Väsyttää

Olen joutunut pahaan kierteeseen ja nyt alan väsyä tähän todella pahasti. Ajatukset pyörii syömisen ja painoni ympärillä jatkuvasti. Lyhyesti sanottuna ahmin, paastoan, ahmin ja taas paastoan. Paasto vaiheen aikana mikään ei mene kurkusta alas paitsi vesi. Sitten luonnollisesti nälkiinnyn ja alan ahmia karkkia yms. kohtuuttoman paljon. Tästä seuraa huono olo ja turvotus, joten olen taas syömättä ainakin muutaman päivän. Haluaisin elää normaalisti, mutta en tiedä miten rikkoisin tämän noidankehän. Ihoni on huonon ja väsyneen näköinen, menkat ovat jäänneet pois, sosiaalinen elämäni on pikku hiljaa kuollut yms.
En jaksa tätä enää...
1420
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Moi, viestisi kuulosti kovin tutulta. Tosin ajasta, jolloin olin samassa tilanteessa kuin sinä nyt, on jo 13 vuotta (olin tuolloin 22-vuotias). Mutta eipä nuo ajat unohdu mielestä. (Ja välillä tuntuu siltä, että olenko täysin noista ajoista parantunutkaan, vaikka ruoka ei enää elämääni hallitsekaan.)

No asiaan - eli minulla ainakin lopullisen käänteen parempaan sai aikaan se, että menin juttelemaan ammattiauttajalle ja sain mielialalääkitystä. Jännitti ihan saakelisti mennä juttelemaan, mutta olin jo niin puhki kaikesta pahasta olosta, etten jaksanut ajatella imagoani, sitä tiukkaa julkisivua, jota pidän yllä parhaan taitoni mukaan (yhä vieläkin). Juttelu teki hyvää. En edes käynyt siellä kuin viitisen kertaa, ja lääkitystä käytin vajaan vuoden ajan, mutta sekin auttoi. Parhaan tuloksen olisi kai saanut käymällä vuosikausia päätäni selvittämässä (nyt vain "raapaistiin pintaa", mutta sekin auttoi akuuttivaiheen ohi). Minulla tilanne oli kehittynyt anoreksian (ei kovin paha kliinisesti, eli en ollut sairaalloisen laiha, mutta sairas siitäkin huolimatta) kautta bulimiaan, joka kesti kauan (vuosikausia). Sosiaalinen elämä (joka ei koskaan ollut kukoistava) kuihtui olemattomaksi, kuukautiset loppuivat (olivat kateissa puolisen vuotta), naama oli todella turvonnut, hampaita vihloi, ajatukset pyörivät vain kuoleman ja ruuan ympärillä. Opiskelu keskeytyi, elämäni satumaisin ihmissuhde loppui (omasta aloitteestani, jota en itselleni anna anteeksi kai koskaan).

MUTTA, näistä kaikista kipeistä asioista huolimatta olen tänä päivänä suhteellisen normaali (!) aikuinen, teen töitä ja elän parisuhteessa, ystäviäkin on. Eli peli ei ole sinullakaan menetetty, mutta nyt tarvitset jonkin käänteen siihen. En ehdota pelkkää "ulkoilua, ystävien näkemistä ja kivojen asioiden tekemistä", koska itseäni ei tuollaiset keinot olisi auttaneet. Tarvitsin jotain radikaalia, jota totta totisesti omista vaikeista asioistani puhuminen vieraalle ihmiselle (tai kenelle tahansa!) minulle on.

Tsemppiä, ja kirjoittele tänne lisää, jos se vaan yhtään helpottaa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


never mind kirjoitti:

Olen joutunut pahaan kierteeseen ja nyt alan väsyä tähän todella pahasti. Ajatukset pyörii syömisen ja painoni ympärillä jatkuvasti. Lyhyesti sanottuna ahmin, paastoan, ahmin ja taas paastoan. Paasto vaiheen aikana mikään ei mene kurkusta alas paitsi vesi. Sitten luonnollisesti nälkiinnyn ja alan ahmia karkkia yms. kohtuuttoman paljon. Tästä seuraa huono olo ja turvotus, joten olen taas syömättä ainakin muutaman päivän. Haluaisin elää normaalisti, mutta en tiedä miten rikkoisin tämän noidankehän. Ihoni on huonon ja väsyneen näköinen, menkat ovat jäänneet pois, sosiaalinen elämäni on pikku hiljaa kuollut yms.
En jaksa tätä enää...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu