olen seurustellut pian 2,5 vuotta poikaystäväni kanssa, yhdessä ollaan asuttu vuoden verran. ikää meillä molemmilla on 20 vuotta. minua on jo pidemmän aikaa vaivannut se, että poikaystäväni ei kovinkaan usein ilmaise rakkauttaan minua kohtaan. hän kyllä halaa minua päivittäin aina silloin tällöin ja antaa pari pusua, mutta hyvin harvoin sanoo rakastavansa minua, ei usein edes vastaa, kun itse sanon sen hänelle. koskaan ei jutella mitään "kivoja" keskenämme. itse haluisin, mutta jos aloitan juttelemaan, hän vaan sanoo jotain "joo", "niin" jne. tulee usein tosi kurja olo, kun itse olen melkoinen romantikko ja haluaisin edes joskus jotain pientä romantiikkaa. että mies jotenkin osoittaisi sen, että olen tärkeä. itse näytän monin tavoin kuinka tärkeä hän on, mutta kohta en enää jaksa, kun en ikinä saa itse mitään vastaavaa huomiota.
en tiedä olenko jotenkin pinnallinen, mutta en voi elää sellaisessa suhteessa, jossa en koe olevani tärkeä ja rakastettu. ahdistaa, kun en tiedä mitä tekisin. jos otan asian puheeksi, niin mies suuttuu. joka ikinen kerta. tai sanoo vain, että etsi sellanen mies joka ei oo näin huono. ei koskaan kysy että mitä haluaisin suhteelta tms. onko kellään vastaavaa tilannetta tai jotain neuvoja?
en tiedä olenko jotenkin pinnallinen, mutta en voi elää sellaisessa suhteessa, jossa en koe olevani tärkeä ja rakastettu. ahdistaa, kun en tiedä mitä tekisin. jos otan asian puheeksi, niin mies suuttuu. joka ikinen kerta. tai sanoo vain, että etsi sellanen mies joka ei oo näin huono. ei koskaan kysy että mitä haluaisin suhteelta tms. onko kellään vastaavaa tilannetta tai jotain neuvoja?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Suosittelen että jätät hänet ja etsit itsesi kaltaisen kumppanin. En itse viihtynyt kuin reilu kaksi kuukautta samanlaisen tyypin kanssa. Löysin 2,5 vuotta sitten jotain paljon parempaa. En uskonut että kukaan pärjäisi tämmöisen herkän ja huonolla itsetunnolla varustetun tyttösen kanssa. En edes uskonut että mies voi olla tunteellinen ja läheisyyttä vaativa. Ensin ystävystyimme ja nyt olen asunut yli vuoden hänen kanssaan. Sanomme joka päivä "rakastan sinua", "olet rakas", "olet ihana", "olet mun elämän tärkein ihminen" etc. Eikä se ole vielä koskaan menettänyt merkitystään tai latistunut rutiiniksi. Myös kommunikointi pelaa hyvin. Voimme jakaa kaiken yhdessä. En koskaan uskonut että voisin löytää tämmöisen onnen.
Joten: On olemassa mies joka osaa puhua tunteistaan ja olla hellä, rakastava ja joka lailla aivan ihana. Uskon että sinuakin varten on joku tämmöinen tapaus. Sinun vaan täytyy löytää hänet. Ansaitset todellakin parempaa! Paljon voimia ja jaksamista sinulle minkä ratkaisun sitten valitsetkin. En usko että tuo mies tuosta muuttuu, suosittelen että jatkat elämääsi ilman häntä, ihan jo oman itsesi ja itsetuntosi vuoksi!=) Et ole yksin!
ongelma onkin se, että rakastan poikaystävääni kuitenkin todella paljon. huolimatta siitä, että hän osaa olla todella töykeä ja ilkeäkin. en pysty lopettamaan suhdetta, en siksi, että meillä on myös niitä hyviä hetkiä, enkä myöskään siksi, että olen niin yksin jos tämä suhde loppuu. lisäksi opiskelen, joten en tiedä miten pärjäisin omillani. takaisin kotiinkaan en voi kaikkine huonekaluineni muuttaa.
tuntuu kamalalta, kun en ole enää pitkään aikaan tosissani uskonut, että tästä suhteesta todella tulisi jotain. silti toivon aina vaan, että jokin muuttuisi niin, että me kuitenkin onnistuttaisiin.
kaikista pahimmaksi tämän tilanteen tekee kuitenki se, ettei poikaystäväni tiedä mitä ajattelen. olen mielestäni hyvinki suoraan sen sanonut, mutta silti tuntuu, ettei hän ymmärrä. ainakaan käytös ei ole muuttunut juuri mihinkään.
tosi raskasta tällanen. puuh...
ihmetyttää vain että mistä kaltaisiasi romantikkoja löytyy?
itse olen parantumaton rom. ja tyttöä ei vain löydy, joka vastaa kriteereihin.
sinun kannattaa sanoa ääneen mitä tahdot suhteelta
jos se ei onnistu niin kannattaa etsiä uusi mies.
siis onko enemmän hyviä hetkiä kuin välinpitämättömyyttä?
ja jos suhde loppuu et tod. ole yksin, aina löytyy kaveri/kumppani.
ja asunnosta/rahasta ei kannata huolehtia, sillä suomen perustuslakiin kuuluu että "jokaisen Suomen kansalaisen perutoimeentulo on taattu"
romantikko tarvitsee itselleen kumppaniksi toisen romantikon elääkseen.
tunteeton juppi tappaa sisinpämme, ja olemme kuollessa suhteessa
joka ei johda muuhun kuin romantikon henkiseen tyhjyyteen ja riittämättömyyden tunteeseen ja sammumiseen.
siis pitäkäämme tunne-elämää yllä ja kannustakaamme kumppaneita romanssiin,sillä
ilman tunteita on sama kuin kuollut.
kyllä kai meitä tyttöjä löytää, mutta romanttiset miehet taitaa olla aika harvassa. ku sellainenkin kelpaisi, joka vaan on ymmärtäväinen ja fiksu..
meidän suhteessa on kyllä ainakin omasta mielestäni enemmän huonoja, kuin hyviä hetkiä. en tiedä, mitä pitäisi tehdä, kun toinen sanoo samat asiat aina vaan uudestaan yhtä ilkeesti tai käyttäytyy kylmästi. alkaa tosissaan tuntua siltä, että se ei vaan välitä, kun se niin harvoin osoittaa, että olen sille rakas. itselleni on ihan päivänselvää, että jos toista rakastaa niin sen myös näyttää. tuntuu tosi idioottimaiselta roikkua tällasessa suhteessa, mutta eroaminenkin tuntuu niin hirveeltä ajatukselta.
tulee kyllä kusipäinen olo, kun täällä jollain keskustelupalstalla vaan valittaa ongelmiaan poikaystävän selän takana, mutta pakko on purkaa tunteitaan jonnekin..
Olet varmasti helpottunut kun olet eronnut..Ei se niin hirveätä ole.
Todella hyvin sanottu, itse olen tuota samaa enkä ole ikinä vielä saanut itselleni suhdetta jossa saisin tarpeeksi lämpöä, rakkautta ja rakkaudenosoituksia.
Viimeisimpänä elin avoliitossa, olin jopa kihloissa mutta suhteesta kuoli kaikki aitous ja lämpö joten tajusin että kohta luonteeni ja sisimpäni kuolee jos en lopeta, ja niin lopetinkin. Tässä jatkan matkaani ja aion löytää tytön joka kaipaa saman lämmön ja rakkauden kuin minäkin.. Ja oikein, pitäkää tunne-elämä yllä, ei ole kiva kuolla ja kivettyä sisältäpäin..