Minä olen vain niin väsynyt. Vauva 4kk, asuttu yhtä kauan mieheni kotikaupungissa. Minä en tunne täältä ketään, miehellä työ, kaverit, perhe kaikki täällä. En saa keltään apua vauvan/kodinhoidossa, oma perhe ja ystävät kaukana. Pikkuhiljaa olen mökkeytynyt niin ettemme edes enää käy lenkeillä, vauva nukkuu parvekkeella päiväunet. Miten ulos meneminen ja ihmisiin tutustuminen onkin niin vaikeaa? Kun mies on kotona, me huudetaan vain toisillemme, kummatkin niin väsyneitä. Ulospäin kaikki näyttää tietenkin onnelliselta.
Miehen asenne on että "mikä siinä on niin saatanan vaikeaa?" Minä en saa enää öisin nukuttua, itken keittiössä tms. Neuvolasta ei ole apua, emme tule terveydenhoitajan kanssa oikein toimeen. (Saa minut aina itkemään huomautuksillaan.)
Miten sitä onkin saanut elämänsä tällaiseen umpikujaan? Päivät menee kyllä yleensä vauvan kanssa hyvin, pieni aurinko on tyttö:)
Tuntui vain että oli pakko kirjoittaa "jollekin", kiitos kun luit..
Miehen asenne on että "mikä siinä on niin saatanan vaikeaa?" Minä en saa enää öisin nukuttua, itken keittiössä tms. Neuvolasta ei ole apua, emme tule terveydenhoitajan kanssa oikein toimeen. (Saa minut aina itkemään huomautuksillaan.)
Miten sitä onkin saanut elämänsä tällaiseen umpikujaan? Päivät menee kyllä yleensä vauvan kanssa hyvin, pieni aurinko on tyttö:)
Tuntui vain että oli pakko kirjoittaa "jollekin", kiitos kun luit..
Vastaukset 9
Vanhimmat
Eikö miehen perhe voi auttaa teitä? Sinun on nyt pakko saada henkäistä vähän, käydä jossain kodin ulkopuolella, kokea, että olet yhä oma itsesi, vaikka olet nyt myös äiti. Käy vaikka vaateostoksilla tai konsertissa. Jos menette miehesi kanssa yhdessä, pyytäkää lapsenvahti, heitä saa myös esim. Mannerheimin lastensuojeluliiton kautta.
Lähde muutenkin liikkeelle, mene vaikka äiti-lapsi-kerhoon, sieltä voi löytyä juttukumppaneita. Puhu miehesi kanssa, ei hän tiedä, miltä sinusta tuntuu, jos et kerro. Hän kiroaa, kun ei muutakaan osaa tehdä ja on levoton puolestasi.
Helli itseäsi ja pidä huolta itsestäsi, myös lapsesi hyvinvoinnin takia. Raskaus ja odotus on fyysisesti ja psyykkisesti rankka juttu, siitä toipuminen ei käy hetkessä. Ole ylpeä itsestäsi, olet aikuinen nainen ja sait terveen vauvan. Katso elämää eteenpäin, sillä on vielä monta hauskaa hetkeä tulossa Sinulle ja perheellesi!
Kiitos ihanasta vastauksesta! Menisin mielelläni jonnekin, mutta. Meillä ei ole rahaa (tai minulla ei ole rahaa), eikä mieheni halua jättää lastamme vieraan hoitoon. Ei luota edes omaan äitiinsä, joka ei kyllä edes käy meillä. Mieheni perhe ei pidä minusta, ovat sanoneet sen humalassa ihan suoraan. Minä en juonut ennen raskauttakaan, joten olen ihan kummajainen.
Olen yrittänyt puhua mieheni kanssa, kerron miltä minusta tuntuu, vastauksena hiljaisuus ja puheenaiheenvaihto. Meillä oli ennen tasa-arvoinen ja hyvä suhde, nyt tuntuu kaikki kääntyneen päälaelleen, ehkä liian erilaiset elämät? (Minä yksin kotona minimiäitiysrahalla, mies hyväpalkkaisessa työssä ja kavereiden kanssa). Tuntuu että toinen puhuu kiinaa kun jutellaan:') Yritän ajatella että tämä kuuluu vauva-arkeen, mutta olen niin väsynyt.
Taidan huomenna lähteä kiertämään kirpputoreja, mies saa kyllä olla tytön kanssa sen ajan. Nyt ihan kyllä piristyin, kiitos:)
meillä oli vähän vastaavanlainen tilanne. Neuvoni nyt onkin että, sanot, huudat, kiljut karjut, itket tai miten vain, teet miehellesi selväksi miltä sinusta tuntuu, sanot ettet jaksa yksin!! Sanot että tervitset vapaa-aikaa, tarvitset ystäviä, elämää yms.. jos miehesi ei ymmärrä sinua auttaa, otat vauvan ja lähdet takaisin kotikaupunkiisi! Meillä onneksi mies ymmärsi kun muutamaan kertaan itkin hänen edessään silmäni punaiseksi. Toivotan sinulle oikein paljon voimia ja jaksamisia!!
ps. ja ymmärsinkö oikeen että miehesi ei auta sinua rahallisesti ollenkaan? voi ei.. :( surullista kuulla!! Yritä saada asiat miehesi kanssa kuntoon, jos et saa, kerää kamat ja lähde, "kotona" saat varmasti apua sukulaisiltasi!!
Ihmettelen tällaisia eromis- ja huutamisneuvoja, joita manuska tuputtaa. Kun ei hän itsekään ole eronnut ja näyttää ettei myöskään huutanut eikä kiljunut, miksi sitten toiselle tällaisia neuvoja. Tuo itkeminen voi olla kyllä varteen otettava neuvo. Tällaisiin tapauksiin voi löytyä tuhat muuta ja parempaakin neuvoa, jotka voi johtaa jopa onnelliseen ratkaisuun, mutta erominen on kyllä viimeisin ja huonoin niistä.
Jos nyt minäkin antaisin niistä tuhannesta neuvosta kaksi, jotka ovat minun kohdallani toimineet ja ne ovat rukous ja toiseksi, pyri sopeuttamaan itseäsi eikä niinkään toista.
noita perhekerhoja ja kahviloita.Siellä eka kerralla varmaan tuntuu että kaikki tuijottaa vaan eikä oikein kenenkään kanssa synny juttua,mutta sinnikyys palkitaan ja melko varmasti saat sieltä ystävän,ja vaikkapa lenkkeilykaverin.
Ja muutenkin suosittelen,että aloitat ulkoilun uudestaan,sekin piristää jo kummasti.
Näyteikkuna ostoksille(jos on,meillä ei ole tässä kyläpahasessa yhtään sellaista,joten minä joudun kuvittelemaan nekin huvit)
Ja kirpparit on oiva paikka kuluttaa aikaa,vauvankin kun puet niin että voit siellä helposti keventää vaatetusta niin uniaikaan viihtynee vaunuissa mukana.
Ehkä kun vauva on noin pieni vielä niin mieskin "vierastaa" vielä häntä,mutta uskoisin että kunhan häneen saa vähän enemmän kontaktia niin miehesikin on myyty ja hän jää helpommin lapsen kanssa kahden.
Eikö neuvolan vaihto onnistu?Harmi jos nuo tärkeät hetket neuvolassa menevät pilalle tylsän tädin vuoksi.
Niin,nyt vaikka se vaikealta kuulostaakin niin rohkeasti vaan ylös,ulos ja lenkille.
Näytä sille miehellesikin että ei se niin saatanan vaikeaa ollutkaan.
Ja jätäpä vaikka vauva hänelle pikku lenkin ajaksi saman tokaisun kera ja katso vastaus:)
Tsemppiä!
samanlainen tilanne.Muutin vähän yli 1,5vuotta sitten miehen kotipaikkakunnalle 400kilometrin päästä.Meillä lapsi on 1v2kk.Laita mailiossa jos haluat mailailla :)
niin,itellä saman ikäinen vaavi ja paikkakunta suht uusi.kamut ois kivoja.porista oon
Oman kokemukseni myötä haluan kertoa sinulle, että vaikka oletkin uusi paikkakunnalla, niin toivoisin sinun lähtevän liikkeelle ulos vauvasi kanssa. Siellä saattaa tulla vastaan myös yksinäinen äiti lapsen kanssa. Mistä muusta on helpompi aloittaa juttelu kuin lapsistanne. Itse sain kauppareissulla ensimmäisen tuttavan ja sitten hiekkalaatikko on seuraava askel, kun lapsesi on isompi. Rohkeutta, jaksamista ja voimia sinulle.
Hei,
elleivät asiat ole muuttuneet vielä paremmiksi, niin vaikuttaa siltä, että Sinua vaivaa synnytyksen jälkeinen masennus. Katselet kaikkea "tummien" lasien läpi. Sinussa ei ole mitään vikaa, olet arvokas ihminen ja hyvä äiti. Suuret hormonaaliset muutokset vain vaikuttavat toisiin ihmisiin tällä tavoin, etkä sille yksin mitään mahda. Joten pidä huolta itsestäsi ja hae apua! Liikkeelle lähteminen ja muiden äitien seuraan hakeutuminen ovat ihan hyviä neuvoja, mutta jollei se auta, niin mene lääkärin vastaanotolle.
Synnytyksen jälkeinen masennus hoitamatta voi jatkua tosi pitkään ja aiheuttaa ongelmia, koska suhde lapseenkin voi siinä häiriintyä.
Ennenkaikkea muista, että vika ei ole Sinun, sillä näille biologisille muutoksille ei kukaan vain haluamalla mitään mahda!
Mutta hae apua itsellesi niin kauan kuin pystyt!
Tsemppiä!