Monien kirjoitusten perusteella tällä palstalla voisi vetää yhteenvedon, että juuri luovutusikäisen pennun odotetaan osaavan jo kaikennäköistä, ihmetellään miksei se tykkää kaulapannasta, tule käskystä luokse, miksi se syö ulkona kaikkea, miksei se osaa mennä ajoissa nukkumaan jne. Eikö tulevien koirien tulevat omistajat ota yhtään selvää koirista ja niiden käyttäytymisestä ennen hankintaa? Missä on kasvattajalta saadut ohjeet ja opastukset? Ja missä on ennenkaikkea se pitkä pinna, joka oli ennen pennun tuloa niin pitkä mutta muuttui lyhyeksi heti pennun saavuttua?? Eihän voi tietenkään olettaa, että uusilla koiranomistajilla olisi monien vuosien tietotaito koirista jo etukäteen, mutta pitäisihän tajuta nyt ainakin se, että elämä muuttuu koiran myötä tosi paljon, ja pitää sitten sietää sitä että pentu valvottaa ym. Ja muistakaa ettette paapo sitä pentua pienenä niin että se laittaa teidät isona ihan 6-0. Sillä pitää olla kuri ja "oma paikka" mutta näyttää ne rakkaudella ja kärsivällisesti.
pikkupentujen omistajat
goira
8338
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Olen kanssasi aivan samaa mieltä. Minulle tuli pieni kahdeksan viikkoinen chihu vauva viime lauantaina. En olisi koskaan uskonut hankkivani itselleni koiraa, mutta niin vain kävi! Aikaisemmin olin ajatellut, että minun koirastani ei ikinä tule mitään piloille hemmoteltua räksyttävää rakkia, mutta nyt kun se pikkuinen tuossa on ja sattuu jotain pahaa tekemään onkin todella vaikeaa torua sitä. Pakkohan se kuitenkin on ellei halua päästää sitä jo tässä vaiheessa niskan päälle. Kaulapannan ja hihnan käyttökin me ollaan harjoiteltu ihan pikkuhiljaa. Siitä olen ylpeä, että Amanda osaa jo hienosti tehdä tarpeensa lehden päälle vaikka tietenkin joskus sattuu pieniä vahinkoja! No mutta eipä tässä muuta... :)
Miettikääs pennunomistajat, kuinka koirat kasvatettiin wanhaan hyvään aikaan maalaistaloissa. Ei siellä ollut aikuisilla juurikaan aikaa pentujen hyyssäämiseen. Vähän katsottiin lapsien perään, etteivät ihan mahdottomia pentujen kanssa puuhaa. Väellä oli tosiaankin muut murheet kuin koiranpennun kolttoset. Ja hyviä koiria tuli.
Pisti silmään jostakin kirjoituksesta, että ressukkapentu herätti hellyydentunnot. Hyvä niin, mutta jos haluaa hyvän koiran, ei muita pakoilevaa pentua pidä ottaa.
Mäkin sain sheltin vähän aikaa sitten,ja on mielestäni oppinut talon tavoille älyttömän nopeasti. : ) Ja kyllä,olen ihmetellyt näitä kysymyksiä, joista välillä saa kuvan,että oliko oikein kun kyseinen tyyppi hankki koiran?!!
Moi! Olen kasvattanut 9-pentueen verran suurikokoista palveluskoirarotua vuodesta 1994. Olen koettanut parhaan taitoni mukaan tunnistaa ostajaehdokkaista ne, joille rotu ei missään nimessä sovi ja ne, joille olen hyvällä omalla tunnolla myynyt pennun. Tosiasia on kuitenkin, että näiden lyhyiden tapaamisten ja puhelinkeskustelujen aikana on melko mahdoton sanoa ihmisesta mitään. Ihminen pystyy näyttämään itsestään aivan muun puolen kuin mitä todellisuudessa on. Tästä johtuen olen joutunut muutaman kerran pettymään ostajissa l. koirasta on tullut kaikkea muuta kuin mukavia perhe- tai harrastuskoiria. Missä siis vika?
Kasvattajaa on aina helppo syyttää kun pennun tai aikuisenkaan koiran kanssa ei suju. Sillä on luonteessa vikaa tai se on saanut muutoin huonot lähtökohdat kasvattajan luona. En väitä, ettei tämä joissain tapauksissa pitäisi paikkaansa mutta varsinkin suuren koiran kanssa pitää osata tunnistaa sen luonteen hyvät ja huonot puolet. Niiden perusteella voidaan lähteä luotsaamaan koiraa yhteiskuntakelpoiseksi yksilöksi - vahvistamalla sen hyviä ominaisuuksia ja heikentämällä huonoja. Usein tarvitaan asiantuntijan apua, mitä Suomessa varmasti on tarjolla tarpeeksi. Myös kasvattajan tulee osata osaltaan auttaa tai ainakin neuvoa mistä apua saa. Karkeasti voidaankin sanoa, että koirasta tulee juuri sellainen, miksi omistaja sen tekee!
On tietenkin olemassa yksilöitä, jotka eivät minkäänlaisilla keinoilla tule ns. kivoiksi koiriksi. Oikeilla keinoilla ja asiantuntijan neuvoilla näistäkin kuitenkin voidaan saada ihan käypiä kavereita, kunhan vain osataan ottaa huomioon sen negatiiviset puolet. Olen aika pitkälle sitä mieltä, että toivottomia tapauksia on minimaalisen vähän, toivottomia omistajia on huomattavasti enemmän. Jospa joku joskus keksisi keinon, millä kasvattaja aina onnistuisi löytämään oikean omistajan oikealle koiralle. Itse olen muutaman kerran kieltäytynyt myymästä pentua itseäni arveluttavalle ostajaehdokkaalle. Yleensä he ovat ymmärtäneet asian mutta on niitäkin, jotka ovat suuttuneet ja hommanneet sitten koiransa toiselta kasvattajalta. En tiedä olenko aina onnistunut arvioinnissani mutta mitä muutakaan kasvattajalla on tuossa tilanteessa kuin oma vaistonsa.
Olen samaa mieltä kanssasi. Rotuun tulee tutustua huolella, pitää mielessä kasvattajan neuvot ja ohjeet sekä ottaa aikaa sille, että tutustuu koiraansa kunnolla ja pystyy tunnistamaan sen luonteen plussat ja miinukset. Ja kuten edellä jo mainitsin, Suomessa on paljon pitkän linjan kouluttajia, joilta saa asiallisia neuvoja hädän tullen (mieluummin kuitenkin jo ennen sitä...). Rohkeasti vain kysymään ja oppimaan lisää omasta koirastaan, niin mahdollisuudet hyvään ja antoisaan yhteiselämään ovat kaikki käsillä!
Hyvää kesää kaikille ja mukavia yhteisiä vuosia koiraystävän kanssa! Muistakaa, että on suurimmaksi osaksi ihan teistä itsestänne kiinni, minkälainen kaveri koiranne aikuisena on!
Kyllähän se on totta, mutta eikö tämä palsta ole sitä varten että tietämättömät voivat kysellä viimehetken vinkkejä?
Joo tottakai tämmönen palsta on hyvä vinkkien kyselemiseen, mutta olisihan se koiran kannalta edullisempaa kun omistaja osaisi ja tietäisi näitä perusjuttuja heti eikä monen päivän tai viikon kyselemisen jälkeen. Tietysti parempi myöhään kun ei milloinkaan. Kauhistuneena vaan olen seurannut, että täältä kysellään asioita, joka pitäisi tulla kasvattajan mukaan laittamissa pennunhoito-ohjeissa.
....goiran kanssa samaa mieltä, silloin kun pentu on jo talossa,on oltava jo jotain perusjuttuja hanskassa. Ja jos kyseltävää tulee, niin kasvattaja on se oikea osoite, ei keskustelupalsta. Hän varmasti mielellään auttaakin.
Laitan jokaisen pennun mukaan itse kokoamani pentukansion, jossa kerrotaan ruokinnasta, turkinhoidosta, liikunnasta, sairauksista, käyttöominaisuuksista, harrastusmahdollisuuksista, kouluttamisesta ym. Eli asioista, jotka saattavat askarruttaa uutta pennunomistajaa. Kirjaseen ei kuitenkaan voi kaikkea laittaa, muutenhan siitä tulisi melkoisen paksu eepos, joten mukana seuraa myös kehoitus yhteystietoineen: "Ota yhteyttä minuun kun jokin asia askarruttaa mieltäsi!"
Kennelliitosta tulee myös rekisteripapereiden mukana liiton julkaisema Iloinen Pentu -opaskirjanen. Tämän laitan myös pennun mukaan. Kun ostaja on etukäteen tutustunut rotuun, ottanut selvää pennun hoidosta ja luettuaan vielä nämä kirjaset, hänellä on riittävät perustiedot pennun hoitamiseen. Mikään ei kuitenkaan korvaa käytännön oppimista l. omistaja oppii koko ajan koiraltaan, miten sitä pitää hoitaa. Ja kuten edellä on jo moneen kertaan kerrottu, on kasvattajan velvollisuus auttaa ongelmatilanteessa! Minä en ainakaan edes kehtaisi olla auttamatta, kun joku kasvattini omistaja apua tarvitsee. Ensinnäkin siitä menee helposti maine ja toiseksi, pentu on 8 viikkoa elänyt ja asunut kanssani, sitä on rakastettu ja huolehdittu, niin pitäähän sille mahdollisuuksien mukaan yrittää turvata hyvä elämä jatkossakin. Ja kannattaa muistaa, maalaisjärjellä pärjää loppujen lopuksi aika pitkälle :)