naisille

1. Voisitko ihastua mieheen, jos tietäisit että hänellä on vain tavallinen kapistus?

2. Muuttuisivatko tunteesi inhoksi, jos saisit huomatakin että hepulla ei ole isoa?

3. Kaipaisitko kuiteskin aina isompaa teki mies sitten mitä tahansa vuoksesi?

Meille miehille asia on paljon kiintoisampi, sillä ongelmalle ei voi minkään vaikka mitä tekisi. Päinvastoin kuin naisilla. Eikä ole olemassa sellaista naiskuntaa joka pitäisi nimenomaan vähän vähemmän isommista.
171456
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

1. Voisitko ihastua mieheen, jos tietäisit että hänellä on vain tavallinen kapistus? En mä siihen munaan ihastu vaan ihmiseen.

2. Muuttuisivatko tunteesi inhoksi, jos saisit huomatakin että hepulla ei ole isoa? Ei inhoksi tietenkään. Jos seksi on kuitenkin onnetonta (ja se ei ole munan koosta kiinni, ainakaan ei ole kokemusta NIIN pienestä munasta), niin voihan se hiukan vaikuttaa..koska olen niin seksuaalinen ihminen ja seksi on aika tärkeetä. Mutta kehitystä yleensä tapahtuu suhteen edetessä.

3. Kaipaisitko kuiteskin aina isompaa teki mies sitten mitä tahansa vuoksesi? No riippuu munan koosta. Edelleenkin taidot ovat tärkeimmät, tuskinpa kaipaisin jos nautintoa kuitenkin on.

Äänestä

..mutta vastaan silti: kun ei sillä koolla ole merkitystä. Meille naisille merkitsee miehessä kaikki muu paljon enemmän kuin joku pippelinmitta. Vahvista itsetuntoasi ja lähde vasta sen jälkeen naisiin.

Äänestä

niin ihastua ja ihastua,,,,

olen ollu saman miehen kanssa 16 vuotta,
eikä sillä iso oo.
oikeastaan pienehkö mun mielestä.
Mutta se on kai ratkaissut monta ongelmaa kun kokeilee eri asennoissa , ja osaa käyttää sitä.

Mutta en usko että jos naapurin pippelin näkisin että alkaisin sen takia inhoon, tai että ihastuisin naapuriin.

Loppujen lopuksi taitaa olla että mitä suurempi kalu,niin sitä enemmän jätkä on leuhka ja pissapää
kun tarvikkeen koko on noussu päähän...

Äänestä

1. Voisitko ihastua naiseen, jos tietäisit että hänellä on vain tavalliset a/b-kupit?

2. Muuttuisivatko tunteesi inhoksi, jos saisit huomatakin että typyllä ei ole isoja?

3. Kaipaisitko kuiteskin aina isompia teki nainen sitten mitä tahansa vuoksesi?

Meille naisille asia on paljon kiintoisampi, sillä ongelmalle ei voi minkään vaikka mitä tekisi. Päinvastoin kuin miehillä. Eikä ole olemassa sellaista mieskuntaa joka pitäisi nimenomaan vähän vähemmän isommista?

Äänestä
  • 1. Tietysti isommat on mieluisammat, mutta jos neiti olisi muuten ok niin miksei.

    2. Jos typy olisi laittanut kilon pahvia paidan alle, niin ehkä enemmänkin sääliksi. Voisin sen kuiteskin antaa anteeksi.

    3. Kyllähän niitä ehkä kaipaisi, mutta jos kerta rakkautta olisi niin mitä sitten.

    Naiset voivat laittaa silikonit. Miehet eivät. Ne leikkaukset eivät tee muuta kuin impotentin. On olemassa miehiä jotka haluavat nimenomaan pienet ja kiinteät rinnat. Siis naiselleen ;)

    Äänestä

Minä joka olen aina ollut ison perään olen nyt ihastunut ja tapaillut miestä, jolla on ihan normi pili. Mutta voe luoja kuinka hyvin hän osaa sitä käyttää. Joten ei todellakaan ole mitään seksuaalista merkitystä ainakaan tässä suhteessa sen koolla.. Hyvin mennee mut menkööt. Isompaa en todellakaan kaipaa juuri näitten loistorakastajan taitojen vuoksi... Eli Kyllä, ei ja ei vastaukset minulta.

Äänestä

1. Kyllä
2. Ei, mikäli kyseessä oli se normaalikokoinen. Liian pieni on aina liian pieni, valitettavasti.
3. Kuten edellä. En kaipaa isompaa jos kyse on kuiten´kin suht normaalista.

Äänestä

Vastaan ennen kuin luen muiden naisten kommentit...

1. Taatusti voin/voisin!!

2. Miksi muuttuisi? Vain jos hän ei osaisi käyttää "kapistustaan", mielenkiintoni saattaisi laantua. Lieväksi inhoksikin saattaisi muuttua, jos hän ei haluaisi edes opetella...

3. En! Olen nähnyt ja kokeillut elämässäni jos jonkinlaista veitikkaa, ja voin sanoa että jo isohko "kapistus" saattaa hankaloittaa rennon seksin harjoittamista. Ja isohkoja (usko vaan, otokseni on laaja) ovat jo kaikki yli 15cm veitikat. Riippuu tietenkin myös paksuudesta...

Äänestä
  • Niin, miehillä on se hyvä puoli että voi mittaamalla todeta oman varustuksensa kelvollisuuden. Naisillahan se onkin sitten hankalampi juttu, eli on vaan luotettava siihen mitä mies sanoo "siitä".

    Äänestä

  • ..."otokseni on laaja"....arvaas, millä nimellä tuollaisia naisia kutsutaan?

    Äänestä

EI MULLAKAAN OLE HEVOSEN KOKOINEN, MIKS MIEHEL PITÄISI SIT OLLA.

Äänestä

Seurustelin erään Hankasalmelaisen rekkakuskin (Juha Korhonen)kanssa jolla oli TODELLA pieni penis. Kun hänellä seisoi, minun peukaloni oli isompi ja paksumpi, kuin hänen peniksensä (vajaa 5cm). Eihän siinä vielä mitään, mutta oli todella vaikea tuntea se jos olin kiihottunut. Enkä todellakaan ole mikään iso nainen,kyse ei ole siitä.
Kyllähän tällaiseen mieheen voi ihastua ja rakastuakin, mutta jossain vaiheessa rupeaa tökkimään se, ettei saa seksistä minkäänlaista tyydytystä. Ei millään pahalla...

Äänestä

opettele kaikki muut kiihotuskeinot jos pelkäät sen koon riittämättömyyttä

Äänestä

Nyt meillä naisilla on tilaisuus arvioida kapistuksen koko, sillä ei tarvitse kuin katsoa miehen etusormen pituus niin siitä sen huomaa ;)
Kuulemma tutkittu juttu ja pätee suurimmalla osalla.
Joten miehet, etusormet piiloon, jos ei ole mitä näyttää :D :D

Äänestä
  • Niin ja ihmisen sierain on yhtä suuri kuin etusormi. Eli sieraimen koko kertoo etusormen koon ja taas etusormen koko kertoo pippelin koon, joten pannaan ne sieraimetkin piiloon.

    Eipä siinä mitään. Jos se etusormi olisikin pippelin paikalla, niin tulisin varmasti hyvin toimeen. On sillä etusormella saatu niin paljon nautintoa aikaan...

    Äänestä

1. Kyllä voisin/voin. En ensimmäisenä tarkasta kapistusta.
2. Ei muuttuisi.
3. En kaipaisi. Tunne ja se miten sitä käyttää merkkaa paljon enemmän.

Mitä teen isolla, jota hän ei osaa käyttää. Kokemusta on.. Turhauttavaa!

Äänestä

Ihan pakko kertoa, mutta kun motoristina(nais) olen istunut myös miesten kanssa saunassa alasti, niin kerran kyllä kuulin yhden miehen ihanan kommentin uinnin jälkeen. " oli niin kylmä vesi, että meikäläisen oman sais vain pinseteillä esille" se oli jotenkin ihana suhtautuminen omaansa, huumorilla. Meillä olisi varmasti synkannut ja olis kyllä löydetty keinot huipulle - ihana tyyppi - Hän oli ainakin hyväksynyt itsensä, silloin sen voi tehdä toinenkin. En kyllä ruvennut tuijottamaan hänen vehkeitään, se kun ei kuulu noissa piireissä tapoihin, siksakissa, näin olen ajatellut.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Galluppi kirjoitti:

1. Voisitko ihastua mieheen, jos tietäisit että hänellä on vain tavallinen kapistus?

2. Muuttuisivatko tunteesi inhoksi, jos saisit huomatakin että hepulla ei ole isoa?

3. Kaipaisitko kuiteskin aina isompaa teki mies sitten mitä tahansa vuoksesi?

Meille miehille asia on paljon kiintoisampi, sillä ongelmalle ei voi minkään vaikka mitä tekisi. Päinvastoin kuin naisilla. Eikä ole olemassa sellaista naiskuntaa joka pitäisi nimenomaan vähän vähemmän isommista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu