Tiedän, mitä on olla yksin ja hyljätty. Mua kiusattiin oikeastaan läpi kouluajan enemmän ja vähemmän. Se oli yhtä kärsimystä, kun pahimmillaan koko koulun oppilaat olivat vastaan. Se vaan piti läpi mennä. Arpia se ei kuitenkaan voinut olla jättämättä sisimpään, en tänä päivänäkään jaksa käsittää sitä.
Olen kuitenkin selvinnyt, joskin ikuisen vamman sieluun se jätti. Mulle tuli ns. "häpeäpersoonallisuus". Tälleen vanhempana sen vasta alkaa huomaamaan, miten kovat kokemukset on ollut. Pienenin ihmisenä, muistan sen koko elämäni ajan.
Osa kiusaajistani on kuitenkin pyytänyt anteeksi ja se liikutti mua kyllä.
Koulumaailma on todella kova. Aina siellä otetaan yksi silmätikku ja inhokki arasta ihmisestä. Joutuu jatkuvasti todistelemaan jotakin itsestään siinä maailmassa.
Tätä on ollut yhtä kauan kun on ollut ihmisiä ja kouluja, ihme olisi jos jonain päivänä tätä ei tapahtuis. Oon vakavasti ajatellut asian tiimoilta vielä elämässäni toimia, joskin olen aikataulusta hieman myöhässä.
Mutta milloinkaan en voi päästä eroon siitä todellisuudesta, minkä jouduin elämään kouluaikanani läpi. Se olisi aina hyvä muistaa. Se pitää nöyränä mielen.
Monilla ihmisillä on ongelmia minuutensa kanssa kovan ympäristön paineessa ja puolustautumaan joutuu varmasti paljon. Toiset eivät kestä sitä ja lasten maailma on siinä erityisen julma.
Ilkeitä ja pahoja riittää, lapset tarvitsevat vanhemmiltaan jo hyväksyntää sillä ilman sitä lapsi siirtää omia pahoja olojaan kavereihinsa.
Omalla kohdallani vanhemmiten lapsuuden kokemukset ovat alkaneet kertautumaan.
Monet "viisaat" kaverit ovat yrittäneet vaikka miten neuvoa mua miten mun pitää tehdä niin ja näin ja blah blah vain. Eivät he välitä.
Musta on vanhemmiten tullut herkempi, joskin sisäisen tasapainon vielä oon pystynyt säilyttään. Reagoin paljon herkemmin ihmisten sanoihin ja käytökseen toisinaan.
Miten sen osaa kuvailla...kaikki eivät selviä tuommoisesta myllytyksestä. Evolutionistien kovat opit sanovat että se on maailman laki, heikot sortuvat elon tiellä. Itse heikompana näen kuitenkin et mullakin on oikeus elää yhtä lailla täällä. En ymmärrä ollenkaan kovaa asennoitumista heikompiin.
Yllättävän moni on joutunut syrjityksi ja kiusatuksi.
Itselläni ei ole kovia hinkuja keräillä kauheesti kavereita, koska en jaksa noita juttuja enää. Ennemmin oon yksin yksin kuin joukon keskellä.
Tästä voisin kirjoittaa vaikka kirjan...
Olen kuitenkin selvinnyt, joskin ikuisen vamman sieluun se jätti. Mulle tuli ns. "häpeäpersoonallisuus". Tälleen vanhempana sen vasta alkaa huomaamaan, miten kovat kokemukset on ollut. Pienenin ihmisenä, muistan sen koko elämäni ajan.
Osa kiusaajistani on kuitenkin pyytänyt anteeksi ja se liikutti mua kyllä.
Koulumaailma on todella kova. Aina siellä otetaan yksi silmätikku ja inhokki arasta ihmisestä. Joutuu jatkuvasti todistelemaan jotakin itsestään siinä maailmassa.
Tätä on ollut yhtä kauan kun on ollut ihmisiä ja kouluja, ihme olisi jos jonain päivänä tätä ei tapahtuis. Oon vakavasti ajatellut asian tiimoilta vielä elämässäni toimia, joskin olen aikataulusta hieman myöhässä.
Mutta milloinkaan en voi päästä eroon siitä todellisuudesta, minkä jouduin elämään kouluaikanani läpi. Se olisi aina hyvä muistaa. Se pitää nöyränä mielen.
Monilla ihmisillä on ongelmia minuutensa kanssa kovan ympäristön paineessa ja puolustautumaan joutuu varmasti paljon. Toiset eivät kestä sitä ja lasten maailma on siinä erityisen julma.
Ilkeitä ja pahoja riittää, lapset tarvitsevat vanhemmiltaan jo hyväksyntää sillä ilman sitä lapsi siirtää omia pahoja olojaan kavereihinsa.
Omalla kohdallani vanhemmiten lapsuuden kokemukset ovat alkaneet kertautumaan.
Monet "viisaat" kaverit ovat yrittäneet vaikka miten neuvoa mua miten mun pitää tehdä niin ja näin ja blah blah vain. Eivät he välitä.
Musta on vanhemmiten tullut herkempi, joskin sisäisen tasapainon vielä oon pystynyt säilyttään. Reagoin paljon herkemmin ihmisten sanoihin ja käytökseen toisinaan.
Miten sen osaa kuvailla...kaikki eivät selviä tuommoisesta myllytyksestä. Evolutionistien kovat opit sanovat että se on maailman laki, heikot sortuvat elon tiellä. Itse heikompana näen kuitenkin et mullakin on oikeus elää yhtä lailla täällä. En ymmärrä ollenkaan kovaa asennoitumista heikompiin.
Yllättävän moni on joutunut syrjityksi ja kiusatuksi.
Itselläni ei ole kovia hinkuja keräillä kauheesti kavereita, koska en jaksa noita juttuja enää. Ennemmin oon yksin yksin kuin joukon keskellä.
Tästä voisin kirjoittaa vaikka kirjan...
Vastaukset 2
Vanhimmat
Semmoset ihmiset on itsetunnottomia pelkureita jotka tarvitsee jonkun heikomman kiusattavaksi nostaakseen omaa arvoaan.
Jostain syystä mä olen saanut sen kuvan että kiusaajat "pelkäävät" erilaisia ihmisiä jollain lailla ja se sitten pitää peittää sillä kiusaamisella... Toki on myös ihmisiä jotka ihan vaan ilokseen nöyryyttävät toisia koska he saavat sillä oman idioottimaisen kaveripiirinsä arvostusta.
Mä olen ihan samaa mieltä että jokaisella on oikeus elää elämänsä rauhassa toisten pilkanteolta ja kiusaamiselta. Monesti olen miettinyt mitä itse kiusaaja tekisi tilanteessa jossa se oma 5 kaverin taustajoukko on hävinnyt ja joku porukka tulisi kiusaamaan... Taitais tulla tippa linssiin kovikselle.
Tuli mieleen yksi nimeltä mainitsematon tyyppi joka oli aina yksin todella huomaamaton ja katseli koko aika ympärilleen peläten koska joku tulisi laittamaan kasettilaatikon uuteen uskoon.
Kavereitten kanssa sen sijaan alkoi hirveä piikittely, kovan jätkän esittäminen ja egopullistelu.
Hyvä on, koulussa tuollaisen vielä pistää ihmisen kypsymättömyyden piikkiin. Mutta entäs työpaikat sitten... Olen itsekin ollut työpaikassa jossa kuppikunnat ovat muodostuneet. Ja siihen porukkaan oli todella vaikea päästä sisään koska en ollut "kylän tyyppi". Vittumaista kyräilyä selän takana, ei juuri puhua pukahdettu, ja vihamielistä kyyläilyä. Tämä kestämätön ilmapiiri sai minut ottamaan lopputilin koska en kestänyt sitä "noitavaino" meininkiä.
Mä olen saanut semmoisen käsityksen että ihmiset jotka ovat eläneet jonkun/joittenkin kanssa koko elämänsä eivätkä ole yksin päivääkään viettäneet, eivät ole päässeet tutustumaan syvempään puoleen itsessään ja sen takia ovat ennakkoluuloisia.
Maailmassa on kyllä paljon empaattisia ja loistavia ihmisiä. Mutta täytyy muistaa ajatella mistä heitä yrittää etsiä. Seuratoiminta on hyvä paikka, kansalaisopiston kurssit. Tällaisista paikoista on tullut poikkeuksetta pelkkiä hyviä muistoja.
Netti on myös erinomainen paikka löytää itselleen sydänystävä. Nimim kokemusta on :) 2kk jo yhdessä.
myös positiivisia muistoja, kai niitäkin on edes joitain siunaantunut. Se auttaa pitämään myös "ankeaa" lapsuus/nuoruusaikaa arvokkaampana. Tiedän sen kokemuksesta.
Ja päivä kerrallaanhan täällä kaikki eletään, joten sekin auttaa, että keskitytään nykyhetkeen :)