>Ihan pikkulapsena tykkäsin marssia ympäriinsä keihäs olallani, siis mikä vaan puukarahka milloinkin. Jotenkin se tuntui hyvältä. Minulla oli tunne että kanssani marssi paljon muitakin keihäänkantajia, hädin tuskin näkyvänä laumana. Mutta se tapa loppui kouluiässä. Kaikki ystäväni tietävät, että jos olisin mies, olisin palkkasoturi, oikea Soldier of Fortune, maapallon pahimmissa konfliktipaikoissa pyöriskelevä, viimeisintä aseteknologiaa hyväksi käyttävä jermu. Itseänikin kummastuttaa sellainen haave.>En ole kallellaan minnekään päin, vaan satanisti. >Minulla ei ole ollut mitään saatanallisia kokemuksia, mitä niillä sitten tarkoittanetkin. Luen mielelläni Raamattua, se on mahtavan kaunista tekstiä, oikein voimallista, vaikka tämä viimeisin käännös onkin melkoisen vesitetty versio. >Olen satanisti, koska pidän kristinuskoa hirvittävänä uskontona, joka on aiheuttanut ihmiskunnalle valtavasti kärsimystä ja pahaa. Kestää kauan ennen kuin ihmiskunta toipuu sen aiheuttamista haavoista. Totta, tie Kaikkeuteen on todella kivinen ja tuskainen, mutta Jeesuksella ei ole mitään tekemistä sen kanssa. Eipä silti, että minulla olisi mitään Jeesusta vastaan persoonana. Minulla on syvä henkinen yhteys hänen kanssaan. Hän oli hyvä tyyppi, mutta häntä on ryöstöviljelty säälimättä, ja hänen nimiinsä tehty paljon hirmutekoja. >Erittäin moni nainen on samalla tavalla sotkenut elämänsä miehen fysiikan vuoksi. Usko pois.>Miehillä vaikuttaisi olevan tuollainen pakkomielle aika yleisesti. Harvemmin he vain ymmärtävät sen henkisen potentiaalin. Heitä kiinnostaa enemmänkin kuppikoko.>Pointti onkin siinä, mitä itse kukin tarkoittaa valaistumisella. Minä tarkoitan sillä oivallusta, joka voi tapahtua kenelle tahansa. Voi vain olla, että kovin umpiluupäinen ei oivalla oivaltaneensa juuri jotain suurta.>Valaistumiskokemus on aina aito. - -Q-
proPAGANda kirjoitti:
Arvoisa Rio
>>Hmm, lienee totta. En ainakaan haluaisi olla kukaan muu.>Niin väitetään, mutta enpä laukkaisi tukka putkella siihen uskoon mukaan. Esimerkiksi irrotessani ruumiistani (joka vastaa kuolemista) olen edelleenkin sama minä, ilman sitä ruumista vain. >No tuota. Olemuksemme on energiaa. Kaikki on energiaa, värähtelee vain eri taajuuksilla. En ole varma, mitä tarkoitat sielulla. Juttusi haiskahtavat kristillisiltä, joten ilmeisesti sielukäsityksesi on jostain sieltä päin lähtöisin. Minusta sielu on se joka minussa on minää. Se, joka ON.>Ihan pikkulapsena tykkäsin marssia ympäriinsä keihäs olallani, siis mikä vaan puukarahka milloinkin. Jotenkin se tuntui hyvältä. Minulla oli tunne että kanssani marssi paljon muitakin keihäänkantajia, hädin tuskin näkyvänä laumana. Mutta se tapa loppui kouluiässä. Kaikki ystäväni tietävät, että jos olisin mies, olisin palkkasoturi, oikea Soldier of Fortune, maapallon pahimmissa konfliktipaikoissa pyöriskelevä, viimeisintä aseteknologiaa hyväksi käyttävä jermu. Itseänikin kummastuttaa sellainen haave.>En ole kallellaan minnekään päin, vaan satanisti. >Minulla ei ole ollut mitään saatanallisia kokemuksia, mitä niillä sitten tarkoittanetkin. Luen mielelläni Raamattua, se on mahtavan kaunista tekstiä, oikein voimallista, vaikka tämä viimeisin käännös onkin melkoisen vesitetty versio. >Olen satanisti, koska pidän kristinuskoa hirvittävänä uskontona, joka on aiheuttanut ihmiskunnalle valtavasti kärsimystä ja pahaa. Kestää kauan ennen kuin ihmiskunta toipuu sen aiheuttamista haavoista. Totta, tie Kaikkeuteen on todella kivinen ja tuskainen, mutta Jeesuksella ei ole mitään tekemistä sen kanssa. Eipä silti, että minulla olisi mitään Jeesusta vastaan persoonana. Minulla on syvä henkinen yhteys hänen kanssaan. Hän oli hyvä tyyppi, mutta häntä on ryöstöviljelty säälimättä, ja hänen nimiinsä tehty paljon hirmutekoja. >Erittäin moni nainen on samalla tavalla sotkenut elämänsä miehen fysiikan vuoksi. Usko pois.>Miehillä vaikuttaisi olevan tuollainen pakkomielle aika yleisesti. Harvemmin he vain ymmärtävät sen henkisen potentiaalin. Heitä kiinnostaa enemmänkin kuppikoko.>Pointti onkin siinä, mitä itse kukin tarkoittaa valaistumisella. Minä tarkoitan sillä oivallusta, joka voi tapahtua kenelle tahansa. Voi vain olla, että kovin umpiluupäinen ei oivalla oivaltaneensa juuri jotain suurta.>Valaistumiskokemus on aina aito.>Naisten juttuja etupäässä kyllä mun mielestäni sellaset. Kyllähän mäkin itseni aika pöyhkeäksi leijonaksi välillä itteni tunnen. Muistakseni nää tähtikartathan on jääny ajastaan jälkeen joten me ollaanki ihan eri tähtimerkkejä oikeesti. Niin olen jostain saanut ainakin päähäni.
Itse tutustuin astrologiaan varsinaisesti miespuolisen astrologian harrastajan innostamana. Sitä ennen olin vain aurinkomerkkien harrastelija, nyttemmin tiedän jotain muutakin kuin vain aurinkomerkit.
Astrologiassa yksi suosituimpia ideoita nykyään on "ajan laatu". Se olisi se syy miksi joku tietty aika on sellainen tai tällainen. Tätä ajan laatua sitten planeetat osoittaisivat ihmisen syntymä- tai muulla kartalla ikäänkuin kellonviisarit.
Täten ei olisi mitään merkitystä mikä nimitys jonkin tietyn ajan "merkille" annetaan. Esim. 5.7. syntynyt ihminen on aina sen tietyn 5.7. vaikuttavan ajan laadun alainen, olipa hänen aurinkomerkkinsä nimitys Rapu tai Papu.
Itse olen kohtalaisen kiinnostunut näkemyksestä että auringolla olisi noin vuoden kestävä sähkömagneettinen sykli, jonka vaihtelu negatiivisen ja positiivisen välillä olisi aurinkomerkkeihin vaikuttava tekijät. Ovathan merkit vuorotellen pos. ja neg. Esim. Kalat on negatiivinen, joidenkin mielestä samantein feminiininen merkki, ja Leijona sitten pos. ja mask.
Vuodenaikojenkaan vaikutusta ei voi poissulkea. Tätä kuitenkaan ei ole tarpeeksi pohdittu siltä kantilta että kaikissa maissahan ei ole täsmälleen neljä toisistaan erottuvaa vuodenaikaa.
Kaikkein selvimpänä pidän sellaista aurinkomerkkien jakautumista että Oinas edustaa vastasyntynyttä lasta ja Kalat vanhusta, ja kaikki muut merkit asettuvat näppärästi siihen välille. Oinaiden fyysinen olemus saattaa jopa olla hieman lapsekas, silmät ovat kenties pyöreät ja ihmettelevät, tai pistävän älykkäät kuten fyysiselle tasolle innokkaana haasteita suorastaan aggressiivisesti vastaanottamaan tullut olento voi olla. Oinaat ovat tulossa, Kalat menossa. Ja Leijona on yleensä prominentisti esillä, tai sitten ei hyvin mene. (Pai tö vei kumppanini on nousevalta merkiltään Leijona, ja jotain sotilaallisuutta hänessäkin on, ja Michael-kirjoja lueskeltuani hyvin helposti diagnosoin hänet soturiksi, tiedä sitten teinkö oikein yrittäessäni toisesta päätellä jotain mistä hän ei itse ole edes kiinnostunutkaan, siis Michael-tyyppisistä jaotteluista.)
Kun jonnekin vuosituhansien tasolle mennään, niin sitten voi toki minun puolestani niitä taivatakin tähyillä, elikkä katson että nyt on meneillään (valitettavasti) vielä Kalojen aika tuommoiset parisensataa vuotta. Mutta viimeisiä se tässä vetelee, ja jos oikein suureellisia haluaa itsestään ajatella, niin ehkäpä me itsekukin olemme niitä jotka kylvävät tulevaisuuden siemeniä. Vesimiehen aika saisi olla jo jotain muuta kuin uskontohuttua, kollektiivista hysteriaa, massaliikkeitä etc. - proPAGANda
Riotandra kirjoitti:
>> Taidat olla kovin mieltynyt omaan persoonaasi tai ehkä paremmin minääsi. >Kuolemassa myös persoona/minä kuolee fyysisen ruumiin mukana. > Et ilmeisesti usko sielunkaan olemassa oloon ja ajattelet olemuksemme olevan ennemminkin jotain energiaa.> Ehkä raamatunkin kehoitus, ettei Jumalan nimeä saa turhaan lausua viittaa siihen, että liikaa lausuttuna se menettää voimansa. >Olen nykyisin aikalailla kyllä pasifisti ja inhoan nykysodankäynnin raukkamaista "pommeja lasten ja naisten päälle" -tyyliä. En pidä tuliaseista mutta jousipyssyä olen aina rakastanut.> Luin sinun profiiliasi ja hiukka yllätyin sitä, että vaikuttaisit olevan kallellasi uuspakanuuteen, saatanan palvontaan yms. >On mullakin ollut saatanalliset kokemukset ja kokemusta räyhänhengistäkin. Aikoinani päästin saatanallisen osan itseäni niin lähelle pintaa, että kuunnellessani kristillistä radio-asemaa tunsin syttyväni tuleen siitä raamatun sanasta mitä tuolloin radiossa luettiin. >Huvittaa nämä henkisen tien *helppoheikit* jotka touhuavat kaikenmaailman kristallien ja muiden ns. taikuuksien kanssa. He kuvittelevat, että tie kaikkeuteen on helppo mutta se on kivinen ja tuskainen: Jeesuskin antoi ihmiskunnalle *esimakua* asiasta ristinkuolemallaan. >Et ajattele itseäsi enää siis niinkään naisena.>Mies on naisen fyysisen puolen pauloissa niin pahoin, että sotkee aina silloin tällöin elämänsä tästä syystä pahoin.>Jeesus tuskin tarkoitti lähimmäisen rakkaudella sitä että naikaa kaikkien kanssa vaikka kehoittikin ihmisiä menemään ja täyttämään maan. ;-) > Itselläni on jotenkin pakkomielle tähän rakkauteen ja välillä sanon ihmisille, ettei maailmassa ole kuin yksi tärkeä oppimisen arvoinen asia: Rakkaus. >Me vain kuvittelemme, että maailma on valtavan laaja ja miljardeja vuosia vanha vaikka todellisuudessa olemme kokoajan paikallamme yhdessä ikuisessa hetkessä ja pisteessä.>En itse usko, että valaistuminen olisi kuin salama kirkkaalta taivaalta joka iskisi ihan keneen tahansa. >Kaikenlaisia oivalluksia toki tulee kuin salama kirkkaalta taivaalta mutta kyllä aito valaistuminen vaatii ihan hirveästi elämienkokemuksia. >O-sensei koki tietääkseni vain yhden valaistumisen. >Itse uskon, että homma on -once in the life time- juttu, eikä mikään *henkinen* orgasmi joka tulee aina kun vähän henkisesti kiihottuu. > Valaistunut voi todellakin sanoa Jumalan tapaan: "MINÄ OLEN" >Olisi mukavaa tietää lisää millälailla koko juttu osoittautui kuplaksi? >Olen itse tullut siihen tulokseen, että kaikissa näissä henkisissä ja hengellisissä porukoissa on omat kovaääniset hihhulinsa joille on noussut omat jutut päähän. >En minä suinkaan kokoajan tunne itseäni väsyneeksi koko tähän ihmisenä oloon. Kirjoitin, että välillä minusta tuntuu siltä. Sanoit, että sinustakin nuorena tuntui samalta. No, et sinä ainakaan kuvan perusteella nyt niin vanhalta näytä.>>
Todennäköisesti kumminkin olen vanhempi kuin sinä. Koska olen Kauris, vanhenen hitaasti. Tosin nykyään jo nopeammin kuin nuorempana. Siis ulkoisesti. Sisäisesti olen iätön..
>>Uskon, että joku järkihän tässä kaikessa takana olla täytyy, muutenhan hulluus olisi maailmankaikkeuden perimmäinen olemus ja hullut ainoita jumalia.Hitsi Vie, aloin kirjottaa denshulle joka meni myös satanismin pohdinnaksi ja päätinkin erottaa kohdat omaksi kirjoituksekseen ja osoittaa ne sinulle.
Olen tässä syventynyt hiukan enemmän satanismiin. Satanismissa korostetaan ihmisen vapautta ja sitä, että tästä vapaudesta on myös kannettava vastuuta. Pian huomaa kuitenkin, että satanismissa on tärkeää itsekäs nautinnon tavoitteleminen. Satanistit sanovat, ettei muita ihmisiä saa vahingoittaa. Silti he toteavat, että vain vahvoilla on oikeus olla olemassa ja heikot sortukoon elontiellä. Satanistit haluavat myös manipuloida muita ihmisiä, jopa maagisin menoin, saadakseen siten näistä ihmisistä jotain itsekästä hyötyä. Tämähän on Verhottua toisen ihmisen vahingoittamista. Satanismi on tyypillinen, amerikassa syntynsä saanut: "Kaikki mulle, tässä ja nyt heti" ideologia. Satanismi näyttäisi syntyneen hippiliikkeen raunioille, eräänlaiseksi protestiksi uskontoja ja etenkin kristinuskoa vastaan.
Satanismi on mielestäni enemmänkin yksi ihmisen yleensä ohi menevistä kehitysvaiheista. Mietin psykologian ja omien kokemuksieni kautta asiaa ja huomasin, että teini-iässä ihminen on monesti luonnostaan satanisti. Nuori kapinoi kaikkea perinteistä ja sovinnaista vastaan ja uskoo, että: "Maailma on minun!", nuori on kokemuksien nälkäinen ja varsinkin sukukypsyys on nyt uutta ja ihmeellistä. Nuori ajattelee myös, että mitä vaan saa tehdä, kun ei vahingoita muita ihmisiä. Nuori ei kuitenkaan ymmärrä kuinka monimutkainen todellinen maailma on ja elääkin mielummin äärimäisen kaksinaisuuden tilassa, missä kaikki on joko tai eikä sitten paljon muuta. Myös korostunut narsistisuus kuuluu nuoren ihmisen elämään defenssio-mekanismina: Nuori suojelee vielä heikkoa kokematonta egoaan : Satanismi on siis aivan luonnollinen, eikä mitenkään paheksuttava kehitysvaihe: Satanismin voisi kiteyttää yksinkertaisesti nuoruuden kapinoinniksi. Voisi jopa sanoa, että satanismi suojelee nuorta tämän vaikean elämänvaiheen yli. Psykologiassa tämä on ihan tunnettua ja ihmiskunnan viisaat ovat tietysti olleet aina perillä näistä asioista,
Tässä ohimennen tuli mieleeni aikidosta eräs havainto: Välillä törmää, yleensä juuri satanisti-kehitysviheessa olevia nuoria harjoittelijoita, jotka puoli vuotta tai vuoden harjoiteltuaan, toteavat tietävänsä kaiken aikidosta. Netissä saakin sitten lukea, kuinka nämä *valaistuneet* aikidokat kuvailevat aikidoa lastentarha-asteen tasolla, tyyliin yksi Suomen kokeneimmista aikido-opettajista opettaa omote-tekniikan nykyään näin ja sitten seuraa pitkä selostus ura-tekniikasta. Siis haloo! Opettelisivat ensin erottamaan omote- ja ura-tekniikat toisistaan. Tiedän, että tämä kyseinen opettaja arveli asiasta, että pitäsköhän tässä nyt itkeä vai nauraa? Taidan itse olla aika lahjaton treenaaja kun minulla on mennyt 10 vuotta edes oikeanlaisen perus hanmi-asennon oppimisessa.
En ollut *puhdas* satanisti teini-iässä mutta aika lähellä. Hevi oli se juttu ja seksiä olisi ollut kiva harrastaa siellä sun täällä, vaihtuvien partnereiden kanssa ja enemmän kuin laki sallii ja määrää. Minulle joku, Ronnie James Dio edustaa satanismia musiikissa, varsinkin 80-luvun alun Black Sabbathissa ja sitten ekat sooloälpyt.
Käsittääkseni kunnon satanistit eivät pidä kristillisyyden juttuja arvossa ollenkaan ja Diohan laulaa myös kristillisistä aiheista. Minusta satanistit ovat huvittavia tässä suhtautumisessaan, hehän pitävät saatananpalvontaakin kristinuskon harjoittamisena. Kuitenkin satan-ismi kuulostaa kyllä minusta aika kristilliseltä jutulta. Jos nyt aletaan oikein hiuksia halkomaan niin todetaan, että hitto vie, koko hemmetin kritinuskokin on pelkkää vanhaa pakanallisuutta, ainakin ulkoisesti. Satanisti voi siis huoleti käyttää ihan samoja symboleita kuin kristityt ja saatananpalvojatkin. Ainakin ne kuvat mitä minä olen nähnyt satanismin yhteydessä ovat olleet täynnä pentagrammeja vuohenpäineen kaikkineen.
Nuoruudessani oli vain yksi bändi(no olihan niitä muitakin mutta tämä nyt hyppäsi sieltä silmille), joka oli kallellaan pentagrammeihin sun muihin juttuihin: Venom. Venomille me kaverin kanssa räkätettiinkin oikein kunnolla. Jätkät sano, että sillon kun ollaan keikalla niin yleisön on paras olla parkkipaikan takana, sen verran tuota pyrotekniikka-arsenalia riittää: Jätkät poltti Hammersmith Odeonin katonkin. Laulaja Kronos totesi suosikissa, että he ovat äijiä isolla I:llä, eivät mitään maalattuja homoja. Kun nyt muistelee mikä oli helvetin nastaa tässä satanisti-vaiheessa, niin juuri tämä kaikelle räkättäminen oli nastointa: Jengi oli niin sekasin kaikesta, että HUHHUH ja HAHHAH. AC/DC on ollu aina kova juttu kanssa: Jätkät on oikeella asenteella seksistisiä ja räkättävät kaikelle jäykkähuuliselle pierunpidättely mentaliteetille.
Jos joku sitten haluaa elää koko ikänsä satanisti-kehitysvaiheessa, niin eiku menox sit vaan. Onhan niitä kaikenlaisia muitakin nuoruuden juttuja, joita voi vaalia koko loppu ikänsä. Itselleni jäi paljon hyviä ja hyödyllisiäkin juttuja, fiiliksiä ja hauskaa oli. Seksiä ois saanu olla mutta ei ne muutkaan jannut sitä paljoo saanu. Tais olla aika viatonta aikaa 80-luku...
Tuossa 9-vuoden iässä Lucifer minussa alkoi saada takkiinsa. Huomasin, että muut lapset alkoivat suhtautua negatiivisesti minuun, putosin nokkimisjärjestyksessä vähitellen alaspäin ja "maailma on minun!" tunne rupesi rapistumaan. Minua kiusattiin jonkin verran ja sitten kiusasin itsekkin vähän ja lopulta olin 13-vuotiaana se: "Entinen kunnollinen ja nykyinen paha poika", niin minusta opettajat ainakin keskenään totesivat. Pystyn eläytymään sekä kiusaajan ja kiusatun osaan, joten kaksinaisuus ei ole oikein istunut itseeni: Se, että kiusaaja on vahva ja kiusattu puolestaan heikko: Niin yksinkertaista se ei ole. Ihmisen pitäisikin kokea kaksinaisuuden molemmat puolet, jotta oivaltaisi että kaksinaisuus on pelkkää maailman värittömäksi kuvittelua.
En tiedä otatko nyt herneen nenään ja syyllistätkö minua stereotypian viljelemisestä? Suhtaudun vain satanismiin aivan kuten suhtaudun kristinuskoon, budhalaisuuteen, islamiin, ateismiin ja ihan kaikkeen minkä parissa ihmiset puuhastelevat: mahdollisimman puolueettoman kriittisesti. Allekirjoitan osan satanistien käsityksistä aivan oikeiksi mutta siellä on paljon myös sellaista, joka tuntuu itsestäni ristiriitaiselta ja aika heppoiselta ideologis-filosofioinnilta. En ole lukenut mitään satanismiin kohdistuvaa kritiikkiä mistään vaan vetänyt kritiikkini ihan omien kokemuksieni ja käsityksieni pohjalta. Haaveilen maailmasta ilman uskontoja John Lennonin tapaan... - proPAGANda
densho kirjoitti:
>> Buddhan väitetään sanoneen, että kaikki ihmiset ovat valaistuneita mutta he eivät vaan tiedä olevansa valaistuneita. Pohtimisen arvoinen väite. Enpä menisi syyttelemään Buddhaa hätäisestä arviosta, mutta en tiedä minkälaisten ajatuskulkujen kautta hän päätyi väitteeseensä.<
Semmoisia ajatuskulkuja tuossa takana taitaa olla, että "valaistuminen" tai luonnollinen tila on mahdotonta saavuttaa, kaikki tavoittelu, pyrkiminen ja pyristely kun vain johdattaa siitä pois. Luonnolliseen tilaan romahtelua kun kuitenkin mitä ilmeisemmin tapahtuu minäharhaa/subjekti-objekti dualismia tms. ylläpitävien syiden/tottumusten tms. kuluttua loppuun, joten luonnollinen tila tai buddha-luonne on tämän logiikan mukaan oletusarvo, jota harharakennelmat kuten sisäisen dialogin jatkuva maailmanselitys vain verhoavat. Eikä pelkästään ihmisten, vaan kaikkien aistivien olentojen, johon kuuluu myös henkimaailman oliot haamuista jumaliin.
>>Sitä on vaikea selittää. Siis että miten voi yhtä aikaa olla välittämättä ja välittää enemmän kuin osaa sanoakaan.>Jep, minustakin tuntui tuollaiselta nuorempana.>>Semmoisia ajatuskulkuja tuossa takana taitaa olla, että "valaistuminen" tai luonnollinen tila on mahdotonta saavuttaa, kaikki tavoittelu, pyrkiminen ja pyristely kun vain johdattaa siitä pois. Luonnolliseen tilaan romahtelua kun kuitenkin mitä ilmeisemmin tapahtuu minäharhaa/subjekti-objekti dualismia tms. ylläpitävien syiden/tottumusten tms. kuluttua loppuun, joten luonnollinen tila tai buddha-luonne on tämän logiikan mukaan oletusarvo, jota harharakennelmat kuten sisäisen dialogin jatkuva maailmanselitys vain verhoavat. Eikä pelkästään ihmisten, vaan kaikkien aistivien olentojen, johon kuuluu myös henkimaailman oliot haamuista jumaliin.
- densho
proPAGANda kirjoitti:
>>Semmoisia ajatuskulkuja tuossa takana taitaa olla, että "valaistuminen" tai luonnollinen tila on mahdotonta saavuttaa, kaikki tavoittelu, pyrkiminen ja pyristely kun vain johdattaa siitä pois. Luonnolliseen tilaan romahtelua kun kuitenkin mitä ilmeisemmin tapahtuu minäharhaa/subjekti-objekti dualismia tms. ylläpitävien syiden/tottumusten tms. kuluttua loppuun, joten luonnollinen tila tai buddha-luonne on tämän logiikan mukaan oletusarvo, jota harharakennelmat kuten sisäisen dialogin jatkuva maailmanselitys vain verhoavat. Eikä pelkästään ihmisten, vaan kaikkien aistivien olentojen, johon kuuluu myös henkimaailman oliot haamuista jumaliin.
>>kaksinaisuuden>Itse en usko noihin satanistisiin höpinöihin että kaikki on kaikille mahdollista aina ja kokoajan.>Ainakaan jos puhumme ihmiskunnasta. Pidän itsepäisesti kiinni siitä, että on asiat on koettava ja siitä, että kokeminen on lineaarinen tapahtuma.>Minustä tuntuu, että olisi paljon parempi jos ihmisiä kiellettäisiin kokonaan puhumasta koko valaistumisesta. Parempi olisi myös kieltää koko asian ajattelukin saman tien mutta se olisi jo sula mahdottomuus. Paradoksaalista kyllä mutta tälläinen kielto saattaisi jopa edistää ihmisten valaistumista.
densho kirjoitti:
>> Buddhan väitetään sanoneen, että kaikki ihmiset ovat valaistuneita mutta he eivät vaan tiedä olevansa valaistuneita. Pohtimisen arvoinen väite. Enpä menisi syyttelemään Buddhaa hätäisestä arviosta, mutta en tiedä minkälaisten ajatuskulkujen kautta hän päätyi väitteeseensä.<
Semmoisia ajatuskulkuja tuossa takana taitaa olla, että "valaistuminen" tai luonnollinen tila on mahdotonta saavuttaa, kaikki tavoittelu, pyrkiminen ja pyristely kun vain johdattaa siitä pois. Luonnolliseen tilaan romahtelua kun kuitenkin mitä ilmeisemmin tapahtuu minäharhaa/subjekti-objekti dualismia tms. ylläpitävien syiden/tottumusten tms. kuluttua loppuun, joten luonnollinen tila tai buddha-luonne on tämän logiikan mukaan oletusarvo, jota harharakennelmat kuten sisäisen dialogin jatkuva maailmanselitys vain verhoavat. Eikä pelkästään ihmisten, vaan kaikkien aistivien olentojen, johon kuuluu myös henkimaailman oliot haamuista jumaliin.
>>Sitä on vaikea selittää. Siis että miten voi yhtä aikaa olla välittämättä ja välittää enemmän kuin osaa sanoakaan.>Jep, minustakin tuntui tuollaiselta nuorempana.>>---luonnollinen tila tai buddha-luonne on tämän logiikan mukaan oletusarvo, jota harharakennelmat kuten sisäisen dialogin jatkuva maailmanselitys vain verhoavat.>Buddhalainen selitys universaalille myötätunnolle on juuri tämä, että se on luonnollinen tila jossa ehdollistuminen välimatkan ja välinpitämisen erotteluun (tähän ja tuohon, minuun ja toisiin jne.) on lakannut.>---eikä kukaan muuten näytä niin vanhalta ja kaikennähneeltä kuin kohdusta putkahtava kurttuinen vauva! :)
- -Q-
densho kirjoitti:
>>kaksinaisuuden>Itse en usko noihin satanistisiin höpinöihin että kaikki on kaikille mahdollista aina ja kokoajan.>Ainakaan jos puhumme ihmiskunnasta. Pidän itsepäisesti kiinni siitä, että on asiat on koettava ja siitä, että kokeminen on lineaarinen tapahtuma.>Minustä tuntuu, että olisi paljon parempi jos ihmisiä kiellettäisiin kokonaan puhumasta koko valaistumisesta. Parempi olisi myös kieltää koko asian ajattelukin saman tien mutta se olisi jo sula mahdottomuus. Paradoksaalista kyllä mutta tälläinen kielto saattaisi jopa edistää ihmisten valaistumista.
Valaistuin.
Täällä maapallon päällä tepastelevalle ihmiselle Maa näyttäytyy tasona.
Avaruudesta katsottuna Maa onkin pallo.
Entäpä jos aikakin vaikuttaa siltä tai tältä sen mukaan MISTÄ sitä havainnoidaan?
Ajassa kiinni olevat kokevat vain lineaarisuuden. Ajan ulkopuolella havainnoi sitten jotain muuta.
Yksinkertainen ajatus ja varmasti jo ajateltu aiemminkin. Piti vain itsekin se oivaltaa. - proPAGANda
densho kirjoitti:
>>kaksinaisuuden>Itse en usko noihin satanistisiin höpinöihin että kaikki on kaikille mahdollista aina ja kokoajan.>Ainakaan jos puhumme ihmiskunnasta. Pidän itsepäisesti kiinni siitä, että on asiat on koettava ja siitä, että kokeminen on lineaarinen tapahtuma.>Minustä tuntuu, että olisi paljon parempi jos ihmisiä kiellettäisiin kokonaan puhumasta koko valaistumisesta. Parempi olisi myös kieltää koko asian ajattelukin saman tien mutta se olisi jo sula mahdottomuus. Paradoksaalista kyllä mutta tälläinen kielto saattaisi jopa edistää ihmisten valaistumista.
Arvoisa Denshu
Jep! Parempi uskoo ja olla uskomatta samaan aikaan.
>>No juu. Onhan kokemisessa tavallaan lineaarista ainakin kokijan ja koettavan erottava välimatka.
Välinpitämättömässä myötätunnossa taas ei ole kokijan ja koettavan läsnäoloa, joten ei siinä voi kaiketi siis lineaarisuuttakaan olla. Ymmärrän että nämä lauseeni eivät täytä loogisen välttämättömyyden ehtoja, mutta ehkä ne silti tai juuri siksi saattavat olla ymmärrettäviä. Eli lineaarisesti koettavia.>Tätä mieltä viisaimmat todellakin vaikuttavat olevan, kaipa juuri kuvaamasi paradoksaalinen jekku mielessään. Itseäni en viisaimpien porukkaan tietenkään laske, joten laskettelen valaistumisesta vapautuneesti mitä luikuria tahansa. - proPAGANda
-Q- kirjoitti:
Valaistuin.
Täällä maapallon päällä tepastelevalle ihmiselle Maa näyttäytyy tasona.
Avaruudesta katsottuna Maa onkin pallo.
Entäpä jos aikakin vaikuttaa siltä tai tältä sen mukaan MISTÄ sitä havainnoidaan?
Ajassa kiinni olevat kokevat vain lineaarisuuden. Ajan ulkopuolella havainnoi sitten jotain muuta.
Yksinkertainen ajatus ja varmasti jo ajateltu aiemminkin. Piti vain itsekin se oivaltaa.Ajatteles jos sulla olis niin voimakas kaukoputki, että näkisit sillä jollekkin ziljoonan valovuoden päässä olevalle planeetalle kuinka siellä joku jannu rypeis mudassa. Sun näkövinkkelistä kaveri tekis just nyt hommiaan mutta todellisuudessa tuo jannu vois vaikka yhtähyvin seistä meidän ajassamme siinä sun vieressä kanssa tsiikaamassa itekkin muinaista itseään.
- densho
-Q- kirjoitti:
Valaistuin.
Täällä maapallon päällä tepastelevalle ihmiselle Maa näyttäytyy tasona.
Avaruudesta katsottuna Maa onkin pallo.
Entäpä jos aikakin vaikuttaa siltä tai tältä sen mukaan MISTÄ sitä havainnoidaan?
Ajassa kiinni olevat kokevat vain lineaarisuuden. Ajan ulkopuolella havainnoi sitten jotain muuta.
Yksinkertainen ajatus ja varmasti jo ajateltu aiemminkin. Piti vain itsekin se oivaltaa.Hauska huomata kuinka usein juuri sekopäisimmät sekoilut saattaa äkkiarvaamatta aiheuttaa odottamattomia selkeydentiloja! :)
Oisko ollut tuo "kaksiNaisuudesta" kimppakivaan heitto ja vielä murteellisella ranskalla joka nyt leikkasi ajatukset kiinni ja oivallusta avasi, vai mikä lie... :D
Yksinkertaiset oivallukset on niitä vaikeimpia, kun ajatukset on lähtökohtaisesti niin monimutkaisia. - densho
proPAGANda kirjoitti:
Arvoisa Denshu
Jep! Parempi uskoo ja olla uskomatta samaan aikaan.
>>No juu. Onhan kokemisessa tavallaan lineaarista ainakin kokijan ja koettavan erottava välimatka.
Välinpitämättömässä myötätunnossa taas ei ole kokijan ja koettavan läsnäoloa, joten ei siinä voi kaiketi siis lineaarisuuttakaan olla. Ymmärrän että nämä lauseeni eivät täytä loogisen välttämättömyyden ehtoja, mutta ehkä ne silti tai juuri siksi saattavat olla ymmärrettäviä. Eli lineaarisesti koettavia.>Tätä mieltä viisaimmat todellakin vaikuttavat olevan, kaipa juuri kuvaamasi paradoksaalinen jekku mielessään. Itseäni en viisaimpien porukkaan tietenkään laske, joten laskettelen valaistumisesta vapautuneesti mitä luikuria tahansa.>>Ajattelin tätä kokemus asiaa ihan maanläheisesti ja arkisesti. Kun ihminen aloittaa kokemaan jotakin, hänen on lähdettävä liikkeelle alkeista ja perusteista. Jos ei osaa edes alkeita tai perusasioita, niin miten voisi oppia hallitsemaan monimutkaisempia hienouksiakaan?>Sanoilla voidaan toki leikkiä ja keksiä hauskoja paradokseja kuten tämä välinpitämättömyys toisia kohtaan on suurinta toisista välittämistä.
- proPAGANda
densho kirjoitti:
>>Ajattelin tätä kokemus asiaa ihan maanläheisesti ja arkisesti. Kun ihminen aloittaa kokemaan jotakin, hänen on lähdettävä liikkeelle alkeista ja perusteista. Jos ei osaa edes alkeita tai perusasioita, niin miten voisi oppia hallitsemaan monimutkaisempia hienouksiakaan?>Sanoilla voidaan toki leikkiä ja keksiä hauskoja paradokseja kuten tämä välinpitämättömyys toisia kohtaan on suurinta toisista välittämistä.
Arvoisa Densho
>>Kokeminen on ajattelua. Kun tähdet haipuu ihmistaimen silmistä ja ihminen aloittaa ajattelun, hän alkaa kokemaan. Ja ajattelun luonne on tahto valtaan, tahto hallita monimutkaisia hienouksia. Ja Hän katsoi ajattelua ja havaitsi ajattelun hyväksi.>Valaistumisella ei ole mitään tekemistä tahdon, vallan, monimutkaisuuden, hienouksien, hyvyyden ja ajattelun kanssa. Valaistuminen on yksinkertaisuus, valaistuminen on tähtisilmä. >"Päästäksenne taivahasten valtakuntaan teidän on tultava lasten ja imeväisten kaltaisiksi", tai jotain siihen suuntaan taisi joku jeppe joskus sanoa. - proPAGANda
densho kirjoitti:
Hauska huomata kuinka usein juuri sekopäisimmät sekoilut saattaa äkkiarvaamatta aiheuttaa odottamattomia selkeydentiloja! :)
Oisko ollut tuo "kaksiNaisuudesta" kimppakivaan heitto ja vielä murteellisella ranskalla joka nyt leikkasi ajatukset kiinni ja oivallusta avasi, vai mikä lie... :D
Yksinkertaiset oivallukset on niitä vaikeimpia, kun ajatukset on lähtökohtaisesti niin monimutkaisia.Arvoisa Densho
Ei ole mitään muuta niin monimutkaista asiaa kuin yksinkertaisuus.
Ainoo porukka, joka vielä vois hiffata yksinkertaisuutta taitavat olla pikkuskidit. Eikös tämä Jessekin kerran saatu kiinni lapsille puhumisesta. Ehkä Jessellä oli tapana karata lasten luokse välillä, ett edes jonkun porukan ois saanu tajuamaan juttujaan... - densho ludens
proPAGANda kirjoitti:
Arvoisa Densho
>>Kokeminen on ajattelua. Kun tähdet haipuu ihmistaimen silmistä ja ihminen aloittaa ajattelun, hän alkaa kokemaan. Ja ajattelun luonne on tahto valtaan, tahto hallita monimutkaisia hienouksia. Ja Hän katsoi ajattelua ja havaitsi ajattelun hyväksi.>Valaistumisella ei ole mitään tekemistä tahdon, vallan, monimutkaisuuden, hienouksien, hyvyyden ja ajattelun kanssa. Valaistuminen on yksinkertaisuus, valaistuminen on tähtisilmä. >"Päästäksenne taivahasten valtakuntaan teidän on tultava lasten ja imeväisten kaltaisiksi", tai jotain siihen suuntaan taisi joku jeppe joskus sanoa.latinax.
- proPAGANda
-Q- kirjoitti:
>Naisten juttuja etupäässä kyllä mun mielestäni sellaset. Kyllähän mäkin itseni aika pöyhkeäksi leijonaksi välillä itteni tunnen. Muistakseni nää tähtikartathan on jääny ajastaan jälkeen joten me ollaanki ihan eri tähtimerkkejä oikeesti. Niin olen jostain saanut ainakin päähäni.
Itse tutustuin astrologiaan varsinaisesti miespuolisen astrologian harrastajan innostamana. Sitä ennen olin vain aurinkomerkkien harrastelija, nyttemmin tiedän jotain muutakin kuin vain aurinkomerkit.
Astrologiassa yksi suosituimpia ideoita nykyään on "ajan laatu". Se olisi se syy miksi joku tietty aika on sellainen tai tällainen. Tätä ajan laatua sitten planeetat osoittaisivat ihmisen syntymä- tai muulla kartalla ikäänkuin kellonviisarit.
Täten ei olisi mitään merkitystä mikä nimitys jonkin tietyn ajan "merkille" annetaan. Esim. 5.7. syntynyt ihminen on aina sen tietyn 5.7. vaikuttavan ajan laadun alainen, olipa hänen aurinkomerkkinsä nimitys Rapu tai Papu.
Itse olen kohtalaisen kiinnostunut näkemyksestä että auringolla olisi noin vuoden kestävä sähkömagneettinen sykli, jonka vaihtelu negatiivisen ja positiivisen välillä olisi aurinkomerkkeihin vaikuttava tekijät. Ovathan merkit vuorotellen pos. ja neg. Esim. Kalat on negatiivinen, joidenkin mielestä samantein feminiininen merkki, ja Leijona sitten pos. ja mask.
Vuodenaikojenkaan vaikutusta ei voi poissulkea. Tätä kuitenkaan ei ole tarpeeksi pohdittu siltä kantilta että kaikissa maissahan ei ole täsmälleen neljä toisistaan erottuvaa vuodenaikaa.
Kaikkein selvimpänä pidän sellaista aurinkomerkkien jakautumista että Oinas edustaa vastasyntynyttä lasta ja Kalat vanhusta, ja kaikki muut merkit asettuvat näppärästi siihen välille. Oinaiden fyysinen olemus saattaa jopa olla hieman lapsekas, silmät ovat kenties pyöreät ja ihmettelevät, tai pistävän älykkäät kuten fyysiselle tasolle innokkaana haasteita suorastaan aggressiivisesti vastaanottamaan tullut olento voi olla. Oinaat ovat tulossa, Kalat menossa. Ja Leijona on yleensä prominentisti esillä, tai sitten ei hyvin mene. (Pai tö vei kumppanini on nousevalta merkiltään Leijona, ja jotain sotilaallisuutta hänessäkin on, ja Michael-kirjoja lueskeltuani hyvin helposti diagnosoin hänet soturiksi, tiedä sitten teinkö oikein yrittäessäni toisesta päätellä jotain mistä hän ei itse ole edes kiinnostunutkaan, siis Michael-tyyppisistä jaotteluista.)
Kun jonnekin vuosituhansien tasolle mennään, niin sitten voi toki minun puolestani niitä taivatakin tähyillä, elikkä katson että nyt on meneillään (valitettavasti) vielä Kalojen aika tuommoiset parisensataa vuotta. Mutta viimeisiä se tässä vetelee, ja jos oikein suureellisia haluaa itsestään ajatella, niin ehkäpä me itsekukin olemme niitä jotka kylvävät tulevaisuuden siemeniä. Vesimiehen aika saisi olla jo jotain muuta kuin uskontohuttua, kollektiivista hysteriaa, massaliikkeitä etc.Arvoisa Q
Mä suhtaudun näihin horoskooppi juttuihin enemmänkin eräänlaisina predestinaatio-juttuina.
Kyllähän nää HC-horoskooppiporukat on tietysti eri asia kuin iltalehden horoskooppipalsta.
Väitetään, että Hitlerille olisi muistaakseni 40-syntymäpäivälahjaksi laadittu horoskooppi-ennustus, joka mukamas vielä toteutui. Mahtoikohan aatu olla fanaattinen astrologian kannattaja joka predestinaation mukaisesti toteutti tämän ennustuksen. Hitlerinhän väitetään laatineen astrologisen ennustuksen mm. siitä koska olisi parasta aloittaa operaatio Barbarossa. Ehkä oli helsvetin hyvä juttu maailmalle, että aatu sekaantu astrologiaan. Vaikka astrologia olisi täyttä huuhaata niin ainakin se on saattanut muuttaa maailmanhistoriaa parempaan suuntaan. Tässä huomataan sekin totuus, että kaikenlaisilla satuiluilla on oma, välillä tärkeäkin merkitys maailmalle.
Joskus luin jotain juttua, että täsmälleen samalla hetkellä eripuolella maapalloa syntyneet ihmiset olis eläny ihan samanlaisen elämän. Tämä ainakin voisi viitata siihen, että horoskoopeilla olisi jotain todellisuuspohjaa. Varmaan HC-astrologit sanovat, että se missä päin maapalloa syntyy vaikuttaa myös, eikä pelkästään täsmälleen sama syntymähetki.
Musta astrologia on alkemiaan verrattavaa hömppätiedettä. Ihmiset kehittelee ihme juttuja oikein niin maan perusteellisen innostuneina ja lopulta saa aikaan ihan helvetin laajoja ja monimutkaisia *tieteellisiä* oppeja, joiden avulla yrittävät sitten selittää maailmaa: Ihmisethän usein kuvittelee, että mitä monimutkasempi juttu niin sitä enemmän sen täytyy olla totta vaikka asia on just ihan päinvastoin.
Jos ihminen saa elämäänsä sisältöä, niin ettei aika tuu sille pitkäksi niin puuhastelkoon mun puolesta ihan minkä tahansa huuhaan parissa. Voihan tuossa astrologiassa aina jotain tottakin olla, mistäs hitosta minä sen tietäsin. Mulla itelläni on vähän sellanen käsitys, että kaikki vaikuttaa kaikkeen ja taivaankappaleet on tätä samaa kaikkeutta vaan nekin.
Luotan tässä asiassa pelkkään intuitiooni. Mulla on sellanen käsitys, että kun sielu tälle boltsille ihmiseksi syntyy niin se tietää hyvin, että täällä on kaikenlaista harhaa mutta siitäkin saa ihan maistuvan sopan aikaseksi että ihmisellä olisi mahdollisimman hauskaa.
Aasista taas ihan toiseen aasiin.
Sinäkin kun olet scifin ystävä niin tässä ehkä jotain mitä et ehkä ole lukenut:
http://www.rosedalebooks.fi/kryon/artikkelit/dna-20041206.htm
Aikasemmin tuolla kerroin sulle siitä mun kyborgi-kyttä jutusta, niin tuon mukaan englannin kieltä voitais aivan hyvin puhua ympäriinsä maailmankaikkeudessa. Mene ja tiedä... - -Q-
proPAGANda kirjoitti:
Arvoisa Q
Mä suhtaudun näihin horoskooppi juttuihin enemmänkin eräänlaisina predestinaatio-juttuina.
Kyllähän nää HC-horoskooppiporukat on tietysti eri asia kuin iltalehden horoskooppipalsta.
Väitetään, että Hitlerille olisi muistaakseni 40-syntymäpäivälahjaksi laadittu horoskooppi-ennustus, joka mukamas vielä toteutui. Mahtoikohan aatu olla fanaattinen astrologian kannattaja joka predestinaation mukaisesti toteutti tämän ennustuksen. Hitlerinhän väitetään laatineen astrologisen ennustuksen mm. siitä koska olisi parasta aloittaa operaatio Barbarossa. Ehkä oli helsvetin hyvä juttu maailmalle, että aatu sekaantu astrologiaan. Vaikka astrologia olisi täyttä huuhaata niin ainakin se on saattanut muuttaa maailmanhistoriaa parempaan suuntaan. Tässä huomataan sekin totuus, että kaikenlaisilla satuiluilla on oma, välillä tärkeäkin merkitys maailmalle.
Joskus luin jotain juttua, että täsmälleen samalla hetkellä eripuolella maapalloa syntyneet ihmiset olis eläny ihan samanlaisen elämän. Tämä ainakin voisi viitata siihen, että horoskoopeilla olisi jotain todellisuuspohjaa. Varmaan HC-astrologit sanovat, että se missä päin maapalloa syntyy vaikuttaa myös, eikä pelkästään täsmälleen sama syntymähetki.
Musta astrologia on alkemiaan verrattavaa hömppätiedettä. Ihmiset kehittelee ihme juttuja oikein niin maan perusteellisen innostuneina ja lopulta saa aikaan ihan helvetin laajoja ja monimutkaisia *tieteellisiä* oppeja, joiden avulla yrittävät sitten selittää maailmaa: Ihmisethän usein kuvittelee, että mitä monimutkasempi juttu niin sitä enemmän sen täytyy olla totta vaikka asia on just ihan päinvastoin.
Jos ihminen saa elämäänsä sisältöä, niin ettei aika tuu sille pitkäksi niin puuhastelkoon mun puolesta ihan minkä tahansa huuhaan parissa. Voihan tuossa astrologiassa aina jotain tottakin olla, mistäs hitosta minä sen tietäsin. Mulla itelläni on vähän sellanen käsitys, että kaikki vaikuttaa kaikkeen ja taivaankappaleet on tätä samaa kaikkeutta vaan nekin.
Luotan tässä asiassa pelkkään intuitiooni. Mulla on sellanen käsitys, että kun sielu tälle boltsille ihmiseksi syntyy niin se tietää hyvin, että täällä on kaikenlaista harhaa mutta siitäkin saa ihan maistuvan sopan aikaseksi että ihmisellä olisi mahdollisimman hauskaa.
Aasista taas ihan toiseen aasiin.
Sinäkin kun olet scifin ystävä niin tässä ehkä jotain mitä et ehkä ole lukenut:
http://www.rosedalebooks.fi/kryon/artikkelit/dna-20041206.htm
Aikasemmin tuolla kerroin sulle siitä mun kyborgi-kyttä jutusta, niin tuon mukaan englannin kieltä voitais aivan hyvin puhua ympäriinsä maailmankaikkeudessa. Mene ja tiedä...Niin, no minähän en varsinaisesti ole kauhean kiinnostunut ennustelusta, eli erilaisten karttojen laatiminen tulevaisuuden tilanteista tai loputon ihmisen kohdalle osuvien transiittien pähkäily ei välttämättä kiehdo minua. Ajattelen syntymähetkestä laadittavan kartan vastaavan ihmisen senhetkistä kokonaisuutta, kaikkia niitä kykyjä, taitoja ja puutteita mitä hän tuo "menneisyydestään" mukanaan.
Niinkuin ihminen on "välitilassa" kenties päättänyt tulevien silmiensä värin, hän on saattanut siellä päättää jotain muutakin, jotain vaikkapa psyykeä koskevaa. En pidä tätä kohtalona tms. vaan valintana että missä puitteissa edetään.
Esim. minä en nyt voi kesken kaiken muuttua mieheksi keholtani - tai voin tietysti kirurgian avulla, mutta ei tunnu oikein MINUN jutultani. (Vai onko sitä sitten mies jos on keinotekoinen värkki jalkovälissä?) Olen siis valinnut että edetään naiskehossa.
Mutta on toki paljon paljon avoimia asioita. Michael-kirjallisuus muistaakseni korosti että ihminen voi kesken inkarnaationsa päättää jättää jonkun asian kokonaan väliin tai kesken. Jos ei vaan hotsita, tai ei kertakaikkiaan toimi!
Ihminen voi lähteä siitä ajatuksesta että paljon mitään ei ole määrätty, ja hän voi sitten onnistuneesti tai turhaan pyristellä sitä vastaan mikä tuntuu "lankeavan luonnostaan". Esim. minä olin aikoinani todella turhautunut siitä minkäkaltaisia miehiä minulle tunki vastaan. Kaikki semmoisia ongelmakimppuja että kertakaikkiaan meni hermot ja ei ikinä enää kiinnosta moisten kanssa vehdata. Johtuiko se karmastani, astrologisesta syntymäkartastani vaiko kenties siitä että lapsuudessa olin ehdollistunut turjakkeisiin vai mitä helvettiä? Ota niistäkin selko... Kukin valitsee mieluisimman kantansa.
JOS nyt sitten ajattelee noita transiitteja, niin ovat ne joskus minulla toimineet silleen että jälkikäteen olen eräästä elämäntilanteesta havainnut että samoihin aikoihin oli se ja se transiitti. Etukäteen kun en niitä siis kauheasti tsekkaile. Ja jos katson niitä etukäteen, ne harvemmin "toteutuvat"... Ehkä mielessäni herää sellainen vastustus että enpäs nyt halua tuota kokea, hah hah. Jostain syystä Marsin transiitit tuntuvat minussa aina, halusin tai en, lisääntyneenä aggressiivisuutena tai energisyytenä tai levottomuutensa ja turhautumisena.
Astrologian kannalta transiitit ovat ikäänkuin tarjouksia että nyt on semmoista ja semmoista mahdollisuutta ilmassa, SINUSTA on kiinni miten sen toteutat. Jos tietoisessa päiväelämässä ei tapahdu mitään erikoista, voi koko hässäkkä toteutua unielämässä. Näin kerran unen siitä kuinka lankesin Neitsyt Marian patsaan eteen itku kurkussa, ja havaitsin myöhemmin että sinä yönä minulla oli ollut joku Vesta-asteroidin ja Saturnuksen - MUISTAAKSENI - transiitti, joka lukemani perusteella voi hyvinkin ilmetä tuollaisena uskonnollisena kuvana. Tuo nyt kyllä oli tietysti jo naurettavuuden huippu, että joku helvetin asteroidi ilmenisi unissa jotenkin.
Mutta ehkäpä ihmisen mieli, jopa vastoin hänen tietoista puoltaan, tekee ihan mitä sitä miellyttää. Jos nyt joku ehdottomasti päättää että astrologia on peestä, niin hänelle se sitä on.
Etkä, jos siis tosiaan olit Leijona, ole näillä foorumeilla ensimmäinen Leijona joka julistaa parta väpättäen kuinka hän päättää itse asioistaan ja astrologia on humpuukia.
Leijonat ovat itse humpuukia, koska he ovat niin täynnä itseään ja heillä on tarve kertoa muillekin mikä on mitäkin.
Erään astrologisen huonejärjestelmän mukaan minun Aurinkoni on 5. eli Leijonan huoneessa.
Hih hih! - proPAGANda
-Q- kirjoitti:
Niin, no minähän en varsinaisesti ole kauhean kiinnostunut ennustelusta, eli erilaisten karttojen laatiminen tulevaisuuden tilanteista tai loputon ihmisen kohdalle osuvien transiittien pähkäily ei välttämättä kiehdo minua. Ajattelen syntymähetkestä laadittavan kartan vastaavan ihmisen senhetkistä kokonaisuutta, kaikkia niitä kykyjä, taitoja ja puutteita mitä hän tuo "menneisyydestään" mukanaan.
Niinkuin ihminen on "välitilassa" kenties päättänyt tulevien silmiensä värin, hän on saattanut siellä päättää jotain muutakin, jotain vaikkapa psyykeä koskevaa. En pidä tätä kohtalona tms. vaan valintana että missä puitteissa edetään.
Esim. minä en nyt voi kesken kaiken muuttua mieheksi keholtani - tai voin tietysti kirurgian avulla, mutta ei tunnu oikein MINUN jutultani. (Vai onko sitä sitten mies jos on keinotekoinen värkki jalkovälissä?) Olen siis valinnut että edetään naiskehossa.
Mutta on toki paljon paljon avoimia asioita. Michael-kirjallisuus muistaakseni korosti että ihminen voi kesken inkarnaationsa päättää jättää jonkun asian kokonaan väliin tai kesken. Jos ei vaan hotsita, tai ei kertakaikkiaan toimi!
Ihminen voi lähteä siitä ajatuksesta että paljon mitään ei ole määrätty, ja hän voi sitten onnistuneesti tai turhaan pyristellä sitä vastaan mikä tuntuu "lankeavan luonnostaan". Esim. minä olin aikoinani todella turhautunut siitä minkäkaltaisia miehiä minulle tunki vastaan. Kaikki semmoisia ongelmakimppuja että kertakaikkiaan meni hermot ja ei ikinä enää kiinnosta moisten kanssa vehdata. Johtuiko se karmastani, astrologisesta syntymäkartastani vaiko kenties siitä että lapsuudessa olin ehdollistunut turjakkeisiin vai mitä helvettiä? Ota niistäkin selko... Kukin valitsee mieluisimman kantansa.
JOS nyt sitten ajattelee noita transiitteja, niin ovat ne joskus minulla toimineet silleen että jälkikäteen olen eräästä elämäntilanteesta havainnut että samoihin aikoihin oli se ja se transiitti. Etukäteen kun en niitä siis kauheasti tsekkaile. Ja jos katson niitä etukäteen, ne harvemmin "toteutuvat"... Ehkä mielessäni herää sellainen vastustus että enpäs nyt halua tuota kokea, hah hah. Jostain syystä Marsin transiitit tuntuvat minussa aina, halusin tai en, lisääntyneenä aggressiivisuutena tai energisyytenä tai levottomuutensa ja turhautumisena.
Astrologian kannalta transiitit ovat ikäänkuin tarjouksia että nyt on semmoista ja semmoista mahdollisuutta ilmassa, SINUSTA on kiinni miten sen toteutat. Jos tietoisessa päiväelämässä ei tapahdu mitään erikoista, voi koko hässäkkä toteutua unielämässä. Näin kerran unen siitä kuinka lankesin Neitsyt Marian patsaan eteen itku kurkussa, ja havaitsin myöhemmin että sinä yönä minulla oli ollut joku Vesta-asteroidin ja Saturnuksen - MUISTAAKSENI - transiitti, joka lukemani perusteella voi hyvinkin ilmetä tuollaisena uskonnollisena kuvana. Tuo nyt kyllä oli tietysti jo naurettavuuden huippu, että joku helvetin asteroidi ilmenisi unissa jotenkin.
Mutta ehkäpä ihmisen mieli, jopa vastoin hänen tietoista puoltaan, tekee ihan mitä sitä miellyttää. Jos nyt joku ehdottomasti päättää että astrologia on peestä, niin hänelle se sitä on.
Etkä, jos siis tosiaan olit Leijona, ole näillä foorumeilla ensimmäinen Leijona joka julistaa parta väpättäen kuinka hän päättää itse asioistaan ja astrologia on humpuukia.
Leijonat ovat itse humpuukia, koska he ovat niin täynnä itseään ja heillä on tarve kertoa muillekin mikä on mitäkin.
Erään astrologisen huonejärjestelmän mukaan minun Aurinkoni on 5. eli Leijonan huoneessa.
Hih hih!Arvoisa Q
Jonkunhan se on täälläkin ihmisille huomautettava , että älkää ihmiset nyt ihan kaikkea uskoko.
hi hi hi hih hih hii
Voihan horoskoopit olla kanavoitua henkimaailmasta lähetettyä tietoa tai jotain sinnepäin. Tosin eikös se ole silleen, että eri astrologeilla on omat systeeminsä tähtikarttojen laadintaan. Jos kaikki laatisivat samoilla metodeilla tähtikartat niin homma vois olla vähän uskottavampaa.
Michael kirjojen jutut muistuttaa kyllä vähän horoskooppien laatimista. On sieluntyypit jotka vastais horoskooppimerkkejä sun muuta.
Micheal kirjoissahan todetaan, että vanhoilla sieluilla nämä sukupuoliroolit ovat häilyviä mistä johtuen vanhat sielut olisivat alttiimpia homohommailuille sun muille transuilemisille kuin nuoremmat sielut. Todetaanhan siellä myös sekin, että vanhoille sieluille sekstailu alkaa jo vähän maistua puulta kun ovat sitä niin paljon edellisissä elämissään harrastaneet.
>>Mutta on toki paljon paljon avoimia asioita. Michael-kirjallisuus muistaakseni korosti että ihminen voi kesken inkarnaationsa päättää jättää jonkun asian kokonaan väliin tai kesken. Jos ei vaan hotsita, tai ei kertakaikkiaan toimi!>Ihminen voi lähteä siitä ajatuksesta että paljon mitään ei ole määrätty, ja hän voi sitten onnistuneesti tai turhaan pyristellä sitä vastaan mikä tuntuu "lankeavan luonnostaan". Esim. minä olin aikoinani todella turhautunut siitä minkäkaltaisia miehiä minulle tunki vastaan. Kaikki semmoisia ongelmakimppuja että kertakaikkiaan meni hermot ja ei ikinä enää kiinnosta moisten kanssa vehdata. Johtuiko se karmastani, astrologisesta syntymäkartastani vaiko kenties siitä että lapsuudessa olin ehdollistunut turjakkeisiin vai mitä helvettiä? Ota niistäkin selko... Kukin valitsee mieluisimman kantansa.>Astrologian kannalta transiitit ovat ikäänkuin tarjouksia että nyt on semmoista ja semmoista mahdollisuutta ilmassa, SINUSTA on kiinni miten sen toteutat. Jos tietoisessa päiväelämässä ei tapahdu mitään erikoista, voi koko hässäkkä toteutua unielämässä. Näin kerran unen siitä kuinka lankesin Neitsyt Marian patsaan eteen itku kurkussa, ja havaitsin myöhemmin että sinä yönä minulla oli ollut joku Vesta-asteroidin ja Saturnuksen - MUISTAAKSENI - transiitti, joka lukemani perusteella voi hyvinkin ilmetä tuollaisena uskonnollisena kuvana. Tuo nyt kyllä oli tietysti jo naurettavuuden huippu, että joku helvetin asteroidi ilmenisi unissa jotenkin. - -Q-
proPAGANda kirjoitti:
Arvoisa Q
Jonkunhan se on täälläkin ihmisille huomautettava , että älkää ihmiset nyt ihan kaikkea uskoko.
hi hi hi hih hih hii
Voihan horoskoopit olla kanavoitua henkimaailmasta lähetettyä tietoa tai jotain sinnepäin. Tosin eikös se ole silleen, että eri astrologeilla on omat systeeminsä tähtikarttojen laadintaan. Jos kaikki laatisivat samoilla metodeilla tähtikartat niin homma vois olla vähän uskottavampaa.
Michael kirjojen jutut muistuttaa kyllä vähän horoskooppien laatimista. On sieluntyypit jotka vastais horoskooppimerkkejä sun muuta.
Micheal kirjoissahan todetaan, että vanhoilla sieluilla nämä sukupuoliroolit ovat häilyviä mistä johtuen vanhat sielut olisivat alttiimpia homohommailuille sun muille transuilemisille kuin nuoremmat sielut. Todetaanhan siellä myös sekin, että vanhoille sieluille sekstailu alkaa jo vähän maistua puulta kun ovat sitä niin paljon edellisissä elämissään harrastaneet.
>>Mutta on toki paljon paljon avoimia asioita. Michael-kirjallisuus muistaakseni korosti että ihminen voi kesken inkarnaationsa päättää jättää jonkun asian kokonaan väliin tai kesken. Jos ei vaan hotsita, tai ei kertakaikkiaan toimi!>Ihminen voi lähteä siitä ajatuksesta että paljon mitään ei ole määrätty, ja hän voi sitten onnistuneesti tai turhaan pyristellä sitä vastaan mikä tuntuu "lankeavan luonnostaan". Esim. minä olin aikoinani todella turhautunut siitä minkäkaltaisia miehiä minulle tunki vastaan. Kaikki semmoisia ongelmakimppuja että kertakaikkiaan meni hermot ja ei ikinä enää kiinnosta moisten kanssa vehdata. Johtuiko se karmastani, astrologisesta syntymäkartastani vaiko kenties siitä että lapsuudessa olin ehdollistunut turjakkeisiin vai mitä helvettiä? Ota niistäkin selko... Kukin valitsee mieluisimman kantansa.>Astrologian kannalta transiitit ovat ikäänkuin tarjouksia että nyt on semmoista ja semmoista mahdollisuutta ilmassa, SINUSTA on kiinni miten sen toteutat. Jos tietoisessa päiväelämässä ei tapahdu mitään erikoista, voi koko hässäkkä toteutua unielämässä. Näin kerran unen siitä kuinka lankesin Neitsyt Marian patsaan eteen itku kurkussa, ja havaitsin myöhemmin että sinä yönä minulla oli ollut joku Vesta-asteroidin ja Saturnuksen - MUISTAAKSENI - transiitti, joka lukemani perusteella voi hyvinkin ilmetä tuollaisena uskonnollisena kuvana. Tuo nyt kyllä oli tietysti jo naurettavuuden huippu, että joku helvetin asteroidi ilmenisi unissa jotenkin.Tästä ensin:
>En usko, että sielu valitsisi ylivoimaisia tehtäviä joita olisi täysin mahdotonta toteuttaa.
Tuo VOISI kuulostaa hieman sellaiselta kuin uskoisit lukkoonlyötyyn kohtaloon joka toteutuu väistämättä, kun ei muka mikään ole sielulle liian suuri nakki haukattavaksi...? - Tässä tietysti tulee erotella voiko sellaista sanoa "kohtaloksi" minkä sielu on itse välitilassa päättänyt. Mielestäni voi sanoa sikäli että mehän emme täällä Maan päällä vaikuta olevan niin fiksuja kuin välitilassa taidamme olla, joten meidän egomme kannalta sielumme päätökset ovat joskus julmakin kohtalo.
Mutta sitten siihen hihittelyyn. En minä hihitellyt sitä että "olet Leijona halusit tai et", vaikka toki voisin niinkin fanaattisen kannan ottaa. Hihittelin sitä että arvostellessani leijonuudesta ihmisiä arvostelen myös itseäni. Kyllä se narsistinen show mikä Leijoniin liitetään meikäläiseltäkin onnistuu, vaikken toki ihan niin framille itseäni haluakaan kuin että ihan fyysisesti esiintyjäksi asti. (Netti sopii paremmin.) Mitä taas tulee Leijonien luontaiseen arvovaltaan... Sitä minulla toki ei ole, mutta jos se arvovalta mielletään johtajuudeksi, niin minähän en ole enkä halua olla mikään lauman määkivä lammas. Olen kovasti yrittänyt pullistella vastaan koko mustavalkoista asetelmaa että pitää seurata johtajaa tai olla itse johtaja, mutta jos se nyt ihan väistämättä on valittava jotakin, eikä saa olla (kalamaisesti?) koko pölhöilystä pihalla, niin mieluummin olen yleensä dominantimpi osapuoli kuin se jota käskytetään.
Nämä astrologia-asiat ovat kauhean kimurantteja sillätavalla että kun minun silmissäni ne toimivat, niin kusipäähän minä olisin jos valehtelisin ja alkaisin tosissani väittää että ei ne mitenkään toimi, vain miellyttääkseni niitä jotka ehdottomasti kammoavat koko juttua. Toisaalta en halua olla mikään astrologiamannekiinikaan, eikä minulla ole oikein mitään luontaista lahjakkuuttakaan sillä saralla, kuten esim. että ulkonäöstä arvaisin aina ihmisen aurinkomerkin. Viime aikoina olen silloin tällöin arvannut elementin (maa/vesi/ilma/tuli) oikein, esim. Häräksi arvelema tyyppi onkin ollut Kauris (Val Kilmer taannoin).
Astrologia voi toki olla muille ihmisille puppua, mutta siitä en pidä jos joku puhuu täyttä puppua astrologiasta. Esim. että astrologia on hauskaa hupia jolla ei ole mitään väliä toimiiko se. Tottakai sillä on! Jos se EI toimi, parempi kun ei sitä harrasta. Eikä edes pyllistä koko astrologiaan päin. Tai sitten puhutaan sellaista puppua mikä selvästi käsittelee nimenomaan noita horoskooppeja, jotka ovat eri asia kuin astrologia. Tai sitten se ennustaminen. Ei astrologia ole mikään kristallipallo mistä voi katsoa että ehdottomasti sattuu 5.6. niin että katto tippuu päähän. Astrologia on epämääräisempää - mikä tietenkin ärsyttää konkreetikkoja - ja sanoo että 5.6. on esim. sellainen ja tällainen transiitti. Ihminen itse joutuu sitten pähkäilemään mitä kaikkea sellaisen kombinaation vaikutuspiirissä voisi tapahtua. Esim. Neptunus edustaa kollektiivisuutta, uskontoja, joukkoliikkeitä, alkoholia, huumeita, myrkkyjä, lääkkeitä... Revi siitä sitten MIKÄ sieltä tällä kertaa napsahtaa päälle.
En yhtään ihmettele että kaikki eivät jaksa. Enhän minäkään, kovin usein...
Itseasiassa muuten alkemia, jota myös arvelit humpuukiksi, perustuu käsittääkseni aika pitkälti verrannolliseen magiaan. Ne ja ne asiat kuuluvat yhteen sen ja sen planeetan/voiman/energian/jumalan/enkelin alaisuudessa. Kun alkemiaan tutustuu, se on salakieltä joka voi aueta tai sitten ei. En ole alkemisti, mutta minua kiinnostaa esim. ovatko alkemistiset allegoriat kuvakieltä sielun kehitystiestä. (Jung rules ok.)
Itse en mihinkään enkeleihin usko ja jumalienkin kanssa on niin ja näin... Näistä asioista tuli aikoinaan väännettyä kättä hieman tuolla Magia-foorumin puolella, kun siellä oli ja on joskus vieläkin yksi Leijona jolle jumalien apu henkisessä kehityksessä on hyvin tärkeä pointti. Tarpeeksi paljon kun karkeloi leijonien kanssa niin jos ei entuudestaan uskonut että heillä on vakava tarve päättää asioista lähes muidenkin puolesta, niin kyllä pikkuhiljaa alkaa uskoa. Varsinkin jos on nousevan Leijonan kumppani, kuten minä.
Omassa parisuhteessani olen minäkin joskus ihmetellyt että masokistiko sitä ollaan että yleensä yhdessä ollaan. Parisuhteessa ihminen on herkästi raadollisimmillaan. Mutta vaikka tämä suhde kovin arkinen onkin ja minulla määräävin tekijä on se tunne että on oikeastaan aina tunnettu (mikä ei tarkoita että ollaan kuin Romeo & Julia, vaan että ollaan kuin nyt perheenjäsenet yleensä ovat toisiaan kohtaan!) niin kieltämättä lienen koko elämäni varrella saanut tällä kertaa tästä suhteesta eniten.
Jo riittää heittelyt ekstaasin ja murheen mustan välillä. Vuosituhansia myllerrystä, ylä- ja alamäkeä. Vaihteeksi katselen nyt tasankoa.
Mutta jos tuosta astrologiasta sun muusta vielä: kaikki nuo järjestelmäthän ovat toki vain luokittelemista varten. Onko meistä yksikään koskaan tullut hullua hurskaammaksi luokitellessaan jonkun tai itsensä siksi tai täksi? Oikeastaan teen väärin löpistessäni Leijonista ja Kaloista etc. kun minua itseäni joskus pännii että joku kuvittelee tietävänsä minusta kaiken sillä perusteella että on kuullut sukupuoleni. En minä tiedä kenestäkään mitään, eikä kukaan kaikkea minusta. Tästä lähdetään.
Ehkäpä astrologiasta pitäisi pöpistä vain sellaisten kanssa jotka sitä itsekin harrastavat jossain määrin. :P - proPAGANda
-Q- kirjoitti:
Tästä ensin:
>En usko, että sielu valitsisi ylivoimaisia tehtäviä joita olisi täysin mahdotonta toteuttaa.
Tuo VOISI kuulostaa hieman sellaiselta kuin uskoisit lukkoonlyötyyn kohtaloon joka toteutuu väistämättä, kun ei muka mikään ole sielulle liian suuri nakki haukattavaksi...? - Tässä tietysti tulee erotella voiko sellaista sanoa "kohtaloksi" minkä sielu on itse välitilassa päättänyt. Mielestäni voi sanoa sikäli että mehän emme täällä Maan päällä vaikuta olevan niin fiksuja kuin välitilassa taidamme olla, joten meidän egomme kannalta sielumme päätökset ovat joskus julmakin kohtalo.
Mutta sitten siihen hihittelyyn. En minä hihitellyt sitä että "olet Leijona halusit tai et", vaikka toki voisin niinkin fanaattisen kannan ottaa. Hihittelin sitä että arvostellessani leijonuudesta ihmisiä arvostelen myös itseäni. Kyllä se narsistinen show mikä Leijoniin liitetään meikäläiseltäkin onnistuu, vaikken toki ihan niin framille itseäni haluakaan kuin että ihan fyysisesti esiintyjäksi asti. (Netti sopii paremmin.) Mitä taas tulee Leijonien luontaiseen arvovaltaan... Sitä minulla toki ei ole, mutta jos se arvovalta mielletään johtajuudeksi, niin minähän en ole enkä halua olla mikään lauman määkivä lammas. Olen kovasti yrittänyt pullistella vastaan koko mustavalkoista asetelmaa että pitää seurata johtajaa tai olla itse johtaja, mutta jos se nyt ihan väistämättä on valittava jotakin, eikä saa olla (kalamaisesti?) koko pölhöilystä pihalla, niin mieluummin olen yleensä dominantimpi osapuoli kuin se jota käskytetään.
Nämä astrologia-asiat ovat kauhean kimurantteja sillätavalla että kun minun silmissäni ne toimivat, niin kusipäähän minä olisin jos valehtelisin ja alkaisin tosissani väittää että ei ne mitenkään toimi, vain miellyttääkseni niitä jotka ehdottomasti kammoavat koko juttua. Toisaalta en halua olla mikään astrologiamannekiinikaan, eikä minulla ole oikein mitään luontaista lahjakkuuttakaan sillä saralla, kuten esim. että ulkonäöstä arvaisin aina ihmisen aurinkomerkin. Viime aikoina olen silloin tällöin arvannut elementin (maa/vesi/ilma/tuli) oikein, esim. Häräksi arvelema tyyppi onkin ollut Kauris (Val Kilmer taannoin).
Astrologia voi toki olla muille ihmisille puppua, mutta siitä en pidä jos joku puhuu täyttä puppua astrologiasta. Esim. että astrologia on hauskaa hupia jolla ei ole mitään väliä toimiiko se. Tottakai sillä on! Jos se EI toimi, parempi kun ei sitä harrasta. Eikä edes pyllistä koko astrologiaan päin. Tai sitten puhutaan sellaista puppua mikä selvästi käsittelee nimenomaan noita horoskooppeja, jotka ovat eri asia kuin astrologia. Tai sitten se ennustaminen. Ei astrologia ole mikään kristallipallo mistä voi katsoa että ehdottomasti sattuu 5.6. niin että katto tippuu päähän. Astrologia on epämääräisempää - mikä tietenkin ärsyttää konkreetikkoja - ja sanoo että 5.6. on esim. sellainen ja tällainen transiitti. Ihminen itse joutuu sitten pähkäilemään mitä kaikkea sellaisen kombinaation vaikutuspiirissä voisi tapahtua. Esim. Neptunus edustaa kollektiivisuutta, uskontoja, joukkoliikkeitä, alkoholia, huumeita, myrkkyjä, lääkkeitä... Revi siitä sitten MIKÄ sieltä tällä kertaa napsahtaa päälle.
En yhtään ihmettele että kaikki eivät jaksa. Enhän minäkään, kovin usein...
Itseasiassa muuten alkemia, jota myös arvelit humpuukiksi, perustuu käsittääkseni aika pitkälti verrannolliseen magiaan. Ne ja ne asiat kuuluvat yhteen sen ja sen planeetan/voiman/energian/jumalan/enkelin alaisuudessa. Kun alkemiaan tutustuu, se on salakieltä joka voi aueta tai sitten ei. En ole alkemisti, mutta minua kiinnostaa esim. ovatko alkemistiset allegoriat kuvakieltä sielun kehitystiestä. (Jung rules ok.)
Itse en mihinkään enkeleihin usko ja jumalienkin kanssa on niin ja näin... Näistä asioista tuli aikoinaan väännettyä kättä hieman tuolla Magia-foorumin puolella, kun siellä oli ja on joskus vieläkin yksi Leijona jolle jumalien apu henkisessä kehityksessä on hyvin tärkeä pointti. Tarpeeksi paljon kun karkeloi leijonien kanssa niin jos ei entuudestaan uskonut että heillä on vakava tarve päättää asioista lähes muidenkin puolesta, niin kyllä pikkuhiljaa alkaa uskoa. Varsinkin jos on nousevan Leijonan kumppani, kuten minä.
Omassa parisuhteessani olen minäkin joskus ihmetellyt että masokistiko sitä ollaan että yleensä yhdessä ollaan. Parisuhteessa ihminen on herkästi raadollisimmillaan. Mutta vaikka tämä suhde kovin arkinen onkin ja minulla määräävin tekijä on se tunne että on oikeastaan aina tunnettu (mikä ei tarkoita että ollaan kuin Romeo & Julia, vaan että ollaan kuin nyt perheenjäsenet yleensä ovat toisiaan kohtaan!) niin kieltämättä lienen koko elämäni varrella saanut tällä kertaa tästä suhteesta eniten.
Jo riittää heittelyt ekstaasin ja murheen mustan välillä. Vuosituhansia myllerrystä, ylä- ja alamäkeä. Vaihteeksi katselen nyt tasankoa.
Mutta jos tuosta astrologiasta sun muusta vielä: kaikki nuo järjestelmäthän ovat toki vain luokittelemista varten. Onko meistä yksikään koskaan tullut hullua hurskaammaksi luokitellessaan jonkun tai itsensä siksi tai täksi? Oikeastaan teen väärin löpistessäni Leijonista ja Kaloista etc. kun minua itseäni joskus pännii että joku kuvittelee tietävänsä minusta kaiken sillä perusteella että on kuullut sukupuoleni. En minä tiedä kenestäkään mitään, eikä kukaan kaikkea minusta. Tästä lähdetään.
Ehkäpä astrologiasta pitäisi pöpistä vain sellaisten kanssa jotka sitä itsekin harrastavat jossain määrin. :PArvoisa (Sun täytyy olla horoskoopissa kalat) Q
Tuo VOISI kuulostaa hieman sellaiselta kuin uskoisit lukkoonlyötyyn kohtaloon joka toteutuu väistämättä, kun ei muka mikään ole sielulle liian suuri nakki haukattavaksi...? - Tässä tietysti tulee erotella voiko sellaista sanoa "kohtaloksi" minkä sielu on itse välitilassa päättänyt. Mielestäni voi sanoa sikäli että mehän emme täällä Maan päällä vaikuta olevan niin fiksuja kuin välitilassa taidamme olla, joten meidän egomme kannalta sielumme päätökset ovat joskus julmakin kohtalo.
No, minusta tätä sielun suunnitelmaa voisi ihan hyvin rinnastaa vaikka ihan tavalliseen matkoille lähtemisen valmisteluihin: Teemme kaikenlaisia matkasuunitelmia, pakkaamme ja luemme kirjoja ja esitteitä matkamme kohteesta yms. Usein suunnitelmamme menevät kuten suunnittelimme ja välillä kaikki suunnitelmat voivat mennä aivan mönkään.
En usko mihinkään, että:"tiesin jo ennen syntymääni saavani kirveestä 14.3.1987 ja se inkarnaatio olikin sitten siinä." Mihinkään lukkoonlyötyyn kohtaloon en siis todellakaan usko, uskon mielummin että tietynlaiset tapahtumat elämässä ovat todennäköisempiä kuin jotkut muut tapahtumat, mihin tietysti sielun valinnatkin vaikuttavat.
Hulluudessani olen kuvitellut itselleni vaikka minkälaisia kohtaloita ja pelännyt mitä seuraava päivä tuo tullessaan: tapahtuuko se kamala kohtalon aavistaminen oikeasti vaiko olenko harhoistani sekaisin? Mitään ennalta aavistamaani kohtaloa ei ole kuitenkaan tapahtunut.
Mielestäni karmaa voi *maksaa* monilla eritavoilla ja olla jopa kokonaan maksamatta jos ei vaan kiinnosta. Karma ei ole mikään silmä silmästä, hammas hampaasta jutska vaikka silläkin tavalla toki saattamme karmaamme sovittaa.
Sielun inkarnaatioita on sen verran lukuisa määrä, että asiat ehditään ihan hyvin hoitaa enemmin tai myöhemmin jossain tulevista inkarnaatioista.
Michael kirjoissahan puhutaan näistä sielujen välisistä sopimuksista, joita saatetaan yhden elämän varalle tehdä useampiakin: On ensisijaisia ja toissijaisia sopimuksia. Nämä sopimukset joko toteutuvat, toteutuvat osittain tai sitten ne eivät toteudu ollenkaan.
Uskon, että sielu tietää vain sen, että tietyssä inkarnaatiossa on paljon todennäköisempää kokea se *julma* kohtalo, kuin jossain muussa inkarnaatiossa.
Välitilassa sielun tietoisuus on kuulemma huima ihmisen tietoisuuteen verrattu.
Egoismi vaivaa meistä jokaista. Ehkä se, että on horoskooppi merkiltään leijona vielä vaan lisää tätä egoismia. Mutta uskoisin, että suurin osa ihmisistä tiettyyn inkarnaatioiden määrään tullessaan alkaa inhota kaikenlaista itseensä kohdistuvaa määräilyä ja manipulaatiota. Nuoremmat sielut kyllä mielellään seuraavat diktaattoreita sun muita hurugurujaan. Tämän voi ihan historiastakin todeta.
Sinusta astrologia toimii ja mikäs siinä. Minusta taas jotkut Michael-kirjojen jutut toimii. Tosin mua itseäni aina hirvittää tälläinen johonkin *hurahtaminen*. Mielellään sitten välillä keskustelee jonkun tälläsen Riotandran tapasen satanistin tai muun näkemyksen kannattajan kanssa joskos sieltä tulis jotain mikä kaatais tän hetkisen *totuuden* korttitalon. Hurahdinhan mä nuorena vähäksi aikaa Urantia-kirjaankin. Välillä tulee tosin nykyään mieleen, että Urantiassakin oli jotain jänniä juttuja joista sai oivalluksia.
En ole tutkinut astrologiaa sen kummenmin, joten tyhmähän mä olisin jos rupeisin ilman parempaa tietoa julistamaan koko astrologian täydeksi pelleilyksi.
Ehkä vois aatella, että astrologiassa ja Michael-kirjoissa ja vaikka missä alkemiassakin käytämme samasta asiasta vain eri symboleita tai jotain sellaista.
Kumppanini on kalat. Joskus lueskelin, että kalat ja leinjona eivät ole mikään ihanne suhde. Se vesi elementti kai sammuttaa tulen tai sitten tuli höyrystää veden. Toisaalta vois ajatella, että eri elementit täydentää toisiaan.
Tuota, että leijonat haluu hallita ja määrätä toisia ihmisiä niin mulla on vielä tämä kuviteltu tai ei, soturi-sieluisuuteni. Tosin kun tunnen olevani vanhassa sieluniässä niin kaikki tälläinen määräily on muuttunut hienommaksi suostutteluksi: En enää määräile ja orjuuta muita ihmisiä vaan pikemminkin suostuttelen ja *vapautan* ihmisiä vääristä käsityksistään.
Harva parisuhde kai on niitä taivaassa ennalta määrättyjä. Eiköhän se arki tule vastaan noilla
mega-ihana-rikas-rakas-kaunis-ihmisilläkin, ainakin näistä Hollywwod-tähdistä voisi niin päätellä.
Taidat lähestyä valaistumista: Havaitset miten maailman kaksinaisuus alkaa menettää hohtoaan: Ainainen jako kaikenlaiseen vastakohtaisuuksien kautta asioiden määrittelemiseen alkaa väistyä kokonaisuuden tieltä. Siihen, että ei enää mietitä, että ollaanko vaiko eikö olla vaan ollaan vaan. Sahis alkoi viimeaikoina oivaltaa mistä
tässä kaikessa on oikein kyse: Valaistunut voi tehdä tekonsa ihan mitenpäin tahansa ja aina hän tekee kaiken oikein. Itselläni on ollut hauskoja tapauksia, joissa olen manannut ihmisen ihan maaniseksi ja hysteeriseksi puhumalla tälle ihan pelkkää puuta heinää. Ajattelin, että Jumalakin voi sanoa ihan mitä tahansa ja se on silti aina vaan Jumalan sanaa joka vaikuttaa kuulijaansa ihan ihmeellisellä tavalla.
Luokittelun loppu on se, että ymmärtää syvällisesti sen, että loppupeleissä olemme kaikki täsmällään samanlaisia ihmisiä ja sieluja: Kun tunnemme itsemme, tunnemme myös kaikki muutkin.
Tämä on se lopullinen oivallus johon tarvitsemme kaikki ne iankarnaatiot sieltä vastasyntyneen sielun 1. tasolta sinne vanhansielun iän viimeiselle 7. tasolle. Näin yksinkertaisen totuuden ymmärtämiseksi siis vaaditaan ihan helvetinmoinen duuni: Onse se ihme ja kumma.
;-) - -Q-
proPAGANda kirjoitti:
Arvoisa (Sun täytyy olla horoskoopissa kalat) Q
Tuo VOISI kuulostaa hieman sellaiselta kuin uskoisit lukkoonlyötyyn kohtaloon joka toteutuu väistämättä, kun ei muka mikään ole sielulle liian suuri nakki haukattavaksi...? - Tässä tietysti tulee erotella voiko sellaista sanoa "kohtaloksi" minkä sielu on itse välitilassa päättänyt. Mielestäni voi sanoa sikäli että mehän emme täällä Maan päällä vaikuta olevan niin fiksuja kuin välitilassa taidamme olla, joten meidän egomme kannalta sielumme päätökset ovat joskus julmakin kohtalo.
No, minusta tätä sielun suunnitelmaa voisi ihan hyvin rinnastaa vaikka ihan tavalliseen matkoille lähtemisen valmisteluihin: Teemme kaikenlaisia matkasuunitelmia, pakkaamme ja luemme kirjoja ja esitteitä matkamme kohteesta yms. Usein suunnitelmamme menevät kuten suunnittelimme ja välillä kaikki suunnitelmat voivat mennä aivan mönkään.
En usko mihinkään, että:"tiesin jo ennen syntymääni saavani kirveestä 14.3.1987 ja se inkarnaatio olikin sitten siinä." Mihinkään lukkoonlyötyyn kohtaloon en siis todellakaan usko, uskon mielummin että tietynlaiset tapahtumat elämässä ovat todennäköisempiä kuin jotkut muut tapahtumat, mihin tietysti sielun valinnatkin vaikuttavat.
Hulluudessani olen kuvitellut itselleni vaikka minkälaisia kohtaloita ja pelännyt mitä seuraava päivä tuo tullessaan: tapahtuuko se kamala kohtalon aavistaminen oikeasti vaiko olenko harhoistani sekaisin? Mitään ennalta aavistamaani kohtaloa ei ole kuitenkaan tapahtunut.
Mielestäni karmaa voi *maksaa* monilla eritavoilla ja olla jopa kokonaan maksamatta jos ei vaan kiinnosta. Karma ei ole mikään silmä silmästä, hammas hampaasta jutska vaikka silläkin tavalla toki saattamme karmaamme sovittaa.
Sielun inkarnaatioita on sen verran lukuisa määrä, että asiat ehditään ihan hyvin hoitaa enemmin tai myöhemmin jossain tulevista inkarnaatioista.
Michael kirjoissahan puhutaan näistä sielujen välisistä sopimuksista, joita saatetaan yhden elämän varalle tehdä useampiakin: On ensisijaisia ja toissijaisia sopimuksia. Nämä sopimukset joko toteutuvat, toteutuvat osittain tai sitten ne eivät toteudu ollenkaan.
Uskon, että sielu tietää vain sen, että tietyssä inkarnaatiossa on paljon todennäköisempää kokea se *julma* kohtalo, kuin jossain muussa inkarnaatiossa.
Välitilassa sielun tietoisuus on kuulemma huima ihmisen tietoisuuteen verrattu.
Egoismi vaivaa meistä jokaista. Ehkä se, että on horoskooppi merkiltään leijona vielä vaan lisää tätä egoismia. Mutta uskoisin, että suurin osa ihmisistä tiettyyn inkarnaatioiden määrään tullessaan alkaa inhota kaikenlaista itseensä kohdistuvaa määräilyä ja manipulaatiota. Nuoremmat sielut kyllä mielellään seuraavat diktaattoreita sun muita hurugurujaan. Tämän voi ihan historiastakin todeta.
Sinusta astrologia toimii ja mikäs siinä. Minusta taas jotkut Michael-kirjojen jutut toimii. Tosin mua itseäni aina hirvittää tälläinen johonkin *hurahtaminen*. Mielellään sitten välillä keskustelee jonkun tälläsen Riotandran tapasen satanistin tai muun näkemyksen kannattajan kanssa joskos sieltä tulis jotain mikä kaatais tän hetkisen *totuuden* korttitalon. Hurahdinhan mä nuorena vähäksi aikaa Urantia-kirjaankin. Välillä tulee tosin nykyään mieleen, että Urantiassakin oli jotain jänniä juttuja joista sai oivalluksia.
En ole tutkinut astrologiaa sen kummenmin, joten tyhmähän mä olisin jos rupeisin ilman parempaa tietoa julistamaan koko astrologian täydeksi pelleilyksi.
Ehkä vois aatella, että astrologiassa ja Michael-kirjoissa ja vaikka missä alkemiassakin käytämme samasta asiasta vain eri symboleita tai jotain sellaista.
Kumppanini on kalat. Joskus lueskelin, että kalat ja leinjona eivät ole mikään ihanne suhde. Se vesi elementti kai sammuttaa tulen tai sitten tuli höyrystää veden. Toisaalta vois ajatella, että eri elementit täydentää toisiaan.
Tuota, että leijonat haluu hallita ja määrätä toisia ihmisiä niin mulla on vielä tämä kuviteltu tai ei, soturi-sieluisuuteni. Tosin kun tunnen olevani vanhassa sieluniässä niin kaikki tälläinen määräily on muuttunut hienommaksi suostutteluksi: En enää määräile ja orjuuta muita ihmisiä vaan pikemminkin suostuttelen ja *vapautan* ihmisiä vääristä käsityksistään.
Harva parisuhde kai on niitä taivaassa ennalta määrättyjä. Eiköhän se arki tule vastaan noilla
mega-ihana-rikas-rakas-kaunis-ihmisilläkin, ainakin näistä Hollywwod-tähdistä voisi niin päätellä.
Taidat lähestyä valaistumista: Havaitset miten maailman kaksinaisuus alkaa menettää hohtoaan: Ainainen jako kaikenlaiseen vastakohtaisuuksien kautta asioiden määrittelemiseen alkaa väistyä kokonaisuuden tieltä. Siihen, että ei enää mietitä, että ollaanko vaiko eikö olla vaan ollaan vaan. Sahis alkoi viimeaikoina oivaltaa mistä
tässä kaikessa on oikein kyse: Valaistunut voi tehdä tekonsa ihan mitenpäin tahansa ja aina hän tekee kaiken oikein. Itselläni on ollut hauskoja tapauksia, joissa olen manannut ihmisen ihan maaniseksi ja hysteeriseksi puhumalla tälle ihan pelkkää puuta heinää. Ajattelin, että Jumalakin voi sanoa ihan mitä tahansa ja se on silti aina vaan Jumalan sanaa joka vaikuttaa kuulijaansa ihan ihmeellisellä tavalla.
Luokittelun loppu on se, että ymmärtää syvällisesti sen, että loppupeleissä olemme kaikki täsmällään samanlaisia ihmisiä ja sieluja: Kun tunnemme itsemme, tunnemme myös kaikki muutkin.
Tämä on se lopullinen oivallus johon tarvitsemme kaikki ne iankarnaatiot sieltä vastasyntyneen sielun 1. tasolta sinne vanhansielun iän viimeiselle 7. tasolle. Näin yksinkertaisen totuuden ymmärtämiseksi siis vaaditaan ihan helvetinmoinen duuni: Onse se ihme ja kumma.
;-)Nooh, astrologian puolelta vielä semmoinen vingahdus että jos ihminen on "tyypillinen" Leijona, niin leijonuus ei tee hänestä show-miestä, vaan hän on Leijona koska hän on show-mies... Elikkäs noi aurinkomerkit olisivat siis ikäänkuin vaatteita sielulle, kertovat muillekin että mitä asioita se sieluraiska tällä kertaa pyrkii elämässään painottamaan. Mutta eipä hätiä mitiä jos tuo astrologia vain unettaa - esittelin erään satunnaisen Härkä-tuttavani kartan astrologille joka minut alunperin sai astrologiasta innostumaankin, ja hän sanoi ettei siitä kyseisestä kartasta lähde sanomaan yhtään mitään. Oli sellainen tyyppi se Härkä-mies että oli ikäänkuin hypännyt vallan kartaltaan pois. Konkreettisesti juoppolallin elämän lopettanut, sittemmin alkanut nähdä auroja ja tehdä kehon ulkopuolisia reissuja, kunhan oli ensin pikku-ukoista päässyt eroon.
Jos tuota sielunsuunnitelmaa fundeeraa, niin omalla kohdallani en odota mitään järin suuria myllerryksiä tässä elämässä kokevani. Ei ole tähänkään mennessä ollut kuin kaikenlaista pientä hiillostamista siellä sun täällä ihmisten parissa, ei ole kauheita juttuja tapahtunut, eikä vielä syövälläkään paiskattu (ehtiihän senkin kyllä vielä). - Olisikin muuten kiintoisaa tietää onko olemassa jokin tietty mekanismi mikä saa syövän aikaan... Vai onko se jokaisella aina aivan eri syy saada se. Välillä tuntuu pelottavalta kun kuulee kaikenlaisten tyyppien väittävän että se ja se tunnetila aiheuttaa syöpää. Että eikö sitä saa tunteitakaan rehellisesti ja aidosti tuntea, kun heti rangaistaan syövällä? Uusin lääketieteellinen tutkimus kyllä taisi olla sitä mieltä että tunteilla ei ole syövän kanssa tekemistä.
Noh, pakkohan täältä tietysti jossain vaiheessa on lähteä. Kunhan ei tarvitsisi kauheasti kitua.
Pyrin tässä elämässäni keskittymään tasapainoisuuteen ja jonkinlaiseen sielulliseen järkevyyteen. Muuan parantaja sanoi minulle 15 v sitten että minulla on "tie auki taivasta myöten", mutta kun heti oletin sen jotenkin liittyvän kruunutsakran avoimuuteen, niin enpä ainakaan ole pahemmin päästäni pellolle sujahdellut, eli niitä OBE-matkoja tehnyt. Mitä nyt pari hassua kertaa ikäänkuin kurkistanut hieman ruumis-kotelon uumenista ylöspäin. Niinpä tai näinpä, niin jos jäisin pohtimaan tuota kuulemaani ja märehtimään sitä päivät pääksytysten, kököttäisin vain henkisissä ulosteissani kuvitellen itsestäni niin suuria että takuulla en laittaisi rikkaa ristiin niin rasittavissa asioissa kuin oman pikku pääni justeeraaminen juuri siihen kuntoon että vaikka olisikin luova hullu, niin ei kuitenkaan umpihullu. Jos siihen nyt sitten kauheasti pystyy vaikuttamaan omin voimin.
Aika moni kaikenlaisista henkimaailman hommeloista kiinnostuva kuvittelee että hänen ei tarvitse kohdata sitä omaa sisäistä raadollisuuttaan missään muodossa. Tai jos se väkisin loikkii vastaan, niin sehän on perkules demooooooni... En minä. Ei minussa.
Jos sitten jotenkin oppii vielä masennuksenkin kanssa elämään, niin aina on vaivana jonkinlainen pönötys, se että ottaa asiat ja varsinkin itsensä liian vakavasti. Kaikkein heikoiten minulla menee tuolla pönötyspuolella näillä foorumeilla noiden uskovaisten kanssa... Aina tulee tarvis kurmuuttaa niitä, vaikka hyvin tiedän että yhtä hyvin voisin mennä potkimaan kiviä jorpakon rantaan. Tai jos minä niille piruilenkin, niin olisi syytä olla harmistumatta että ne tulevat ja purevat. Siinäpä noidankehä: ei tykkää uskiksista, härnää niitä, havaitsee ne rasittaviksi tyypeiksi, ei-tykkääminen senkuin lisääntyy, jne. ad infinitum.
Ei se mitään hienoa ole että kuvittelee olevansa uskontojen ja uskojen ulkopuolella, jos ne kumminkin vielä rassaavat. Se on hienoa kun mikään ei rassaa. Antaa maailmaansa mahtua myös sellaista mitä ei itse diggaile.
Vanhemmiten koen yhä syvemmin miten koko olemassaolo on mieletön, uskomaton, karmea ja upea kaleidoskooppikuvio, joka koko ajan vaihtuu ja jossa on ihan kaikki... Miten siitä voisi olla lumoutumatta? Vain kyynikko voi kuvitella että elämä on niin tylsää kuin se tylsyys mitä löytyy omasta päästä jos on päästänyt sen tylsyyden sinne... proPAGANda kirjoitti:
Hitsi Vie, aloin kirjottaa denshulle joka meni myös satanismin pohdinnaksi ja päätinkin erottaa kohdat omaksi kirjoituksekseen ja osoittaa ne sinulle.
Olen tässä syventynyt hiukan enemmän satanismiin. Satanismissa korostetaan ihmisen vapautta ja sitä, että tästä vapaudesta on myös kannettava vastuuta. Pian huomaa kuitenkin, että satanismissa on tärkeää itsekäs nautinnon tavoitteleminen. Satanistit sanovat, ettei muita ihmisiä saa vahingoittaa. Silti he toteavat, että vain vahvoilla on oikeus olla olemassa ja heikot sortukoon elontiellä. Satanistit haluavat myös manipuloida muita ihmisiä, jopa maagisin menoin, saadakseen siten näistä ihmisistä jotain itsekästä hyötyä. Tämähän on Verhottua toisen ihmisen vahingoittamista. Satanismi on tyypillinen, amerikassa syntynsä saanut: "Kaikki mulle, tässä ja nyt heti" ideologia. Satanismi näyttäisi syntyneen hippiliikkeen raunioille, eräänlaiseksi protestiksi uskontoja ja etenkin kristinuskoa vastaan.
Satanismi on mielestäni enemmänkin yksi ihmisen yleensä ohi menevistä kehitysvaiheista. Mietin psykologian ja omien kokemuksieni kautta asiaa ja huomasin, että teini-iässä ihminen on monesti luonnostaan satanisti. Nuori kapinoi kaikkea perinteistä ja sovinnaista vastaan ja uskoo, että: "Maailma on minun!", nuori on kokemuksien nälkäinen ja varsinkin sukukypsyys on nyt uutta ja ihmeellistä. Nuori ajattelee myös, että mitä vaan saa tehdä, kun ei vahingoita muita ihmisiä. Nuori ei kuitenkaan ymmärrä kuinka monimutkainen todellinen maailma on ja elääkin mielummin äärimäisen kaksinaisuuden tilassa, missä kaikki on joko tai eikä sitten paljon muuta. Myös korostunut narsistisuus kuuluu nuoren ihmisen elämään defenssio-mekanismina: Nuori suojelee vielä heikkoa kokematonta egoaan : Satanismi on siis aivan luonnollinen, eikä mitenkään paheksuttava kehitysvaihe: Satanismin voisi kiteyttää yksinkertaisesti nuoruuden kapinoinniksi. Voisi jopa sanoa, että satanismi suojelee nuorta tämän vaikean elämänvaiheen yli. Psykologiassa tämä on ihan tunnettua ja ihmiskunnan viisaat ovat tietysti olleet aina perillä näistä asioista,
Tässä ohimennen tuli mieleeni aikidosta eräs havainto: Välillä törmää, yleensä juuri satanisti-kehitysviheessa olevia nuoria harjoittelijoita, jotka puoli vuotta tai vuoden harjoiteltuaan, toteavat tietävänsä kaiken aikidosta. Netissä saakin sitten lukea, kuinka nämä *valaistuneet* aikidokat kuvailevat aikidoa lastentarha-asteen tasolla, tyyliin yksi Suomen kokeneimmista aikido-opettajista opettaa omote-tekniikan nykyään näin ja sitten seuraa pitkä selostus ura-tekniikasta. Siis haloo! Opettelisivat ensin erottamaan omote- ja ura-tekniikat toisistaan. Tiedän, että tämä kyseinen opettaja arveli asiasta, että pitäsköhän tässä nyt itkeä vai nauraa? Taidan itse olla aika lahjaton treenaaja kun minulla on mennyt 10 vuotta edes oikeanlaisen perus hanmi-asennon oppimisessa.
En ollut *puhdas* satanisti teini-iässä mutta aika lähellä. Hevi oli se juttu ja seksiä olisi ollut kiva harrastaa siellä sun täällä, vaihtuvien partnereiden kanssa ja enemmän kuin laki sallii ja määrää. Minulle joku, Ronnie James Dio edustaa satanismia musiikissa, varsinkin 80-luvun alun Black Sabbathissa ja sitten ekat sooloälpyt.
Käsittääkseni kunnon satanistit eivät pidä kristillisyyden juttuja arvossa ollenkaan ja Diohan laulaa myös kristillisistä aiheista. Minusta satanistit ovat huvittavia tässä suhtautumisessaan, hehän pitävät saatananpalvontaakin kristinuskon harjoittamisena. Kuitenkin satan-ismi kuulostaa kyllä minusta aika kristilliseltä jutulta. Jos nyt aletaan oikein hiuksia halkomaan niin todetaan, että hitto vie, koko hemmetin kritinuskokin on pelkkää vanhaa pakanallisuutta, ainakin ulkoisesti. Satanisti voi siis huoleti käyttää ihan samoja symboleita kuin kristityt ja saatananpalvojatkin. Ainakin ne kuvat mitä minä olen nähnyt satanismin yhteydessä ovat olleet täynnä pentagrammeja vuohenpäineen kaikkineen.
Nuoruudessani oli vain yksi bändi(no olihan niitä muitakin mutta tämä nyt hyppäsi sieltä silmille), joka oli kallellaan pentagrammeihin sun muihin juttuihin: Venom. Venomille me kaverin kanssa räkätettiinkin oikein kunnolla. Jätkät sano, että sillon kun ollaan keikalla niin yleisön on paras olla parkkipaikan takana, sen verran tuota pyrotekniikka-arsenalia riittää: Jätkät poltti Hammersmith Odeonin katonkin. Laulaja Kronos totesi suosikissa, että he ovat äijiä isolla I:llä, eivät mitään maalattuja homoja. Kun nyt muistelee mikä oli helvetin nastaa tässä satanisti-vaiheessa, niin juuri tämä kaikelle räkättäminen oli nastointa: Jengi oli niin sekasin kaikesta, että HUHHUH ja HAHHAH. AC/DC on ollu aina kova juttu kanssa: Jätkät on oikeella asenteella seksistisiä ja räkättävät kaikelle jäykkähuuliselle pierunpidättely mentaliteetille.
Jos joku sitten haluaa elää koko ikänsä satanisti-kehitysvaiheessa, niin eiku menox sit vaan. Onhan niitä kaikenlaisia muitakin nuoruuden juttuja, joita voi vaalia koko loppu ikänsä. Itselleni jäi paljon hyviä ja hyödyllisiäkin juttuja, fiiliksiä ja hauskaa oli. Seksiä ois saanu olla mutta ei ne muutkaan jannut sitä paljoo saanu. Tais olla aika viatonta aikaa 80-luku...
Tuossa 9-vuoden iässä Lucifer minussa alkoi saada takkiinsa. Huomasin, että muut lapset alkoivat suhtautua negatiivisesti minuun, putosin nokkimisjärjestyksessä vähitellen alaspäin ja "maailma on minun!" tunne rupesi rapistumaan. Minua kiusattiin jonkin verran ja sitten kiusasin itsekkin vähän ja lopulta olin 13-vuotiaana se: "Entinen kunnollinen ja nykyinen paha poika", niin minusta opettajat ainakin keskenään totesivat. Pystyn eläytymään sekä kiusaajan ja kiusatun osaan, joten kaksinaisuus ei ole oikein istunut itseeni: Se, että kiusaaja on vahva ja kiusattu puolestaan heikko: Niin yksinkertaista se ei ole. Ihmisen pitäisikin kokea kaksinaisuuden molemmat puolet, jotta oivaltaisi että kaksinaisuus on pelkkää maailman värittömäksi kuvittelua.
En tiedä otatko nyt herneen nenään ja syyllistätkö minua stereotypian viljelemisestä? Suhtaudun vain satanismiin aivan kuten suhtaudun kristinuskoon, budhalaisuuteen, islamiin, ateismiin ja ihan kaikkeen minkä parissa ihmiset puuhastelevat: mahdollisimman puolueettoman kriittisesti. Allekirjoitan osan satanistien käsityksistä aivan oikeiksi mutta siellä on paljon myös sellaista, joka tuntuu itsestäni ristiriitaiselta ja aika heppoiselta ideologis-filosofioinnilta. En ole lukenut mitään satanismiin kohdistuvaa kritiikkiä mistään vaan vetänyt kritiikkini ihan omien kokemuksieni ja käsityksieni pohjalta. Haaveilen maailmasta ilman uskontoja John Lennonin tapaan...Kiitosta vaan valaisevasta esitelmästäsi ;-)! Nauroin itseni tärviölle kun luin sitä. Siihen voi tosiaan sanoa savolaiseen tyyliin, että voepi se olla niinnii mutta voepi se olla näinnii. Olet kiitettävällä tavalla yrittänyt perehtyä satanismiin, mutta ei siitä pääsee tietämään vielä mitään sen perusteella mitä netistä tai kirjoista lukee. Itse olen ollut sillä polulla hyvin kauan, eikä minua voisi vähempää kiinnostaa kenenkään mielipiteet siitä. Tämä palsta kuitenkaan ei ole satanismia varten, joten ei siitä sen enempää.
- proPAGANda
Riotandra kirjoitti:
Kiitosta vaan valaisevasta esitelmästäsi ;-)! Nauroin itseni tärviölle kun luin sitä. Siihen voi tosiaan sanoa savolaiseen tyyliin, että voepi se olla niinnii mutta voepi se olla näinnii. Olet kiitettävällä tavalla yrittänyt perehtyä satanismiin, mutta ei siitä pääsee tietämään vielä mitään sen perusteella mitä netistä tai kirjoista lukee. Itse olen ollut sillä polulla hyvin kauan, eikä minua voisi vähempää kiinnostaa kenenkään mielipiteet siitä. Tämä palsta kuitenkaan ei ole satanismia varten, joten ei siitä sen enempää.
No, nauruhan on aina vapauttavaa. Mukavaa kun nautit jutskistani. ;-)
Ois ihan kiva vaan tietää, mitkä kohdat eniten sua huvitti? Ja, että mitens tällänen sinunlaisesi HC-satanisti sitten ihan oikeesti nää jutut funtsii?
Täytyy kai sitten siirtyä sinne satanismia käsittelevälle palstalle, kai täällä on sellanenkin??
Ois mukavaa kun voisit suositella jonkin kuuluisan satanistin kirjotuksia tai jotain muuta vastaavaa. Muistaakseni Suomessakin olis jokunen julkimokin satanisti. Kauko Röyhkä muistaakseni... - proPAGANda
-Q- kirjoitti:
Nooh, astrologian puolelta vielä semmoinen vingahdus että jos ihminen on "tyypillinen" Leijona, niin leijonuus ei tee hänestä show-miestä, vaan hän on Leijona koska hän on show-mies... Elikkäs noi aurinkomerkit olisivat siis ikäänkuin vaatteita sielulle, kertovat muillekin että mitä asioita se sieluraiska tällä kertaa pyrkii elämässään painottamaan. Mutta eipä hätiä mitiä jos tuo astrologia vain unettaa - esittelin erään satunnaisen Härkä-tuttavani kartan astrologille joka minut alunperin sai astrologiasta innostumaankin, ja hän sanoi ettei siitä kyseisestä kartasta lähde sanomaan yhtään mitään. Oli sellainen tyyppi se Härkä-mies että oli ikäänkuin hypännyt vallan kartaltaan pois. Konkreettisesti juoppolallin elämän lopettanut, sittemmin alkanut nähdä auroja ja tehdä kehon ulkopuolisia reissuja, kunhan oli ensin pikku-ukoista päässyt eroon.
Jos tuota sielunsuunnitelmaa fundeeraa, niin omalla kohdallani en odota mitään järin suuria myllerryksiä tässä elämässä kokevani. Ei ole tähänkään mennessä ollut kuin kaikenlaista pientä hiillostamista siellä sun täällä ihmisten parissa, ei ole kauheita juttuja tapahtunut, eikä vielä syövälläkään paiskattu (ehtiihän senkin kyllä vielä). - Olisikin muuten kiintoisaa tietää onko olemassa jokin tietty mekanismi mikä saa syövän aikaan... Vai onko se jokaisella aina aivan eri syy saada se. Välillä tuntuu pelottavalta kun kuulee kaikenlaisten tyyppien väittävän että se ja se tunnetila aiheuttaa syöpää. Että eikö sitä saa tunteitakaan rehellisesti ja aidosti tuntea, kun heti rangaistaan syövällä? Uusin lääketieteellinen tutkimus kyllä taisi olla sitä mieltä että tunteilla ei ole syövän kanssa tekemistä.
Noh, pakkohan täältä tietysti jossain vaiheessa on lähteä. Kunhan ei tarvitsisi kauheasti kitua.
Pyrin tässä elämässäni keskittymään tasapainoisuuteen ja jonkinlaiseen sielulliseen järkevyyteen. Muuan parantaja sanoi minulle 15 v sitten että minulla on "tie auki taivasta myöten", mutta kun heti oletin sen jotenkin liittyvän kruunutsakran avoimuuteen, niin enpä ainakaan ole pahemmin päästäni pellolle sujahdellut, eli niitä OBE-matkoja tehnyt. Mitä nyt pari hassua kertaa ikäänkuin kurkistanut hieman ruumis-kotelon uumenista ylöspäin. Niinpä tai näinpä, niin jos jäisin pohtimaan tuota kuulemaani ja märehtimään sitä päivät pääksytysten, kököttäisin vain henkisissä ulosteissani kuvitellen itsestäni niin suuria että takuulla en laittaisi rikkaa ristiin niin rasittavissa asioissa kuin oman pikku pääni justeeraaminen juuri siihen kuntoon että vaikka olisikin luova hullu, niin ei kuitenkaan umpihullu. Jos siihen nyt sitten kauheasti pystyy vaikuttamaan omin voimin.
Aika moni kaikenlaisista henkimaailman hommeloista kiinnostuva kuvittelee että hänen ei tarvitse kohdata sitä omaa sisäistä raadollisuuttaan missään muodossa. Tai jos se väkisin loikkii vastaan, niin sehän on perkules demooooooni... En minä. Ei minussa.
Jos sitten jotenkin oppii vielä masennuksenkin kanssa elämään, niin aina on vaivana jonkinlainen pönötys, se että ottaa asiat ja varsinkin itsensä liian vakavasti. Kaikkein heikoiten minulla menee tuolla pönötyspuolella näillä foorumeilla noiden uskovaisten kanssa... Aina tulee tarvis kurmuuttaa niitä, vaikka hyvin tiedän että yhtä hyvin voisin mennä potkimaan kiviä jorpakon rantaan. Tai jos minä niille piruilenkin, niin olisi syytä olla harmistumatta että ne tulevat ja purevat. Siinäpä noidankehä: ei tykkää uskiksista, härnää niitä, havaitsee ne rasittaviksi tyypeiksi, ei-tykkääminen senkuin lisääntyy, jne. ad infinitum.
Ei se mitään hienoa ole että kuvittelee olevansa uskontojen ja uskojen ulkopuolella, jos ne kumminkin vielä rassaavat. Se on hienoa kun mikään ei rassaa. Antaa maailmaansa mahtua myös sellaista mitä ei itse diggaile.
Vanhemmiten koen yhä syvemmin miten koko olemassaolo on mieletön, uskomaton, karmea ja upea kaleidoskooppikuvio, joka koko ajan vaihtuu ja jossa on ihan kaikki... Miten siitä voisi olla lumoutumatta? Vain kyynikko voi kuvitella että elämä on niin tylsää kuin se tylsyys mitä löytyy omasta päästä jos on päästänyt sen tylsyyden sinne...Arvoisa Q
>>Oli sellainen tyyppi se Härkä-mies että oli ikäänkuin hypännyt vallan kartaltaan pois. Konkreettisesti juoppolallin elämän lopettanut, sittemmin alkanut nähdä auroja ja tehdä kehon ulkopuolisia reissuja, kunhan oli ensin pikku-ukoista päässyt eroon.>Olisikin muuten kiintoisaa tietää onko olemassa jokin tietty mekanismi mikä saa syövän aikaan... Vai onko se jokaisella aina aivan eri syy saada se. Välillä tuntuu pelottavalta kun kuulee kaikenlaisten tyyppien väittävän että se ja se tunnetila aiheuttaa syöpää. Että eikö sitä saa tunteitakaan rehellisesti ja aidosti tuntea, kun heti rangaistaan syövällä? Uusin lääketieteellinen tutkimus kyllä taisi olla sitä mieltä että tunteilla ei ole syövän kanssa tekemistä. >Niinpä tai näinpä, niin jos jäisin pohtimaan tuota kuulemaani ja märehtimään sitä päivät pääksytysten, kököttäisin vain henkisissä ulosteissani kuvitellen itsestäni niin suuria että takuulla en laittaisi rikkaa ristiin niin rasittavissa asioissa kuin oman pikku pääni justeeraaminen juuri siihen kuntoon että vaikka olisikin luova hullu, niin ei kuitenkaan umpihullu. Jos siihen nyt sitten kauheasti pystyy vaikuttamaan omin voimin. >Aika moni kaikenlaisista henkimaailman hommeloista kiinnostuva kuvittelee että hänen ei tarvitse kohdata sitä omaa sisäistä raadollisuuttaan missään muodossa. Tai jos se väkisin loikkii vastaan, niin sehän on perkules demooooooni... En minä. Ei minussa. >Jos sitten jotenkin oppii vielä masennuksenkin kanssa elämään, niin aina on vaivana jonkinlainen pönötys, se että ottaa asiat ja varsinkin itsensä liian vakavasti. Kaikkein heikoiten minulla menee tuolla pönötyspuolella näillä foorumeilla noiden uskoisten kanssa... Aina tulee tarvis kurmuuttaa niitä, vaikka hyvin tiedän että yhtä hyvin voisin mennä potkimaan kiviä jorpakon rantaan. Tai jos minä niille piruilenkin, niin olisi syytä olla harmistumatta että ne tulevat ja purevat. Siinäpä noidankehä: ei tykkää uskiksista, härnää niitä, havaitsee ne rasittaviksi tyypeiksi, ei-tykkääminen senkuin lisääntyy, jne. ad infinitum. >Ei se mitään hienoa ole että kuvittelee olevansa uskontojen ja uskojen ulkopuolella, jos ne kumminkin vielä rassaavat. Se on hienoa kun mikään ei rassaa. Antaa maailmaansa mahtua myös sellaista mitä ei itse diggaile.>Vanhemmiten koen yhä syvemmin miten koko olemassaolo on mieletön, uskomaton, karmea ja upea kaleidoskooppikuvio, joka koko ajan vaihtuu ja jossa on ihan kaikki... Miten siitä voisi olla lumoutumatta? Vain kyynikko voi kuvitella että elämä on niin tylsää kuin se tylsyys mitä löytyy omasta päästä jos on päästänyt sen tylsyyden sinne... - -Q-
-Q- kirjoitti:
Nooh, astrologian puolelta vielä semmoinen vingahdus että jos ihminen on "tyypillinen" Leijona, niin leijonuus ei tee hänestä show-miestä, vaan hän on Leijona koska hän on show-mies... Elikkäs noi aurinkomerkit olisivat siis ikäänkuin vaatteita sielulle, kertovat muillekin että mitä asioita se sieluraiska tällä kertaa pyrkii elämässään painottamaan. Mutta eipä hätiä mitiä jos tuo astrologia vain unettaa - esittelin erään satunnaisen Härkä-tuttavani kartan astrologille joka minut alunperin sai astrologiasta innostumaankin, ja hän sanoi ettei siitä kyseisestä kartasta lähde sanomaan yhtään mitään. Oli sellainen tyyppi se Härkä-mies että oli ikäänkuin hypännyt vallan kartaltaan pois. Konkreettisesti juoppolallin elämän lopettanut, sittemmin alkanut nähdä auroja ja tehdä kehon ulkopuolisia reissuja, kunhan oli ensin pikku-ukoista päässyt eroon.
Jos tuota sielunsuunnitelmaa fundeeraa, niin omalla kohdallani en odota mitään järin suuria myllerryksiä tässä elämässä kokevani. Ei ole tähänkään mennessä ollut kuin kaikenlaista pientä hiillostamista siellä sun täällä ihmisten parissa, ei ole kauheita juttuja tapahtunut, eikä vielä syövälläkään paiskattu (ehtiihän senkin kyllä vielä). - Olisikin muuten kiintoisaa tietää onko olemassa jokin tietty mekanismi mikä saa syövän aikaan... Vai onko se jokaisella aina aivan eri syy saada se. Välillä tuntuu pelottavalta kun kuulee kaikenlaisten tyyppien väittävän että se ja se tunnetila aiheuttaa syöpää. Että eikö sitä saa tunteitakaan rehellisesti ja aidosti tuntea, kun heti rangaistaan syövällä? Uusin lääketieteellinen tutkimus kyllä taisi olla sitä mieltä että tunteilla ei ole syövän kanssa tekemistä.
Noh, pakkohan täältä tietysti jossain vaiheessa on lähteä. Kunhan ei tarvitsisi kauheasti kitua.
Pyrin tässä elämässäni keskittymään tasapainoisuuteen ja jonkinlaiseen sielulliseen järkevyyteen. Muuan parantaja sanoi minulle 15 v sitten että minulla on "tie auki taivasta myöten", mutta kun heti oletin sen jotenkin liittyvän kruunutsakran avoimuuteen, niin enpä ainakaan ole pahemmin päästäni pellolle sujahdellut, eli niitä OBE-matkoja tehnyt. Mitä nyt pari hassua kertaa ikäänkuin kurkistanut hieman ruumis-kotelon uumenista ylöspäin. Niinpä tai näinpä, niin jos jäisin pohtimaan tuota kuulemaani ja märehtimään sitä päivät pääksytysten, kököttäisin vain henkisissä ulosteissani kuvitellen itsestäni niin suuria että takuulla en laittaisi rikkaa ristiin niin rasittavissa asioissa kuin oman pikku pääni justeeraaminen juuri siihen kuntoon että vaikka olisikin luova hullu, niin ei kuitenkaan umpihullu. Jos siihen nyt sitten kauheasti pystyy vaikuttamaan omin voimin.
Aika moni kaikenlaisista henkimaailman hommeloista kiinnostuva kuvittelee että hänen ei tarvitse kohdata sitä omaa sisäistä raadollisuuttaan missään muodossa. Tai jos se väkisin loikkii vastaan, niin sehän on perkules demooooooni... En minä. Ei minussa.
Jos sitten jotenkin oppii vielä masennuksenkin kanssa elämään, niin aina on vaivana jonkinlainen pönötys, se että ottaa asiat ja varsinkin itsensä liian vakavasti. Kaikkein heikoiten minulla menee tuolla pönötyspuolella näillä foorumeilla noiden uskovaisten kanssa... Aina tulee tarvis kurmuuttaa niitä, vaikka hyvin tiedän että yhtä hyvin voisin mennä potkimaan kiviä jorpakon rantaan. Tai jos minä niille piruilenkin, niin olisi syytä olla harmistumatta että ne tulevat ja purevat. Siinäpä noidankehä: ei tykkää uskiksista, härnää niitä, havaitsee ne rasittaviksi tyypeiksi, ei-tykkääminen senkuin lisääntyy, jne. ad infinitum.
Ei se mitään hienoa ole että kuvittelee olevansa uskontojen ja uskojen ulkopuolella, jos ne kumminkin vielä rassaavat. Se on hienoa kun mikään ei rassaa. Antaa maailmaansa mahtua myös sellaista mitä ei itse diggaile.
Vanhemmiten koen yhä syvemmin miten koko olemassaolo on mieletön, uskomaton, karmea ja upea kaleidoskooppikuvio, joka koko ajan vaihtuu ja jossa on ihan kaikki... Miten siitä voisi olla lumoutumatta? Vain kyynikko voi kuvitella että elämä on niin tylsää kuin se tylsyys mitä löytyy omasta päästä jos on päästänyt sen tylsyyden sinne......varsinkaan kun se ei edes riitä. Tässä yhteen paukkuvien galaksien maailmankaikkeudessa on niin uskomattomia juttuja, etten itse mitenkään pystyisi keksimään omasta päästäni moisia.
> Sulla on tosiaankin vähän jääräpäinen suhtautuminen heihin.
>Mä kyllä luulen, että se uskis-porukka joka täällä viittii kaikenlaista selitellä on pääasiassa nuoria vähän aikaa hurahtaneina olleita, jotka haluu vähän päästellä höyryjään ja levittää tännekkin *ilosanomaansa*
Onhan tässä aika paljon tullut sitä ex-elämän kauhukokemusta rääpösteltyä, että siinäkö syy olla hakavuksissa uskovaisten kanssa... Luulisi löpön jo loppuvan minultakin. Kaikkein pöllöintä on että ennenkuin löysin Suomi24:n minulla ei ollut juurikaan kovin kummoisia ideoita päässäni että pitäisi päästä väen vängällä uskovaisten kanssa kisailemaan... No, jonkin verran tuli fanaattisuutta käsiteltyä aiheena muinaisessa romaanissani.
Ja jos tarkkaan mietin, niin enhän minä ole halunnut väitellä uskovaisten kanssa. Olen halunnut sanoa heille että Miten Ne Asiat Oikeasti Ovat ja sen jälkeen olen halunnut että he kuulevat sen ja tajuavat pitää turpansa kiinni. Mutta eiväthän ne juuttaat, kyykäärmeen sikiöt ikinä tajua että heille helmiä heitellään, sikana vain röhkivät... Ettäs kehtaavatkin...
Omahyväisyyden puutteesta minua tuskin tullaan ainakaan sakottamaan.
Suhteellisuudentaju on vähän vaikea juttu aina välillä meikäläiselle, kun kuulen ja luen ja muistelenkin niitä kauhujuttuja mitä on uskovaisuuden nimissä tehty. Siinä menee sitten vähän sekaisin pienet ja isot pölhökustaat niin että ei aina muista että eivät nämä netissä mäkättävät vanhat tai nuoremmatkaan vuohet taida oikeasti olla out there piinaamassa lähimmäisiään. Tai jos ovat, niin sitä ei minun saarnailuni muuksi muuta.
Ehkäpä suurin osa tänne paahtavista ihmisistä on sellaisia surkimuksiakin kuin itsekin olen, että oikeassa elämässä on tyhjän väärtti nobody ja täällä sitten uhotaan kuin Viimeisten Aikojen Profeetta.
Tuolla New Age -puolellahan sitten on taas ihan omat vipeltäjänsä. Parantaja joka yritti parantaa yskääni ja lausui sitten siitä tiestä, oli kuulema kirvesmies, nuo henkisen puolen jutut eivät siis ainakaan siinä vaiheessa olleet tulleet hänen varsinaiseksi urakseen josta hän olisi rahatkin pois ottanut. Taitaa vaikuttaa vieläkin eräässä seurassa Tampereen seudulla... Hieman paikoilleen jämähtäneeltä kun tuntuvat nämä täkäläiset piirit, ainakin kun noita luentolukujärjestyksiä selaa. Ei tule nykyään enää käytyä, kun ukko ei suostu lähtemään ja itsekin osaisin ehkä mielenkiintoisempia luentoja heittää kuin nämä täällä.
Mutta kaikkihan eivät toki ole rahan perässä. Ihmisillä voi olla mitä ihmeellisimpiä vaikuttumia jotka näennäisesti vaikuttavat hyviltä ja päivänvalon kestäviltä, mutta kun päästäisiin koko kuva näkemään ja ihmisen korvien väliin käymään, ei ehkä niin kauhean hääppöiseltä vaikuttaisikaan.
Paranoidian ja naivismin välillä tässä sitten taiteillaan, kukin parhaansa mukaan... - proPAGANda
-Q- kirjoitti:
Nooh, astrologian puolelta vielä semmoinen vingahdus että jos ihminen on "tyypillinen" Leijona, niin leijonuus ei tee hänestä show-miestä, vaan hän on Leijona koska hän on show-mies... Elikkäs noi aurinkomerkit olisivat siis ikäänkuin vaatteita sielulle, kertovat muillekin että mitä asioita se sieluraiska tällä kertaa pyrkii elämässään painottamaan. Mutta eipä hätiä mitiä jos tuo astrologia vain unettaa - esittelin erään satunnaisen Härkä-tuttavani kartan astrologille joka minut alunperin sai astrologiasta innostumaankin, ja hän sanoi ettei siitä kyseisestä kartasta lähde sanomaan yhtään mitään. Oli sellainen tyyppi se Härkä-mies että oli ikäänkuin hypännyt vallan kartaltaan pois. Konkreettisesti juoppolallin elämän lopettanut, sittemmin alkanut nähdä auroja ja tehdä kehon ulkopuolisia reissuja, kunhan oli ensin pikku-ukoista päässyt eroon.
Jos tuota sielunsuunnitelmaa fundeeraa, niin omalla kohdallani en odota mitään järin suuria myllerryksiä tässä elämässä kokevani. Ei ole tähänkään mennessä ollut kuin kaikenlaista pientä hiillostamista siellä sun täällä ihmisten parissa, ei ole kauheita juttuja tapahtunut, eikä vielä syövälläkään paiskattu (ehtiihän senkin kyllä vielä). - Olisikin muuten kiintoisaa tietää onko olemassa jokin tietty mekanismi mikä saa syövän aikaan... Vai onko se jokaisella aina aivan eri syy saada se. Välillä tuntuu pelottavalta kun kuulee kaikenlaisten tyyppien väittävän että se ja se tunnetila aiheuttaa syöpää. Että eikö sitä saa tunteitakaan rehellisesti ja aidosti tuntea, kun heti rangaistaan syövällä? Uusin lääketieteellinen tutkimus kyllä taisi olla sitä mieltä että tunteilla ei ole syövän kanssa tekemistä.
Noh, pakkohan täältä tietysti jossain vaiheessa on lähteä. Kunhan ei tarvitsisi kauheasti kitua.
Pyrin tässä elämässäni keskittymään tasapainoisuuteen ja jonkinlaiseen sielulliseen järkevyyteen. Muuan parantaja sanoi minulle 15 v sitten että minulla on "tie auki taivasta myöten", mutta kun heti oletin sen jotenkin liittyvän kruunutsakran avoimuuteen, niin enpä ainakaan ole pahemmin päästäni pellolle sujahdellut, eli niitä OBE-matkoja tehnyt. Mitä nyt pari hassua kertaa ikäänkuin kurkistanut hieman ruumis-kotelon uumenista ylöspäin. Niinpä tai näinpä, niin jos jäisin pohtimaan tuota kuulemaani ja märehtimään sitä päivät pääksytysten, kököttäisin vain henkisissä ulosteissani kuvitellen itsestäni niin suuria että takuulla en laittaisi rikkaa ristiin niin rasittavissa asioissa kuin oman pikku pääni justeeraaminen juuri siihen kuntoon että vaikka olisikin luova hullu, niin ei kuitenkaan umpihullu. Jos siihen nyt sitten kauheasti pystyy vaikuttamaan omin voimin.
Aika moni kaikenlaisista henkimaailman hommeloista kiinnostuva kuvittelee että hänen ei tarvitse kohdata sitä omaa sisäistä raadollisuuttaan missään muodossa. Tai jos se väkisin loikkii vastaan, niin sehän on perkules demooooooni... En minä. Ei minussa.
Jos sitten jotenkin oppii vielä masennuksenkin kanssa elämään, niin aina on vaivana jonkinlainen pönötys, se että ottaa asiat ja varsinkin itsensä liian vakavasti. Kaikkein heikoiten minulla menee tuolla pönötyspuolella näillä foorumeilla noiden uskovaisten kanssa... Aina tulee tarvis kurmuuttaa niitä, vaikka hyvin tiedän että yhtä hyvin voisin mennä potkimaan kiviä jorpakon rantaan. Tai jos minä niille piruilenkin, niin olisi syytä olla harmistumatta että ne tulevat ja purevat. Siinäpä noidankehä: ei tykkää uskiksista, härnää niitä, havaitsee ne rasittaviksi tyypeiksi, ei-tykkääminen senkuin lisääntyy, jne. ad infinitum.
Ei se mitään hienoa ole että kuvittelee olevansa uskontojen ja uskojen ulkopuolella, jos ne kumminkin vielä rassaavat. Se on hienoa kun mikään ei rassaa. Antaa maailmaansa mahtua myös sellaista mitä ei itse diggaile.
Vanhemmiten koen yhä syvemmin miten koko olemassaolo on mieletön, uskomaton, karmea ja upea kaleidoskooppikuvio, joka koko ajan vaihtuu ja jossa on ihan kaikki... Miten siitä voisi olla lumoutumatta? Vain kyynikko voi kuvitella että elämä on niin tylsää kuin se tylsyys mitä löytyy omasta päästä jos on päästänyt sen tylsyyden sinne...Arvoisa Q
>>Onhan tässä aika paljon tullut sitä ex-elämän kauhukokemusta rääpösteltyä, että siinäkö syy olla hakavuksissa uskovaisten kanssa... Luulisi löpön jo loppuvan minultakin. Kaikkein pöllöintä on että ennenkuin löysin Suomi24:n minulla ei ollut juurikaan kovin kummoisia ideoita päässäni että pitäisi päästä väen vängällä uskovaisten kanssa kisailemaan... No, jonkin verran tuli fanaattisuutta käsiteltyä aiheena muinaisessa romaanissani.>Ja jos tarkkaan mietin, niin enhän minä ole halunnut väitellä uskovaisten kanssa. Olen halunnut sanoa heille että Miten Ne Asiat Oikeasti Ovat ja sen jälkeen olen halunnut että he kuulevat sen ja tajuavat pitää turpansa kiinni. Mutta eiväthän ne juuttaat, kyykäärmeen sikiöt ikinä tajua että heille helmiä heitellään, sikana vain röhkivät... Ettäs kehtaavatkin... >Omahyväisyyden puutteesta minua tuskin tullaan ainakaan sakottamaan. >Suhteellisuudentaju on vähän vaikea juttu aina välillä meikäläiselle, kun kuulen ja luen ja muistelenkin niitä kauhujuttuja mitä on uskovaisuuden nimissä tehty. Siinä menee sitten vähän sekaisin pienet ja isot pölhökustaat niin että ei aina muista että eivät nämä netissä mäkättävät vanhat tai nuoremmatkaan vuohet taida oikeasti olla out there piinaamassa lähimmäisiään. Tai jos ovat, niin sitä ei minun saarnailuni muuksi muuta. >Tuolla New Age -puolellahan sitten on taas ihan omat vipeltäjänsä. Parantaja joka yritti parantaa yskääni ja lausui sitten siitä tiestä, oli kuulema kirvesmies, nuo henkisen puolen jutut eivät siis ainakaan siinä vaiheessa olleet tulleet hänen varsinaiseksi urakseen josta hän olisi rahatkin pois ottanut. Taitaa vaikuttaa vieläkin eräässä seurassa Tampereen seudulla... Hieman paikoilleen jämähtäneeltä kun tuntuvat nämä täkäläiset piirit,ainakin kun noita luentolukujärjestyksiä selaa. Ei tule nykyään enää käytyä, kun ukko ei suostu lähtemään ja itsekin osaisin ehkä mielenkiintoisempia luentoja heittää kuin nämä täällä. >Mutta kaikkihan eivät toki ole rahan perässä. Ihmisillä voi olla mitä ihmeellisimpiä vaikuttumia jotka näennäisesti vaikuttavat hyviltä ja päivänvalon kestäviltä, mutta kun päästäisiin koko kuva näkemään ja ihmisen korvien väliin käymään, ei ehkä niin kauhean hääppöiseltä vaikuttaisikaan. - -Q-
-Q- kirjoitti:
Nooh, astrologian puolelta vielä semmoinen vingahdus että jos ihminen on "tyypillinen" Leijona, niin leijonuus ei tee hänestä show-miestä, vaan hän on Leijona koska hän on show-mies... Elikkäs noi aurinkomerkit olisivat siis ikäänkuin vaatteita sielulle, kertovat muillekin että mitä asioita se sieluraiska tällä kertaa pyrkii elämässään painottamaan. Mutta eipä hätiä mitiä jos tuo astrologia vain unettaa - esittelin erään satunnaisen Härkä-tuttavani kartan astrologille joka minut alunperin sai astrologiasta innostumaankin, ja hän sanoi ettei siitä kyseisestä kartasta lähde sanomaan yhtään mitään. Oli sellainen tyyppi se Härkä-mies että oli ikäänkuin hypännyt vallan kartaltaan pois. Konkreettisesti juoppolallin elämän lopettanut, sittemmin alkanut nähdä auroja ja tehdä kehon ulkopuolisia reissuja, kunhan oli ensin pikku-ukoista päässyt eroon.
Jos tuota sielunsuunnitelmaa fundeeraa, niin omalla kohdallani en odota mitään järin suuria myllerryksiä tässä elämässä kokevani. Ei ole tähänkään mennessä ollut kuin kaikenlaista pientä hiillostamista siellä sun täällä ihmisten parissa, ei ole kauheita juttuja tapahtunut, eikä vielä syövälläkään paiskattu (ehtiihän senkin kyllä vielä). - Olisikin muuten kiintoisaa tietää onko olemassa jokin tietty mekanismi mikä saa syövän aikaan... Vai onko se jokaisella aina aivan eri syy saada se. Välillä tuntuu pelottavalta kun kuulee kaikenlaisten tyyppien väittävän että se ja se tunnetila aiheuttaa syöpää. Että eikö sitä saa tunteitakaan rehellisesti ja aidosti tuntea, kun heti rangaistaan syövällä? Uusin lääketieteellinen tutkimus kyllä taisi olla sitä mieltä että tunteilla ei ole syövän kanssa tekemistä.
Noh, pakkohan täältä tietysti jossain vaiheessa on lähteä. Kunhan ei tarvitsisi kauheasti kitua.
Pyrin tässä elämässäni keskittymään tasapainoisuuteen ja jonkinlaiseen sielulliseen järkevyyteen. Muuan parantaja sanoi minulle 15 v sitten että minulla on "tie auki taivasta myöten", mutta kun heti oletin sen jotenkin liittyvän kruunutsakran avoimuuteen, niin enpä ainakaan ole pahemmin päästäni pellolle sujahdellut, eli niitä OBE-matkoja tehnyt. Mitä nyt pari hassua kertaa ikäänkuin kurkistanut hieman ruumis-kotelon uumenista ylöspäin. Niinpä tai näinpä, niin jos jäisin pohtimaan tuota kuulemaani ja märehtimään sitä päivät pääksytysten, kököttäisin vain henkisissä ulosteissani kuvitellen itsestäni niin suuria että takuulla en laittaisi rikkaa ristiin niin rasittavissa asioissa kuin oman pikku pääni justeeraaminen juuri siihen kuntoon että vaikka olisikin luova hullu, niin ei kuitenkaan umpihullu. Jos siihen nyt sitten kauheasti pystyy vaikuttamaan omin voimin.
Aika moni kaikenlaisista henkimaailman hommeloista kiinnostuva kuvittelee että hänen ei tarvitse kohdata sitä omaa sisäistä raadollisuuttaan missään muodossa. Tai jos se väkisin loikkii vastaan, niin sehän on perkules demooooooni... En minä. Ei minussa.
Jos sitten jotenkin oppii vielä masennuksenkin kanssa elämään, niin aina on vaivana jonkinlainen pönötys, se että ottaa asiat ja varsinkin itsensä liian vakavasti. Kaikkein heikoiten minulla menee tuolla pönötyspuolella näillä foorumeilla noiden uskovaisten kanssa... Aina tulee tarvis kurmuuttaa niitä, vaikka hyvin tiedän että yhtä hyvin voisin mennä potkimaan kiviä jorpakon rantaan. Tai jos minä niille piruilenkin, niin olisi syytä olla harmistumatta että ne tulevat ja purevat. Siinäpä noidankehä: ei tykkää uskiksista, härnää niitä, havaitsee ne rasittaviksi tyypeiksi, ei-tykkääminen senkuin lisääntyy, jne. ad infinitum.
Ei se mitään hienoa ole että kuvittelee olevansa uskontojen ja uskojen ulkopuolella, jos ne kumminkin vielä rassaavat. Se on hienoa kun mikään ei rassaa. Antaa maailmaansa mahtua myös sellaista mitä ei itse diggaile.
Vanhemmiten koen yhä syvemmin miten koko olemassaolo on mieletön, uskomaton, karmea ja upea kaleidoskooppikuvio, joka koko ajan vaihtuu ja jossa on ihan kaikki... Miten siitä voisi olla lumoutumatta? Vain kyynikko voi kuvitella että elämä on niin tylsää kuin se tylsyys mitä löytyy omasta päästä jos on päästänyt sen tylsyyden sinne...>Sahiskin kävi kummittelemassa täällä. Saas nähä pystyykö vastustamaan kiusausta... ;-)
Toivottavasti edes joku pysyy kovana, eikä lankea Suomi24-porton viekoittavaan vislaukseen. >:D - proPAGANda
-Q- kirjoitti:
Nooh, astrologian puolelta vielä semmoinen vingahdus että jos ihminen on "tyypillinen" Leijona, niin leijonuus ei tee hänestä show-miestä, vaan hän on Leijona koska hän on show-mies... Elikkäs noi aurinkomerkit olisivat siis ikäänkuin vaatteita sielulle, kertovat muillekin että mitä asioita se sieluraiska tällä kertaa pyrkii elämässään painottamaan. Mutta eipä hätiä mitiä jos tuo astrologia vain unettaa - esittelin erään satunnaisen Härkä-tuttavani kartan astrologille joka minut alunperin sai astrologiasta innostumaankin, ja hän sanoi ettei siitä kyseisestä kartasta lähde sanomaan yhtään mitään. Oli sellainen tyyppi se Härkä-mies että oli ikäänkuin hypännyt vallan kartaltaan pois. Konkreettisesti juoppolallin elämän lopettanut, sittemmin alkanut nähdä auroja ja tehdä kehon ulkopuolisia reissuja, kunhan oli ensin pikku-ukoista päässyt eroon.
Jos tuota sielunsuunnitelmaa fundeeraa, niin omalla kohdallani en odota mitään järin suuria myllerryksiä tässä elämässä kokevani. Ei ole tähänkään mennessä ollut kuin kaikenlaista pientä hiillostamista siellä sun täällä ihmisten parissa, ei ole kauheita juttuja tapahtunut, eikä vielä syövälläkään paiskattu (ehtiihän senkin kyllä vielä). - Olisikin muuten kiintoisaa tietää onko olemassa jokin tietty mekanismi mikä saa syövän aikaan... Vai onko se jokaisella aina aivan eri syy saada se. Välillä tuntuu pelottavalta kun kuulee kaikenlaisten tyyppien väittävän että se ja se tunnetila aiheuttaa syöpää. Että eikö sitä saa tunteitakaan rehellisesti ja aidosti tuntea, kun heti rangaistaan syövällä? Uusin lääketieteellinen tutkimus kyllä taisi olla sitä mieltä että tunteilla ei ole syövän kanssa tekemistä.
Noh, pakkohan täältä tietysti jossain vaiheessa on lähteä. Kunhan ei tarvitsisi kauheasti kitua.
Pyrin tässä elämässäni keskittymään tasapainoisuuteen ja jonkinlaiseen sielulliseen järkevyyteen. Muuan parantaja sanoi minulle 15 v sitten että minulla on "tie auki taivasta myöten", mutta kun heti oletin sen jotenkin liittyvän kruunutsakran avoimuuteen, niin enpä ainakaan ole pahemmin päästäni pellolle sujahdellut, eli niitä OBE-matkoja tehnyt. Mitä nyt pari hassua kertaa ikäänkuin kurkistanut hieman ruumis-kotelon uumenista ylöspäin. Niinpä tai näinpä, niin jos jäisin pohtimaan tuota kuulemaani ja märehtimään sitä päivät pääksytysten, kököttäisin vain henkisissä ulosteissani kuvitellen itsestäni niin suuria että takuulla en laittaisi rikkaa ristiin niin rasittavissa asioissa kuin oman pikku pääni justeeraaminen juuri siihen kuntoon että vaikka olisikin luova hullu, niin ei kuitenkaan umpihullu. Jos siihen nyt sitten kauheasti pystyy vaikuttamaan omin voimin.
Aika moni kaikenlaisista henkimaailman hommeloista kiinnostuva kuvittelee että hänen ei tarvitse kohdata sitä omaa sisäistä raadollisuuttaan missään muodossa. Tai jos se väkisin loikkii vastaan, niin sehän on perkules demooooooni... En minä. Ei minussa.
Jos sitten jotenkin oppii vielä masennuksenkin kanssa elämään, niin aina on vaivana jonkinlainen pönötys, se että ottaa asiat ja varsinkin itsensä liian vakavasti. Kaikkein heikoiten minulla menee tuolla pönötyspuolella näillä foorumeilla noiden uskovaisten kanssa... Aina tulee tarvis kurmuuttaa niitä, vaikka hyvin tiedän että yhtä hyvin voisin mennä potkimaan kiviä jorpakon rantaan. Tai jos minä niille piruilenkin, niin olisi syytä olla harmistumatta että ne tulevat ja purevat. Siinäpä noidankehä: ei tykkää uskiksista, härnää niitä, havaitsee ne rasittaviksi tyypeiksi, ei-tykkääminen senkuin lisääntyy, jne. ad infinitum.
Ei se mitään hienoa ole että kuvittelee olevansa uskontojen ja uskojen ulkopuolella, jos ne kumminkin vielä rassaavat. Se on hienoa kun mikään ei rassaa. Antaa maailmaansa mahtua myös sellaista mitä ei itse diggaile.
Vanhemmiten koen yhä syvemmin miten koko olemassaolo on mieletön, uskomaton, karmea ja upea kaleidoskooppikuvio, joka koko ajan vaihtuu ja jossa on ihan kaikki... Miten siitä voisi olla lumoutumatta? Vain kyynikko voi kuvitella että elämä on niin tylsää kuin se tylsyys mitä löytyy omasta päästä jos on päästänyt sen tylsyyden sinne...Joo, ei se sahis kauaa kestäny porton houkutuksia...
Tuli venäläis-inkarnaationi mieleen.
Harmi kun ei muista kieltä jota joskus osasi. Vois sahiksen kanssa kirjutella venäjäksi ihan muiden riesaksi... - -Q-
-Q- kirjoitti:
Nooh, astrologian puolelta vielä semmoinen vingahdus että jos ihminen on "tyypillinen" Leijona, niin leijonuus ei tee hänestä show-miestä, vaan hän on Leijona koska hän on show-mies... Elikkäs noi aurinkomerkit olisivat siis ikäänkuin vaatteita sielulle, kertovat muillekin että mitä asioita se sieluraiska tällä kertaa pyrkii elämässään painottamaan. Mutta eipä hätiä mitiä jos tuo astrologia vain unettaa - esittelin erään satunnaisen Härkä-tuttavani kartan astrologille joka minut alunperin sai astrologiasta innostumaankin, ja hän sanoi ettei siitä kyseisestä kartasta lähde sanomaan yhtään mitään. Oli sellainen tyyppi se Härkä-mies että oli ikäänkuin hypännyt vallan kartaltaan pois. Konkreettisesti juoppolallin elämän lopettanut, sittemmin alkanut nähdä auroja ja tehdä kehon ulkopuolisia reissuja, kunhan oli ensin pikku-ukoista päässyt eroon.
Jos tuota sielunsuunnitelmaa fundeeraa, niin omalla kohdallani en odota mitään järin suuria myllerryksiä tässä elämässä kokevani. Ei ole tähänkään mennessä ollut kuin kaikenlaista pientä hiillostamista siellä sun täällä ihmisten parissa, ei ole kauheita juttuja tapahtunut, eikä vielä syövälläkään paiskattu (ehtiihän senkin kyllä vielä). - Olisikin muuten kiintoisaa tietää onko olemassa jokin tietty mekanismi mikä saa syövän aikaan... Vai onko se jokaisella aina aivan eri syy saada se. Välillä tuntuu pelottavalta kun kuulee kaikenlaisten tyyppien väittävän että se ja se tunnetila aiheuttaa syöpää. Että eikö sitä saa tunteitakaan rehellisesti ja aidosti tuntea, kun heti rangaistaan syövällä? Uusin lääketieteellinen tutkimus kyllä taisi olla sitä mieltä että tunteilla ei ole syövän kanssa tekemistä.
Noh, pakkohan täältä tietysti jossain vaiheessa on lähteä. Kunhan ei tarvitsisi kauheasti kitua.
Pyrin tässä elämässäni keskittymään tasapainoisuuteen ja jonkinlaiseen sielulliseen järkevyyteen. Muuan parantaja sanoi minulle 15 v sitten että minulla on "tie auki taivasta myöten", mutta kun heti oletin sen jotenkin liittyvän kruunutsakran avoimuuteen, niin enpä ainakaan ole pahemmin päästäni pellolle sujahdellut, eli niitä OBE-matkoja tehnyt. Mitä nyt pari hassua kertaa ikäänkuin kurkistanut hieman ruumis-kotelon uumenista ylöspäin. Niinpä tai näinpä, niin jos jäisin pohtimaan tuota kuulemaani ja märehtimään sitä päivät pääksytysten, kököttäisin vain henkisissä ulosteissani kuvitellen itsestäni niin suuria että takuulla en laittaisi rikkaa ristiin niin rasittavissa asioissa kuin oman pikku pääni justeeraaminen juuri siihen kuntoon että vaikka olisikin luova hullu, niin ei kuitenkaan umpihullu. Jos siihen nyt sitten kauheasti pystyy vaikuttamaan omin voimin.
Aika moni kaikenlaisista henkimaailman hommeloista kiinnostuva kuvittelee että hänen ei tarvitse kohdata sitä omaa sisäistä raadollisuuttaan missään muodossa. Tai jos se väkisin loikkii vastaan, niin sehän on perkules demooooooni... En minä. Ei minussa.
Jos sitten jotenkin oppii vielä masennuksenkin kanssa elämään, niin aina on vaivana jonkinlainen pönötys, se että ottaa asiat ja varsinkin itsensä liian vakavasti. Kaikkein heikoiten minulla menee tuolla pönötyspuolella näillä foorumeilla noiden uskovaisten kanssa... Aina tulee tarvis kurmuuttaa niitä, vaikka hyvin tiedän että yhtä hyvin voisin mennä potkimaan kiviä jorpakon rantaan. Tai jos minä niille piruilenkin, niin olisi syytä olla harmistumatta että ne tulevat ja purevat. Siinäpä noidankehä: ei tykkää uskiksista, härnää niitä, havaitsee ne rasittaviksi tyypeiksi, ei-tykkääminen senkuin lisääntyy, jne. ad infinitum.
Ei se mitään hienoa ole että kuvittelee olevansa uskontojen ja uskojen ulkopuolella, jos ne kumminkin vielä rassaavat. Se on hienoa kun mikään ei rassaa. Antaa maailmaansa mahtua myös sellaista mitä ei itse diggaile.
Vanhemmiten koen yhä syvemmin miten koko olemassaolo on mieletön, uskomaton, karmea ja upea kaleidoskooppikuvio, joka koko ajan vaihtuu ja jossa on ihan kaikki... Miten siitä voisi olla lumoutumatta? Vain kyynikko voi kuvitella että elämä on niin tylsää kuin se tylsyys mitä löytyy omasta päästä jos on päästänyt sen tylsyyden sinne...Minunkin pitäisi kaiketi osata latinaa, mutta suustani tulee pelkkää lätinää.
On se kumma miten niin oleellinen asia kuin kieli, jolla on joskus itseään ilmaissut, on niin yhdentekevä ja ohimenevä ilmiö että ei ole välttämättä niitä ensimmäisiä seikkoja mitä mieleen nousee jos on noustakseen.
- densho
>>>Halusin sanoa vielä tämän asian, että tässä ajassa, niin kauan kuin sitä on ihmisen hahmossa, ei mikään kertakaikkinen valaistuminen ole mahdollista.
Eli ei siitä pidä tuntea syyllisyyttä, vaikka oma mieli jauhaa joskus aika arkisessa piirissä. Enkä ole väittämässä että eläisin elämääni jatkuvassa ekstaasin virrassa.
Kertakaikkinen valaistuminen voi tapahtua vain kerran; mahasamadhi. Sen saavuttanut käsittääkseni lakkaa olemasta ihminen.- sahajajoogi
>> atomi-/kvatti-/mikälietason fyysinen transformaatio
Tämä on enemmänkin tiedepalstalle kuuluvaa. Olet varmaan lukenut kirjan "Tiede ja Nirvana" tai jotain, hohhoijaa.
>> Vaan eikö moinen "valaistumisten" luokittelu, niin anaalisintellektuaalisen kiinnostavaa onkin, ole aika vähämielistä akatemia-ajattelua?
On, mutta entä sitten? Ovatko sinun tekosi sitten taivasmaisen täydellisen häikäiseviä, ilmeisesti...
Ihminen voi elää joko luovasti, tai sitten ei ollenkaan, ja olet välinnyt jälkimmäisen. Luovuus ei pyri täydellisyyteen.
>> PS: voisitko muuten vähentää tuota ylen akateemista sanskriitillä teivastelua ja puhua suomea?
Tavarits, olen päästänyt sinut helpolla, sto ti gavarit Was Ist Das? I can be hundred times more obnoxious nad crazy, and still a guru. SINUN pitäisi opetella hepreaa ja kiinaa. Olen tässä suht järkevänä, ja kuvittelet että olen järkevä ihminen, mutta se on mahamayaa; in reality I am Shiva: Сахасрара-чакра («Тысячелепестковый лотос») расположена в верхней части головы, в области темени. Связана с лимбическим нервным сплетением. Имеет тысячу энергетических лучей-валентностей. Комплексно соединяет в себе принципы всех других тонких центров. Когда Кундалини достигает Сахасрара-чакры и проходит сквозь нее, человек получает состояние единения с Божественностью и познает изначальную Истину, слившись с ней в одно целое. Проблемы в этом центре вызывает: сомнения в Боге, атеизм, деятельность против Бога. Диагностика: ощущения в центре ладоней. - densho
sahajajoogi kirjoitti:
>> atomi-/kvatti-/mikälietason fyysinen transformaatio
Tämä on enemmänkin tiedepalstalle kuuluvaa. Olet varmaan lukenut kirjan "Tiede ja Nirvana" tai jotain, hohhoijaa.
>> Vaan eikö moinen "valaistumisten" luokittelu, niin anaalisintellektuaalisen kiinnostavaa onkin, ole aika vähämielistä akatemia-ajattelua?
On, mutta entä sitten? Ovatko sinun tekosi sitten taivasmaisen täydellisen häikäiseviä, ilmeisesti...
Ihminen voi elää joko luovasti, tai sitten ei ollenkaan, ja olet välinnyt jälkimmäisen. Luovuus ei pyri täydellisyyteen.
>> PS: voisitko muuten vähentää tuota ylen akateemista sanskriitillä teivastelua ja puhua suomea?
Tavarits, olen päästänyt sinut helpolla, sto ti gavarit Was Ist Das? I can be hundred times more obnoxious nad crazy, and still a guru. SINUN pitäisi opetella hepreaa ja kiinaa. Olen tässä suht järkevänä, ja kuvittelet että olen järkevä ihminen, mutta se on mahamayaa; in reality I am Shiva: Сахасрара-чакра («Тысячелепестковый лотос») расположена в верхней части головы, в области темени. Связана с лимбическим нервным сплетением. Имеет тысячу энергетических лучей-валентностей. Комплексно соединяет в себе принципы всех других тонких центров. Когда Кундалини достигает Сахасрара-чакры и проходит сквозь нее, человек получает состояние единения с Божественностью и познает изначальную Истину, слившись с ней в одно целое. Проблемы в этом центре вызывает: сомнения в Боге, атеизм, деятельность против Бога. Диагностика: ощущения в центре ладоней.No haista itse paska.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mielessäni vieläkin T
Harmi että siinä kävi niinkuin kävi, rakastin sinua. Toivotan sulle kaikkea hyvää. Toivottavasti löydät sopivan ja hyvän261346Nellietä Emmaa ja Amandaa stressaa
Ukkii minnuu Emmaa ja Amandaa stressaa ihan sikana joten voidaanko me koko kolmikko hypätä ukin kainaloon ja syleilyyn k71282- 51196
Nähtäiskö ylihuomenna taas siellä missä viimeksikin?
Otetaan ruokaöljyä, banaaneita ja tuorekurkkuja sinne messiin. Tehdään taas sitä meidän salakivaa.21194Sinäkö se olit...
Vai olitko? Jostain kumman syystä katse venyi.. Ajelin sitten miten sattuu ja sanoin ääneen siinä se nyt meni😅😅... Lis11173Persut petti kannattajansa, totaalisesti !
Peraujen fundamentalisteille, vaihtkaa saittia. Muille, näin sen näimme. On helppo luvata kehareille, eikä ne ymmärrä,11171Pupuhuhdasta löytyi lähes sadan kilon miljoonalasti huumeita
Pupuhuhdasta löytyi lähes sadan kilon miljoonalasti huumeita – neljä Jyväskylän Outlaws MC:n jäsentä vangittu: "Määrät p421167Housuvaippojen käyttö Suomi vs Ulkomaat
Suomessa housuvaippoja aletaan käyttämään vauvoilla heti, kun ne alkavat ryömiä. Tuntuu, että ulkomailla housuvaippoihin21154Hyvää yötä ja kauniita unia!
Täytyy alkaa taas nukkumaan, että jaksaa taas tämän päivän haasteet. Aikainen tipu madon löytää, vai miten se ärsyttävä31139Lepakot ja lepakkopönttö
Ajattelin tehdä lepakkopöntön. Tietääkö joku ovatko lepakot talvella lepakkopöntössä ´vai jossain muualla nukkumassa ta21130