AA:hanko?

Avasin netin hakukoneen. AA. Sieltä löytyy kaksi eri porukkaa. Nimettömät Alkoholistit ja Anonyymit Alkoholistit. Toisen sivujen osoite löytyy osoitteesta suomenaa ja toisen aasuomi!!!!

Mistä on kyse? Sivut näyttävät sisällöltään so tarjonnaltaan samanlaisilta. Mutta joku ero niillä on kait oltava, kun erillään ovat. Jos haen apua politiikasta tai uskonnosta puolueet ja uskonnolliset yhdyskunnat ovat selkeästi erotettavissa toisistaan. Mutta AA:ssa... Olen kuulut hallinollisista erimielisyyksistä. Mutta eivät kai ne niin suuria ole. AA:n kustannukset ja hallinto. Että niistä oikean riidan saisi aikaan. Varsinkin jos se riita nyt sitten sillä olisi selvä että ylläpidetään kahta organisaatiota!

Kertokaa. Näin sivulliselle tulee mieleen joku murrosikäisten pikkumukuloiden isä-äiti suhde. On omia hyviä mielipiteitä, mutta niiden taakse ei uskalleta mennä - tässä tapauksessa se tarkoittaa sitä, että omat sivut olisi reilusti toisesta erottuvat, vaan pidetään tiukasti äidin hameenhelmasta kiinni. Suomenaa - aasuomi, hellanlestas. Ei uskalleta näyttää väriä.

Olen kuullut, että AA:n jäsenmäärä olisi laskenut koko internetin olemassaoloajan, erityisesti 2000 luvulla. Joku on väittänyt, että vähentyminen johtuu ohjelmanne väärästä tulkinnasta osalla porukkaa. Ei takuulla johdu! Ei normaalijärkinen viitsi siihen edes tutustua, jos tarjonta on mitä on. Aasuomea suomenaata, josta tulee mileen vain poliittinen peli ja tarkoituksellinen halu hämätä ja yrittää saada itselleen jäseniä toisen kustannuksella.

Kumpi näistä kahdesta samanlaiselta vaikuttavasta on uudempi? Siihen porukkaan erityisesti syyttävä sormeni osoittaa. Olette tehneet hyvästä asiasta likaisen pelin.
375330
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Kirjoitit:

Ei se kyllä nähdäkseni "sivullisia" ole aiemmin häirinnyt, jos palvelutarjonnassa on valinnan varaa. Mainitsemillasi porukoilla lienet tarkoittavasi AA-ryhmiä, joiden toiminta saattaa hyvinkin vaihdella, mutta toteuttavat kuitenkin ensisijaista tarkoitustaan; pysyen raittiina ja auttaen vielä juomisesta kärsiviä alkoholisteja saavuttamaan raittius.

"AA on miesten ja naisten yhteisö, jossa he jakavat keskenään kokemuksensa, voimansa ja toivonsa, voidakseen yhdessä ratkaista yhteisen ongelmansa sekä auttaakseen toisiaan tervehtymään alkoholismista".

"Ainoa jäseneksi pääsyn vaatimus on halu lopettaa juominen. AA:ssa ei ole mitään jäsenyyteen liittyviä velvoitteita, kuten jäsenmaksuja. Toimimme omavaraisina omien vapaaehtoisten avustusten pohjalta".

"AA ei ole liittynyt yhteen minkään aatteellisen, uskonnollisen, tai poliittisen suuntauksen, järjestön tai laitoksen kanssa. Se ei myöskään halua ottaa kantaa mihinkään kiistakysymykseen eikä asetu enempää puolustamaan kuin vastustamaankaan mitään".

"Ensisijainen tarkoituksemme on pysyä raittiina ja auttaa toisia alkoholisteja saavuttamaan raittius".

Edellä kuvatun määritelmän antoi Grapevine-lehti AA:sta.
AA:n perusteos sanoo: "Meillä ei ole muuta tarkoitusta kuin olla avuksi". Siis auttaa niitä, joita asia koskee...

Äänestä
  • Sehän nimenomaan ei häiritse jos palveluntarjonnassa on valinnanvaraa! Se on hyvä asia. En minä itseäni niinkään sivullisena pitäisi. Alkoholinkäyttöni alkaa tuntua ongelmalliselta ja ETSIN APUA saatavilla olevista vaihtoehdoista - myös muista kuin AA.

    Eihän noiden sivujen asiasisällöissä mitään eroa näytä olevan. Siitä on kyse. Että miksi... Homma alko haiseen vahvasti.

    Kyllä minä nuo lainauksesi löydän sieltä sivuiltakin. En minä mitään copy pastea pyytänyt.

    Pyysin tietoa siitä, kuka kusettaa ja ketä. Kumpi on vanhempi suomenaa vai aasuomi. Selvää matkiimista toiselta ilmeisenä pyrkimyksenä hämätä. Eikö AA tunne normaaleja länsimaisia enemmistödemokratian pelisääntöjä?

    En ihmettele, että AA:n jäsenmärä on laskussa. Joku aliarvioi meitä liikaa juovia ihmisiä. Kusettaa. Se karkottaa takuuvarmasti.

    Hiljenen kun saan kuulla kumpi on alkuperäinen ts. vanhempi aasuomi vai suomenaa. Internet on nykyisin täynnä huijauksia ja tässä lienee taas kyse yhdestä.

    Äänestä

  • Mutta_minne kirjoitti:

    Sehän nimenomaan ei häiritse jos palveluntarjonnassa on valinnanvaraa! Se on hyvä asia. En minä itseäni niinkään sivullisena pitäisi. Alkoholinkäyttöni alkaa tuntua ongelmalliselta ja ETSIN APUA saatavilla olevista vaihtoehdoista - myös muista kuin AA.

    Eihän noiden sivujen asiasisällöissä mitään eroa näytä olevan. Siitä on kyse. Että miksi... Homma alko haiseen vahvasti.

    Kyllä minä nuo lainauksesi löydän sieltä sivuiltakin. En minä mitään copy pastea pyytänyt.

    Pyysin tietoa siitä, kuka kusettaa ja ketä. Kumpi on vanhempi suomenaa vai aasuomi. Selvää matkiimista toiselta ilmeisenä pyrkimyksenä hämätä. Eikö AA tunne normaaleja länsimaisia enemmistödemokratian pelisääntöjä?

    En ihmettele, että AA:n jäsenmärä on laskussa. Joku aliarvioi meitä liikaa juovia ihmisiä. Kusettaa. Se karkottaa takuuvarmasti.

    Hiljenen kun saan kuulla kumpi on alkuperäinen ts. vanhempi aasuomi vai suomenaa. Internet on nykyisin täynnä huijauksia ja tässä lienee taas kyse yhdestä.

    AA syntyi Suomeen joskus -50 luvulla..
    Anonyymit/Bill W-läiset syntyi 1998..siinä
    vähän "osviittaa"..itse olen AA-n jäsen
    ja kotiryhmäni löytyy tästä luettelosta. http://lasso.greenspot.fi/varpunen/Sites/ryhma2001/action.lasso?-database=ryhmat2_.fp3&-layout=perus&-response=search.htm&-show elikkä Suomen AA-ryhmistä.

    Äänestä

sanoit, että hyvästä asiasta on tehty likaista? No, täytyy sanoa sinulle hyvä ystävä, että ei kannata kuitenkaan saivarrella. Kyllähän AA ajaa hyvää asiaa. Sitä paitsi, alkoholistitkin ovat ihmisiä. Pitää muistaa, että vaikka viina jää pois kuvioista, niin eihän ne ajatukset ja elämä hetkessä muutu. Pitää muistaa myös, että eihän AA ole mikään "värväyslaitos". Ja jos joku raitistuu elämässään jotain muuta kautta, niin sehän on hieno asia sekin - vai mitä.

Äänestä
  • Seli seli seli. Minä esitin kysymyksen. Jos tiedät siihen vastauksen miksi peittelet? Kumpi on vanhempi? Aasuomi vai suomenaa.

    Vaikuttaako sinusta peli puhtaalta, jos apua harjoittavalle tarjotaan tuollaisia netistä tuttuja hämäämiskeinoja. Rahaa keräävät Sotaveteraanit ry ja Suomen sotaveteraanit. Mutta käyttötarkoitus on eri. Samaa kikka tuossa nimihäiriköinnissä.

    Äänestä

  • Mutta_minne kirjoitti:

    Seli seli seli. Minä esitin kysymyksen. Jos tiedät siihen vastauksen miksi peittelet? Kumpi on vanhempi? Aasuomi vai suomenaa.

    Vaikuttaako sinusta peli puhtaalta, jos apua harjoittavalle tarjotaan tuollaisia netistä tuttuja hämäämiskeinoja. Rahaa keräävät Sotaveteraanit ry ja Suomen sotaveteraanit. Mutta käyttötarkoitus on eri. Samaa kikka tuossa nimihäiriköinnissä.

    Kait sulle on selvinnyt että suomenaa on vanhempi.Se siitä.!

    Äänestä

vilpittömästi itsellesi apua ,niin samahan se on mistä sitä saat kunhan tulet autetuksi.

tosin tuo kysymys kyllä on provokaatioksi tarkoitettu ja kysyjällä on jo halutut vastaukset valmiina,haluaa vaan revitellä.miksiköhän?

minäkään en ymmärrä miksi kaikki saman asian puolella olevat eivät mahdu yhteiseen muotoon.löytyykö vastaus siihen,kun kysyy:kuka yhdistymisestä tulisi kärsimään?eli kuka hyötyi hajaannuksesta?ei ainakaan vielä juova tai jo raitistunut perusalkoholisti.
silti raittiina tänään,kohta jo vuoden.

Äänestä

Mutta Nimettömät Alkoholistit on vanhempi, Suomessa hyväksytty AA-yhteisö,eli suomenaa.!

Tästä yhteisöstä erosivat, Anonyymit Alkoholistit,(Bill,W-n ystävät. ry)Jotka perustivat oman rakenteensa,joka myötäilee USA/Kanada rakennetta,mutta ei ole täsmälleen sama.(Kolmannen Perinnön menetelmä).Heillä on myös oma Palveluoppaansa.!Minä vasta tutustun siihen tarkemmin enkä osaa sanoa tästä kyseisestä oppaasta vielä mitään.("Älä nyt strong coffee kovin mua moiti")

Itse kuulun Nimetömiin Alkoholisteihin. Meillä on käytössä oma rakenteemme,jonka me olemme hyväksi havainneet.Joka on hyväksytty Suomen AA.n rakenteeksi maailmalla.

Äänestä

Tuonne Suomen AA:han. Sieltä löydät kaltaistasi seuraa...

Äänestä

Lopetakkaa toi aihe. Se ei hyödytä ketään ja sitä on vatvottu jo liian kauan.

Äänestä

Mietin tuossa, että jos haluat mennä Nimettömiin Alkoholisteihin ja heidän kokouksiinsa, on sinun mentävä Suomen AA:han. Sellaisiahan mielestäni ei muualla maailmassa oikein esiinny?

Kun menet Ruotsiin, joudut AA:han Ruotsissa tai kun menet Norjaan, joudut AA:han Norjassa. (AA, Anonyma Alkoholister i Sverige och i Norge)
Kannattaa siis pysyä Suomessa ja Suomen AA:ssa, muuten joutuu Anonyymien Alkoholistien kanssa tekemisiin.

Kysyisinkin vahvalta kahvilta, että mitä ne tuntemattomat alkoholistit sitten olivat, kun heitä esiintyi 50-luvun Suomessa? Olivatko ne niitä alkuperäisiä aa-laaisia?
Ja mikä on se vanhin AA? Onko sitä ollut ennen Suomessa kuin Amerikassa?

Äänestä
  • 1950 luvulla ei ollut internettiä! Alkuperäisen kysyjän kysymys on aiheellinen. Väitätkö että et tiedä Suomessa pääsee AA:n sivuille kahta tietä? Suomenaa ja aasuomi ovat ne sivut.

    Internet on täynnä tällaisia toisilleen läheisiä nimiä jotka on laitettu sinne nimenomaan heikentämään alkuperäisten ja aitojen sivujen sanomaa. Esim. .mormonit.fi on mormoneiden virallinen kotisivu suomessa. .mormonismi.net on lähinnä uskonnon uhreille tarkoitettu sivu. jne. Näitähän löytyy vaikka miten paljon. Eittämättä tulee noista kahdesta mieleen sama. Tuskin viimeksi sivunsa tehneet niin amatöörejä ovat olleet etteivät tätä kikkaa tietäisi. Luulen, että he liikkettä sisältäpäin syödessään ovat jossain määrin onnistuneetkin. Ainakin täällä keskusteluissa saa lukea että AA:n suosio olisi laskenut netin yleistymisen myötä so. etenkin 1990 luvun lopulta jolloin väline tuli kaiken kansan saataville.

    Äänestä

  • Ruotsissa toimii Suomenkielisiä ryhmiä.
    Kysymys-Mihin he roponsa lahjoitaa?

    Entä Norjassa

    Entä Gran Canaria-lla.?

    Nythän on Suomesta ja Suomen.n AA.sta kysymys,ia vain "rakenteesta".Kyllä minä ainakin käyn milloin käyn, sen maan AA-ryhmässä missä milloinkin olen.Ei rakenne muuta tilannetta kun olen ulkomailla.Suomen AA.n rakenne vain ei ole samanlainen kuin jossain muualla,Mutta erinomainen näin "kotikutoiseksi",ja toimiva ratkaisu Suomessa.Näitä Suomen kaltaisia rakenteita on maailmalla vielä paljon,jotka toimivat,ensimmäisn perinteen hengessä.Ei outo maailmalla.!!

    Äänestä

  • Joonatan* kirjoitti:

    Ruotsissa toimii Suomenkielisiä ryhmiä.

    AAAurinkorannikko lähettää rahaa tasapuolisesti Anonyymeille ja Nimettömille, eikä ota kantaa rakennerähinöihin Suomessa.

    Äänestä

09-750200. Sieltä minä sain aikoinaan ryhmän osoitteen, kun silloin ei ollut vielä internettiä. Ryhmään päästyäni alkoholin juomisen tarve on häipynyt. Malttia ja ennakkoluulotonta mieltä! Tervetuloa joukkoomme!

Äänestä

www.webalcoholic.com

Vaihtelu virkistää.

Äänestä
  • Asiallinen juttu! Väärinkäsityksen mahdollisuutta ei ole! Mahtavan olosta meininkiä. Tarkoitan erityisesti sitä kuvaa WA-palvelunne kokouksesta. Teillä taitaa mennä hyvin.

    Äänestä

  • Ottivat nuoret sällit minutki mukkaa, vaikka oon jo aika vanaha pieru. On reilua meininkiä ja oikeen sitä nuortuu. Ensin kävin jonku kerra vierailulla ja nyt oon iha täysvaltane jäsen siellä.

    Äänestä

Eiku ole selvinynnä kumpi on vanhempi?Luulisin sen jo selvinneen Mutta_minnellekin ku miullekin on selvinynnä!

Äänestä

AA aloittaa Huomenna la 15.10. Nurmijärvellä.

Ryhmän nimi on "Iso Kirja AA-ryhmä"

Siellä pääset heti aloittajan kokoukseenkin :)

Aina on toivoa, jos on halua...

Äänestä
  • UUSIN:

    Alkaa näyttää siltä, että mikään/kukaan ei enää pysty estämään AA:n rantautumista myös Suomeen!

    Hyvä Suomi!

    Äänestä

  • Raidemies Jokelasta kirjoitti:

    UUSIN:

    Alkaa näyttää siltä, että mikään/kukaan ei enää pysty estämään AA:n rantautumista myös Suomeen!

    Hyvä Suomi!

    vielä syntynytkään,kun AA rantautui Suomeen.Kolleekasi Nellimöstä!Täällä ei ole kiirusta noissa raidehommissa.

    Äänestä

  • ei tainnut olla kirjoitti:

    vielä syntynytkään,kun AA rantautui Suomeen.Kolleekasi Nellimöstä!Täällä ei ole kiirusta noissa raidehommissa.

    " R A I T I S " =)

    Äänestä

  • Olla kirjoitti:

    " R A I T I S " =)

    Olen raitis,tänään..

    Äänestä

  • raitis. kirjoitti:

    Olen raitis,tänään..

    Tuota nininerkkiä ei voi käyttää muut kuin "sheriffi" =)

    Vai nellimön poika... heko heko keko...

    Äänestä

  • Raidemies Jokelasta kirjoitti:

    UUSIN:

    Alkaa näyttää siltä, että mikään/kukaan ei enää pysty estämään AA:n rantautumista myös Suomeen!

    Hyvä Suomi!

    Hienoa. Vihdoinkin apu alkoholisteille. Jumalani on kuullut rukoukseni. Nyt meillä on toivoa. Aito AA on Suomessa! Enää ei ole pakko juoda tai raitistella hampaat irvessä.

    Äänestä

  • Kyseinen ryhmä aloitaa toimintansa??Mahdollisesti Kalliolan yhteydessä olevassa rakennuksessa,epätietoinen pohjanmaalta kyselee??

    Äänestä

  • Oikein kirjoitti:

    Tuota nininerkkiä ei voi käyttää muut kuin "sheriffi" =)

    Vai nellimön poika... heko heko keko...

    Sellainen musiikkikappale ole donhuonojen kuin Riidankylväjä?

    Äänestä

  • Joonatan* kirjoitti:

    Kyseinen ryhmä aloitaa toimintansa??Mahdollisesti Kalliolan yhteydessä olevassa rakennuksessa,epätietoinen pohjanmaalta kyselee??

    Nimettömien AA:n auttavaan puhelimeen.

    En muista osoitetta, mutta ei ollut niillä klinikoilla ainakaan...

    Äänestä

  • Joonatan* kirjoitti:

    Kyseinen ryhmä aloitaa toimintansa??Mahdollisesti Kalliolan yhteydessä olevassa rakennuksessa,epätietoinen pohjanmaalta kyselee??

    MISSÄKÖ OSOITTEESSA?

    TOIMINTANSA NURMIJÄRVELLÄ ALOITTAVAN AA-RYHMÄN OSOITE:
    Myllypolku 1, 01900 Nurmijärvi
    (Eniron 2005-luettelo; sivu 142, ruutu DD/07)

    Äänestä

  • Simo kirjoitti:

    MISSÄKÖ OSOITTEESSA?

    TOIMINTANSA NURMIJÄRVELLÄ ALOITTAVAN AA-RYHMÄN OSOITE:
    Myllypolku 1, 01900 Nurmijärvi
    (Eniron 2005-luettelo; sivu 142, ruutu DD/07)

    luettelo on?Eniron 2005-luettelo;124;ruutu DD/07??Vissiin se löytyy muualtakin?Onhan tuo ainakin tuossa viestissäsi.

    Äänestä

  • tuollainen kirjoitti:

    luettelo on?Eniron 2005-luettelo;124;ruutu DD/07??Vissiin se löytyy muualtakin?Onhan tuo ainakin tuossa viestissäsi.

    Mikäköhän tuollainen?

    Hienosti oivallettu.

    Äänestä

Itse asiassa Anonyymit Alkoholistit ovat osa maailmanlaajuista palvelurakennetta. Siis se on lähempänä alkuperäista AA-Maailmanpalvelun viitoittamaa palvelurakennetta.
Nimettömilla on omat juttunsa. Maailmanlaajuisessa palvelurakenteessa he eivät ole mukana. Vaan he perustavat toimintansa hallintomalliin, joka on peräisin ammattiyhdistysliikkeiltä. Siksi Nimettömien hallinnossa toimii johtajia.
Molemmat toimivat raittiuden hyvksi tavallaan.
Toiset perustavat toimintansa palveluun, toiset ylhäältä johtamiseen.

Huom. Nimettömien AA-johtajat ovat minut kirjallisesti erottaneet AA:sta. Koska rehellisyyteni toi heille tuskaa. Tuupi

Äänestä
  • VOI VITTU , en osaa muuta sanoa!!! vasta kuluneen puolituntisen sisällä minulle on selvinnyt miten suomalaiset juntit ovat onnistuneet töpeksimään! Kyllä tuiedetään että suomalaiset ovat riitaisia pilkunnussijoita jne. mutta tää on jo yli >> 

    Äänestä

  • TakkuTakiainen kirjoitti:

    VOI VITTU , en osaa muuta sanoa!!! vasta kuluneen puolituntisen sisällä minulle on selvinnyt miten suomalaiset juntit ovat onnistuneet töpeksimään! Kyllä tuiedetään että suomalaiset ovat riitaisia pilkunnussijoita jne. mutta tää on jo yli >> 

    nuo/me alkoholistit olemme.joillakin pää on siinä kunnossa,että ainostaan täi liikkuu siellä.
    asialle ei voi mitään,joten hyväksytään tosiasia.

    kun pysyy poissa riitelijöiden lähipiiristä ja keskittyy elämään juomatta,niin se lienee parasta.
    minun mielestä väärin ei voi raitistua. siitähän on kyse tavallisella alkoholistilla,vain pieni osa rettelöi.
    suotakoon se heille vaikka säälistä.kateellinenhan heille ei voi olla.

    Äänestä

  • Suuri johtaja ja iso kirja.

    Äänestä

googlettelin hieman muuta tietoa ja törmäsin tähän kinaan ja hetiperään linkkiin josta pitäisi selvitä paljonkin:

http://www.webalcoholic.com/selvaratkaisu/pdf/leppo.pdf

tiedän kyllä että useilla foorumeilla ei katsota hyvällä vanhan keskustelun pulpauttamista uudelleen pinnalle. Linkki on kuitenkin sen verran tärkeä että katsoin vastaamisen oikeutetuxi ja kirjoitin itselleni valtakirjan jolla lunastin itselleni oikeuden kirjoittaa tämä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mutta_minne kirjoitti:

Avasin netin hakukoneen. AA. Sieltä löytyy kaksi eri porukkaa. Nimettömät Alkoholistit ja Anonyymit Alkoholistit. Toisen sivujen osoite löytyy osoitteesta suomenaa ja toisen aasuomi!!!!

Mistä on kyse? Sivut näyttävät sisällöltään so tarjonnaltaan samanlaisilta. Mutta joku ero niillä on kait oltava, kun erillään ovat. Jos haen apua politiikasta tai uskonnosta puolueet ja uskonnolliset yhdyskunnat ovat selkeästi erotettavissa toisistaan. Mutta AA:ssa... Olen kuulut hallinollisista erimielisyyksistä. Mutta eivät kai ne niin suuria ole. AA:n kustannukset ja hallinto. Että niistä oikean riidan saisi aikaan. Varsinkin jos se riita nyt sitten sillä olisi selvä että ylläpidetään kahta organisaatiota!

Kertokaa. Näin sivulliselle tulee mieleen joku murrosikäisten pikkumukuloiden isä-äiti suhde. On omia hyviä mielipiteitä, mutta niiden taakse ei uskalleta mennä - tässä tapauksessa se tarkoittaa sitä, että omat sivut olisi reilusti toisesta erottuvat, vaan pidetään tiukasti äidin hameenhelmasta kiinni. Suomenaa - aasuomi, hellanlestas. Ei uskalleta näyttää väriä.

Olen kuullut, että AA:n jäsenmäärä olisi laskenut koko internetin olemassaoloajan, erityisesti 2000 luvulla. Joku on väittänyt, että vähentyminen johtuu ohjelmanne väärästä tulkinnasta osalla porukkaa. Ei takuulla johdu! Ei normaalijärkinen viitsi siihen edes tutustua, jos tarjonta on mitä on. Aasuomea suomenaata, josta tulee mileen vain poliittinen peli ja tarkoituksellinen halu hämätä ja yrittää saada itselleen jäseniä toisen kustannuksella.

Kumpi näistä kahdesta samanlaiselta vaikuttavasta on uudempi? Siihen porukkaan erityisesti syyttävä sormeni osoittaa. Olette tehneet hyvästä asiasta likaisen pelin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu