unta ruumiista

näin viimeyönä unta että menin entiseen asuntooni. Sisällä siellä oli jotain tapettuja ihmisiä! Muistan vielä että jonkun käsi oli leikattu katki ja siihen oli jokin outo rautaputki työnnetty, jonka sitten revin irti kai puolustukseksi, jos murhaaja olisi vielä talossa.. Mutta en muistaakseni ollut yhtään peloissani tai oikeastaan moksiskaan siitä että kämpässäni oli kasa ruumiita. Soitin siinä sitten ensin ambulanssia, mutta puhelimessa tajusin että se on ihan turhaa, kun kaikki ovat jo kuitenki kuolleita.. joten soitin sen jälkeen poliisille.
2152
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kuolleet ruumiit voisivat kuvata omia luonteenpiirteitäsi, jotka ovat "kuolleet". Ajattelet niiden lopullisesti menneen, ettei niitä voi elvyttää, joten voit alitajuisesti hakea siihen hyvitystä, oikeutta.
Jos kuitenkin olet rehellinen itsellesi, niin enää näitä menneitä luonteenpiirteitäsi ei kiellä, latista olemasta kukaan muu kuin sinä itse. Oletko se sinä, joka tällä hetkellä kieltää sinua olemasta sellainen kuin haluaisit. Jotain luovaa kenties.
Meillä on tavattoman suuret itsemmelannistamis-litaniat kun haluaisi toisaalta tehdä jotain, alkaa se mutta kun...jos vain silloin aiemmin olisi saanut kannustusta, niin..., mitä muutkin sanoo jne.

Äänestä

tulossa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


janita. kirjoitti:

näin viimeyönä unta että menin entiseen asuntooni. Sisällä siellä oli jotain tapettuja ihmisiä! Muistan vielä että jonkun käsi oli leikattu katki ja siihen oli jokin outo rautaputki työnnetty, jonka sitten revin irti kai puolustukseksi, jos murhaaja olisi vielä talossa.. Mutta en muistaakseni ollut yhtään peloissani tai oikeastaan moksiskaan siitä että kämpässäni oli kasa ruumiita. Soitin siinä sitten ensin ambulanssia, mutta puhelimessa tajusin että se on ihan turhaa, kun kaikki ovat jo kuitenki kuolleita.. joten soitin sen jälkeen poliisille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu