Täällä on parjattu paljon äitipuolia ja miesten uusia puolisoita. Uusia miehiä sen sijaan ei kukaan tunnu moittivan ja harvoin myös äitejä. Haluankin tuoda julki toisenlaisen tarinan omasta elämästäni.
Vanhempani erosivat ollessani kouluikäinen. Ero toi helpotuksen vuosia jatkuneeseen perhehelvettiin. Molemmat löysivät melko pian uudet kumppanit, joiden kanssa sujui aluksi ihan ok.
Vuosien varrella kuitenkin alkoi yhä enenevässä määrin esiintyä katkeruuttalapsettomalta isäpuolelta minua kohtaan, johon en vieläkään tiedä syytä. Sain kuulla olevani tyhmä, kömpelö ja toivoton tapaus. Jos kokeista ei tullut kiitettäviä, sain arestia tai viikkorahani otettiin pois. Äitini hyväksyi hiljaisuudellaan kaiken sen haukkumisen, ja minä menin kuoreeni ja päätin muuttaa omilleni heti tilanteen salliessa.
Ylioppilaskirjoitusten aikaan isäpuoleni naureskeli, että taidan vetää koulun pohjat, enkä pääse takuulla läpi. Kaikessa hiljaisuudessa luin ja sain kirjoituksista neljä ällää. Tämäpä ei isäpuolelle passannut, enkä saanut kuin vaivautuneet onnittelut. Yliopistoon päästyäni sain haukut siitä, etten valinnut urakseni kunnon tieteitä, kuten lääketiede tai oikeustiede, vaan turhaakin turhemman humanistisen alan. Ja edelleen äiti kuunteli vieressä ja sanoi, ettei käy koskaan miestään vastaan.
Tällä hetkellä tilanne on se, että äitini on lähes katkaissut suhteensa minuun. Olen naimisissa ja itsekin äiti, mutta minä ja perheeni emme saa juurikaan koskaan kutsua kylään. Saati että saisin esimerkiksi lastenhoitoapua, jota joskus kipeästi tarvitsisin. Äitini mukaan hän on ansainnut onnen isäni kanssa koetun kamalan avioliiton jälkeen ja jos sen hinta on etäinen suhde omaan ainoaan lapseensa, olkoon se kuulemma niin.
Onneksi suhteeni isääni ja hänen vaimoonsa on kunnossa. Äitipuoleni toimii minun puoleltani isoäidin korvikkeena ja ollut auttamassa monessa käänteessä. Olen itse tilanteen hyväksynyt ja tietysti löytänyt syitäkin äidin toiminnalle, mutta lapsieni puolesta asia kyllä harmittaa. En tiedä, miten tulevaisuudessa selitän heille sen, miksi tilanne on kuin on.
Ehkäpä olen asiasta paljon oppinutkin. Ainakin pidän huolen siitä, että suhteet omiin lapsiin tulevat aina olemaan kunnossa ja koti on paikka, jossa lapset otetaan aina avosylin vastaan tyilanteesa riippumatta.
Vanhempani erosivat ollessani kouluikäinen. Ero toi helpotuksen vuosia jatkuneeseen perhehelvettiin. Molemmat löysivät melko pian uudet kumppanit, joiden kanssa sujui aluksi ihan ok.
Vuosien varrella kuitenkin alkoi yhä enenevässä määrin esiintyä katkeruuttalapsettomalta isäpuolelta minua kohtaan, johon en vieläkään tiedä syytä. Sain kuulla olevani tyhmä, kömpelö ja toivoton tapaus. Jos kokeista ei tullut kiitettäviä, sain arestia tai viikkorahani otettiin pois. Äitini hyväksyi hiljaisuudellaan kaiken sen haukkumisen, ja minä menin kuoreeni ja päätin muuttaa omilleni heti tilanteen salliessa.
Ylioppilaskirjoitusten aikaan isäpuoleni naureskeli, että taidan vetää koulun pohjat, enkä pääse takuulla läpi. Kaikessa hiljaisuudessa luin ja sain kirjoituksista neljä ällää. Tämäpä ei isäpuolelle passannut, enkä saanut kuin vaivautuneet onnittelut. Yliopistoon päästyäni sain haukut siitä, etten valinnut urakseni kunnon tieteitä, kuten lääketiede tai oikeustiede, vaan turhaakin turhemman humanistisen alan. Ja edelleen äiti kuunteli vieressä ja sanoi, ettei käy koskaan miestään vastaan.
Tällä hetkellä tilanne on se, että äitini on lähes katkaissut suhteensa minuun. Olen naimisissa ja itsekin äiti, mutta minä ja perheeni emme saa juurikaan koskaan kutsua kylään. Saati että saisin esimerkiksi lastenhoitoapua, jota joskus kipeästi tarvitsisin. Äitini mukaan hän on ansainnut onnen isäni kanssa koetun kamalan avioliiton jälkeen ja jos sen hinta on etäinen suhde omaan ainoaan lapseensa, olkoon se kuulemma niin.
Onneksi suhteeni isääni ja hänen vaimoonsa on kunnossa. Äitipuoleni toimii minun puoleltani isoäidin korvikkeena ja ollut auttamassa monessa käänteessä. Olen itse tilanteen hyväksynyt ja tietysti löytänyt syitäkin äidin toiminnalle, mutta lapsieni puolesta asia kyllä harmittaa. En tiedä, miten tulevaisuudessa selitän heille sen, miksi tilanne on kuin on.
Ehkäpä olen asiasta paljon oppinutkin. Ainakin pidän huolen siitä, että suhteet omiin lapsiin tulevat aina olemaan kunnossa ja koti on paikka, jossa lapset otetaan aina avosylin vastaan tyilanteesa riippumatta.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Et ole ainoo vaan meitä samanlaisia kohtaloita löytyy paljon muitakin! Ihanaa kun kuitenkin sinusta on tullut älykäs ajatteleva ihminen. Sillä se ei katso todellakaan sitä perhe taustaa mitä kenestäkin tulee... On ihan sattumien summa että olet saanut älyn lahjat ja osaat käyttääkkin niitä. Mietiskely on jo sekin lahja jos ihminen kykenee mietiskeleen ja punnitseen asioita eri kanteilta, ei vaan omilta vaan muistakin näkökulmista!
Ajattelin vain kertoa että mönkään meni.
Kukas sinä olet arvioimaan toisten älykkyyttä ja mietiskelykykyä? Älykkyys ei muuten ole sattumien summa.
Alkuperäiselle kirjoittajalle kaikkea hyvää, on todella kurjaa oman äitisi suhtautuminen ja noin epäonnistunut miesvalinta hänellä. Onneksi olet kuitenkin jo aikuinen, ja näytät selviävän elämässäsi hyvin. Ja onneksi isän luota löytyy sitä tukea kuitenkin.
puhua äitisi kanssa, eikä täällä? jos oikiasti oot oikein yliopistossa lukenut, älykkö, tai mitä lie, niin luulis että noilla aivoilla osais hoitaa asiansa siellä missä missä pitääkin eikä nettisivuilla!!!! että menehän kuule äitisi isäpuolesi luokse ja JUTTELE.
Mikäs sinua riepoo?
Ymmärtääkseni alkuperäisellä ei ollut tarkoitus täällä valittaa äitisuhteestaan, vaan kertoa tarina omasta uusperheestään ja mukavasta äitipuolestaan.
Mutta sehän se sinun ongelmasi taitaa ollakin.
ja todella monesti, mutta kuten aiemmassa kirjoituksessani sanoin, on äitini todennut miessuhteensa olevan minua tärkeämpi. Olen tilanteen hyväksynyt ja päättänyt olla katkeroitumatta, sillä en ole kyennyt asioita muuttamaan.
Älykökkönä en itseäni pidä, sitähän ei takaa pelkästään yliopisto-opiskelu. Toin koulutukseni julki siitä syystä, että vaikka olen tehnyt elämässäni ns. yhteiskunnallisesti arvostettuja asioita, ei mikään ole riittänyt isäpuolelleni. Kaikesta huolimatta olen hänen silmissään aina ollut, ja tulen kai olemaankin, epäonnistunut.
taas yksi Lissu kommentoimaan tätäkin kirjoitusta! Ei ilmeisesti aihe miellyttänyt ja kun ei muuta keksi, niin pitää halventavaan sävyyn käskeä painumaan muualle ruikuttamaan. Mitäs hel***ä itse sitten nettisivuille kirjoittelet, jos sen turhaksi katsot?
»..jos sen hinta on etäinen suhde omaan ainoaan lapseensa, olkoon se kuulemma niin.»
Ihmettelen siis kovasti äitisi asennetta. Kyllä asiat pitää panna tärkeysjärjestykseen: jälkikasvu menee AINA itsen ja puolison edelle.
No eipä tämä kirjoitukseni tietty mitenkään sinua auta. Kannustukset silti sinulle ja toivottavasti osaat antaa myös omalle jälkikasvullesi oikean elämänmallin.
Virheistä tulee oppia, myös toisten virheistä.
ihmissuhdetarinoita. Ei tule muuta mieleen kuin että äitisi yhdistää sinut jollain tavalla vahvasti isääsi, jota kohtaan hänellä on ilmeisesti katkeruutta.
Voi olla, että pystytte jossain vaiheessa puhumaan asiat halki -ehkä viimeistään äitisi tarpeeksi ikääntyessä. Vanhentuessa yleensä lasten/lastenlasten merkitys korostuu ja silloin äitisikin saattaa huomata arvosi.
Hyvä, että elät ilmeisesti onnellista perhe-elämää. Ole iloinen siitä, ettet tee samaa virhettä omiesi kanssa.
että kun tuolla alempana aikuinen tytär valitti että isä on hylännyt lapsensa uuden naisen takia, niin heti Lissu & kumppanit älähtää. Mutta kun joku kirjoittaa että oma äiti on hylännyt lapsensa uuden miehen takia vallitsee syvä hiljaisuus. On se vaan kumma.